Kirjoitukset avainsanalla häpeä

Kuva: Unsplash
Kuva: Unsplash

Seksi on seksuaalista toimintaa, joka tuottaa nautintoa. Tässä kohtaa määrittelen sen myös ehdottomasti juuri sellaiseksi toiminnnaksi, johon jokainen osallistuja on antanut suostumuksensa. Siihen liittyy mielihyvää ja kauneutta. Kuitenkin samaan aikaan se kantaa harteillaan koko historian verran taakkoja, joita olemme sen päälle heittäneet.

Kristillisestä näkökulmasta Jumala on luonut meidät jokaista sopukkaamme myöten. Halumme, tunteemme ja nautintommekaan eivät ole Hänelle vieraita. Seksuaalisuus ja seksi ovat osa Hänen luomistyötään. Ja varsin kaunis osa jos oikein miettii. Lahjoja. Kutkuttavaa intohimoa, ylitsepursuavaa nautintoa, intiimiyttä ja läheisyyttä. Monien kauniiden ja lämpimien tunteiden ilmaisua.

Seksi on luotu kauniiksi, mutta me olemme heittäneet jo pitkään sen harteille monenlaisia taakkoja kannettavaksi. Kaltoinkohdelleet sitä. Olemme tuominneet sen hävettäväksi tai jopa likaiseksi ja tuomittavaksi. Laittaneet sen piiloon ja salaisuuksien joukkoon. Tehneet sen kaiken niin hyvin, että uskomme sen usein jo itsekin. Näemme kaiken itse rakentamamme taakan emmekä enää Jumalan luomistyössä luomaa kauneutta.

Toisaalta olemme tehneet seksistä myös välineen. Välineen shokeerata, myydä, hallita ja arvottaa. Olemme unohtaneet sen oman arvon ja vain käyttäneet sitä hyväksemme muiden asioiden tavoittelussa. Olemme hävenneet ja laiminlyöneet sitä samaan aikaan.

Jumalan luomistyön kauneutta ja hyvyyttä emme onneksi voi itse rakennetuilla taakoillamme poistaa. Peittää kyllä voimme ja sen olemme usein lahjakkaasti tehneetkin. Onneksi samalla tavalla meillä on valta myös purkaa rakentamiamme taakkoja ja kaivaa alkuperäistä kauneutta takaisin esiin. Päättää, ettemme suostu enää kaltoinkohtelemaan tuota kaunista lahjaa, joka on meille iloittavaksi ja käytettäväksi annettu. Päättää osoittaa sille sitä kunnioitusta ja kiitollisuutta, jota se ansaitsee. Ja voimme tehdä sen päätöksen jo tänään.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Parisuhde on aina kasvusuhde. Alkuliidon jälkeen alkaa pikkuhiljaa hiipiä esiin niitä asioita, joihin juuri kyseisessä suhteessa tulee kiinnittää huomiota. Oma suhde saattaa aikaa myöten muuttua käsittämättömäksi sekamelskaksi tai mössöksi; enää ei välttämättä saada kiinni siitä, koska vaikeudet alkoivat tai muutos huonompaan suuntaan alkoi. Aika paljon parisuhteista täytyy tietää ja olla muuten vaan älyttömän hereillä suhteessa, jos tiedostaa, mistä milloinkin on kyseessä. Itselleen on lupa olla armollinen.

Eikö kasvu ole juuri sitä, että jossain kohtaa näkee ja oivaltaa? Yhteinen kasvu tarkoittaa sitä, että molempia kiinnostaa kasvaminen. Toinen ei pakottamalla opi puhumaan tai kuuntelemaan, ei lopeta alkoholinkäyttöä, ei lopeta lyömistä tai muuta urpoilua, ei opi ottamaan huomioon, ei tiedosta sitä, mistä kaikesta omassa käyttäytymisessä on kysymys. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Kaikki eivät ole valmiita kasvamaan – niin yksinkertaista se on. Tämä voi koskea myös itseä. Joskus on kauhean kipeää huomata se, että on valmis kasvamaan liian myöhässä ja toinen meni jo. Usein tässä kohtaa tunnetaan katumusta ja syyllisyyttä. Usein kysymys on ehkä kuitenkin häpeästä, nolosta olosta siksi, ettei osannut tai jaksanut tehdä enempää. Monta kertaa on yritetty paljon ja tehty työtä suhteen eteen, joskus uupumukseen asti. Joskus on ihan oikeastikin syytä luovuttaa. Jos toinen ei suostu kasvuun, on yksin tosi vaikeaa rakentaa tasapainoista ja toimivaa suhdetta.

Suhteen raunioilla voi tuntea syyllisyyttä tehdyistä ja sanotuista tai tekemättömistä ja sanomattomista asioista. Kaikkien muiden tunteiden; surun, vihan, yksinäisyyden ja niiden edelleen lisäksi koettu syyllisyys on raskas taakka, mutta hyvin ymmärrettävä tunne.

Ihmiset, joihin on jo lapsena istutettu paljon syyllisyyttä ja häpeää, kokevat sitä helposti myös parisuhteessa. He ehkä tekevät parisuhdevalintasakin tiedostamattaan niin, että saavat ruuaksi tuota tuttua syyllisyyspuuroa. He ovat ylivastuullisia taakankantajia, jotka ottavat syyllisyydestäkin suurimman osan ja se vastuuttomampi luistelee syyttömyydessään ja kaiken kukkuraksi syyllistää vähän lisää. Erotessakin vastuunkantajasta voi tuntua, ettei HÄN itse tehnyt riittävästi, vaikka enemmän oikeaa olisi voinut olla tehdä ja syyllistyä vähemmän.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Monesti puhutaan siitä, miten on tärkeää osoittaa toiselle, että rakastaa. Itse olen ajelehtinut pohtimaan rakkausteemaa toisestakin näkökulmasta käsin. Siitä miten voi olla vaikeaa ottaa rakkautta vastaan.

Aina ei parisuhteessa näe toisen tapaa osoittaa lämpimiä tunteita. Jos oma rakkaudenkieli ymmärtää vaikkapa fyysisen kosketuksen, mutta toinen ostaa lahjoja, on vaikea tuntea olevansa rakastettu. Varsinkin jos ei todella näe toisen tapaa rakastaa – toisen rakkaudenosoituksille voi olla täysin sokea. Toisen tapa voi olla niin vieraskin, ettei sitä pysty vastaanottamaan. Rakkauden kieli voi siis parisuhteen osapuolten välillä olla erilainen. Tapa osoittaa ja ymmärtää rakkautta on eri ihmisillä erilaisia, parisuhteessa onkin tärkeää tiedostaa ja puhua rakastamisen tavoista.

Muistakin syistä voi olla vaikeaa ottaa rakkautta vastaan. Häpeää sisällään kantava ihminen kokee olevansa vääränlainen, kelpaamaton ja arvoton. Syvä arvottomuuden kokemus kumpuaa aina lapsuudesta ja on usein pitkäaikainen kaveri ellei sitä työstetä pois tai pienennetä terapeuttisten työvälineiden avulla.

Häpeä voi ilmentää itseään monella tavalla. Häpeää kantava on myös oppinut selviytymään häpeän kanssa joskus toimivin ja joskus vähemmän toimivin tavoin. Yksi tapa selvitä häpeän kanssa on toisten rakastaminen ja hoivaaminen. Kun hoivaa muita, oma todellinen sisin ei välttämättä paljastu vaan hoivaaminen on taitava naamio, joka peittää aidon ihmisyyden; haavoittuvuuden, häpeän ja omat tarpeet.

Häpeää kantava ihminen kokee usein, ettei ole rakkauden arvoinen. Siksi toisen rakkaus voi kimmota pinnasta tehokkaasti pois ja takaisin rakkauden lähettäjälle. Näin myös rakkauden lähettäjä saa iskun – hylkäämisen, kun oma rakkaus torjutaan.

Häpeästä kärsivä voi hävetä paitsi sisintään, myös omaa kehoaan. Kehohäpeä voi vaikuttaa hyvinkin paljon seksuaalisuuteen; esimerkiksi haluihin ja vapautuneisuuteen.

Omia tarpeitaan kieltävästä toisten hoivaajasta saattaa kehittyä pahantuulinen uhri ja marttyyri, joka syyllistää lähellään olevia. Todellisuudessa itsensä uhraavan sisimmässä huutaa lapsi, joka eniten toivoisi, että joku huomaisi hänen tarpeensa, rakkaudennälkänsä ja halunsa olla hyväksytty ja rakastettu.

Häpeän ainoa lääke on rakkaus. Kun oppii rakastamaan itseään, oppii rakastamaan myös muita ja ottamaan vastaan rakkautta.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen tänään ollut entisessä yläkoulussani ja yhdessä seurakunnan nuortenillassa puhumassa sukupuolien ja seksuaalisuuden moninaisuuteen liittyvistä teemoista. Yläkoululaisille näytin alla olevan Tuure Boeliuksen videon.

Videolla, juuri vuoden homonakin palkittu, Tuure puhuu seuraajilleen ensimmäistä kertaa avoimesti homoseksuaalisuudestaan. Videon aikana näkyvät tunteet heijastuvat koskettavasti nuoren kasvoilta. Hän puhuu siitä miten ”Homot pitäisi tappaa” ja ”Vitun homo”-tyyliset kommentit hänen kommenttikentissääm ovat vaikuttaneet omasta homoudesta avoimesti puhumiseen. Ymmärrettävästi. Ei kenenkään nuoren, tai kenenkään muunkaan, tulisi joutua säännöllisesti kuulemaan tai lukemaan, että on ällöttävä tai tulisi joutua tapetuksi. Silti julkisessa keskustelussa, etenkin sosiaalisessa mediassa, aivan liian usein unohdamme, ettemme puhu vain mielipiteistä tai kaukaisista asioista vaan yksilöistä. Yksittäisistä ihmisistä ja heidän elämästään. ”Homot pitäisi tappaa” ei ole vain heitto yleiseen mielipidekeskusteluun vaan oikeisiin ihmisiin kohdostuva kommentti.

Tällä kertaa erityisen syvästi minua kosketti Tuuren kommentti ”Jos kaikilla muillakin mun ikäisillä, ja kaikilla muillakin ihmisillä, on oikeus kertoo ihmisille tunteistaan ja olla ihastuneina niin kyllä mullakin sit on. Oli se sit tyttö tai poika” On pysähdyttävää muistaa, että elämme todellisuudessa, jossa kaikki eivät voi nauttia ihastumisen tai rakastumisen riemusta vaan joutuvat työntämään sen piiloon, häpeään ja pelkoon. Pelkoon ja häpeään, jota me muut ympärillä aiheutamme. Muistaessaan omia kokemuksia ihastumisen huumasta ja rakkauden lämmöstä, tuntee väistämättä riipivän tunteen rinnassaan miettiessä niitä, jotka joutuvat kieltämään sen itseltään.

Iloitsen siitä viisaudesta ja lämmöstä, jota kohtaamissani nuorissa asuu. Ja siitä äänestä, jonka Tuure hiljaisille vertaisilleen tarjoaa. Toivon, että se kaikki on luomassa maailmaa, jossa voimme iloita avoimesti omista ja toistemme ihastuksen ja rakkauden tunteista.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat