Kirjoitukset avainsanalla viha

Moni meistä on parisuhderintamalla joutunut haavoittumaan. On petetty, jätetty, lytätty itsetuntoa ja lähdetty menemään selitystä jättämättä. Kirsikkana kakun päällä saattavat ne lukemattomat Tinder-treffit, jotka ovat jättäneet ilkeän muistijäljen siitä, miten kelpaa kyllä vällyjen alle, mutta ei kumppaniksi.

Erot ja muut hylkäämiskokemukset saavat ihmisen varovaiseksi. On viisastakin suojautua uusilta mahdollisilta haavoilta. Itsetunto ei kurjien kokemusten jälkeen ole välttämättä mitä parhain eikä luottamus ihmisiin kohdillaan. Moni parisuhteessa elänyt ja haavoilla ollut kuitenkin kaipaa parisuhdetta, joskus melkein epätoivoisesti.

Parisuhteeseen lähteminen on aina riskipeliä. On aina mahdollisuus vahvistumiseen tai uuteen haavoittumiseen. Olo on suhteen alussa kuin sotaan lähtevällä. Joko selvitään hengissä tai haavoitutaan taas. Onneksi parisuhdekuollut tai –haavoittunut nousee melkein aina ylös. Niitäkin on, jotka invalidisoituvat vaikeassa parisuhteessa ja toipuminen tuntuu melkein mahdottomalta. Ja siltikin voi selviytyä – täytyy vain löytää oikea apu ja halu toipumiseen.

Mutta mistä löytyy kumppani kaiken koetun jälkeen?

Itse uskon siihen, että parisuhde tulee sitten, kun on oikea aika siitä huolimatta vaikka istuisit kotona kutomassa sukkaa ja kävisit vain lähi-Alepassa etkä muualla. Niin se vaan rinssi tai rinsessa tulee sillä kauppareissulla vastaan, koska ”Joku” on niin järjestänyt. Ja jos tuntuu, ettet voi tavata ketään, koska et käy missään, lähde ihmisten ilmoille! Etsiydy sinne, missä voit tavata samanhenkisiä ihmisiä.

Ja hei, odottamisen ajan voi käyttää hyödyllisesti. Työstä vanhat suhteesi niin, että tiedät, mitä niissä ihan oikeasti tapahtui. Kuka teki ja mitä ja mistä syystä. Työstä viha, suru ja katkeruus. Vihainen ihminen vetää puoleensa vihaisia ihmisiä.

Vahvista itsetuntoasi tekemällä itsellesi hyviä tekoja ja kirjoittamalla listaa hyvistä puolistasi. Jos itsetunto on suhteeseen lähtiessä kovin heikko, haavoittuukin helpommin.

Odottamisen olotilassa mieti myös, mitä oikeasti parisuhteelta ja kumppanilta toivot. Sinun ei tarvitse tyytyä vähään tai ei juuri mihinkään vaan saat sen, mitä haluat, jos tiedät, mitä olet etsimässä. Kun hälytyskellot kilisevät, kuuntele niitä. Täytyy oikeasti tietää, mitä haluaa, muuten parisuhde”markkinoilla” elää kuin sokea ja toivoo, että joku, kuka tahansa, poimii mukaansa.

Jos mahdollista liiku, syö hyvin, nuku, työstä itseäsi, harjoittele avointa viestintää ja sillä tavalla kaunistu – sisäinen hyvä olo näkyy ulospäin. Mitä tyytyväisempi olet itseesi, sitä suuremmalla todennäköisyydellä vedät puoleesi itseään kunnioittavia ihmisiä ja uskallat astua suhteeseen – haavoittumisen uhallakin.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tiedät ehkä tämän tarinan? Toinen sanoo jotain ikävää ja tunnet tunteen kehossa ja mielessä. Ehkä tekee mieli huutaa ja haistattaa pitkät tai edes näkyvästi pahoittaa mielensä. Tekisi mieli, mutta teet kuten olet suhteessasi (ja todennäköisesti jo lapsena) oppinut – nielaiset, käännät selkäsi ja vetäydyt ainakin hetkeksi puhumattomuuteen.

Hetken kuluttua kutsut rakkaasi vaikkapa iltapalaa syömään ja yrität keventää tunnelmaa pirteällä puheella tulevasta viikonlopusta – ettei vaan toinen suuttuisi ja tulisi riitaa, lapsetkin kuulevat ja saavat kuvan parisuhteesta, jossa riidellään. Koko perheenä on kiva istua sohvalle ruuan jälkeen katsomaan telkkaria. Tunnelma on vähän kireä ja kuopus-kulta oireilee raivaria ja teini lähtee ovet paiskoen omaan huoneeseen. Niinpä niin. ”Miten noi kakarat on taas niin helevetin hankalia?”.

Mihinkähän se kiukku katosi, jota ei saanut ihan oikeasti näyttää ja syytä aikuisten kesken selvittää? Lapset ja eläimet ovat oivallisia kodin tunneilmapiirin puntareita. Kodin pienet ukkosenjohdattimet ovat usein aika kovilla. Naapuritkin ovat oivallisia kohteita. ”Tanan naapuri ei oo taaskaan leikannu nurmikkoonsa, miten maa voi päällään kantaakin niin tyhmää ja laiskaa kuin naapurin äijä?”. Pariskunnan keskinäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta voi tiedostamatta lisätä vihan kohdistaminen ulkopuolisiin ystäviin, tuttaviin, sukulaisiin. Vihaa ei tämäkään tapa poista vaan lisää katkeruutta ja myrkyttää sisältä.

Ilta jatkuu ehkä hiljaisena. Toinen liukenee sohvalta tietokoneen ääreen ja hiipii jossain kohtaa yhteiseen sänkyyn ja yrittää lähestyä ”se mielessään”. Jostain syystä ei tee mieli niin kuin ei ole tehnyt mieli enää vuosiin. Vetäydyt sängyn toiseen laitaan niin kauas toisesta kuin mahdollista ja pyörit puoli yötä sängyssä ihmetellen, mistä uniongelmatkin mahtavat johtua.

Meidän kulttuurissamme ei perheissä, ainakaan aikaisemmin, ole huomioita lasten tunteita saati sitten puhuttu tai nimetty niitä. Puhumattomuuden kulttuurista ponnistavan on usein vaikea tunnistaa tunteitaan, saati sitten ilmaista niitä toiselle rakentavasti ja rohkeasti. Ja kun emme osaa, opetamme puhumattomuuden tai passiivisen vihamielisyytemme myös lapsillemme.

Tukahdutetut tunteet eivät suinkaan häviä mihinkään. Ne varastoituvat kehoon, ehkä niin syvälle, ettei niitä hetkeen näy, ei kuulu. Vähän sattuu välillä masusta, kurkkua kuristaa ja rintaa puristaa, pelkäät ehkä olevasi fyysisesti sairas. Sinua tutkitaan eikä mitään syytä löydy eikä oikeastikaan välttämättä tule edes mieleen, missä todellinen ongelma piileskelee.

Elämä on kauhean mielenkiintoista, kun uskaltautuu tutkimaan ja ilmaisemaan omia tunteitaan. Ja voi että miten hyvää se tekee omalle hyvinvoinnille, yleensä koko perhesysteemin hyvinvoinnille. Kun yksi alkaa hengittää, oppivat muutkin hengittämään ja kodin ilmapiiri kevenee.

Kuva: Mika Wallasvaara

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen viime aikoina miettinyt vihaa. Ostin joskus vuosia sitten kirjankin, jonka teemana on viha, mutta kirja on jäänyt lukematta. Minusta on aina yhtä kiehtovaa se, miten ihmistä saatellaan tietyn teeman käsittelyyn. Nyt kun olen kuljeskellut elämää eteenpäin ja kokenut avioeron, on tunne nimeltä viha tullut käsittelyn alle niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisestikin. Ja senhän tietää, että kun jokin teema annetaan tutustumisen kohteeksi, tulee asia vastaan vähän joka puolella.

Viha on meidän kulttuurissamme perinteisesti aika vaikea tunne. Tämä johtuu ehkä siitä, että vihassa on niin paljon voimaa. Ja syykin tiedetään: vihan tehtävä on suojella elämää. Alkukantaisimmillaan viha on voima, jolla konkreettinen vihollinen saadaan nujerrettua.

Samankaltainen tavoite vihalla on henkisestikin. Vihan tarkoitus on osoittaa rajat. Kun vihani herää, tiedän, että jokin uhkaa rajojani. Aina ei ole ihan selvää, mikä raja rikkoutuu, mutta siihen pääsee kyllä käsiksi, kun vähän tunnustelee. Pettymykset, omiin arvoihin koskeminen jne. voivat herättää kiukkua ja ärtymystä.

Viha on siis hyvä tunne. Se on sisäinen puolustajamme. Koska viha on niin voimakas tunne, on sen terve kanavointi hankalaa. Meidän kulttuurimmekaan ei varsinaisesti tarjoa välineitä vihan purkamiselle. Vihan kanavointi ulospäin esimerkiksi puhumalla, harrastamalla liikuntaa, kirjoittamalla jne. on vastuullista ja tervettä vihan purkamista. Itse huomaan usein ryhtyväni siivoamaan, kun oikein kiukuttaa.

Terve viha suuntautuu itsestä ulospäin. Moni kuitenkin kääntää vihan itseään vastaan. Itseä kohti käännetty viha saa meidät ahdistumaan ja masentumaan. Moni masentunut onkin ennen kaikkea vihainen vähän kaikelle, eniten kuitenkin itselleen. Sisäinen puhe on usein hyvin ankaraa.

Ihmissuhteissa kanavoimaton viha saa mielenkiintoisia ilmenemismuotoja. Piikittely, marttyyriksi heittäytyminen, kettuilu, luolaan vetäytyminen, norsunluutorniin kiipeäminen ja muu vaikeilu, vallankäyttö ja venkoilu on usein vihapohjaista. Kuulostaako tutulta?

Parisuhteissa vihan käsittely on yksi perustaito. Vihaa on, sitä on turha kieltää, mutta miten sitä saadaan yhdessä purettua, onkin sitten oma tarinansa. Eksälläni oli veikeä tapa ottaa lenkkarini eteisen hyllystä ja sanoa, että ”Mitä jos kävisit ensin lenkillä ja katotaan sitten, mitä asiaa sulla oli”. Usein lenkiltä palasi säyseä vaimo :).

Aina ei lenkki auta vaan ihan oikeasti pitää keskustella. Ja mikä onkaan parempi tapa kuin rehellinen ja suora minäviestintä: ”Minua harmittaa, että jätät minut tässä tilanteessa yksin. Voisitko tukea minua?” tai ”Kun myöhästyt sovitusta ajasta, minusta tuntuu, että olen arvoton”. Ja ”Herttasen perheessä” toinen ottaa tästä kopin :) Eli vastuupallo jakautuu kahteen yhtä suureen osaan. Piikittelykin jää vähemmälle, kun parisuhteessa on tilaa reilulle vihanilmaisulle.

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä
Ja kenelläpä, kellä
on vastaansanomista?
Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!
Ja se on aivan totta:
se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

-Kirsi Kunnas-

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Yksin eläminen tekee minut välillä kauhean vihaiseksi. Vihalle on vaikea löytää hyvää kohdetta. Vihaan lapsuuteni ja nuoruuteni kasvuympäristöä. Sitä samaa, jota myös rakastan. Vihaan seksuaali- ja sukupuolinormeja, jotka minulle on opetettu. Vihaan sitä tosiasiaa, että en ole elänyt nuoruutta, johon olisi sisältynyt ihastumisia, tykkäämisiä, ensisuudelmia tai poikaystäviä. Vihaan niitä koulukavereita, jotka kertoivat minun olevan inhottava ja ruma ja omituinen. Vihaan teini-ikäistä itseäni, joka uskoi sediltä kuulemaansa opetusta ja pojilta kuulemiaan loukkauksia.

Viha ei ratkaise mitään. Itsen vihaaminen on kauhean raskasta, Jumalaa on aika turha syyttää asioista ja omat vanhemmat ovat hekin vain ihmisiä. Ajoittain aion lannistuneena luovuttaa kokonaan, koska olen niin pirun myöhässä ja pihalla koko parisuhdepelistä, mutta ruumiini ei anna minun tehdä niin. Vihaan myös sitä. Olisi paljon helpompaa, jos ei olisi koko ajan niin ikävä toisen ihmisen ihoa.

Aggressio on myös terve ja tervetullut tunne. Se tekee mahdolliseksi puolustautumisen. Pidemmän päälle viha on kuitenkin uuvuttavaa, siitä on pystyttävä päästämään irti ja annettava asioiden olla. Käännettävä katse kohti hyvää ja silitettävä itse itseään lempeästi. Puhuttava ystävällisesti ja ihaillen: "Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun." Tai, aina voi mennä myös baariin ja pyytää jotakuta tuntematonta luokseen, jotta saisi olla hetken lähellä ihmistä. Sekin on ihan käypä tapa karkottaa ikävää.

Otsikko on lainattu Apulannalta.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat