Kirjoitukset avainsanalla nainen

Henkisen väkivallan tunnistaminen voi olla vaikeaa, jos ei ole tottunut näkemään itseään arvokkaana. Kuva: Daniil Kuzelev/Unplash

Mikä on henkistä väkivaltaa? Mikä taas on pahaksi äitynyttä riitelyä ja sen tuoksinassa tapahtunutta loukkaamista? Rajanveto henkiselle väkivallalle on usein vaikeaa.

Moni ei tunnista joutuneensa henkisen pahoinpitelyn kohteeksi, kun joutuu toistuvasti vähäteltäväksi ja nälvittäväksi. Varsin tavallista ovat myös erolla tai itsemurhalla uhkaaminen. Vaikeammin tunnistettavaa saattaa olla kovan kontrollin alla eläminen, jolla pyritään eristämään toinen hänen suvustaan tai muista läheisistään. Kuvaan voi kuulua mustasukkaisuus, joka ulottuu kadulla kävelemiseen tai tv:n katseluun saakka.

Moni ei miellä tavaroiden hajottamista, mykkäkoulua tai nukkumisen häirintää väkivallaksi, vaikka niilläkin on tarkoitus vahingoittaa ja rangaista toista.

Seksiin painostaminen on väkivaltaa

Seksuaaliseksi väkivalta menee, kun vähättely, epäreilu vertailu edellisiin kumppaneihin ja pilkka sattuvat tälle aralle alueelle. Se voi olla myös seksiin tai lapsentekoon painostamista ja kiristämistä. Kun sitten pitää kiinni omasta seksuaalisesta itsemääräämisoikeudestaan, seurauksena voi olla myös fyysinen pahoinpitely.

Usein tähän tarvitaan jokin ulkopuolinen taho, joka nimeää väkivallan. Vasta silloin saattaa itsekin havaita, että kumppanin toiminta voidaan nähdä myös tahallisena vahingoittamisena.

Määritelmällisesti väkivalta voisi olla vahingoittamistarkoituksessa toiseen ihmiseen ilman lupaa väkivalloin kajoamista. Väkivaltaa on myös itsemääräämisoikeuden rajoittaminen esimerkiksi uhkailun tai pelottelun avulla. Se voi ilmetä joko suoraan fyysisesti kehoon kohdistuvana tai sanallisesti tapahtuvana mitätöintinä tai alistamista.

Mustasukkaisuus on rakkautta?

Miksi henkistä väkivaltaa sitten on niin vaikea tunnistaa? Tähän on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta. Usein jäljet johtavat kuitenkin niihin tärkeisiin varhaisiin suhteisiin, joissa käsitys itsestä ja omasta arvosta ja kelpaavuudesta muovautuvat. Äärimmillään ihminen voi olla niin vaille jäänyt, että mustasukkaisuus ja väkivalta voivat olla ainoita todisteita siitä, että joku välittää.

Olen tehnyt näitä havaintoja työssäni Miessakkien Väkivaltaa Kokeneet Miehet -hankkeen parissa. Työssäni tarjoan keskusteluapua, neuvontaa ja ohjattua vertaisryhmätoimintaa väkivaltaa kadulla tai kotona kokeneille miehille. Apu on luottamuksellista ja maksutonta, rahoittajana toimii STEA.

Tommi Sarlin
Kirjoittaja tekee kriisityötä väkivaltaa kokeneiden miesten parissa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Neitsyt Maria
Minna Canth

Isäni kertoi minulle vasta aikuisena, että olen saanut nimeni Minna Canthin mukaan. Isä ja äiti olivat nimeä miettiessään toivoneet, että minussakin voisi olla jotain samaa tasa-arvon edistäjää, naisten ja vähäosaisten puolustajaa ja yhteiskunnallista vaikuttajaa kuin kirjailija Minna Canthissa. Miten voimaannuttava ajatus. Niemenannossa on tosin iso ristiriita, sillä minut kasvatettiin nöyräksi, vaatimattomaksi ja sopeutuvaiseksi. Mitä kiltimpi, sen parempi.

Ristiriitaista - niin kuin elämä yleensäkin.  Nyt juuri Minna Canthin juhlapäivän viikkona yritän kääntää elämääni esikuvani sallimalle tielle: Minna Canth oli sitkeä ja rohkea ja kritiikistä huolimatta nosti näytelmissään uudestaan esille havaitsemiaan ristiriitoja ja vaikeita asioita. Varsinkin yläluokkaa ja valtaapitäviä hän uskalsi arvostella. Käsittämättömän ahkerakin hän oli, seitsemän lapsen yksinhuoltajana ja leskenä hän hoiti sekä kauppaa, lapsia että ajatteli ja kirjoitti. Ja kokosi ympärilleen laajan vaikuttajaverkoston uudistusmielisistä ajattelijoista. Miten houkutteleva ja kiehtova näky. Mitenkähän sitä sallisi itselleen jotakin tästä vaikuttajaminnan määrätietoisuudesta?

Tämä viikko alkoi myös Marian ilmestyspäivällä. Siis Jeesuksen äidin merkkipäivänä. Kirkossa on omistettu yksi päivä vuodessa Marialle ja hänen eriskummalliselle elämälleen. Kun enkeli esittää hänelle pyynnön ryhtyä Jumalan pojan äidiksi, hän ei mieti yön yli tai kutsu ystäviään pohtimaan asiaa, vaan hän alkaa laulaa ylistyslaulua. Hän suostui heti vaikeaan osaansa enempiä miettimättä. Ehkä hän ei tiennyt ihan mihin meni suostumaan. Monikaan ei uskonut sitä, että Jeesuksen isä oli itse Jumala taivaassa ja syntyvä lapsikin olisi koko elämänsä ajan erilainen. Kovin helppoa ei varmaankaan ollut kulkea rinnalla katsomassa poikansa kärsimystä ja kuolemaa. Jeesuksen kuolemaa kuvatessa Raamatussa ei Joosefista, Marian miehestä  puhuta enää mitään.  Mitäköhän hänelle  oli tapahtunut?  Mutta Maria  kuulemma luotti kaikessa Jumalan johdatukseen ja sanoi: "Tapahtukoon minulle Jumalan tahto": Kristityn naisen esikuva on siis ymmärrettävästi ylistävä, nöyrä ja vaatimaton,  tavallinen ja kärsivä Jeesuksen äiti.  Tässäkin naisidolissa on paljon sellaista, mikä kiehtoo minua.  Varsinkin siinä luottamuksen varassa elämisessä. Vaatimattomuuden ylikorostaminen taas ärsyttää  suunnattomasti silloin, kun sitä on käytetty vallanvälineenä miesten taholta: "Olkaa te naiset hiljaa ja vaatimattomia niin kuin Maria, niin teille käy hyvin". Minulle Maria näyttäytyy rohkeana nuorena naisena, joka itse suostui vaikeaan ja vastuulliseen osaan ja sitoutui äitiyteen loppuun asti. Mariassa riittää silti pureskeltavaa - varisinkin niissä tulkinnoissa. 

Näiden historian suurnaisten parisuhteista ei kerrota juurikaan mitään. Minna Canthista tiedetään, ettei hän heti suostunut  Johan Ferdinand Canthin kosintaan. Avioelämästä tiedetään, että lapsia oli paljon ja Johan kuoli äkillisesti nuorena Minnan odottaessa heidän seitsemättä lasta.  Marialle ja Joosefillekin syntyi useita tyttöjä ja poikia. Koska lapsia syntyi, seksiä on siis ollut. Mutta onko ollut hellyyttä? Asioiden jakamista? Kunnioitusta ja luottamusta? Vai onko elämä ollut lähinnä yhteistä työn tekemistä? Näistä olisi kiinnostavaa tietää, sillä kuvissa ja maalauksissa molemmat naisesikuvat näyttävät huolestuttavin vakavilta. 

Minä ainakin tahtoisin osata olla iloisempi ja elää kevyemmin nauttien elämästä sen kaikilla väreillä. Ilo ja keveyskään eivät poissulje sitä, etteikö naisten asemaan voisi vaikuttaa nimenomaan ilon kautta. Onko vaikuttajanaisten pakko olla niin vakavia? Toivottavasi Minna ja Mariakin nauroivat edes joskus. 

Terveisin,

Minna Tuominen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mikä ihmeen juttu intohimo on? Elämme tasa-arvon aikakautta. En niinkään halua miettiä, mitä on tasa-arvo vaan oion ihan huolella. Minulle se tarkoittaa parisuhteessa tasavertaisuutta; samanlaista ihmisarvoa siitä huolimatta, mitä sukupuolta edustamme. Mitä syvemmälle parisuhteen syövereihin sukellan, tulen tietoisemmaksi siitä, että jokaisessa meissä on polariteetti feminiinisyys – maskuliinisuus. Jos ne ovat tasapainossa, olemme itse tasapainoisia. Kun parisuhteessa ollaan oikein tasa-arvoisia, ollaan ehkä vähän neutraaleja? Ei olla feminiinisyys eikä maskuliinisuus vaan jotain muuta. Meillä Suomessa näkee hyvin usein sitä, että nainen on kaapannut itselleen, miehen tiedostamattomalla suostumuksella, maskuliiniset tavat toimia ja johtaa perhettä ja parisuhdetta ja yleensä voi aika huonosti, halveksii miestään ja haaveilee paremmasta.  Mies sitä vastoin voi olla lempeä lapanen, kakkosäiti, jolla ei tunnu olevan oikein omaa roolia perheessä. Parhaiten voivissa parisuhteissa mies on ollut vakaa kallio, vähän johtajatyyppinen kapteeni, joka ei ihan pienistä hätkähdä. Juurensa maahan kasvattanut mies seisoo vakaana ja suojelee läheisiään ulkopäin tulevilta uhkilta ja kohottaa naisensa naisellista voimaa. Olet ehkä joskus nähnyt miehen käsipuolessa kauniisti säteilevän naisen? Vakaan miehen ympärillä saa nainen tuntea ja kieppua kuin keijukainen. Luoda ja hellästi hoivata läheisiään. Feminiinisyys on lempeää huolenpitoa. Mutta se on myös naisellista voimaa, lujaa lempeyttä, joka kasvattaa miehen voimaa ja antaa miehen olla mies. Olen tänä päivänä aivan vakuuttunut siitä, että kun mies saa olla mies ja nainen saa olla nainen, on ihmisellä hyvä olla. Polariteetti synnyttää kipinän ja intohimon.  Kun parisuhteessa yhdistyvät naisen voima ja miehen voima, syntyy vetovoima. 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tuolla on se syyskesän tuuli, joka kohisuttaa koivuja vähän liian voimakkaasti. Pyöräilimme hetki sitten kotiin kaupungista ja kumppaniani vilutti viimassa. Pysähdyimme hetkeksi tien laitaan. Annoin hänelle takkini ja ajoimme sitten kotiin.

Kun pyöräilimme loppumatkaa, ajattelin parisuhteeseen kepeästi liitettyjä sukupuolirooleja. Yhdenlaiseen miesrooliin kuuluu se, että antaa takkinsa ja sateenvarjonsa ja palelee sekä kastuu rakastettunsa puolesta. Naisosapuolella on sitten vastaavasti vastaanottajan asema.

Minua kaikenlainen tyypittely epäilyttää, rakkaudessa ja parisuhteessa etenkin.

Miehet ovat parisuhteen hiljaisia osapuolia, joilla on vaikeuksia ilmaista tunteitaan. Naiset puhuvat ja vatvovat asioita, joihin miehet jo haluaisivat ratkaisun. Naiset tarvitsevat esileikkejä, miehet eivät. Miehet tuovat ruokaa kotiin ja naiset laittavat sitä, ensin siivottuaan. Naiset osaavat käsitellä monia asioita yhtaikaa, miehillä on putkiaivot. Miehillä on suuri leuka ja matala otsa. Miehet sitä ja tätä ja tuota -- täyttä roskaa.

Tässä rakkaussuhteessa on kaksi ihmistä. Toinen sattuu olemaan mies ja toinen nainen. Olisi rankka erehdys selittää toisesta meistä mitään parisuhteeseen, vuorovaikutukseen, toiveisiin, unelmiin, ajatteluun tai rakkauteen liittyvää sillä perusteella, että hän on jompaa kumpaa sukupuolta. Jos haluan tietään jotain hänestä, kysyn häneltä. Kun koetan ymmärtää hänen persoonaansa ja sen syvyyksiä, joita rakastan, koetan ymmärtää häntä ainutlaatuisena ja ainutkertaisena ihmisenä. Hän ei typisty mihinkään tyypilliseen, yleiseen, latteaan. Kuulen kaupungilla ohimennen ihmisten keskustelevan siihen tyyliin, että "tyypillistä naisille" tai että "miehet nyt tekevät niin", ja ihmettelen, kuinka loukkaavaa sellainen on.

Suuri ihmeellinen lahja, jonka puolisoni minulle antaa on vapaus olla. Siksi minulla on niin suunnattoman hyvä olla tässä suhteessa. Olen kokonaan vapaa olemaan minä. Hän ei koskaan tyypittele tai kategorisoi tai banalisoi minua, vaan ottaa minut sellaisena kuin juuri minä olen. Se on aivan hengästyttävän ihana kokemus. Se on tämän rakkaussuhteen perustava tunne.

Rakkaudessa ihminen kaipaa kokemusta siitä, että hän on toiselle jotain erityistä. Ja aitona olemisen kokemusta. Ainakin minulle ne ovat ydinkysymyksiä. Minä saan rakastetultani niitä kokemuksia jatkuvasti. Se on todellakin onnekasta ja onnellista.

Kun sukupuoli- ja muut stereotypiat on ohitettu ja meitä on tässä kaksi avointa ihmistä, roolit voi ottaa takaisin käyttöön leikittelynä. Sitten nistä ei tulekaan toista latistavia ja ohittavia väitteitä vaan keskinäistä vitsailua. Rooliin voi astua ja sen voi jättää aika samalla tavalla kuin lapset leikkivät joustavasti, mielikuvitus rikkaana. Millaista se tarkalleen on, sitä on tosin vaikea selittää hyvin kenellekään toiselle, koska sellainen leikki ja kahdenkeskinen improvisaatio nousee meistä, on meidänkielistämme ja meitä kahta. Se on sisäpiirin vitsi, josta me kaksi nautimme kovasti.

Sillä tavallahan on kaikissa parisuhteissa: se, mikä saa juuri sen parin toimimaan yhdessä onnellisesti ja hyvin, on juuri sen parin erityisyyttä. Erityisyyttä, ei yleistä.

Siinä missä minulle on tärkeää olla rakkaudessa nähtynä sukupuoliroolien takana, joku toinen varmasti kokee tarvetta tulla nähdyksi juuri jonkin selkeän sukupuoliroolin kautta. Niin erilaisia me olemme. Yhteistä on se, että molemmissa tapauksissa on kaksi ihmistä, joilla on toiveita ja tarpeita. Parisuhteen synnyssä ja kehittymisessä avain lienee tuon kulloinkin aina omanlaisensa ihmisen ja noiden tarpeiden kohtaamisessa.

On aivan mieletöntä, että minä tapasin tämän ihmisen. Koska juuri me satuimme tapaamaan, me olemme nyt yhdessä. Tämä nähdyksi tuleminen toimii niin ilmiömäisesti.

Joo. Ja minä siis annoin kesken kotimatkan kumppanilleni takkini ja palelin vuorostani vapaaehtoisesti. Se olisi ehkä ollut ritarillista ja sikäli miehekästä, ellei minulla olisi ollut niin helppoa keinoa kylmää tuulta vastaan: kun katson häneen, lämpenen välittömästi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat