Kirjoitukset avainsanalla tunteet

Kuva: Unsplash, Jelena Ardila

Vanhempana menee aika paljon energiaa siihen, että osaisi olla lapselleen oikeanlainen vanhempi. Itselleni on ollut tärkeää se, että osaisin ottaa vastaan lapseni kaikenlaisia tunteita. Hän saisi rauhassa kasvaa ja tuntea olonsa turvalliseksi oli hänellä sitten mielen päällä kiukku tai riemu.

Vanhemmuus on iso nippu ideaaleja, joita haluaisi vaalia ja usein parisuhde siinä sivussa hieman kärsii, kun oma energia menee vanhempana kasvamiseen. Puolisona helposti taantuu, kun ei enää jaksa olla aikuinen toista aikuista kohtaan ja provosoituu pienistäkin asioista. 


Itse tajusin, että ollessani vanhempi, joka ottaa vastaan uhmaikäisen tunneharjoittelua tekee itsenikin mieli kiukutella.


Näissä kohidissa kannattaa pysähtyä miettimään miksi näin tapahtuu. Itse tajusin, että ollessani vanhempi, joka ottaa vastaan uhmaikäisen tunneharjoittelua tekee itsenikin mieli kiukutella. Silloin en haluaisi vastaani arvioita siitä kuinka tarpeeton kiukkuni on, kuinka lapsellinen olen, vaan ihan lapseni lailla kaipaan päähän silittelyä ja ymmärrystä ärtymykselle. 

Ajattelen, että tähän voisi auttaa sopia päivät, jolloin toinen saa olla lapsi ja toinen ottaa vastaan kaikenlaiset tunneryöpyt. Aina ei vain ei jaksa olla aikuinen.



Terveisin, Ulla Oinonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Tämä teksti nousee ympärilläni havainnoimistani asioista. Olen pistänyt merkille, että huonosti voivissa suhteissa on joitakin yhdistäviä tekijöitä, joista useat linkittyvät toisiinsa.

Vähäinen (tunne)viestintä

Viestintä on parisuhteessa hyvin tärkeää. Toinen ei voi tietää, mikä sinulla on, jos et puhu. Kaikki lähtee siitä, että itse asetut itsesi äärelle ja kuulostelet, mitä tunnet ja olet vailla. Tarvitaan rohkeutta, tervettä nöyryyttä ja avoimuuteen uskaltautumista (minä-viestintää käyttämällä eikä toista syyttämällä) sanoa, mikä tuntuu hyvältä, pahalta ja mitkä asiat mielestäsi kaipaavat hiomista.

On helpompaa kertoa siitä, mitä ajattelee kuin siitä, mitä tuntee. Parisuhde on suhde, jossa parhaiten kohdataan, kun uskalletaan laskeutua päästä sydämen alueelle eli ajattelun ja analysoimisen tilasta tunteiden äärelle.

Viha, valtataistelu ja vastuuttomuus

Kun on joskus ryhtynyt tunteiden nieleskelemisen tielle, on selvää, että jotain alkaa tapahtua. Vihaa, katkeruutta ja kaunaisuutta alkaa kasvaa sisuksiin, kun ei uskalla tai osaa purkaa tunteita itsestä ulos. Viha voi näkyä (tai olla tavallaan näkymättä) monella tavalla: piikittelynä, toisen katseen ohittamisena, kieltäytymällä kosketuksesta, kostamalla hiljaisesti tavalla tai toisella..

Valtataistelua on sivusta ihan kamalaa kuunnella. Ehkä sinäkin tiedät pariskuntia, jotka jaksavat vääntää siitä, mitä reittiä on paras ajaa lähikauppaan ja kuka sanoi ja kenelle ja koska ja mitä niin, että omaa arvoa korostetaan pyrkimällä henkisesti nousemaan toisen olkapäille. Opettele puhumaan ja ilmaisemaan tunteitasi, jotta ei tarvitse lähteä vihapolulle sen entisen maailman rakkaimman kanssa.

Kauhean tavallista on se, että toista syytetään valtataistelusta eli ei oteta vastuuta omasta osuudesta jatkuvaan kissanhännän vetämiseen. Taisteluun tarvitaan tavallisesti kaksi. Katso tarkkaan, mikä on oma roolisi valtataistelussa. Se joka lähtee vänkäämään takaisin, puolustautuu, selittelee ja reagoi voimakkaasti, piiloutuu lasten selän taakse?

Myötätunnon puute

On ihan selvää, että kun toista kohtaan tuntee myötätuntoa, on vaikea olla kriittinen ja valtataistelun toinen osapuoli. Jos ei edes yritä ymmärtää toista ja asettua hänen asemaansa, käy helposti niin, että toinen tuntee olonsa hylätyksi ja yksinäiseksi. Ethän hylkää toista kerta toisen jälkeen vai siksi, että olet itse niin vihainen. Tai sen vuoksi, ettet osaa kertoa, mitä tarvitset ja mikä tuntuu pahalta? Monella parisuhteessa elävällä on särkynyt sydän, koska kokee henkistä hylkäämistä parisuhteessa niin paljon. 

Sopeutuminen ja sairastelu

Ihminen on sopeutuvainen olento. Parisuhde on vähän kuin tanssia: siinä pyritään asettamaan omat askeleet toisen askeliin jotta tanssista tulisi sujuvaa. Kukaan ei ainakaan suhteen alkuvaiheessa halua astua toisen varpaille eikä myöskään halua tulla tallotuksi. Parisuhteessa sopeudutaan väkisinkin kaikenlaiseen, myös aika hölmöltä tuntuviin asioihin. Toisen piikittelystä voi tulla niin tuttua, ettei tajua sen olevan itseä vahingoittavaa ja sellaista, mihin ei kenenkään tarvitse sopeutua. Sitä voi erehtyä luulemaan, että parisuhteessa pitää sietää melkein mitä tahansa. Ei pidä ja piste.

Yhteenlaskettuna kaikki edelliset: kun nieleskelee tunteita, tappelee vallasta, on vihainen ja katkera, on selvää, että jostain lähtee tunteet purkautumaan. Oletko alkanut sairastella, kolotusta siellä täällä, migreeniä, mahakipua ja selkäsärkyä? Ehkä jotain vakavampaakin. Keho tietää kyllä, miten voit. 

Olet ehkä saattanut lukea tätä listaa ja analysoida kumppanisi käytöstä. Mikä näistä kertoo sinusta itsestäsi?

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Elämäni viimeinen rakkaus?

Olen seurustellut montaa kertaa ja kerran olen ollut naimisissa. Minussa on parisuhdetta ajatellen sellainen tekovika, että osaan löytää tästä maailmankaikkeudesta juuri ne urpoimmat tyypit. Tai ehkä se onkin lahjakkuutta.

Rakastumisen huumassa toinen on tosi jeespliis. ”Olisitko viimeinen elämäni rakkaus” on soinut päässä kuulkaa monta kertaa. Ja kuinkas sitten on käynytkään? Toinen alkaa ärsyttää. Ensin joku pikkujuttu, sitten vähän isompi ja lopulta koko tyyppi on niin ärsyttävä, että meinaan tukehtua raivooni. Toisessa on niin paljon vikoja, etten pysty millään käsittelemään niitä kaikkia.

Ja sitten kävi niin, että tapasin tyypin, joka ei alkanutkaan ärsyttää. Me nimittäin puhumme koko ajan ja kaikesta. Saan puhua ja purkaa kaikki ajatukset ja tunteet heti. Ja toinen tekee samoin. En nieleskele enää tunteitani tai salaa ajatuksiani ja jos salaan, kostautuu se välittömästi – mahaan sattuu enkä saa nukuttua. Pystyn hengittämään, kun saan puhua. 

Tiedän ihan älyttömän monta muutakin ihmistä, jotka tukahduttavat tunteitaan. Yleensä kyse on tietysti negatiivisiksi leimatuista tunteista. Tai jostain niin arasta asiasta, kuten seksistä, ettei suu vaan aukea puhumiseen. Ei vaan pysty eikä kykene.

Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua, jos puhuisit?

Itselleni ylivoimaisesti pahinta on se, ettei toinen pysty puhumaan vaikeista asioista hyökkäämättä. Inhoan sitä, että toinen pitää puhumistilanteita kilpailuna, joka pitää voittaa. Ei parisuhde saa olla suhde, jossa itseä korotetaan nousemalla toisen olkapäille. Parisuhteessa ei kerta kaikkiaan jaella mitaleita missään lajissa.

Nytpä tässä keksin, että sama menetelmä pätee sekä urheilussa että parisuhteessa. Nimittäin PPP eli pitää pystyä puhumaan ja jos ei pysty, pätee POP = pitää opetella puhumaan.

Vihaa ja muita tunteita on kaikilla, ne vain pitää opetella purkamaan rakentavasti. Usein se joka pelkää, huutaa. Kun puhuu ihan niistä oikeista ajatuksista ja tunteista ja raivaa polkua toisen luo, ei tarvitse nieleskellä, ärsyyntyä tai sairastua siksi, että panttaa ja salaa tunteita.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: istock, Jason Doiy

Kaikenlaisilla asioilla on mahdollista syyllistää itsensä. Äitiys tuo syyllisyyden aiheta sylillisen lisää. Vaipat, vaatteet, lelut, kasvatusmetodit, nukkumisjärjestelyt ja käytetyt äänenpainot ovat valintoja, joissa voi valita väärin.  Valitessaan väärin on mahdollista aina syyllistyä. Monella asialla voi pilata lapsensa ja kuormittaa luontoa. Jopa itse lapsien hankkimisen voi laittaa suurennuslasin alle, kun mitataan kestäviä ratkaisuja. Tällaisten asioiden alle voi uupua. Siksi niitä on hyvä tarkastella ja antaa asioille oikeita mittasuhteita ja nimiä.

Ajattelen niin, että erityisesti on annettava tilaa hyville asioille, koska muuten ahdistus ja syyllisyys voi musertaa ihmisen. Suhteessaan luontoon, suhteessaan lapsiinsa voi epäonnistua niin monin tavoin, jos asettaa liian kovia tavoitteita. Kannattaa valita asioita, joille voi ja jaksaa tehdä jotain, mutta ymmärtää oman rajallisuutensa vanhempana ja osana luontoa.


Uskon, että kiitollinen vanhempi jaksaa paremmin, eikä muutu surulliseksi sketsihahmoksi, jonka ainoa ilo on kahvi.


Muovivuoret saavat voimaan pahoin, sulavat napajäätiköt surettaa ja tulevaisuus pelottaa. Sitten taas toisaalta kaupunkilaisen kerrostalon sisäpihalta löytyy pieniä eläimien jälkiä, joita pieni ihmisenalku jaksaa hämmästellä loputtomasti. Kiitollisuus voi voittaa ahdistuksen ja tulevaisuus onkin toivoa täynnä. Uskon, että kiitollinen ihminen tekee parempia valintoja. Uskon, että kiitollinen vanhempi jaksaa paremmin, eikä muutu surulliseksi sketsihahmoksi, jonka ainoa ilo on kahvi.


Jos kiinnostuit kuulostelemaan tunteitasi luontoa kohtaan, tsekkaa Ekopaaston sivut.


Terveisin, Ulla Oinonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat