Kirjoitukset avainsanalla nainen

Kuva: Annele Rantavuori

Roomassa ei voi olla törmäämättä Neitsyt Mariaan. Tuohon kristillisen perinteen tärkeimpään feminiiniseen hahmoon pääosin maskuliinisen jumaluuden rinnalla. Minulle tutuinta on ikonien kuvat Mariasta, joka sädekehä pään ympärillä pitelee Jeesus-vauvaa sylissään. Joskus pidin niistä kovasti, mutta nyt ne tuntuvat siloitelluilta kuvauksilta äitiydestä. Kaunishan asetelma on ja näin äiti halutaan nähdä. Lapsen lähellä, rauhallisena ja läsnäolevana.

Todellisuus on kuitenkin usein muuta. Pikemminkin äitiys on ristiriitaisten tarpeiden ja odotusten taistelukenttä. Suhteessa mieheen ottelevat äitiys ja naisellisuus, kun taas suhteessa lapseen äitiys ja työminä. Ulkopuolelta tulee lisää erilaisia paineita liittyen kotiin, parisuhteeseen ja jopa oman itsen toteuttamiseen.

Neitsyt Maria on ihanteena mahdoton ja inhimillisesti saavuttamaton. Missä lie maskuliinisessa todellisuudessa se on luotu, kun on yhdistetty äiti ja neitsyt samaan kuvaan. Riisuttuna seksuaalisuudesta ja ruumiillisuudesta. Lihasta ja verestä, joka kuitenkin pääsiäisessä, kristittyjen tärkeimmässä juhlassa, on käsinkosketeltavaa.

Neitsyt äitinä on samanlainen utopia kuin täydellinen elämä. Kiiltokuvaelämä, joka nykyisin esiintyy tarkoin valituissa ja rajatuissa kuvissa instagramissa. Virheetöntä pintaa ja taitavasti luotua mielikuvaa. Elämää ilman säröä, kipua ja virheitä. Vai pitäisikö sanoa epäelämää.  

Mitä tämä mahdottomien ihanteiden tavoittelu ja esittely kätkee sisäänsä? Miksi tämä ontto instaelämä houkuttelee? Kuka näitä utopioita tarvitsee? 

Pietarinkirkossa on Michelangelon veistämä Pietá, jossa Marialla on sylissään kuollut poikansa. Siinä ei olla mahdottomien ihanteiden edessä, vaan kohdataan elämän karu todellisuus. Tätä se on. Veitsi lävistää sydämen, joka antautuu rakkaudelle.

Toivovaisin terkuin, Annele

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Henkisen väkivallan tunnistaminen voi olla vaikeaa, jos ei ole tottunut näkemään itseään arvokkaana. Kuva: Daniil Kuzelev/Unplash

Mikä on henkistä väkivaltaa? Mikä taas on pahaksi äitynyttä riitelyä ja sen tuoksinassa tapahtunutta loukkaamista? Rajanveto henkiselle väkivallalle on usein vaikeaa.

Moni ei tunnista joutuneensa henkisen pahoinpitelyn kohteeksi, kun joutuu toistuvasti vähäteltäväksi ja nälvittäväksi. Varsin tavallista ovat myös erolla tai itsemurhalla uhkaaminen. Vaikeammin tunnistettavaa saattaa olla kovan kontrollin alla eläminen, jolla pyritään eristämään toinen hänen suvustaan tai muista läheisistään. Kuvaan voi kuulua mustasukkaisuus, joka ulottuu kadulla kävelemiseen tai tv:n katseluun saakka.

Moni ei miellä tavaroiden hajottamista, mykkäkoulua tai nukkumisen häirintää väkivallaksi, vaikka niilläkin on tarkoitus vahingoittaa ja rangaista toista.

Seksiin painostaminen on väkivaltaa

Seksuaaliseksi väkivalta menee, kun vähättely, epäreilu vertailu edellisiin kumppaneihin ja pilkka sattuvat tälle aralle alueelle. Se voi olla myös seksiin tai lapsentekoon painostamista ja kiristämistä. Kun sitten pitää kiinni omasta seksuaalisesta itsemääräämisoikeudestaan, seurauksena voi olla myös fyysinen pahoinpitely.

Usein tähän tarvitaan jokin ulkopuolinen taho, joka nimeää väkivallan. Vasta silloin saattaa itsekin havaita, että kumppanin toiminta voidaan nähdä myös tahallisena vahingoittamisena.

Määritelmällisesti väkivalta voisi olla vahingoittamistarkoituksessa toiseen ihmiseen ilman lupaa väkivalloin kajoamista. Väkivaltaa on myös itsemääräämisoikeuden rajoittaminen esimerkiksi uhkailun tai pelottelun avulla. Se voi ilmetä joko suoraan fyysisesti kehoon kohdistuvana tai sanallisesti tapahtuvana mitätöintinä tai alistamista.

Mustasukkaisuus on rakkautta?

Miksi henkistä väkivaltaa sitten on niin vaikea tunnistaa? Tähän on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta. Usein jäljet johtavat kuitenkin niihin tärkeisiin varhaisiin suhteisiin, joissa käsitys itsestä ja omasta arvosta ja kelpaavuudesta muovautuvat. Äärimmillään ihminen voi olla niin vaille jäänyt, että mustasukkaisuus ja väkivalta voivat olla ainoita todisteita siitä, että joku välittää.

Olen tehnyt näitä havaintoja työssäni Miessakkien Väkivaltaa Kokeneet Miehet -hankkeen parissa. Työssäni tarjoan keskusteluapua, neuvontaa ja ohjattua vertaisryhmätoimintaa väkivaltaa kadulla tai kotona kokeneille miehille. Apu on luottamuksellista ja maksutonta, rahoittajana toimii STEA.

Tommi Sarlin
Kirjoittaja tekee kriisityötä väkivaltaa kokeneiden miesten parissa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Neitsyt Maria
Minna Canth

Isäni kertoi minulle vasta aikuisena, että olen saanut nimeni Minna Canthin mukaan. Isä ja äiti olivat nimeä miettiessään toivoneet, että minussakin voisi olla jotain samaa tasa-arvon edistäjää, naisten ja vähäosaisten puolustajaa ja yhteiskunnallista vaikuttajaa kuin kirjailija Minna Canthissa. Miten voimaannuttava ajatus. Niemenannossa on tosin iso ristiriita, sillä minut kasvatettiin nöyräksi, vaatimattomaksi ja sopeutuvaiseksi. Mitä kiltimpi, sen parempi.

Ristiriitaista - niin kuin elämä yleensäkin.  Nyt juuri Minna Canthin juhlapäivän viikkona yritän kääntää elämääni esikuvani sallimalle tielle: Minna Canth oli sitkeä ja rohkea ja kritiikistä huolimatta nosti näytelmissään uudestaan esille havaitsemiaan ristiriitoja ja vaikeita asioita. Varsinkin yläluokkaa ja valtaapitäviä hän uskalsi arvostella. Käsittämättömän ahkerakin hän oli, seitsemän lapsen yksinhuoltajana ja leskenä hän hoiti sekä kauppaa, lapsia että ajatteli ja kirjoitti. Ja kokosi ympärilleen laajan vaikuttajaverkoston uudistusmielisistä ajattelijoista. Miten houkutteleva ja kiehtova näky. Mitenkähän sitä sallisi itselleen jotakin tästä vaikuttajaminnan määrätietoisuudesta?

Tämä viikko alkoi myös Marian ilmestyspäivällä. Siis Jeesuksen äidin merkkipäivänä. Kirkossa on omistettu yksi päivä vuodessa Marialle ja hänen eriskummalliselle elämälleen. Kun enkeli esittää hänelle pyynnön ryhtyä Jumalan pojan äidiksi, hän ei mieti yön yli tai kutsu ystäviään pohtimaan asiaa, vaan hän alkaa laulaa ylistyslaulua. Hän suostui heti vaikeaan osaansa enempiä miettimättä. Ehkä hän ei tiennyt ihan mihin meni suostumaan. Monikaan ei uskonut sitä, että Jeesuksen isä oli itse Jumala taivaassa ja syntyvä lapsikin olisi koko elämänsä ajan erilainen. Kovin helppoa ei varmaankaan ollut kulkea rinnalla katsomassa poikansa kärsimystä ja kuolemaa. Jeesuksen kuolemaa kuvatessa Raamatussa ei Joosefista, Marian miehestä  puhuta enää mitään.  Mitäköhän hänelle  oli tapahtunut?  Mutta Maria  kuulemma luotti kaikessa Jumalan johdatukseen ja sanoi: "Tapahtukoon minulle Jumalan tahto": Kristityn naisen esikuva on siis ymmärrettävästi ylistävä, nöyrä ja vaatimaton,  tavallinen ja kärsivä Jeesuksen äiti.  Tässäkin naisidolissa on paljon sellaista, mikä kiehtoo minua.  Varsinkin siinä luottamuksen varassa elämisessä. Vaatimattomuuden ylikorostaminen taas ärsyttää  suunnattomasti silloin, kun sitä on käytetty vallanvälineenä miesten taholta: "Olkaa te naiset hiljaa ja vaatimattomia niin kuin Maria, niin teille käy hyvin". Minulle Maria näyttäytyy rohkeana nuorena naisena, joka itse suostui vaikeaan ja vastuulliseen osaan ja sitoutui äitiyteen loppuun asti. Mariassa riittää silti pureskeltavaa - varisinkin niissä tulkinnoissa. 

Näiden historian suurnaisten parisuhteista ei kerrota juurikaan mitään. Minna Canthista tiedetään, ettei hän heti suostunut  Johan Ferdinand Canthin kosintaan. Avioelämästä tiedetään, että lapsia oli paljon ja Johan kuoli äkillisesti nuorena Minnan odottaessa heidän seitsemättä lasta.  Marialle ja Joosefillekin syntyi useita tyttöjä ja poikia. Koska lapsia syntyi, seksiä on siis ollut. Mutta onko ollut hellyyttä? Asioiden jakamista? Kunnioitusta ja luottamusta? Vai onko elämä ollut lähinnä yhteistä työn tekemistä? Näistä olisi kiinnostavaa tietää, sillä kuvissa ja maalauksissa molemmat naisesikuvat näyttävät huolestuttavin vakavilta. 

Minä ainakin tahtoisin osata olla iloisempi ja elää kevyemmin nauttien elämästä sen kaikilla väreillä. Ilo ja keveyskään eivät poissulje sitä, etteikö naisten asemaan voisi vaikuttaa nimenomaan ilon kautta. Onko vaikuttajanaisten pakko olla niin vakavia? Toivottavasi Minna ja Mariakin nauroivat edes joskus. 

Terveisin,

Minna Tuominen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mikä ihmeen juttu intohimo on?

Elämme tasa-arvon aikakautta. En niinkään halua miettiä, mitä on tasa-arvo vaan oion ihan huolella. Minulle se tarkoittaa parisuhteessa tasavertaisuutta; samanlaista ihmisarvoa siitä huolimatta, mitä sukupuolta edustamme.

Mitä syvemmälle parisuhteen syövereihin sukellan, tulen tietoisemmaksi siitä, että jokaisessa meissä on polariteetti feminiinisyys – maskuliinisuus. Jos ne ovat tasapainossa, olemme itse tasapainoisia. Kun parisuhteessa ollaan oikein tasa-arvoisia, ollaan ehkä vähän neutraaleja? Ei olla feminiinisyys eikä maskuliinisuus vaan jotain muuta. '

Meillä Suomessa näkee hyvin usein sitä, että nainen on kaapannut itselleen, miehen tiedostamattomalla suostumuksella, maskuliiniset tavat toimia ja johtaa perhettä ja parisuhdetta ja yleensä voi aika huonosti, halveksii miestään ja haaveilee paremmasta. Mies sitä vastoin voi olla lempeä lapanen, kakkosäiti, jolla ei tunnu olevan oikein omaa roolia perheessä.

Parhaiten voivissa parisuhteissa mies on ollut vakaa kallio, vähän johtajatyyppinen kapteeni, joka ei ihan pienistä hätkähdä. Juurensa maahan kasvattanut mies seisoo vakaana ja suojelee läheisiään ulkopäin tulevilta uhkilta ja kohottaa naisensa naisellista voimaa.

Olet ehkä joskus nähnyt miehen käsipuolessa kauniisti säteilevän naisen? Vakaan miehen ympärillä saa nainen tuntea ja kieppua kuin keijukainen. Luoda ja hellästi hoivata läheisiään. Feminiinisyys on lempeää huolenpitoa. Mutta se on myös naisellista voimaa, lujaa lempeyttä, joka kasvattaa miehen voimaa ja antaa miehen olla mies.

Olen tänä päivänä aivan vakuuttunut siitä, että kun mies saa olla mies ja nainen saa olla nainen, on ihmisellä hyvä olla. Polariteetti synnyttää kipinän ja intohimon.  Kun parisuhteessa yhdistyvät naisen voima ja miehen voima, syntyy vetovoima. 

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat