Kirjoitukset avainsanalla avioero

Kuva: Jr Korpa, Unsplash

Olen viime aikoina, omia ja läheisteni eroja miettiessä, pohtinut, että ovatkohan kaikki merkitykselliset erot aina kaksivaiheisia. Ensimmäisessä vaiheessa erotaan konkreettisella tasolla ja vasta myöhemmin jollain syvemmällä tunnetasolla. Ensin toteutetaan ero ja vasta sitten sisäistetään se.

Olen ollut sekä jättäjä, että jätetty. Olen myös seurannut sivusta niin jättämisiä kuin jätetyksi tulemisia. Erityisesti kovin merkityksellisten suhteiden kohdalla tuntuu usein tulevan, niin jätettynä kuin jättäjänä, tovi varsinaisen eron jälkeen, ikään kuin eron toinen aalto. Tuossa eron toisessa aallossa tai vaiheessa alkaa vasta oikeasti sisäistämään eron merkitystä syvemmällä ja konkreettisemmalla tasolla. Ymmärtämään, ettei kyseessä ole tilapäinen ratkaisu tai yhteinen näytelmä vaan jotain, joka on todella tapahtunut ja joka saattaa mitä luultavimmin olla pysyvää. Tajuaa mitä kaikkea se merkitsee.

Jätettynä on luullut jo prosessoineensa eroa varsin pitkälle. Luullut suurimpien kipujen jääneen jo taa. Kysyttäessä voisi vaikka vannoa, että on aidosti sisäistänyt sen mitä juuri on tapahtunut. Kunnes se sitten iskee. Eron toinen vaihe. Oivaltaa, että onkin pitänyt syvällä sisimmässään elossa haaveita, joissa palataan yhteen tai ajatusta, ettei tämä kaikki olekaan totta. Tajuaa kuinka ne kaikki lopulta murskautuu. Joutuu päästämään irti. Oikeasti. Vaikka on luullut kerran sen jo tehneensä. Joutuu luopumaan uudestaan jostain, josta ei tiennyt pitäneensä kiinni. Tajuamaan mitä ero todella tarkoittaa, tämänkin suhteen kohdalla.

Jättäjänä on luullut miettineensä kaiken läpi kotaisin ties kuinka monet kerrat. Olevansa varma. On haastanut itsensä kysymyksillä ja mielestään sisäistänyt eron lopullisuuden. Päättänyt, että on valmis päästämään irti. Luullut sen jo tehneensäkin. Itkenyt, surrut ja saanut itseään kasaan kunnes huomaa, että on pitänyt sittenkin kiinni vielä jostain. Kiinni ajatuksesta, että ehkä joskus kuitenkin. Toiveesta, ettei tarvitsisi ajautua kauemmaksi, hetkeksikään, vaikka joutuukin eroamaan. Unelmasta, ettei jäisi tyhjän päälle. Turvaverkosta, vanhoista haaveista tai tottumuksesta. Kenties huomaamattaankin on pitänyt kiinni, kunnes jossain vaiheessa se iskee vasten kasvoja. Täytyy hyväksyä ratkaisujensa lopullisuus. Kohdata se minkä oli valmis kohtaamaan. Hyväksyä mitä ero tarkoittaa, tämänkin suhteen kohdalla ja päästää irti. Oikeasti.

Eron toinen aalto sattuu ja suututtaa. Tuntuu julmalta astua toipumisessa taaksepäin. Turhauttaa joutua itkemään uudestaan. On kivuliasta käsitellä asioita, joiden luuli jo olleen selviä. Ja kaiken todellisen kokoluokan oivaltaminen sekä suhteesta yhä vahvempi luopuminen satuttaa. Se riipii sydäntä ja pelottaa. Kuitenkin kenties tarvitsemme sitä. Kenties merkityksellisten suhteiden päättyminen on jotain niin suurta ja kipeää, ettemme voi ottaa sitä kantaaksemme kerralla. Kenties ensin täytyy itkeä itse tapahtuman sekä siinä hetkessä käsiteltävät kivut. Toipua niistä ja vasta sitten, kun on jälleen voimaa, joilla toipua tuskista sekä taistella, niin vasta sitten puristua eron mahtipontisuuden sekä lopullisuuden alle. Rikkoutua monta kertaa, jotta voisi kuitenkin lopulta toipua kokonaan.

Pohtivin terveisin, Mio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Unsplash

Kerätään kaikki muistot exästä ja yhteisistä ajoista. Laitetaan kasaan ja sytytetään palamaan. Tai juodaan ja rellestetään niin kauan, että koko suhde painuu unholaan.

Elokuvista tutut tavat käsitellä suhdetta eron jälkeen tuntuvat minulle niin kovin vierailta. Kirjoitin viime viikollakin siitä kuinka tahdon mielummin erota niin,  että vielä rakastan. Samoin en myöskään eron jälkeen tahdo painaa suhdetta tyystin unholaan tai maalata mustilla väreillä. Tahdon muistaa myös sen kauniit ja rakkaat hetket. Olla niistä kiitollinen.

Päästääksen yli erosta täytyy joskus kuitenkin muistuttaa miksi se oli oikea ratkaisu. Kaivaa ne negatiivisetkin puolet esiin. Jättävänä osapuolena se voi olla helpompaa, mutta jopa merkityksellisempää se saattaa olla silloin, kun on jätetty. Sen haasteista ja tärkeimmistä oivalluksista kirjoitinkin, kun tänä kesänä suhde päättyi kumppanini toiveesta.

Olen jo pitkään yhdistänyt, itselleni tyypilliseen tapaan, listoja kirjoittamalla sen ristiriidan, että tahdon muistaa suhteen hyvät hetket, mutta samaan aikaan myös työntää ne hetkeksi sivumpaan ja muistaa sen sijaan suhteen haasteet sekä kivut. Olen tehnyt sen kirjoittamalla ylös niin hyvät ja kauniit hetket kuin ne kivutkin. Joka kerta, kun mieleeni on vyörynyt ne exän ihanimmat piirteet tai suhteen kauniit sekä onelliset hetket, olen kirjoittanut ne ylös. Laittanut paperille ja säilyttänyt tuota paperia syvällä kaapin perällä. Sen sijaan paperia, johon aina sen perään olen kirjoittanut kaksinverroin syitä siiheen miksi ero oli hyvä ratkaisu tai mikä suhteessa oli haastavaa, olen säilyttänyt alkuun näkyvillä. Siinä aivan käden ulottuvilla, muistuttamassa. Sen olen kaivanut esiin kun tuska on yltynyt tai epäillys koputtanut. Sitä olen lukenut, kun jo ylös kirjatut kauniit asiat hiipivät takaisin mieleen.

Nuo listat ovat auttaneet laittamaan kauniit hetket tarvittaessa luottavaisin mielin sivuun. Ne ovat auttaneet erojen alussa keskittymään haasteisiin ja ongelmiin, jotta pääsisi ylitse. On voinut luottaa, että sitten aikanaan voi taas turvallisin mielin kaivaa esiin myös ne kauniit asiat, lukea suhteen hyviä puolia. Ylitse päästyään muistaa, miksi suhteessa kuitenkin oli ja mitä kaunista se elämään antoi.

Tuon saman olen tehnyt myös niille muistoesineille, jotka elokuvissa poltetaan. Valinnut niistä rakkaimmat ja laittanut muistolaatikon kaukaisimpaan nurkkaan. Tiennyt, että joskus sitäkin aarretta voi katsoa neutraalimpana osana omaa historiaa. Osana jotain kaunista ja hyvää, joka oli vaikkei se kestänytkään.

Suhde saa näyttää kauniilta myös eron takaa katsottuna. Eikä suhteen tai entisen kumppanin hyvien puolien muistamisen tarvitse tarkoittaa ikuista haaveilua takaisin. Asiat voivat olla merkityksellisiä ja kauniita vaikka ne päättyisivätkin. Historiaa voi arvostaa ja ihailla vaikka kulkisikin eteenpäin. Eron ei siis tarvitse pyyhkiä sitä kaikkea suhteen mennyttä pois vaan olla osa alati muovautuvan elämän jatkumoa; yksi usi vaihe, yksi uusi muutos.

Kannustavin terveisin, Mio

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Moi Mio!

Kommentoinkin viimeksi heinäkuussa, vaikka pitkin kesää ja syksyä oonkin sun tekstejä lukenu. Nää on ollu tärkeitä ja merkityksellisiä, osa kun suoraan omasta kynästä.

Tuntuu lohdulliselta, jopa onnelliselta, lukea samanlaisista kokemuksista ja ajatuksista. Osaat pukea tunteet ja elämän hetket sanoiksi niin kovin hyvin kiitos. Viime viikon tekstin itseasiassa jaoin entiselle kumppanilleni. Erosimme keväällä, asiat on nyt molemmilla paremmin kuin aiemmin. Katkeruudelle ei oo syytä, on vain muistoja. Niille jokaselle löytyy lopulta se oma aikansa ja paikkansa mielestä, sydämestä tai muistolaatikosta.

Oot siisti!

Siunausta - kaikki käy vielä hyvin! 💚

Mio Kivelä
Liittynyt12.1.2018

Hei!

Ihanaa, että laitoit viestiä. On ilo kuulla, että teksteistä on ollut hyötyä. Se tekee onnelliseksi. On ilo olla näiden kautta taipaleella mukana. Vertaistuella on väliä. Myös sillä, että jaat.

Ja ihanaa, että teillä menee nyt paremmin. Kaikki löytää varmasti vielä paikkansa! Kaikki kääntyy vatmasti hyväksi. Siitä olen varma. Ihan meille kaikille!

Kiitos, että olet, luet ja kirjoitat. Kaikkea kaunista sekä siunausta päiviisi 💚

Mio Kivelä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Giulia Bertelli, Unsplash

Olen ollut niin jätetty kuin jättäjä. Jättäjänä minulle on aina ollut tärkeää erota tarpeeksi aikaisin. Niin, etten vielä vihaa toista. Mieluiten niin, että vielä rakastan.

Tiedän avioeroperheitä, joissa vanhemmat eivät voi enää eron jälkeen olla samassa tilassa. Perheitä, joissa pahan puhuminen ja mustamaalaaminen on arkipäivää ja, joissa eroa odotettiin lastenkin osalta lähes hartaasti. Tiedän myös eroperheitä, joissa vanhemmat ovat voineet hoitaa asioita eronkin jälkeen yhdessä. Perheitä, joissa on voitu kriisin sattuessa tai juhlien aikaan istahtaa saman pöydän äären ja surra sekä iloita yhdessä. Tiedän, että kaikenlaisiin lopputulemiin eron sattuessa vaikuttavat monet seikat, eikä kaikki ole millään tasolla aina ihmisistä itsestään yksin kiinni, mutta silti tämä kaikki on saanut minut miettimään. Erilaisten erojen seuraaminen on saanut minut jo varhain päättämään, etten tahdo koskaan erota vasta, kun kaikki on miinuksen puolella, kun kaikki on totaalisesti tuhottu ja mustalla värjätty. Haluan erota niin, etten juokse pois vaan, että lähtemisessä on vielä haikeutta.

Halu erota tarpeeksi varhain ei tarkoita sitä, ettenkö näkisi vaivaa suhteiden säilyttämisen eteen. Näen tärkeänä tehdä töitä suhteen eteen; keskustella, ratkoa ongelmia, kommunikoida ja hoitaa yhdessäoloa. Näen, että sitä kaikkea on hyvä tehdä koko ajan, jo ennen suurempia ongelmia. Mutta joskus on niitä hetkiä, että mitkään selvittelyt, keskustelut, hengähdyshetket tai asenteenmuutokset eivät vain auta. Hetkiä, kun huomaa, että suhde on etenemässä kohti vääjäämätöntä tuhoa tai pois kuihtumista, syystä tai toisesta. Uskon, että sen kaiken voi tietää ja huomata jo ennen kuin toisen kasvot herättävät vain vahvan negatiivisia tunteita tai ajatuksissa huomaa jo pakkaavansa kamojaan pois. Lopun voi nähdä selväksi ja väistämättömäksi jo hetken ennen sen ylittämistä.

Tuo hetki on se mihin minä haluan tarttua. Erota, kun tajuan, ettei muuta suuntaa enää näy, mutta eroaminen tuntuu vielä raskaalta sillä kaikkea rakkautta ei ole menetetty suhteen kipujen tai kuihtumisen alle. Erota, kun se vielä kirpaisee. Tahdon tehdä aina niin, sillä koen itse kunnioittavani sillä suhteen kauniita hetkiä ja sen tunteita paremmin. Haluan lähteä suhteesta muistaen kaiken sen hyvänkin mitä suhteessa oli ja mihin toisessa ihastuin tai rakastuin. Nähdä sen hyvän ja kauniin, vaikka sitä tuleekin ikävä. Mieluummin kuitenkin ikävöidä, ja vaikka tarvittaessa joutua myöhemmin laittamaan ne ikävän tunteet hetkeksi sivuun, kuin odottaa, että suhteessa muodostuvat negatiiviset tunteet tai tunteiden kuihtuminen saavat kaikki ne kauniit ja hyvät asiat täysin unohtumaan. Uskon, että se kaikki auttaa myös muodostamaan mahdollisen ystävyyden entisen kumppanin kanssa tulevaisuudessa, jos sellaisen haluaa.

Eroaminen vielä, kun on tunteita jäljellä ei ole helppoa. Se riipii syvältä ja aiheuttaa lukemattomia epäilyksen hetkiä. Se on kuitenkin sen arvoista. Sillä on suuri merkitys, että suhde toiseen ihmiseen voi pysyä hyvänä ja kauniina, oli erotessa lapsia tai ei. Se toinen ihminen on ollut kuitenkin jossain vaiheessa elämääsi sinulle merkityksellinen, joten mielestäni ansaitset muistaa sen kaiken hyvänkin, jos vain mitenkään mahdollista. Ansaitset antaa itsellesi ja suhteellenne myös oikeuden niihin hyviin hetkiin ja muistoihin, vaikka se sattuukin. Ole siis rohkealla mielellä, jos näet väistämättömän jo edessäsi. Mikäli tiedät, ettei sitä voi väistää, niin ei tilanne muutu odottamallakaan. Onko edessä siis jotain mitä oikeasti tahdot odottaa vai onko nyt aivan yhtä hyvä aika lähteä, ellei jopa parempi?

Seesteisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Katsoin videon, joka puhutteli minua. Ja mistäpä mistä kuin rakkaudesta siinä puhuttiin. Videolla siteerattiin amerikkalaista psykologian emeritusprofessoria John Gottmania, joka tutki sitä, mikä ajaa pariskunnat eroon ja mitkä seikat pitävät pareja yhdessä.

Itseäni video kosketti, koska ymmärsin yhden syyn siihen, miksi itselläni on nykyisessä suhteessani sellainen olo, että olen todellinen kumppani ja rakastettu. Elän mielestäni nyt ensimmäistä kertaa elämässäni oikeassa parisuhteessa.

Pareja ei pidä yhdessä illalliset kynttilänvalossa tai pitkät kävelyt rantahietikolla. Elokuvissa näitä kyllä tarjoillaan rakkauden malleina, mutta todellisuudessa rakkautta ylläpitää joku ihan muu. Gottmanin mukaan ne hetket, joissa puolisoa huomioi hetken positiivisesti, ovat liima ja yhdessä pitävä voima. Alamme pitää toisiamme helposti itsestäänselvyyksinä ja unohdamme sen, miten ainutlaatuista on se, että rinnalla on toinen ihminen.

Eroseminaariohjaajana kuulen paljon puhetta siitä, miten olo oli parisuhteessa yksinäinen. Ja miten se yksinäisyys on melkein pahempaa kuin olla yksin ilman parisuhdetta. Tutkimukset vahvistavat työssäni kuultua. Avioliitoissa elävät kokevat useimmin yksinäisyyttä kuin esimerkiksi yksinhuoltajat.

Jos katse ei enää osu kumppaniin, korvat osoita kuulemista eivätkä kauniit sanat ole enää osoitettu kumppanin suuntaan, tuntee kumppani itsensä näkymättömäksi ja hylätyksi. Jos näkymättömyyttä vielä vahvistavat Gottmanin ”ratsumiehet”: kriittisyys, halveksunta, suojautuminen ja muurin rakentaminen, ollaan parisuhteessa solmussa, jota saa mielellään lähteä purkamaan vaikka ulkopuolisen auttajan avulla. Nuo nimittäin ennustavat parisuhteen päättymistä, siksi tilanteeseen kannattaa tarttua heti eikä hetken päästä.

Minusta on ihanaa saada sydänviestejä pitkin päivää, rakkaudellisia sanoja kun nähdään, hetki vierekkäin sohvalla, kuppi kahvia ja juttelua, pieni sipaisu selässä ja suukkoja. Kun tuntee olevansa kunnioitettu ja rakastettu, on helpompi rakastaa toista ja itseä ihan kokonaan. Mitä sinä toivoisit itsellesi? Tai miten voisit huomioida toista? 

Yhteys toiseen rakentuu pienissä hetkissä - pidetään niistä kiinni.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat