Kirjoitukset avainsanalla ero

Tänään olen Porissa ja ensimmäistä kertaa uuden ystäväni todella kauniissa, suorastaan kateutta herättävässä kodissa. Kuva: Annele Rantavuori

Ero vaikuttaa myös ystävyyssuhteisiin ja olenkin kirjoittanut aiheesta aiemmin täällä ja täällä. Kateus on tunne, joka tuhoaa. Se rikkoo ihmissuhteita, vääristää parisuhteita ja erottaa ihmisiä toisistaan. Kateudesta on vaikeaa keksiä mitään hyvää. Tietenkin hyvää voi olla se, jos kateus saa ihmisen ponnistelemaan enemmän saavuttaakseen tavoitteensa. Mutta onko sekään lopulta hyvää, jos se on toisen kopiointia, ulkoapäin tullutta, eikä itselle tärkeiden asioiden löytymistä ja tavoittelemista?

Kateus vie ihmisen yksinäiselle paikalle

Hämmästyttävin asia, jonka olen eroprosessissani kohdannut on ollut kateus. En voi käsittää sitä, miten joku voi kadehtia eroavaa ihmistä. No, tiedän kyllä monien kohdanneen tämän ilmiön. Ilmeisesti kyse on siitä, että toisen tuskaa tai kärsimystä ei näe. Tästähän kateudessa on kyse. Näen vain sen, mitä toinen saa, en uhrauksia ja menetyksiä, joita toinen on joutunut tekemään asian eteen. Sama ruoho näyttää aidan toisella puolella vihreämmältä.  

Kateudesta on syytä päästä eroon, sillä se vie ihmisen yksinäiselle paikalle. Tässä viisi  vinkkiä siihen, miten taltutat kateuden eronnutta ystävääsi kohtaan. 

1. Aja puolisosi lasten kanssa anoppilaan tai kylpylään ja jää kotiin viettämään viikonloppua ilman ohjelmaa. Älä aloita siivousprojektia tai tee töitä, vaan simuloi eronneen ihmisen viikonloppua tai lomaa yksin. Käy kävelyllä, tee itsellesi ruokaa, koita löytää spontaania seuraa ja itsellesi sopivaa tekemistä. Ehkä nautit, yllätyt tai kenties kärsit. Yhtäkaikki varmasti arvokas kokemus. 

2. Valitse yksi tai kaksi tehtävää, jotka on omassa liitossasi puolisosi hommia. Ota ne haltuun. Lähde rohkeasti harjoittelemaan. Voimaannu! Itsenäisty! Onnistu! Tämähän voi vaikuttaa myös positiivisesti parisuhteeseesi. Keskustelua se varmasti ainakin tuo mukanaan. 

3. Varaa puolisoltasi vapaa viikonloppu. Tee lista ystävistä, joiden kanssa voisit viettää viikonlopun. Ala soittelemaan listaa läpi. Koita löytää yhteinen vapaa viikonloppu niiden kanssa, jotka ovat valmiita lähtemään reissuun. Varaudu sovittamaan toiveesi ja tarpeesi ystävien toiveiden ja tarpeiden mukaan. Käykää ennen reissua keskustelu reissun pelisäännöistä. Kun lähdön hetki koittaa Nauti ja ole kiitollinen matkaseurasta! 

Näen vain sen, mitä toinen saa – en uhrauksia ja menetyksiä

4. Anna tuloistasi 30% valitsemaasi hyväntekeväisyys kohteeseen. Mieti mihin sinulla on tämän jälkeen varaa.  Valitse jokin asia, minkä todella haluat tehdä. Keksi keinot, jolla rahoitat tekemisen. Etene sinnikkäästi kuuntelematta viisasteluja, paremmin tietämistä ja ole uskollinen omalla tavoitteellesi. Iloitse onnistumisestasi ja nauti joka hetkestä! 

5. Viimeinen vinkki on ehkä parisuhteesi kannalta paras. Lähde juhlimaan, mutta juhli pää selvänä, että pystyt tarkkailemaan ympäristöäsi. Aamuyön tunteina mieti, mikä olisi peliliikkeesi näillä markkinoilla. Todennäköisesti oma puolisosi alkaa vaikuttaa ihan hyvältä vaihtoehdolta. 

Toivovaisin terkuin, Annele

ps. Oikeasti näillä keinoilla ei varmaan pääse kateudesta eroon. Tässä hyvä, laajempi juttu aiheesta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjojen parista täytyy välillä lähteä pois. Metsä on paras vaihtoehto sulatella uusia ajatuksia. Tämä reissu oli tiheässä ja märässä metsässä rämpimistä, mutta aina järven rannalle päästessä avautui mitä kauneimpia näkymiä. Kuva: Karoliina Vaistila

Tänä kesänä ovat kirjat kuluneet käsissäni pitkästä aikaa. Kirjojen lukeminen on hyvä merkki oman mieleni tilasta. Ainakin minulle lukeminen vaatii levollisuutta ja rauhaa. Se on jotain ihan muuta, kuin netin tai somen selailu, jota levottomana usein teen. Uusin ja tähän asti paras löytöni on menestyskirja Merkityksellisyyden voima, jonka on kirjoittanut amerikkalainen Emily Esfahani Smith.

Kirjan lähtökohtana on ihmisiä iänkaiken riivannut kysymys elämän tarkoituksesta. Mikä tekee elämästä elämisen arvoista? Uusimman psykologisen tutkimuksen mukaan onnen tavoittelun sijaan olennaista hyvässä elämässä on tarkoituksen löytyminen eli merkityksellinen elämä. Tutkiessaan merkityksellisyyttä Smithin löysi neljä toistuvaa teemaa: yhteenkuuluvuuden, tarkoituksen, tarinankerronnan ja itsensä ylittämisen.  

Uusimman psykologisen tutkimuksen mukaan onnen tavoittelun sijaan olennaista hyvässä elämässä on tarkoituksen löytyminen eli merkityksellinen elämä.

Viime aikoina olen miettinyt, miksi eroaminen on niin vaikeaa silloinkin, kun suhde ilmiselvästi vetelee viimeisiään ja tuottaa kaikille tuskaa. Mietin voisiko merkityksellisyyden tavoitteleminen olla yksi vastaus tähän? Ero rikkoo läheisimmän yhteisön ja heittää meidät samanlaiseen, väistämättä yksinäiseen, mahdollisuuksien viidakkoon, mitä nuoruus oli. Eron keskellä on vaikeaa nähdä siinä mitään hyvää, mitään tarkoitusta. Ero on väistämättä myös itsekäs prosessi, identiteettikriisi, jolloin itsensä ylittämisen kokemus tuntuu kaukaiselta, kun katse on tiukasti omassa itsessä.  

Ero saattaa vapauttaa ihmisen kärsimyksestä ja huonoista olosuhteista onnellisuuteen tai ainakin sen mahdollisuuteen, mutta eron myötä ihminen joutuu ratkaisemaan monet perustavat asiat elämässään uudelleen. Oman elämän tarina on kerrottava uudestaan, sillä ero heittää varjonsa myös menneen päälle. Mikä merkitys tällä päättyneellä suhteella oli elämässäni? Oliko kaikki sen eteen uhrattu aivan turhaa? 

Oman elämän tarina on kerrottava uudestaan, sillä ero heittää varjonsa myös menneen päälle.

Olen paradoksinomaisesta lukenut tätä helppolukuista kirjaa sekä ahnehtien että hidastellen, sillä se on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Kirjastoista kirjan voi saada varaamisen kautta ja itselleen sen voi ostaa tällä hetkellä parilla kympillä. Tämän kirjoituksen myötä aloitan blogisarjan, jossa pohdiskelen kirjan teemoja. Tässä Hesarin jutussa haastatellaan kirjailijaa, mutta ikävä kyllä juttu aukeaa vain tilaajille.   

Toivovaisin terkuin, Annele

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Tuula Huuhtanen

Radio on yksinäisyyttä potevan eroäidin paras ystävä pitkinä kesäpäivinä, kun lapset viettävät aikaansa isän luona. Suurperheessä kasvaneena en tahdo millään tottua näihin viikonloppuihin ilman lapsia. Radio tuo puhetta ja läsnäoloa päiviin, joille en jaksa etsiä seuraa.

Eräästä ohjelmasta jäi mieleeni ajatus siitä, miten joskus tiedostavat nykyvanhemmat jäävät miettimään omaa vanhemmuttaan sen sijaan, että huomion kohteena olisi lapsen tarve. Tämä kolahti. Eli pohdinnan keskiössä on kysymys onnistumisesta vanhempana lasten tarpeiden täyttämisen sijaan. Jäin miettimään tätä ja se oli aika pelottavaakin.

Helposti lapset jäävät sivuraiteelle tai saavat huomion vanhemman oman tarpeen kautta.

Erotessa nimittäin lapset ja niiden tarpeet hukkuvat siihen kaikkeen muuhun. Ihan vaan siksi, että vanhemmat ovat niin avuttomia itsensä kanssa. Kenellä se sitten näyttäytyy minkäkinlaisena ulospäin, mutta siinä kohtaa vanhempi on avuton. Kun ei ole tietoa siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Huomio on silloin väistämättä omassa itsessä ja selviämisessä. Mitäpä muuta se voisikaan olla kriisin keskellä!?! Mutta myös lapset ovat huomion tarpeessa juuri samaan aikaan. Helposti lapset tässä tilanteessa jäävät sivuraiteelle tai saavat huomion vanhemman oman tarpeen kautta. Esimerkiksi osoittaakseen heidän olevan edelleen hyviä vanhempia, joita lapset rakastavat. Tai saadakseen tuntemaan itsensä tärkeiksi.

Tämä ilmiö ei mielestäni todellakaan rajoitu eroperheisiin, mutta voi kärjistyä erotilanteissa. Luulen, että kaikki vanhemmat ovat lapsilla selitelleet tekojaan ja valintojaan, joissa on ollut kyse heidän omasta tahdostaan. Mielestäni kyse on yksilöllisyyttä korostavasta kulttuurista, jossa huomio on yksilössä ja hänen valinnoissaan. Tämä luo painetta elää oikein, toimia oikein ja valita oikein. 

Elämää vaatii heittäytymistä ja ihmissuhteet antautumista. Itsensä unohtaen ja kaikkensa antaen.

Kuulun itsekin terapiasukupolveen, jolle tiedostaminen ja oman elämän analysoiminen on tuttua jo vuosien, vuosien takaa. Tiedostaminen on ehdottoman hyvä asia. Mutta sen vaarana on eräänlainen oikean elämän pakeneminen teoriaan, jolloin saattaa etääntyä itsestään oman elämän ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Omanlaistansa oman navan ympärillä pyörimistä sekin.

Elämää vaatii kuitenkin heittäytymistä ja ihmissuhteet antautumista. Itsensä unohtaen ja kaikkensa antaen. Se on, minulle ainakin, tasapainoilua tiedostamisen ja elämään heittäytymisen välillä. Ongelma on se, että en tahtoisi heittäytyä elämään keskeneräisenä, koska minun on vaikea kestää epäonnistumisen kipua. Tilaisuuksiin on kuitenkin tartuttava silloin, kun ne eteen tulevat tai ne menevät ohi.

Elämä on yhteinen matka.

Aitoa elämää eletään kokonaisina. Todelliset kohtaamiset vaativat oman keskeneräisyyden hyväksymistä. Syvää kokemusta siitä, että kelpaan sellaisena kun olen. Myös äidiksi. Eronneenakin, haavoittuneenakin. Rakkautta on, ettei tarvitse esittää parempaa, kuin on. Että saa olla oman kokoisensa. Kasvaa ja vähetä niinkuin Jukka Leppilampi laulaa.  

Itseäni on helpottanut ajatus siitä, että tämä elämä on yhteinen matka. Kuljen lasteni kanssa yhdessä eteenpäin ja samalla opimme toisiltamme. Myös lasteni isä on tällä samalla matkalla mukana. Vaikka kuljemme erillään ja katselemme omiin suuntiimme. Silti. Tämä on yhteinen matkamme.

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Moni haluaa pitää kiinni rakkaasta ihmisestä ja suhteesta myös eron jälkeen. Kuva: Thiago Barletta, Unsplash

"Pysytään ystävinä!" Lause, jonka aika usein eron hetkellä kuulemme sekä sanomme. Lause, joka aika vaihtelevalla menestyksellä toteutuu. Joskus se jää vain sanoiksi siinä hetkellä, toisinaan tovin toiveeksi ja joskus taas aidoksi tahdoksi joka ei kuitenkaan toteudu. Ja joskus se sitten toteutuukin. Paremmin tai huonommin. Ennemmin tai myöhemin. Mikä nämä kerrat erottaa toisistaan? Mikä saa ystävyyden onnistumaan?

Olen todennut itsekin tuon lauseen varmaan jokaisen eron jälkeen. Haluaisin ajatella, ettei minulla ole varsinaisesti huonoja välejä yhteenkään exääni. Harvan kanssa kuitenkaan varsinaista aktiivista ystävyyttä tai kaveruuttakaan. Eli ei minullakaan mitään taikakeinoa ole tai varmaa vinkkiä. Olen kuitenkin asiaa viime aikoinakin jälleen miettinyt, kun yritämme viime kesänä päättyneen suhteemme jälkeen nyt rakentaa ystävyyttä viimeisimmän exäni kanssa. Etsineet niitä vinkkejä, ratkaisuja ja taikakeinoja.

Olen miettinyt kuinka jokainen suhteemme on ainutlaatuinen. Oli kyse sitten rakkaussuhteista, ystävyyksistä, kaveruudesta tai perhesuhteista. Joudumme aina etsimään jokaiseen ne omimmat tavat toimia. Ei siis ehkä voikaan olla yhtä kaikille toimivaa tapaa muodostaa ystävyyttä entisen kumppaninsa kanssa. Se pitää etsiä nollasta ja yhdessä hänen kanssaan. Aivan niin kuin sen päättyneen rakkaussuhteenkin kohdalla. Löytää  juuri teidän näköinen tapanne olla ystäviä. Sitä millainen se voisi olla ei ehkä voi tietääkään ennen kuin sen löytää.

Olen myös miettinyt sitä, että kaikenlaiset suhteet tuppaavat vaatimaan työtä. Niiden eteen täytyy olla valmis tekemään jotain. Ratkaisemaan haasteet ja näkemään vaivaa. Ei voi vaan odottaa kaiken sujuvan ongelmitta ja sujahtavan paikoilleen kuin itsestään. Ainakaan suurien haasteiden tai kriisien jälkeen. Sellaisen kuin mitä ero esimerkiksi on. Kenties on siis tärkeää oivaltaa, ettei se ystävyys luultavasti heti ole sellaista kuin tahtoisi. Ei se kenties ole oikein minkäänlaista. Sitä täytyy yhdessä tehdä ja rakentaa. Jaksaa ja olla kärsivällinen.

Kolmas asia, jota olen miettinyt onkin aika. Kenties lääkkeistä se vanhin. Sitä varmasti tarvitaan paljon. Ystävyydet, kun tuppaavat kehittyvän ajan kuluessa. Ja sitä ennen taas tarvitaan sitä aikaa, joka parantaa haavat. Ja lisäksi tarvitaan aikaa kokeilla, etsiä ja selvittää. Luopua siitä kuinka ollaan oltu ja löytää ne uudet tavat. Aikaa, sitä voi joskus tarvita paljonkin, mutta vaikka se veisi kuinka kauan, niin voi jokainen hetki kuitenkin olla jo lähempänä sitä pistettä, johon tahdotte.

Minulla ei siis ole antaa taikakeinoja tai varmoja tapoja, kuinka muodostaa ystävyyttä exän kanssa. Minulla on vain vertaisen syvä kannustus ja vahva tsemppaus. Tsemppaus siihen, että jaksatte ottaa sen ajan, jonka tarvitsette sekä tehdä sen työn mikä pitää. Kannustus, että jos tahdotte sen tehdä niin se on luultavasti sen arvoista. Olettehan te syystä sitä tahtoneet. Ja onhan se jännittävää päästä näkemään, miltä kaikelta tedän ystävyytenne voisikaan näyttää.

Tsemppaavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat