Kirjoitukset avainsanalla kasvatus

Kuva: Fleur Treurniet, Unsplash

Se oli joitakin kuukausia lapsensa syntymän jälkeen, kun ystäväni lähti tuttuun tapaan harrastuksensa parissa käymään. Hieman aiemmin hän oli törmännyt juttuun, jossa puhuttiin vauvan ja vanhemman välisestä suhteesta. Kuvattiin, että niin kauan kun vauva reagoi tavalla tai toisella vanhemman tullessa takaisin on kaikki vielä hyvin; erossa ei ole oltu liian pitkään ja kehityksen kannalta tärkeä tiivis suhde on pysynyt ehjänä. Niinpä ystäväni tarkkaili lastaan palatessaan takaisin kotiin. Lapsi ei ollut moksiskaan. Ja niinpä ystäväni oli varma. Hän oli juuri rikkonut lapsensa.

Selvä, lapsi oli nyt rikottu. Tuleen ei kuitenkaan pidä jäädä makaamaan, joten niinpä ystäväni lähti heti selvittämään mitä voisi tehdä asian korjaamiseksi. Googletti googlettamistaan. Kuinka korjata lapsensa. Ja sivu toisensa jälkeen löytyi tietoa kuinka rikki lapsi nyt olikaan, kuinka tuhoisa tämä ilta olikaan. Löytyi tietoa mikä kaikki lapsen tulevaisuudessakin tulisi nyt menemään pilalle ja kuinka hän kärsisi, mutta missään ei ollut sanallakaan siitä miten asiaa voisi korjata. Lapsi oli siis nyt pysyvästi rikottu ja hänen tulevaisuutensa pilattu.

Onneksi ystävälläni oli kuitenkin ihminen, jolle hän soitti tuossa hetkessä. Ihminen, jonka vanhemmuuteen hän uskoi vankasti. Ystävä, joka sai hänet rauhoittumaan. Ymmärtämään, ettei ehkä olekaan syytä huoleen. Että tuskin mikään yksittäinen teko, jota ei esimerkiksi laillakaan kielletä, voisi päästä lasta pysyvästi rikkomaan. Että on sitä monesta ihmiset selvinneet ennenkin. Luottamaan, ettei se lapsi ehkä nyt sitten loppujen lopuksi ole kuitenkaan rikki.

Ystäväni huoli rauhoittui, mutta sen jälkeen tuli uudet tunteet, jotka ymmärrän hyvin, ja allekirjoitankin. Turhautuminen ja suuttumus siitä, kuinka vaarallista ja oikeastaan vastuutontakin on, mikäli puhutaan vain kaikesta siitä mikä voi lasta tai hänen elämäänsä vahingoittaa. Jos ei anneta sen kaiken rinnalla myös neuvoja siitä, kuinka toimia silloin, kun asiat eivät menekään niin kuin on ohjeistettu.

Mutta missään ei ollut sanallakaan siitä miten asiaa voisi korjata.

Uskon ja näen, ettei tuo yksittäinen hetki mitenkään päässyt ystäväni lasta rikkomaan. Ei lähellekään. Mutta siitä syntynyt löytö on aito. Varoituksia ja uhkakuvia on varmasti paljon helpompaa löytää kuin neuvoja asioiden korjaamiseen. Noita varoituksia ja ohjeitakin on myös varmasti löydettävissä niin paljon, ettei kukaan niitä pysty koko aikaa noudattamaan. Eikä sellainen kenties kaikilta osin olisi rakentavaakaan. Kun ottaa huomioon sen sekä sen faktan, kuinka paljon ihmiset usein lapsiaan rakastavat ja miten huolissaan he voivat lastensa hyvinvoinnista olla, on yhtälö aika riskialtis. Kaikkea viestintää me emme vanhemmuutta käsittelevässä keskustelussa voi tietenkään muuttaa, mutta siellä missä voimme, voimme pitää olla pitämässä yllä myös ohjeita tilanteiden korjaamiseen sekä muistuttaa, ettei ehkä olekaan niin suurta hätää.

Mitä siis tehdä silloin, kun itsestä tuntuu siltä, että on juuri rikkonut lapsensa ja pilannut tämän tulevaisuuden? Ensinnäkään ei, ehkä kannata mennä rypemään kauhukuviin. Mielummin voi vetää syvään henkeä ja yrittää rauhoittua. Ottaa yhteyttä johonkin turvalliseen ja luotettavaan järjen ääneen, jota itse arvostaa. Kuulla häneltäkin mitä luultavimmin se huojennuksen sana, ettei hätä suinkaan ole sen näköinen kuin miltä nyt tuntuu. Muistuttaa itseään, ettei ihminen mene pysyvästi rikki kovinkaan helposti ja, että toisten tulevaisuus ei useinkaan ole yhdestä vaan monien asioiden summasta kiinni. Ja mikäli ei silloinkaan usko voi tarvittaessa kääntyä alan ammattilaisten puoleen. He kyllä kertovat onko jotain vakavaa tapahtunut, sekä toivottavasti tarvittaessa myös sen, miten asian kanssa edetä. Luultavasti olet kuitenkin itse kärsinyt tilanteesta säikähtäessäsi enemmän, kuin lapsesi.

Huojentavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Estee Janssens // unsplash.com
Kuva: Estee Janssens // unsplash.com

Ekaluokkalaisen harjoitellessa "1+1=2"-laskuja en malta olla ajattelematta, kuinka helppoa olisi, jos elämä noudattaisi kaavaa. Yksi plus yksi on kaksi. Selkeää ja suoraa. Asia ja toinen asia on kolmas asia. Piste.

Vajavaisena vanhempana toivoisi elämän olevan ennakoitava sarja tapahtumia, joita voisi itse täysin hallita.

Ensimmäisen lapsen kohdalla jaksoin ajatella, että toistamalla asiaa yksi tapahtuu asia kaksi ja tästä pidemmällä aikavälillä seuraa asia kolme. Yleistin oman toimintani ja tapani yleispäteviksi totuuksiksi kasvatuksesta kaikissa tilanteissa. Olin asiantuntija ja ekspertti.

Toisen lapsen synnyttyä meni nopeasti sormi suuhun.

Toisen lapsen synnyttyä meni nopeasti sormi suuhun. Sylissä oli yllättäen täysin erilainen kakara kuin esikoinen. Asiasta yksi ei seurannutkaan asia kaksi, vaan ehkä kolme tai jopa neljätoista. En tiennyt aina, miten toimia. Piti opetella kaikki alusta uudelleen.

On sanomattakin selvää, että kolmannen lapsen myötä asiantuntijuus kasvattajana on samalla tasolla kuin tikanheittäjällä sokkona, vasemalla kädellä heitettynä, selin, liikkuvaan maaliin - vain tuurilla tulee osuma. Jos matkalla kehenkään ei satu, ollaan voiton puolella.

Koirien kohdalla on jo luovuttu yksiulotteisesta "syy ja seuraus" -kasvatusteorioista, mutta ihmeen kaupalla ne vain vahvistavat asemiaan, kun lapsista yritetään koulia kunnon kansalaisia. Vanhemmille vannotetaan, että tekemällä näin, kasvatat perilliset, joita ei koko kylän tarvitse hävetä. Samalla varoitetaan, että älä ainakaan tee näin tai muuten kaikki toivo on menetetty ja valo kadonnut tunnelin päästä. Ikuisesti.

Hieno 60-luvulla kehitetty kiintymyssuhdeteoria saa hämmentäviä piirteitä, kun se yksinkertaistetaan yleispäteviksi kasvatusohjeiksi ja -neuvoiksi. Viimeksi viikko sitten Hesarissa varoitettiin erikoislääkärin auktoriteetillä, kuinka imettävien someäitien lapsista tulee oravia potkivia paholaisia.

Syyllisyydessä marinoidut mammat lukevat keskustelupalstojen nettitestejä, joilla voi testata, onko jo ehtinyt pilata pilttinsä tulevaisuuden käymällä lenkillä - yksin, Herra varjele. Tarhatädin syliin tyytyväisenä jäävä taapero on foorumeiden kasvatusguruille osoitus turmiollisesta tulevaisuudesta - nukuitko päiväunia, kun olisi pitänyt runoilla ja riimitellä?

Parisuhdettakaan ei pidetä yllä vain yksinkertaisilla poppaskonsteilla.

Parisuhdettakaan ei pidetä yllä vain yksinkertaisilla poppaskonsteilla. Kiittäminen ja koskettaminen ovat hyvästä, mutta kiireisenä arkiaamuna pommiin nukkuneena lähinnä  ärsyttää, jos puoliso on lukenut, että pitkä halaus päivässä lisää läheisyyttä.

On onni, että elämä ei ole vain matikkaa - 1+1=2. Tekemällä yhtä ei aina seuraa toista. Asioilla on edelleen syy-seuraus-suhteita, mutta lopputulos on yleensä useamman kuin kahden asian summa. Mustan ja valkoisen välissä on paljon muitakin värejä.

Tekemällä yhtä ei aina seuraa toista

Ihmisyys on siinä, että kenenkään elämä ei ole täysin ennakoitava sarja tapahtumia, joihin voi vain itse vaikuttaa. Se on pelottavaa, mutta myös armollista. Lapset eivät ole tuomittuja nuorisovankilaan, vaikka huoltaja olisi hetkittäin törppö ja osaamaton - olisimme siellä muuten kaikki. Parisuhde ei ole eron partaalla, vaikka iltapäivälehden “näin tunnistat sielunkumppanisi” -testissä ei pisteitä kerrykään.

Luota itseesi, lapseesi ja parisuhteesesi. Lopeta itseruoskinta ja tarpeeton syyllisyydessä rypeminen - tee mielummin sama aika jotain, joka saa sinut voimaan hyvin.

Selaa vaikka somea.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash, Cris Dinoto

Iiiks! On minun aikani tunnustaa vanhemmuuteni huippuhetkiä. Ihana, ihana Satu tiivisti myös minun tuntemuksiani viime viikolla puhumalla mustekalamaisen löysästä perillisestä. Olen hienosti kehittänyt kaikenlaisia metodeja, joilla hämätään taapero mukaan leikkipuistosta.

Supattelemalla seuravan hetken hauskuuksia saan usein pikkutyypin kärryyn ja matka jatkuu. Niin siis tapahtuu usein, mutta ei läheskään aina. Päiväänhän mahtuu aika monta hetkeä, jolloin kaksivuotiaan mielestä olisi parempi olla olematta kärryssä, menosuunta on väärä tai leikit vain ovat pahasti kesken. Kyllä minultakin aika ajoin loppuvat keinot. Kun taskusta kaivamani taikakalut lentävät kaaressa maahan, niin joskus on vain pakko ottaa kiljuva mustekala kainaloon ja jatkaa matkaa.
Eipä kyllä tunnu hehkeältä, kun sillä hetkellä koko kauppa hiljentyy ja katseet porautuvat äitiin, joka ei saa lastaan huutamatta pois leikkipaikalta.

Tunnustan, että joskus on ihan mukavaa pitää yllä hyvää henkeä ja syyllistyä kysymyslauseisiin.  Ehkä joskus voi kysyä mitä jälkikasvu haluaa syödä, eikä viettää aikaa keräillen nahistuneita kaalinpäitä lattialta. Ihailemani kasvatuksen ammattilainen, lähes jumalasta seuraava, päiväkodin täti, sanoi muuten eräs aamu lapselleni:"Mennäänkö aamupalalle?" Lapseni hymyili ja nousi reippaasti omalle tuolilleen. Hänen aivonsa eivät räjähtäneet hämmennyksestä, eikä hän jäänyt räpiköimään valintojen suohon ikuisiksi ajoiksi.

P.s. Lapsiperheessä muuten on hyvä tiedostaa, että se, joka matkaillessa laskeskelee aikataulut uniin, ruokataukoihin ja keksii keinot hämätä taaperoa, saattaa tarvita ekstramäärän kiitoksia ja huomiota, sillä helposti sitä tekisi mieli heittäytyä itsekin mustekalaksi.

 

Terveisin Ulla Oinonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

1. Älä imetä

Tissit = hyi! Paitsi, jos ne vilahtavat telkkarissa, elokuvissa, lehdissä, taiteessa, mainoksissa, musavideoissa, instassa, snäpissä, saunassa, uimarannalla tai juhlamekon kaula-aukosta linnan juhlissa. Mutta älä sinä pilaa muiden päivää ruokkimalla lastasi. Ruokahalu menee -  enkä nyt tarkoita vauvaa.

2.  Älä syötä pullosta

Edelleen 2010-luvulla onnistuneen naiseuden mittarina on kaksi asiaa: lisääntymiskyky ja rintaruokinta.  

3. Älä mene minnekään ilman lastasi

Kannattaako niitä lapsia hankkia, jos niiden kanssa ei jaksa olla? Kaunein kruunu annetaan suurimmalle uhrautujalle. Kiintymyssuhde on syyllisyydellä kuorrutettu kahle, jolla nainen pysyy hyvin ruodussa.

4. Älä mene minnekään lastesi kanssa

Unohda lentokoneet, ravintolat, kahvilat, taidenäyttelyt, häät ja hotellit. Kukaan ei halua kurittomia, kiljuvia kakaroitasi pilaamaan vapaa-aikaansa. Pikaruokaravintolan autokaistalla ja huoltoaseman leikkinurkkauksessa voit opettaa lapsillesi kulinaristisista nautinnoista.

5. Älä ole kauan pois töistä

Lattelomallakin tulee olla loppu. Äkkiä pois vetelehtimästä ja lapsi laadukkaan varhaiskasvatuksen piiriin.

6. Älä laita lastasi hoitoon liian pienenä

Meinaatko hylätä jälkikasvusi julmasti? Lapset vaan laitokseen, kun oma ura menee edelle.

7. Älä katso puhelintasi

Kiintymyssuhde, kielellinen kehitys ja sosiaaliset taidot tuli uhrattua selfieiden alttarilla. Katso sitä lasta herkeämättä - niin ne kaikki aiemmatkin sukupolvet ovat tehneet. Not.

8. Älä hermostu

Kun et ole nukkunut neljään vuoteen, koska olet palvellut kiittämätöntä kuningasta tai kuningatarta pyllyn pesemisestä pyykkäämiseen ja olet myöhästymässä töistä, koska mustekalamaisen löysä perillinen makaa äksänä keskellä pyörätietä - älä hermostu. Positiivisella vahvistamisella vaan siitä eteenpäin, että lapsen minä-kuva muotoutuu eheästi. Toimeentulosi voi kyllä heiketä samalla, mutta eihän kasvattamisella ole hintalappua.

9. Älä unohda puolisoasi

Kun olet levännyt koko viikon kotona, muista että puolisollesi on tärkeää päästä raskaan työviikon jälkeen vähän rentoutumaan urheilun ja/tai kavereiden parissa.

Käsky puolisolle:

Tue äitiä

Rohkaise, kehu ja puolusta. Äidit ovat edelleen suurten ulkoisten ja itse asetettujen paineiden alla. Tärkein tuki noissa paineissa jaksamiseen on puoliso, joka ei vain kritisoi, kyseenalaista ja kuormita. Tasa-arvoinen ja tasapainoinen vanhemmuus auttaa molempia vanhempia jaksamaan - itseään, toisiaan ja niitä lapsia.

Haaste aivan kaikille!

Kaikkia vanhempia yhdistää syyllisyys. Syyllisyys on siitä pirullinen voima, että se voi saada aikaan siilipuolustuksen. Kun itse mokaa, kaikki muut näyttävät onnistuvan. Silloin on helpompi alkaa etsiä virheitä toisten valinnoista, ettei tarvitse katsoa omia heikkouksiaan.

Totuus on kuitenkin se, että kaikki mokaavat joskus! Tehdään yhdessä heikkouksista vahvuuksia! Tunnusta oma #kasvatusmoka -hetkesi somessa ja anna näin tuki toisille kasvattajille.

Ei sillä, että olisimme mokista ylpeitä, vaan todistaaksemme, että niitä sattuu kaikille.

Korjataan yhteistä mokasatoa seuraavassa kirjoituksessani kahden viikon päästä 20. elokuuta 2017!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat