Kirjoitukset avainsanalla Seksuaalisuus

Kuva: <span class="photographer">Stocksnap.io</span>
Kuva: Stocksnap.io

Meillä on tällä viikolla 22.vuotishääpäivä. Kuulostaa aika pitkältä ajalta mielestäni. Vuosimäärät saavat ajattelemaan, että jotain pitäisi jo avioliitosta ymmärtää. (paineita)

Samaan aikaan teen tässä esitelmää parisuhteen tuesta pikkulapsivaiheessa. Eteeni  on osunut erinäisiä tutkimuksia. Niiden perusteella tiedän nyt, että tärkeimmät parisuhdeonnea tukevat asiat pikkulapsiperheissä ovat:

  • Kumppaneiden osallistuminen toistensa elämään; tunnetason tuki, läsnäolo, apu käytännön arjessa
  • Rakentava ja arvostava vuorovaikutus ja ristiriitojen sopiminen
  • Hellyys ja seksuaalisuus (siis, että niitä on ja ainakin riittävästi)

Mietin omaa 22-vuotista taivaltani. Näitä avainmittareita katsoessani, tunnistan ne tärkeiksi ja koen syyllisyyttä, ainakin vähän. Olisin voinut olla kaikissa avainmittareissa parempikin kumppani.  Käytännön arkea on lapsiperhehässäkässä ollut viime vuosina paljon. Jos molemmat eivät olisi osallistuneet arjen pyörittämiseen, olisi suhde varmasti kaatunut tai ainakin katkeroitunut.

Monet kuormittuvat ja tappelevat juurikin kotitöistä ja niiden epäoikeudenmukaisesta jaosta. Tähän osuuteen olen tyytyväinen. Tiedän, että meillä molemmat tekevät parhaansa. Aina ei näytä siltä, sillä joskus jaksamme siivota vain vähän. Olen oppinut hyväksymään väsymystä itsessäni ja kumppanissa. Siivoaminen ei ole prioriteettilistani ykkösasia.

”Tiedän, että meillä molemmat tekevät parhaansa. ”

Vuorovaikutuksesta olemme jauhaneet niin paljon, että sen merkityksen ainakin teoriassa tiedämme.  Koska olemme puhuneet ja puhuneet ja puhuneet, luulen, että me tiedämme missä olemme toisissamme tyytyväisiä ja mitkä asiat harmittavat. Mutta täytyykin hääpäivänä ottaa tämä teema päivitetysti esille: Mihin olet minussa tyytyväinen? Mitä muutosta toivoisit?

Joskus minulta kysytään pitkään suhteen salaisuutta. Ajattelen, että jokaisen parin on luotava oma suhteensa salaisuus (ja nimenomaan keskinäisiä salaisuuksia olisi hyvä olla, sellaisia, joita muut eivätkä tiedä). Ne ovat liimaa ja kipinää. Seksuaalisuuden osa-alueeseen liittyvät viestit ja kokemukset ovat meidän oma juttu, en lähtisi niistä edes muille kertomaan. Miksi suhteemme ulkopuolisten pitäisi tietää meidän fantasioista?

”Miksi suhteemme ulkopuolisten pitäisi tietää meidän fantasioista? ”

Mutta hellyydelle ja seksuaalisuuden vaalimiselle tahtoisin enemmän aikaa. Stressi, ruuhkavuodet ja rahahuolet syövät seksuaalisuuden spontaaniutta. Olenkin miettinyt, että onkohan eläkeläisillä onnellisia seksivuosia kun muita vastuita on vähemmän?

Aikuisuudessa vastuuta on paljon ja olen (jälleen kerran)  oivaltanut, että olen ihan itse vastuussa omasta hyvinvoinnistani. En ole uhri, vaan voin vaikuttaa suurelta osin omaan elämääni puolisoni valinnoista riippumatta. Päätän itse mitä syön ja liikunko vai en. Pystyn myös vaikuttamaan siihen, kuinka paljon kuormitun negatiivisista ihmisitä. Joitain kannattaa vain vältellä. Nuorempana ihan aidosti ajattelin, että oli äitini vika jos olin tyytymätön. Saman valitusvirren kanssa tulin parisuhteeseen.

Viestini oli karrikoituna: Sinun tehtäväsi on tehdä minut onnelliseksi. Ei ole. Oikeampi kysymys on toisinpäin: Miten minä voin tehdä sinut onnelliseksi? Kerro se minulle!

 ”Sinun tehtäväsi on tehdä minut onnelliseksi.
– Ei ole.”

Nykyisin ajattelen, että puoliso ei voi täyttää kaikkia elämäni osa-alueita – ja siksi olen iloinen esimerkiksi ystävistä, joiden kanssa voin käydä shoppailemassa tai harrastaa tarinateatteria. En ajattele, että minun pitäisi jakaa puolisoni kanssa kaikki elämän osa-alueet. Enkä ainakaan voi vaatia, että hänen pitäisi tehdä minut onnelliseksi. Toivottavasti hän pyrkii siihen vapaasta tahdostaan.

Vastuunottamista on myös se, etten sysää puolisoni päälle tai syyksi kaikkea elämäni kuormaa. Parisuhteeseen me kannamme mukanamme koko eletyn elämän. Osa kipupisteistäni on heijastumaa lapsuudestani ja esimerkiksi työelämän paineista. En voi silloin ajatella, että puolisoni tehtävä olisi kantaa ne. En ajattele myöskään, että voin automaattisesti kiukutella harmitukseni hänelle.

Olen kiitollinen, että hän usein kyllä kuuntelee harminpuuskiani ja pohtii myös kanssani ratkaisuja. Mutta ei hänkään aina jaksa kuunnella. Nykyisin ajattelen, ettei hänen tarvitsekaan olla minua varten kokoajan. Ei kukaan voi jaksaa kuunnella aina ja kokoajan.

Toki miehestäni on ollut ja on iso tuki, silloin kun huolet syöksyvät niskaan. Läsnäolo, kuuntelevat korvat ja olkapää, johon nojata ovat helpottaneet taakkaa.

Mutta, olipahan hyvä taas lukea parisuhdetutkimuksia ja laatia luentoa. Kyllä on hyvä, että meillä tehdään tutkimuksia myös parisuhteista. Eikö?

Muistuttelevin terveisin,
Minna Tuominen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Kaikki tietävät, miten magneetti käytännössä toimii. Näkymättömän voiman vaikutuksesta metalli liikkuu ja asiat tarttuvat toiseen. Moni saattaa muistaa ja tuntea magnetismin taustalla vaikuttavien perusvoimien teoriaa, ja syvällisemmin tietää, miksi kappale vetää toista puoleensa siten kuin se käy: naps.

Silti se on aika ihmeellistä ja riemastuttavaa, se naps. Liikutat magneettia pöydän yllä ja yhtäkkiä joku pikku mutteri tempautuu siihen kiinni. Nousee ilmaan ja tarttuu tiiviisti. Tai arkisista arkisin, jääkaappimagneetti, sen naps, kun päästät sen sormistasi lähellä jääkaapin ovea, eikä se putoa lattiaan, vaan asettuu vasten pystysuoraa.

Noissa on jotain selittämätöntä koettavaa, vaikka kuinka tietäisi, mistä on kyse. Magneetti tekee jotain selittämättömän tuntuista metallisille asioille.

Samoin on selittämätön rakastuneiden kehojen magneettisuus.

Kun on rakastunut, se tapahtuu salaperäisen, näkymättömän voiman vaikutuksesta, kehojen yhteen painuminen tiiviisti.

Normaalisti ihmiset pitävät kehonsa erillään, ihonsa erossa toisesta ihosta. Itse asiassa kosketus edellyttää usein suorastaan tahdonalaista voimankäyttöä, jolla itsensä ja toisten ihmisten välimatkan voi ylittää ja asettua kosketuksiin.

Rakastuneiden kehoja sen sijaan vaikuttaa liikuttavan sisäinen voima. Ajattelematta mitään sen kummempaa, iho hakeutuu kosketuksiin.

Minä huomaan sen monesti yöllä: havahdun siihen, että olen kietoutunut niin tiiviisti rakastettuani vasten kuin mahdollista. Kehoni on hakeutunut niin. Tänään aamulla ajattelin tätä magneettisuutta, kun herätyskellon soitua torkutin vielä kymmenen minuuttia, ja ennen kuin olin ehtinyt päättää mitään, olin jo kääntynyt vasten nukkuvaa rakastettuani. Aivan samalla tavalla selittämättömällä näkymättömällä itsestäänselvyydellä kuin magneetti toiseen.

Kun hän kulkee läheltä ohitseni, rakastettuni, vaikka olohuoneen ovensuussa, käteni liikahtaa koskettamaan häntä – minun kehoni reagoi hänen magneettiseen vetovoimaansa.

Ja tämä on riemastuttavaa. On yksinkertaisesti riemastuttavaa, miten selittämättömällä tavalla me tunnemme toista kohtaan, kun olemme rakastuneet. Se on tavallista, mutta tavattoman epätavallista. Minusta se on ihmeellistä ja selittämätöntä, vaikka tiedänkin, miten kehojen vetovoima toimii, ja tunnen teoriaa tästä vuorovaikutuksesta.

Aamulla nousin ylös ja tulin aamutoimien jälkeen takaisin makuuhuoneeseen. Kaunis ihana vetovoimainen rakkaani nukkui siinä vielä. Tietysti silitin häntä. Ei sille edes voi mitään. Se on magnetismia. Ihanaa. Ja kauheaa lähteä töihin siitä, mutta illalla tapahtuu paluu takaisin, ja kosketuksiin. Se merkillinen naps, ja tunnen tietoisessa mielessäni taas saman riemastuttavan ilahduksen, kun tämä rakastunut keho reagoi toisen magneettisuuteen.

Varaukset ovat kohdallaan.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Nyt kun sattui tällainen toukokuu, niin voi harvinaisesti päivästä toiseen tuntea auringon ja lämmön hyväilevän ihoa. Siitä tulee erityisesti mieleen, kuinka tärkeää ihokosketus ja tuollainen tuntu omalla keholla on.

Elää ja rakastaa aivan iholla, se on kevätkesää. Me tunnemme elämän itsessämme, kun tulemme ihoa myöden kosketuiksi.

Ihan kuin kevät, rakastajakin lietsoo ja kannattelee elämää toisessa ihmisessä. Ja sillä tavalla iho on rakastajan maisemaa.

Iholla viipyileminen ja iholla nauttiminen on kokonaisvaltaista. Ihokontaktin merkitys on moninkertaisesti tunnistettu ja ymmärretty välttämättömäksi ihmisen kehityksen alkuvaiheessa. Sekin tiedetään periaatteessa, miten tärkeää se on aikuisen hyvinvoinnille ja miten olennaista rakkaussuhteelle. Tietoiseen iholla rakastamiseen olisi kuitenkin varmasti enemmän mahdollisuuksia kuin niitä käytetään.

Aurinkoon hakeudutaan. Kasvot nostetaan leppeää tuulta vasten. Toisen ihoa vasten painaudutaan. Näitä asioita tehdään sekä vaistonvaraisesti että tietoisesti.

Etenkin toisen ihon koskeminen on koskettajan varassa. Minä silitän toisen ihoa – siihen tarvitaan minut ja minun tahtoni tutkia sitä kosketusta ja sen kautta välittyvää aistimusta minun rakastetustani. Rakastajalla on tämä mahdollisuus antaa kosketus toiselle.

Ihon kautta saa toiselta itselleen hämmentävän, häkellyttävän lahjan: oman itsen ulottuvuuden tilassa, minun rajapintani. Ihostaan tulee tietoiseksi vain aistimuksessa. Sen aistimuksen toinen voi antaa.

Ja toisaalta, koskettamalla toisen ihoa tulee itsekin kosketetuksi. Se on jännittävää ja tärkeää vastavuoroisuutta. Koskemalla toista minä tulen kosketetuksi. Ihot leikkivät, hipovat toisiaan, olemme molemmat ihoa myöten olemassa.

Ehkä intiimin ydintä kannattaa etsiä tästä ihojen leikistä, ei pelkistetystä seksistä. Ne hetket, joissa ollaan iholla iholla, tunnistetaan ja tunnustetaan omaa itseä ja toista, silitetään ja aistitaan pyrkimättä mihinkään lopputulokseen, ovat kenties niitä hetkiä, joissa ihmiset ovat vilpittömimmin sekä toista varten että omana itsenään. Ehkä niissä hetkissä on kaikkein elimellisimmin ja todellisimmin läsnä Me.

Tämä toukokuun erikoinen lämmin sää kietoo lämpöön ja valoon koko alastoman ihmisen. Koko ihon, jonka antaa sen kosketettavaksi. Niin rakastajakin saa tehdä. Ja tulee koko iholla rakastetuksi.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mikä ihmeen juttu intohimo on?

Elämme tasa-arvon aikakautta. En niinkään halua miettiä, mitä on tasa-arvo vaan oion ihan huolella. Minulle se tarkoittaa parisuhteessa tasavertaisuutta; samanlaista ihmisarvoa siitä huolimatta, mitä sukupuolta edustamme.

Mitä syvemmälle parisuhteen syövereihin sukellan, tulen tietoisemmaksi siitä, että jokaisessa meissä on polariteetti feminiinisyys – maskuliinisuus. Jos ne ovat tasapainossa, olemme itse tasapainoisia. Kun parisuhteessa ollaan oikein tasa-arvoisia, ollaan ehkä vähän neutraaleja? Ei olla feminiinisyys eikä maskuliinisuus vaan jotain muuta. '

Meillä Suomessa näkee hyvin usein sitä, että nainen on kaapannut itselleen, miehen tiedostamattomalla suostumuksella, maskuliiniset tavat toimia ja johtaa perhettä ja parisuhdetta ja yleensä voi aika huonosti, halveksii miestään ja haaveilee paremmasta. Mies sitä vastoin voi olla lempeä lapanen, kakkosäiti, jolla ei tunnu olevan oikein omaa roolia perheessä.

Parhaiten voivissa parisuhteissa mies on ollut vakaa kallio, vähän johtajatyyppinen kapteeni, joka ei ihan pienistä hätkähdä. Juurensa maahan kasvattanut mies seisoo vakaana ja suojelee läheisiään ulkopäin tulevilta uhkilta ja kohottaa naisensa naisellista voimaa.

Olet ehkä joskus nähnyt miehen käsipuolessa kauniisti säteilevän naisen? Vakaan miehen ympärillä saa nainen tuntea ja kieppua kuin keijukainen. Luoda ja hellästi hoivata läheisiään. Feminiinisyys on lempeää huolenpitoa. Mutta se on myös naisellista voimaa, lujaa lempeyttä, joka kasvattaa miehen voimaa ja antaa miehen olla mies.

Olen tänä päivänä aivan vakuuttunut siitä, että kun mies saa olla mies ja nainen saa olla nainen, on ihmisellä hyvä olla. Polariteetti synnyttää kipinän ja intohimon.  Kun parisuhteessa yhdistyvät naisen voima ja miehen voima, syntyy vetovoima. 

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat