Kirjoitukset avainsanalla oppiminen

Kuva: Mikko Huotari

Ankarat ja lempeät opettajat, sielunkumppanit

Uskon vakaasti siihen, että jokainen ihminen, joka vastaani tulee ja koskettaa (tavalla tai toisella) on opettajani. Joskus opettajat ovat lempeitä peilejä, toisinaan hyvinkin ankaria opettajia. Haastavien opettajien herättämät tunteet ovat tärkeitä ja usein hyvin satuttavia. Tällaisiin matkakumppaneihin olen törmännyt kuluneiden vuosien aikana useasti ja ihan viime aikoinakin. Heidän aiheuttamansa kipu on joskus melkein sietämätöntä. Itseäni haastavat eniten heikon tunneälyn omaavat, ajattelemattomat, itsekkäät ja omat tarpeensa kaiken edelle asettavat ihmiset. Parisuhteen isoin kipu liittyy viimeiseksi jättämiseen, kylmään hylkäämiseen ja läsnäolottomuuteen. Tätä kipua jakaa kanssani hyvin moni.

Kuka ihminen herättää sinussa voimakkaita tunnereaktioita?

Uskon siihenkin, että ne kaikkein lähimmät ihmisemme ovat parhaita opettajiamme; puolisot, lapset ja lapsuudenperhe. He haastavat näyttämään omat kipumme ja haasteemme – asiat joiden kanssa itsellä on vielä työstettävää tai keskeneräistä.

Läsnäolotaitojen äärellä puhutaan reaktiivisuudesta. Ihmiset lähellämme, tietysti myös monet muut asiat, herättävät meissä tunteita. Tunteet voivat olla negatiivisia tai positiivisia, jos niitä halutaan niputtaa eri koreihin. Mutta tunteisiin voi suhtautua myös aivan kuin niissä ei olisi miinus- tai plus-etumerkkiä. Tunteet ovat vain tunteita. Ihmisen mielen on taipumus vältellä negatiivisia tunteita ja etsiytyä positiivisia tunteita aiheuttavien asioiden äärelle.

Reagoimme asioihin yleensä automaattisesti eli tiedostamatta sitä, mitä meissä tapahtuu. Tuttu äänensävy, maku, tuoksu saattaa laukaista tunteen silmänräpäyksessä. Ja mikä parasta ”jäämme kiinni” tunteeseen, vatvomme ja pyöritämme asioita unettomuuteen ja uupumukseen saakka.

Kuulostaako tutulta?

Ei ole läheistemme syy, jos he herättävät meissä tunteita. Jos meissä herää tunne, olemme tunteesta myös vastuussa. Parisuhteessakin usein asetumme syyttelyasentoon silloin, kun vaikeat tunteet heräävät. Toki molemmat ovat vastuussa myös omasta käyttäytymisestään. Reaktiivisuuden hallintaa voi harjoitella. Se on taito, jonka voi opetella. Helppoa tuo ei ole, mutta todella kannattaa harjoitella. Tunteelta voi kysyä esimerkiksi:

Mitä haluat minulle tänään minusta itsestäni kertoa?

Joskus vastaus ei miellytä. Ja herää uusi ajatus ja uusi tunne, joista olemme jälleen vastuussa ja joiden äärellä voimme tehdä kasvamis- ja kehittymistyötä. Minusta tämä on äärimmäisen kiehtovaa. Kun alkaa nähdä tunteet viesteinä jostain, syntyy uteliaisuus, ehkä ilo ja hyväksyntäkin. Lopulta voi syntyä myös kiitollisuus sitä opettajaa kohtaan, joka auttoi vaikeaa tunnetta heräämään ja syntymään.

Joskus isoimmat oivallukset syntyvät eron jälkeen

Parisuhde nostaa meissä pahimmat peikot pintaan ja parisuhteen vahvuus mitataankin siinä, siedetäänkö yhdessä sitä, mitä asioita astuu yhteiselle näyttämölle. Kummankin kuuluu katsoa tarkkaan, mitä itsessä herää. Usein suhteessa tulee tuijotettua enemmän sitä toista. Oppimista tapahtuu parisuhteen aikana, mutta paljon myös sen jälkeen. Eron jälkeen työstetään monia asioita ja tietoisuus monesta asiasta lisääntyy.

Jotkut onnelliset saavat elää hyvässä suhteessa lähes koko aikuisen elämänsä, useimmille meille tarjotaan monia opettajia. Särkynyt sydän sattuu ja varmaan ihan syystä – rikki revitty sydän on niin auki, että se mahdollistaa taas uuden matkan rakkauteen, sydämeen joka on taas hiukan isompi ja elävämpi. Mikään matka ei ole turha. 

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

[avatar]

Nuori työkaverini kertoi somepäivityksessään ottaneensa tavoitteeksi elämässään kuorruttaa itsensä hyvillä tyypeillä. Se pysähdytti. Mieleen tulvi monia aforismeja. ”Tärkeämpää kuin se, mitä sinulla on elämässäsi, on se, keitä sinulla on elämässäsi.” ”Tärkeämpää kuin matkasi suunta, on se, kenen kanssa kuljet.” Niinhän se on. Hyvässä seurassa tylsinkin työ sujuu rattoisasti eikä paikalla, ruualla tai juomalla ole niin väliä, kun saa olla itselleen tärkeiden ihmisten kanssa.

Kun ajattelen elämän kuorruttamista hyvillä tyypeillä, mietin ystäviäni, heitä, joille jaan elämääni viestein ja kasvokkain. Hyvät ystävät tuovat elämääni iloa ja turvaa, syvällisyyttä ja keveyttä. Viisaiden ystävien kanssa kasvan itsekin paremmaksi ihmiseksi. Yhteinen nauru tuo lisää ikää elämään ja parantaa sen laatua.  Yhdessä jaetut kyyneleet keventävät kulkuani. Aikuisten lasteni kanssa olemme kuorruttaneet ja yhä kuorrutamme toistemme elämää monin tavoin.

Lasken elämäni kuorrutteen hyviksi tyypeiksi myös ne ihmiset, joilta voin oppia uutta, jotka johdattavat minut ajattelemaan uudella tavalla ja joiden innostus tarttuu. ”Jos tunnen olevani älykkäin ihminen huoneessa, olen väärässä seurassa” sanoo yksi aforismi (tai olen vaan väärässä, sanon minä). Erilaiset ja eri tavalla ajattelevat ihmiset haastavat minunkin ajatteluani. Heidän seurassaan kuplani saa terveellistä tuuletusta.

Elämäni kuorrutuksen tärkein koriste on tietenkin rakastettuni, Hän, jonka kanssa jaan elämäni. Parisuhteen laatu onkin tutkitusti määräävin yksittäinen tekijä elämän onnellisuutta ajatellen. Rakastava kumppani kuorruttaa elämääni monin tavoin. Hän on elämäni turvasatama ja huvipuisto. Sekä arki että juhla saavat Hänen mukanaolostaan herkullisemman kuorrutteen. Mutta Hänen osuutensa kattaa vasta 50 % suhteestamme. Loppu on minun vastuullani.

Miten eläisin, katsoisin, kuuntelisin ja puhuisin niin, että olisin sellainen tyyppi, jonka joku haluaisi mukaan elämänsä kuorrutukseen? Miten kuorruttaisin ympärilläni olevien elämää hyvillä asioilla, ilolla, lämmöllä ja joskus erilaisuudellani?

Miten kuorruttaisin armaani elämää rakkaudellani? Miten koskettaisin ja rakastaisin niin, että olisin kaunis koriste hänen kuorrutuksessaan? Koska sitä haluan: olla osa hyvää kuorrutetta toisten elämässä.

 

(Kuva Kotikokki.net)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Urheilua, kuorolaulua, puutarhanhoitoa tai kielten opiskelua – aikuiset ihmiset ovat valmiita käyttämään omistautuneesti ja pitkäjänteisesti aikaa ja vaivaa oppiakseen ja kehittyäkseen harrastuksessa, joka heitä kiinnostaa ja viehättää. Tietyn eurorajan jälkeen mahdollisuus ammatilliseen kehittymiseen on tärkeämpää kuin lisäpalkan saaminen. Ja niin edelleen.

Ylipäätään hyvään elämään yhdistetään sekä mahdollisuus että pyrkimys tulla paremmaksi. Ehkäpä siksi, että mitä paremmin osaa jotain, sitä kivemmalta sen tekeminen tuntuu ja sitä enemmän iloa se tuo.

Hyvä seksi on mukavimman tuntuista mitä on. Asiasta voi tietysti olla eri mieltäkin, mutta seksuaalinen nautinto on niin moninainen, rikas ja sillä tavalla kytkeytynyt ihmisen keholliseen sekä psykologiseen kykyyn kokea syvää mielihyvää, ettei mielestäni ainakaan urheilu, kuorolaulu, puutarhanhoito tai kielten opiskelu voi kilpailla sen kanssa.

Elämä rakastetun kanssa tarjoaa mahdollisuuden kehittyä aina vain paremmaksi sellaisessa, mikä molemmille voi olla mukavimman tuntuista, mitä on. Edellyttäen, että rakastajat ovat paneutuneita oman ja toisen nautinnon tutkimiseen ja syventämiseen. Mutta kun rakastaa toista, haluaa luonnollisesti hänelle parasta? Kuka ei haluaisi olla kympin oppilas toisen rakastamisen opinnoissa?

Tarjolla on kivointa ja antoisinta oppimista, sitä paitsi. Ja koska seksissä rakastavaisten kesken on kyse erillisistä ihmisistä, opetteleminen ja tutkimusmatkailu toiveiden, virittäytymisen, kosketuksien, kokemisen, mielihyvän tunteiden ja kaikkien nautintojen parissa on moninkertainen seikkailu.

Oi seikkailu!

Puutarhoista ja paratiiseista puhuminen on aivan asiaankuuluvaa: oman itsen ja toisen tutkiminen on kuljeskelua puutarhoissa, jotka elävät ja muuttuvat päivien ja aikojen mukana. Kokeilemalla, kysymällä, antautumalla, kertomalla ja näyttämällä uudestaan ja uudestaan vaellellaan niissä itse ja yhdessä.

Kiinnittämällä uteliaasti huomiota toiseen ja itseen, vuorovaikutukseen ja siihen, mitä itsessä, toisessa ja meidän välillämme tapahtuu, oppii aistimaan täsmällisemmin ja herkemmin. Ja ihan konkreettisesti kuten vaikkapa kitaransoitossa tai kutomisessa kehittyy opettelemalla ja harjoittelemalla näppärämmäksi, sormet tulevat herkemmiksi ja taitavammiksi ja koordinaatio tarkemmaksi, niin tietenkin on seksinkin suhteen.

Mitä paremmin ylipäätään oppii käyttämään kaikkia mahdollisuuksia yhteisen leikkimisen saralla läsnäolosta liikkeisiin ja äänestä tuoksuihin ja kosketuksiin, kaikkeen, sitä parempi toiselle, itselle ja meille. Tämä harjoittelu ei kylläkään voi olla puurtamista, vaan vapautunutta leikkisää kokeilemista, omaksumista ja taituruuden kehkeytymistä tuhansin kerroin.

Seksi on vuorovaikutuksen ja itseilmaisun ulottuvuus, tapa olla olemassa ja kokea elossa oleminen rajusti, vivahteikkaasti, luita ja ytimiä myöten.

Jotkut puhuvat jostain suhteen alun kanivaiheesta, joka sitten laantuu arjeksi. Miksi päästää menemään paras yhteinen hauskuus? Tai miksei ainakin tehdä kaikki mahdollinen sen pitämiseksi? Mitä ihanampaa, sitä paremmin motivoi.

Seksistä kirjoitetaan mediassa hyvin paljon. Paljon kerrotaan asioita keskiarvoista: kuinka paljon ihmiset keskimäärin rakastelevat, millaisia fantasioita ihmisillä keskimäärin on, mitä naiset keskimäärin toivovat, mitä miehet keskimäärin odottavat kumppaniltaan, mitkä ovat keskimäärin mieliasentoja ja niin edelleen. Kukaan ei seksissä kuitenkaan ole keskiarvo, vaan oma itsensä. Ja keskenään ihmiset luovat aina omanlaisensa seksielämän, jonka suhteen mitkään keskiarvot eivät sinällään ole merkityksellisiä.

Hyvä silti, että ylipäätään kirjoitetaan ja näytetään. Jos jättää vertailut syrjään, ympäröivä maailma tarjoaa rakastaville jatkuvasti virikkeitä ja ideoita, joiden jakaminen keskinäisessä tilassa, joista kertominen ja joiden kuuleminen, muodostuu ehkä uudeksi vivahteeksi omaa leikkiä, tai sitten ei; vapaus on meidän!

Iloa ei voi koskaan olla liikaa. Nautinnon ei myöskään soisi olevan tyytymistä. Päinvastoin, siihen sopii minusta mieluummin sellainen motto kuin että ”ei riitä kaikki, vaan haluamme enemmän”. Siitä vain ammentamaan, eikä vain maljoja vaan valtameriä kerrallaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun peruskoulun aikoihin alkaneissa seurustelusuhteissani puhuin tulevista häistä ja ikuisesta rakkaudesta muistuttivat aikuiset, että on hyvä varautua siihenkin, että suhteet saattavat myös päättyä. Se suututti. He eivät ymmärtäneet, että olin löytänyt sen aidon ja ikuisen rakkauden. Kun parisuhteet sitten hetken kuluttua päättyivät, niin aikuiset lohduttivat, että elämä jatkuisi ja uusia ihmisiä löytyisi. Se suututti. He eivät ymmärtäneet, että koko mailma oli juuri päättynyt. Aikuisina katsomme teini-ikäisten parisuhteita usein sympaattisin silmin. Ajattelemme, että kyllä he siitä vielä kasvavat ja tulevat järkiinsä. Mutta pitäisikö? Olen viime aikoina alkanut miettiä, että olisiko meillä itse asiassa sittenkin jotain opittavaa nuorilta. Tässä pohdinnassa on ollut isossa roolissa esimerkiksi Jaakko Kaartinen, joka kirjoitti hyvin siitä kuinka tulisi uskaltaa näyttää rakkauden ilo häpeilemättä. Jos siis sittenkin uskaltaisi aikuisenakin tuntea teinin tavoin; rakastaa valtavalla roihulla, kun sellainen tunne tulee kohdalle. Tuo hetkessä eläminen ja siihen hukkuminen voisi avata ovia johonkin suureen ja kutkuttavaan. Kuka nyt ei kaipaisi edes silloin tällöin arkensa keskelle nuoruusvuosien ensirakkauden huumaa tai ylitse vyöryävää teini-iän lempeä? Toki on varmasti myös syitä siihen miksi kasvamme ja kehitymme. Elämänkokemus voi tuoda jotain hyvää mukanaan. Tässä kohtaa se voi tuoda armahtavaa ymmärrystä siitä, että elämä tosiaan jatkuu myös parisuhteen päättymisen jälkeen. Esimerkiksi Paula Ruotsalaisen koskettava kirjoitus “Kunnes kuolema meidät erotti”, muistutti kauniisti kuinka parisuhteen päättyessä surun jälkeen elämä voi jälleen jatkua, myös kohti uutta rakkautta. Meillä voisi siis olla mahdollisuus poimia parhaimmat puolet molemmista maailmoista. Voisimme ottaa nuoruusvuosien palavan rakkauden ja maustaa sillä arjen täyttämän elämän, mutta myös ymmärtää sen, ettei koko maailma kaadu pysyvästi parisuhteen päättyessä. Niistä voisi syntyä mielestäni varsin kaunis ja armollinen paketti.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat