Kirjoitukset avainsanalla intohimo

Kuva: Wonderwoman

Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että rakastaa toista, intohimoisesti?

Seisoin kerran parvekkeella elämäni mutkikkaassa vaiheessa, ja kävin puhelimessa keskustelua rakastamisesta. Minun kysymykseni oli, mistä ylipäätään tietää, onko rakastunut? Puhelimessa sain neuvon, että sen vain tietää. Jos on rakastunut, se tuntuu ihmisessä.

Ne kaikki erilaiset kehon olot, vatsan puristus, jatkuvasti hiukan kohonnut pulssi, kauhean suuri energian määrä, joka teki levottomaksi, ajatukset, jotka pyörivät kehää oman itsen ja toisen ihmisen ympärillä, jano puhua itseä auki, asioiden ja todellisuuden tiivistyminen ja merkityksistä painavaksi tuleminen, unettomuus ja aistien herkistynyt tila – kaikki saikin yhtäkkiä selityksensä ja koostui yhteen. Rakkaus iski.

Rakastaminen on etuoikeutettu tila. Se on arkinen todellisuus laajentuneena ylimaalliseen. Kun rakastaa, saa elää enemmän kuin yhtä omaa elämäänsä.

Ainakin minulla on niin. Tuo ihminen, jota rakastan, saa minut rakastamaan niin kovin paljon, että kaikkea on paljon enemmän. Maut ovat enemmän, tuoksut ja äänet ovat enemmän kuin ne olivat. Kaikki minun tekemäni on saanut suuremman merkityksen, koska minä olen tässä rakkaudessa.

Ei siinä ole sinällään mitään yllättävää. Todellisuus on ihmisen kokema. Kun kokemusta muokkaa, vahvistaa ja sävyttää rakastaminen, todellisuus muuttuu. Silloin elää rakkauden todellisuudessa.

Joku elää onnettomassa todellisuudessa. Maailma silloin yleensä kapenee, vaihtoehdot tuntuvat sammuvan ja on synkkää. Kaikilla on kokemus siitä. Jokainen on joskus ollut tuo joku.

Toivoisin, että kaikki saisivat myös joskus rakastaa. Koska tällainen rakastaminen tekee maailmasta hyvin ihanan. Se on onnellista kokea. Yksikään tämän rakkauden aikaisista keväistä ei ole tuntunut kylmältä ja sateiselta; minusta ne ovat olleet lähes kesäisiä. Se, että rakastaa, on tullut tarkoittamaan minulle, että elämä näyttäytyy optimistisessa valossa. Siitä seuraa monta myönteistä kierrettä ylöspäin.

Se että rakastaa, tarkoittaa mullistavia asioita omalle itselle. Jos kykenee antautumaan rakkaudelle, omasta itsestä tulee rakastaja.

Että rakastaa, että on rakastaja. Miltä tuntuu sanoa ääneen keskustelussa jollekulle, joka kysyy, mitä teet, että ”olen rakastaja”. Minusta se tuntuu vakavalta ja suurelta ja riemukkaalta. Ja todelta. Jos rakastaa, se on todellisinta.

Kun menen töihin, kun pyöräilen kaupungilla, kun ostan kahvin, kun jonotan narikassa, kun olen seisahduksissa puistossa, olen kaiken aikaa rakastaja. Se on ehkä salaisuus maailmalta, ei se ehkä näy ulospäin, mutta kuljetan sitä kokemusta, asennetta, hahmotusta mukanani kaikkialle, minne menen.

Että rakastaa toista intohimoisesti, tarkoittaa sitä, että saa elää rakastajana. Se on etuoikeus, jonka se toinen itselle lahjoittaa. Koska hän on sellainen, että se saa minut onnellisesti sekoamaan, minä saan rakastaa.

Niin ihmeen paljon on tunnettavana ihmisen elämässä. Niin ihmeellisesti voi käydä, että saa rakastaa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Rakkaussuhdekuvion moottori on lemmen jano. Jos parisuhde on rakkaussuhde, parisuhdekin on olemassa siksi, että toinen on itselle haluttava. Ajattelin tätä aamulla metromatkalla luettuani Jari Erhnroothin kolumnin sarjarakastumisesta.

Erhnrooth kuvaili rakkauskuvioitaan, jotka johtavat uudestaan ja uudestaan pois latistuvista liitoista, kohti uutta intohimoa uuden ihmisen kanssa. Se on aika rohkea kolumniteksti. Minua kiinnosti siinä ihmisen sisäiselle vapaudelle annettu merkitys: ei pitäisi muodon vuoksi tyytyä laimeaan elämään, kun tuolla jossain kevät jo kohisee. Kuumalle rakkaudelle eläminen on itsensä toteuttamista vapaana.

Kertoilin tänä samaisena aamuna itse rakastetulleni, miten hän kohisuttaa minua. Se on aika arkinen asia, koska kohina minussa on käynnissä joka päivä. Olemme keskustelleet vuosien mittaan kaikenlaisesta mahdollisesta hyvin paljon, mutta enemmän kuin mistään muusta olemme puhuneet intohimosta ja sen toteutumisesta.

Minä puhun siitä hänelle paljon, koska ajattelen intohimoa ja intohimon tunteita itsessäni paljon. Ajattelen niitä, koska ne ovat olemassa. Olen rakkaussuhteessa, koska olen rakastunut kumppaniini intohimoisesti. Hän herättää minussa jatkuvaa intohimoa.

Ajattelen, että suhteet ihmisten välillä, mutta erityisesti parisuhteet ylläpitävät ihmisessä jonkinlaista peruskokemusta siitä, millaista on olla minä. Puhutaan vaikka dynamiikasta, joka niissä suhteissa vallitsee. Se on varmaankin mahdollisuuksien ja vuorovaikutuksen summa. Mahdollisuudet vaihtelevat eri aikoina kahdenkin ihmisen välillä. Vuorovaikutusta puolestaan voi aina kehittää.

Joskus puhutaan kukoistamisesta – että toinen ihminen saa minut kukoistamaan. Epäilemättä intohimo ja kukoistaminen liittyvät toisiinsa.

”Verevä” on hyvä sana parisuhteesta, joka on intohimoinen. Verevä, kohiseva, ravistava: olen onnellinen kaikista näistä asioista, joita saan tuntea rakastaessani. Peruskokemus. Minä toteudun tässä vapaana ihmisenä näin. Erhnroothin ajatus intohimorakkauden tärkeydestä tuntuu minusta sellaiselta, johon on helppo liittyä.

Eri ihmiset ehkä löytävät eläimellisen kohisevan rakkauden eri tavoin. Minä olen varma, että omat tunteeni ja tuntemukseni kietoutuvat monimutkaisella tavalla juuri rakastettuuni. Tai pikemminkin niin, että hän on monimutkainen avain, joka loksauttaa minussa auki esteet ja padot. Juuri tätä mietin jokaisena päivänä ainakin pariin otteeseen, koska kokemus on niin hämmentävän selvä ja voimakas. En lakkaa hämmästelemästä, mitä hän saa minussa aikaan. Nimenomaan hän saa aikaan jotain erityisempää kuin kukaan muu.

Minulle tämä lemmen jano ja halun tunne tässä rakkaussuhteessa on aarre. En usko, että sitä voisin omalla tahdollani luoda. Se on peräisin tuosta ihmisestä ja minusta ja meidän välisestämme matchista. Mutta edellytyksiä ja tilaa sille voi ylläpitää ja kehittää ja laajentaa ja suojella. Sillä tavalla intohimo niveltyy kaikkiin parisuhde- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen ja kommunikointiin ja muuhun.

Järki yrittää toimia, jotta halu voisi olla valloillaan. Yhdistelmä tekee minulle tästä rakastamisesta mielenkiintoisinta, mitä elämä tarjoaa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mikä ihmeen juttu intohimo on? Elämme tasa-arvon aikakautta. En niinkään halua miettiä, mitä on tasa-arvo vaan oion ihan huolella. Minulle se tarkoittaa parisuhteessa tasavertaisuutta; samanlaista ihmisarvoa siitä huolimatta, mitä sukupuolta edustamme. Mitä syvemmälle parisuhteen syövereihin sukellan, tulen tietoisemmaksi siitä, että jokaisessa meissä on polariteetti feminiinisyys – maskuliinisuus. Jos ne ovat tasapainossa, olemme itse tasapainoisia. Kun parisuhteessa ollaan oikein tasa-arvoisia, ollaan ehkä vähän neutraaleja? Ei olla feminiinisyys eikä maskuliinisuus vaan jotain muuta. Meillä Suomessa näkee hyvin usein sitä, että nainen on kaapannut itselleen, miehen tiedostamattomalla suostumuksella, maskuliiniset tavat toimia ja johtaa perhettä ja parisuhdetta ja yleensä voi aika huonosti, halveksii miestään ja haaveilee paremmasta.  Mies sitä vastoin voi olla lempeä lapanen, kakkosäiti, jolla ei tunnu olevan oikein omaa roolia perheessä. Parhaiten voivissa parisuhteissa mies on ollut vakaa kallio, vähän johtajatyyppinen kapteeni, joka ei ihan pienistä hätkähdä. Juurensa maahan kasvattanut mies seisoo vakaana ja suojelee läheisiään ulkopäin tulevilta uhkilta ja kohottaa naisensa naisellista voimaa. Olet ehkä joskus nähnyt miehen käsipuolessa kauniisti säteilevän naisen? Vakaan miehen ympärillä saa nainen tuntea ja kieppua kuin keijukainen. Luoda ja hellästi hoivata läheisiään. Feminiinisyys on lempeää huolenpitoa. Mutta se on myös naisellista voimaa, lujaa lempeyttä, joka kasvattaa miehen voimaa ja antaa miehen olla mies. Olen tänä päivänä aivan vakuuttunut siitä, että kun mies saa olla mies ja nainen saa olla nainen, on ihmisellä hyvä olla. Polariteetti synnyttää kipinän ja intohimon.  Kun parisuhteessa yhdistyvät naisen voima ja miehen voima, syntyy vetovoima. 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen
Kuva: Jaakko Kaartinen

Kaikkein elintärkeintä elämässä on kontakti. Ilman kontaktia emme edes ole olemassa.

Tärkein kontakti on kehollinen kontakti toisiin ihmisiin. Ilman kosketusta en voisi elää. Ja eniten elossa olen kosketuksessa rakastettuuni.

Tämä blogi on rakkauden roihu. Se on minusta hyvä nimi, koska sellaiselta rakkaus tuntuu minussa. Se on roihu, ja palan rakastetustani. Palan halusta koskettaa häntä. Haluan hänen kosketustaan palavasti.

Se on tämä halu koskettaa häntä, joka on muodostanut maailmani sellaiseksi kuin se nyt on. Haluan kontaktin hänen kanssaan. Lähikontaktin, kosketusetäisyydeltä. Kosketus on kaiken keskustassa, kaikkein alkuperäisin kokemus, ensimmäinen mielen liikahdus.

Olen kovasti keskittynyt tutkimaan sitä, mitä koen rakastettuani kohtaan. Millaiselta rakkaus tuntuu, ja missä se tuntuu? Mitä kehossani aistin, mitä hän laittaa liikkeelle minussa? Mitä koen ja miten se vaikuttaa minuun?

Tämä tutkimus on tutustumista omaan itseeni ja ihmisenä olemiseen tällaisena miehenä, joka on rakastunut tuollaiseen naiseen. Se on auttanut tajuamaan paljon tarkemmin, mistä on kyse – mitä on olla minä.

Mikään ei saa minua liikkeelle samalla tavalla kuin halu kosketukseen rakastettuni kanssa. Mikään ei motivoi niin. Mikään ei innosta niin. Mikään ei houkuttele niin. Mikään ei pakota niin. Mikään ei palkitse niin. Mikään ei pelasta minua niin.

Inhimillisen sivistyksen kerrokset, älylliset pohdinnat ja erittelyt, persoonani eri ulottuvuudet ovat sipulin kuoria ytimen ympärillä. Ydin on kontaktin magnetismi. Häneen.

Kosketuksessa on tarvis olla. Huomaan, että siksi en koskaan kanna laukkua sillä puolella, jolla hän kävelee. Haluan pitää kiinni kädestä. En taluta pyörää meidän välissämme, vaan toisella sivulla. Tämä tapahtuu vaistomaisesti.

Haluan koskettaa häntä selästä kävellessämme portaita, tunteakseni, miten maailma huojahtelee hänen ympärillään. Kosketus on ainut kiinteä piste, minä kiinnityn siihen. Olemassaolo voi tiivistyä sen kautta, mitä tunnen, kun lasken kämmeneni häntä vasten. Hän on siinä, ja minä olen tässä. Minä olen tässä, koska hän on siinä.

Tämä on muuten todella konkreettinen huomio. Minä kerta kaikkiaan olen tässä ja juuri tässä paikassa siksi, että hän on tässä. Olen tässä ollakseni kontaktissa häneen. Koskettaakseni. Näin on, koska se tekee niin hyvää. Olen elävä tässä kontaktissa. Elän kosketuksessa rakastettuuni. Muu elämä on odotusta paluusta tuohon kosketukseen.

Kaikkien mielenkiintoisten ja mukavien asioiden ja ajanvietteiden taka-alalla liikkuu odotus siitä, että pääsen takaisin rakastettuni luokse.

Kontakti lattiapintaan muodostaa sen kohdan, jossa seisomme. Painon siirto noiden kontaktipisteiden kautta saa meidät kääntymään, ottamaan askeleen. Kävely on päkiöiden, varpaiden, kantapäiden kontaktien sarjaa. Meidän materiaalinen olemuksemme määräytyy kontaktipinnoissa meidän ja ympäröivän maailman välillä.

Minä haluan määräytyä mahdollisimman paljon kontaktipintanani rakkaani keho. Siinä on maailman keskipiste, lähtökohta ja loppupiste. Näin minun rakastunut olemukseni aistii. Näin minä olen. Kosketuksissa siihen, mikä tuntuu. Tämä on tällainen tanssi, elämä, jossa kontakti välittää kipinän toisiaan koskettaville.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat