Kirjoitukset avainsanalla luonto

Kuva: Mika Wallasvaara

Muistatko millainen suhde sinulle oli lapsena luontoon?

Metsästä on tullut viime aikoina itselleni hyvin tärkeä paikka. En oikeasti edes ymmärrä, miten niin pitkään elin ilman luontoyhteyttä. Olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin ja halusin aina pois. Kaipasin isompaa elämää ja kaupunkia. Viime aikoina olen alkanut muistaa todellista luontoani.

Minut saatteli luonnon läheisyyteen kumppani, jolle metsä on tärkeä hengityspaikka. Hänen kanssaan aloin muistaa, miten jo nuorena pyöräilin järvenrantaan kirjoittamaan runoja, kun oli paha olla ja miten aina lenkkeilin metsän keskellä pururadoilla, en koskaan autotien vieressä. Minulle aina sanottiin, etten ole luontoihminen. Sisäistin sen, mitä minulle sanottiin ja vasta nyt ymmärrän, ettei se ollut totta.

Hoitakaa suhdetta ennenkuin on liian myöhäistä

Parisuhteen hoitamista voi olla mikä tahansa, mikä tuntuu hyvältä. On tärkeää viettää yhdessä aikaa ja nauttia toisen seurasta. Kun on eronnut, tajuaa, mikä merkitys parisuhteen hoivaamisella on. Sitä ei aloiteta huomenna, ei ensi viikolla vaan ihan heti. Suhteen eteen kannattaa molempien nähdä vaivaa. Mutta aina ei tarvita mitään kovin suurieleistä.

Metsä saattelee läsnäoloon ja yhteyteen

Meille metsä ja luonto yleensäkin ovat läsnäolon ja hiljaisuuden paikkoja. Olemme molemmat herkkiä ja kaipaamme rauhoittumista. Ihaninta on lähteä luontoon kahdestaan ilman lapsia, ihan vaan kuljeskella, katsella ja antaa luonnon tehdä ihmeitään.

Luonto pakottaa aistimaan. Kun ollaan aistien äärellä, ollaan läsnä. Niin yksinkertaista on läsnä oleminen - olemista, hengittämistä ja aistimista. Luonnossa on paljon nähtävää, kuultavaa ja tunnusteltavaa. Kun on oikein läsnä, alkaa nähdä asiat selvemmin ja tarkemmin.

Miten ihana on kulkea poluilla yhdessä, ottaa välillä kädestä kiinni, istahtaa kivelle vieretysten, aistia luontoa yhdessä. Kun on oikein läsnä ja aistit auki, on läsnä myös sille toiselle.

Mennäänkö metsään?  

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakastavaisuuden sanapariksi liitetään paratiisi. Nyt kun on kevät, sellainen on kulman takana. Luonto, siellä on rakastavaisten hyvä olla.

Me olimme eilen iltapäivällä kevätkävelyllä läheisessä rantalehdossa. Sinne houkutteli ystävältämme saatu tieto, että ensimmäiset peipposet oli aamulla kuultu. Ja valo oli jumalainen, sitä oli täynnä koko sininen taivas ja sillä kiiruhtavat kevätsään pilvet.

Kuulemma luonnossa syntyy mitattavia hyvinvoinnillisia vaikutuksia jo kymmenen minuutin jälkeen. Varmasti ne ovat parisuhdehyvinvoinnillisiakin. Verenpaine laskee, mieli rentoutuu, on kiireetöntä.

Me kuljeskelemme käsi kädessä. On sama rytmi. Eikä ole määrä mihinkään erityisesti, kulkeminen on kuljeskelua ja nauttivaa harhailua yhtä polkua yhteen ja seuraavaa toiseen suuntaan, poikki heinikon ja ylös kallionsyrjää, toista alas ja niin edelleen.

Kun askeltelee aivan rauhassa, näkemistä on koko ajan. Silmut ovat paisuneet vihreiksi. Sammal on rehevän värinen. Puro lirisee ja kertyy veden peiliksi. Mudassa on mustarastaan jäljet. Oksaston varjot ovat tuulen marionetteja.

Peipon laulun kuuleminen ensimmäistä kertaa keväällä on ilohuudon paikka. Se on niin iloinen ääni, sydänääni. Me kuulimme sen taas yhtaikaa, saman laulun. Siinä on tosiaan paratiisillinen kokemus.

Muitakin hetkiä luontoparatiisin puutarhassa: vanhan omenapuun runko on kaartunut portiksi, me pysähdyimme sen alle hetkeksi kuuntelemaan, miten peippo ja toinen ja monet muut juuri saapuneet antoivat laulunsa kuulua.

Polulta poiketen löytyi toisaalta koivujen ja pajujen tiuhaan kehystämä kauriiden makuukamari ja sen sammallattia.

Ja sitten on merenlahti, joka aukeaa silokalliolta. Ja tuuli.

Siellä tuuli voimakkaasti, niin, että kohisi ja rantametsä huojahteli. Me seisoimme kasvot aurinkoa vasten, selän takana suojasta kantautuva laulun helinä ja kaikkialla ympärillä tuulen luuta, joka lakaisee pois kaiken ylimääräisen stressin, työt, tekemiset ja pyrinnöt. Jäljelle se jätti vain meidät ja luontoparatiisin kevään erityisessä hetkessä.

Se on kokemus yksinkertaisesta onnellisuudesta. Epäilemättä siinä on samaa iloa, jota kokevat ne pareina lehahtelevat linnut, jotka me näimme: keväistä iloa olemisesta ja omasta parista.

Eläinten kognition tutkimus paljastaa koko ajan lisää tietoja perustunteiden merkityksestä kaikille eläimille. Mutkattomien eläimellisten ihanien tunteiden kokeminen on ihmisenkin onnea. Kevätkävely on paratiisi, koska se kutsuu yksinkertaisesti aistimaan ja kokemaan, nuuhkimaan, katsomaan ja tunnustelemaan.

Sellaisen yksinkertaisen ilon jakamisella on ainakin minulle syvällinen vaikutus koko siihen rakkauden moniulotteisuuteen, jota toisen kanssa kokee.

Ehkä sitten olen luonnonlapsi, mutta onneksi meitä on kaksi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Menimme treffeille Korkeasaareen. Borealiassa tyttöystäväni ihaili lintujen ulkomuotoa, mutta minä huomasin jotain muuta. Huomasin kuvaukset Suokukoista ja ne lumosivat minut täysin. Suokukko, eli Calidris pugnax ja aiemmalta nimeltään Philomachus pugnax, on keskikokoinen kurppien heimoon kuuluva kahlaaja. Korkeasaaren info-tekstit kertoivat, että koiraita on kolmenlaisia: Satelliittikoiraiden kauluri on valkoinen, eikä niillä ole omaa reviiriä vaan ne liikkuvat vapaasti ympäriinsä. Muut koiraat eivät aja niitä pois, sillä suuri koiraiden määrä houkuttelee myös naaraita paikalle. Satelliittikoiraat parittelevat soitimelle saapuneiden naaraiden kanssa kun muiden koiraiden silmä välttää. Reviirikoiraiden kauluri on tumma ja ne puolustavat soitimelta valtaamiaan, noin neliömetrin kokoisia, reviirejä. Reviirikoiraat taistelevat reviireistään tanssien ja nokillaan miekkaillen. Ne saavat paritella omalle reviirilleen saapuvien naaraiden kanssa. Valepukuiset koiraat näyttävät naarailta myös soidinaikana. Niitä on alle 1% koiraista. Kauluria niille ei kasva, mutta sen sijaan niiden kivekset ovat isommat kuin muilla koirailla. Valepukuiset koiraat pääsevät soluttautumaan naaaraiden seuraan huomaamattomasti ja samalla parittelemaan heidän kanssaan. Muut koiraat eivät häädä niitä pois, vaan yrittävät paritella niiden kanssa. Katsoin satelliittikoirasta. Se on kuin villi sinkku. Ei tahdo sitoutua tai asettua aloilleen vaan lentää vapaana paikasta ja hekumasta toiseen. Se kuuluu sen luonteeseen. Muista tuntuu, että sellainen voisi saada kenet tahansa, jopa heidän omat rakkaansa silloin, kun silmä välttää. Toisaalta sellainen voisi olla kyllä myös hirmuisen hyvä wingman, eli  kaveri, joka auttaa toiminnallaan pääsemään esimerkiksi kiinnostuksen kohteen kanssa juttusille. Reviirikoiraat ovat puolestaan sitoutuvampaa sorttia. Tahtovat löytää oman paikkansa ja asettua aloilleen. Siihen pisteeseen päästyä muualle ei tarvitse enää oikeastaan edes lähteä, paitsi ehkä talvilomalle jonnekin lämpimämpään. Kilpailu asemasta on kuitenkin kovaa. Täytyy voida todistaa taitonsa ja voimansa, oma ainutlaatuisuutensa tai erinomaisuutensa. Valepukuiset koiraat eivät herätä muissa uhkan tunnetta, sillä ne eivät vastaa muiden käsitystä siitä millainen pitäisi olla, jotta olisi haluttava. Kyse on kuitenkin arvioijien omista käsityksistä, eikä totuudesta. Valepukuiset koiraat, kuten esimerkiksi miehet, joita jotkut pitävät "liian tunteellisina, arkoina tai pehmeinä", voivatkin joskus päästä etenemään paritumisessa sukkelaan sillä aikaa, kun muut koiraat keskittyvät toistensa kanssa miekkailuun tai ulkonäkönsä esittelyyn. Koiraina valepukuisilta koirailta odotetaan jotain muuta kuin he ovat. Sellaisessa tilanteessa ei aina ole itsestäänselvää, että uskaltaa olla oma itsensä; you gotta have some balls. Tuijotin suokukkoja suu auki. Kuka olisikaan arvannut, että deittailumaailman karikatyyrit löytyisivät suomalaisilta soilta. Enää en sano, että käyttäydymme kuin villieläimet. Kun kyse on deittailusta, käyttäydymme kuin suolinnut.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat