Kirjoitukset avainsanalla ero

Talvisen maiseman valkoinen kauneus muistuttaa minua siitä, miten tärkeitä ovat kaikki vaiheet. Silloinkin, kun tuska jäädyttää sisältä kaiken, että kestäisi elämää. Kuva: Annele Rantavuori

Se klassinen tarina erosta toipumisessa on hankkia uusi kumppani  mahdollisimman nopeasti, jonka avulla pääsee yli entisestä. Joskus se toimiikin, mutta on siinä jotain hyvin karua, jos homma jatkuu muuten entisellään, mutta vain tyyppi vaihtuu vierellä. Läheisten sopeutuminen eroon kun alkaa usein vasta siitä eropäätöksestä, kun taas eroa tekevät ihmiset ovat useimmiten aloittaneet sen jo paljon aiemmin. Lennossa vaihtaminen vaatii läheisiltä paljon.

Itsellänihän meni puolessa vuodessa uusiksi parisuhde, koti ja työ. Äidin menehtymisen kautta minusta tuli orpo, lapsuudenkotia ei enää ollut ja sisarussuhdetta kuormitti kuolinpesän lukuisten asioiden hoito. Stressipisteet oli siinä kohtaa aika korkealla! Myrsyn silmässä ei kuitenkaan kuormittumista välttämättä huomaa, vaan vain hoitaa eteen tulevia asioita kuin robotti. Väsymys tulee jälkikäteen. Sitten kun sille on tilaa. 

Työmatkalla oli aikaa surra. Perillä askel keveni ja paine rinnassa helpotti. Sain hypätä helpompaan rooliin ja unohtaa sirpaleiksi hajonneen elämäni. Olisi ollut liian raskasta olla vaan surullinen koko ajan.

Viime viikolla lähdin käymään edellisessä työpaikassani, jonne oli yli tunnin työmatka. Lähdin matkaan iloisin mielin odottaen kaikkien kivojen ihmisten näkemistä. Hämmennyin, kun puolivälissä matkaa alkoi rintaa puristaa ja kurkkua kuristaa. Teki mieli itkeä. Kesti hetken ymmärtää, että näinhän nämä matkat vuosi sitten menivät. Itkien. Keho muisti, vaikka mieli oli aivan toisissa tunnelmissa. 

Jälkikäteen ajatellen vuosi oli ehkä elämäni raskain. Niin monet asiat olivat levällään. Vasta pikkuhiljaa alkoi hahmottumaan, mitä me tarvitsemme tässä uudessa tilanteessa. Oli tärkeää jaksaa odottaa, kestää keskeneräisiä asioita, sillä nyt huomaan niiden järjestyneen hienosti. Pitkä työmatkakaan ei ollut rasite, vaan pelastus. Sinä vuonna olisi ollut tosi helppo paeta kaikkea vaikeaa tekemiseen. Olen siinä nimittäin aika hyvä. Riittävän pitkä aika yksin autossa antoi tilaa kohdata oma sisäinen maailma ja käsitellä vaikeita tunteita. Siitä kai tämä kirjoittaminenkin lähti, kun ulos alkoi tulla kamaa, jota oli pakko sanoittaa.

Ajaessani kaupungista maaseudulle huomaan väljyyden ja tilan. Tajuan, miten tarpeen rauhallisempi rytmi, maalaismaisemat ja yhteisöllisyys olivat tuona vaikeana vuonna. Työmatkalla oli aikaa surra. Perillä askel keveni ja paine rinnassa helpotti. Sain hypätä helpompaan rooliin ja unohtaa sirpaleiksi hajonneen elämäni. Olisi ollut liian raskasta olla vaan surullinen koko ajan. Oli myös tärkeää saada jättää vaikeat asiat autoon, unohtaa ne hetkeksi ja keskittyä työhön tai lapsiin. Että elämässä oli myös surusta vapaata tilaa.

Lumisateessa hiihtäminen on nihkeää, raskasta ja hidasta. Kuin kaksi väliaikaisuuden vuottani täynnä surua, kipua ja sopeutumista.

Kirjoitan tätä Lapin rauhassa, harmaana päivänä. Lumisateessa hiihtäminen on nihkeää, raskasta ja hidasta. Kuin kaksi väliaikaisuuden vuottani täynnä surua, kipua ja sopeutumista. Eropäätöksen omalta kohdaltani tehdessäni päätin tarpoa polkuni loppuun asti. Mennä kohti vaikeaa ja kipeää, mitä niin helposti välttelen. Nyt tuntuu siltä, kuin jokin tosi raskas aika olisi ohi. Asiat ovat järjestyneet ja uuteen arkeen totuttu. Mieleen mahtuu jo paljon muutakin, kuin luopuminen. Edessä taitaa olla uusi, mukavampi vaihe. 

Hitaasti hiihtäessä on aikaa ihailla lumen niin kauniiksi kuorruttamia pakkasen jäädyttämiä puita. Kuolleilta ne näyttävät, mutta suonissa virtaa elämä, joka herää eloon lämmön lähestyessä ja valon voittaessa. Lumi muuttaa puut kauniiksi aivan niin kuin myötätuntoinen, kaunis katse keventää raskaan taakan kantajan matkaa. On aika luopumiselle ja levolle, hiljaiselle ja hitaalle elämälle, mutta aikansa on myös uusille kukille ja täydelle loistolle. 

Miten tärkeitä ovatkaan kaikki vaiheet mietin samalla, kun spotify tarjoilee Jipun laulamana: voimani tulee täyteen heikkoudessa. Raskas vuoteni oli myös niin täynnä rakkautta ja hyvyyttä, että sitä oli melkein vaikea ottaa vastaan. Se oli armoa. Lahjaa. Kiitollisena muistelen teitä, jotka teitte väliaikaisuuden vaiheestani siedettävämmän ja usein kauniin. En unohda sitä ikinä. 

Toivovaisin terkuin, Annele 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Loma on vähän niinkuin parisuhde, johon helposti latautuu paljon odotuksia ja toiveita. Epärealistisia mielikuvia elämästä, jota ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan. Loma pakottaa kohtamaan sen, mitä on. Ja miltä se tuntuu. Eikä se ole aina helppoa. Siksi loma myös ahdistaa monia ja sen loppuminen on helpotus. Arki tuo mukanaan touhun ja roolit, joiden taakse on helppo paeta. 

Heti alkuun on silti pakko sanoa, että minulla on takana onnistunut loma. Se oli ihana ja vietin sen pääosin lasten kanssa hyvin rauhallisesti kotona. Valvoin myöhään, nukuin pitkään ja sain tehtyä monia tekemättä jääneitä asioita. Tärkeitä sekä oikeasti niitä välttämättömiä, kuten lasten kanssa lautapelien pelailua, uimista ja saunomista. Hiihtämäänkin päästiin! Ihaninta oli kuitenkin kiireetön yhdessäolo. Eronneena vanhempana loma olikin monin tavoin yksinkertaisempi, kunhan siitä joulusta päästiin yli. (Sekin meni hyvin.)

Loma pakottaa kohtamaan sen, mitä on. Ja miltä se tuntuu. Eikä se ole helppoa. Siksi loma myös ahdistaa monia ja sen loppuminen on helpotus.

Niin, kun asiaan latautuu paljon odotuksia, syntyy myös väistämättä pettymyksiä. Loma paljastaa sen, missä ihmissuhteissa mennään. Kun ei ole arkikiireitä, tulee väistämättä näkyväksi se, mitä läheisille ihmissuhteille kuuluu. Loma voi siksi olla myös pelottavaa aikaa. Toisen odotukset voivat tuntua ylivoimaisilta ja loman mahdolliset seuraukset kauhistuttavat. Tilastot kertovatkin, että eniten eroja syntyy juuri tammikuussa ja elokuussa. 

Vaikka loma oli onnistunut ja odotukset sille oli aika helposti täytettävissä, niin silti sain kiinni siitä tunteesta, kun loma ei mene niinkuin kuvittelee. Siitä pettymyksestä, ettei elämä ole niin helppoa, aurinkoista ja auvoista, kuin facebookin lomakuvat antavat ymmärtää. Lapsiperheessä loma onkin helposti jankuttamista, rajoittamista ja kyllä itkemistäkin. Eilen mietin, miten vaikeaa voikaan olla aamupuuron syöminen! Tai omien vaatteiden korjaaminen lattialta. Ja miten väsynyt olen tähän papukaijana olemiseen, joka kaiken lisäksi menettää aika ajoin hermonsa. 

Tärkeää on, ettei loma olisi vain törmäilyä. Vai pitäisikö puhua loman sijaan yhdessäolosta? Sillä sitähän loma on, aikaa olla yhdessä. Törmäysten ja etäisyyden jälkeen täytyy luoda ja etsiä myös kohtaamisen ja yhteyden hetkiä, rakentaa suhdetta toiseen. 

Tämäkin puoli on elämässä tärkeää ja myös sille pitää olla oma tilansa ja paikkansa. Rajat ja erillisyys ovat läheisyyden edellytys. Elämään kuuluvat myös kielteiset puolet ja kaikkein raskainta on olla aina aurinkoinen. Tiedän sen itse aivan liian hyvin. Tärkeää on, ettei loma olisi vain törmäilyä. Vai pitäisikö puhua loman sijaan yhdessäolosta? Sillä sitähän loma on, aikaa olla yhdessä. Törmäysten ja etäisyyden jälkeen täytyy luoda ja etsiä myös kohtaamisen ja yhteyden hetkiä, rakentaa suhdetta toiseen. 

Miksiköhän on niin vaikea hyväksyä, että molemmat puolet kuuluvat hyvään lomaan ja hyvään elämään? Mikä saa kaipaamaan johonkin ihmeelliseen utopiaan, jossa ei ole ristiriitaisia toiveita, pahaa mieltä tai erimielisyyksiä?  

Tästä artikkelista voi parisuhteessa olevat poimia eroasiantuntija Marika Rosenborgin vinkit parempaan lomaan. Sen eteen työskentelyn voi aloittaa heti, vaikka arki olisikin jo alkanut. Hyvä loma pohjustetaan nimittäin arjessa. Laatuaika on nimittäin turhaa haaveilua, jos yhteys arjessa on katkennut. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Suostunko ottamaan vastaan tämän joulun lahjan? Kuva: Pixabay

Tänä vuonna huomaan suhtautuvani joulun lähenemiseen levollisemmin kuin vuosi sitten. Ajaminen kauas, pimeyden ja hiljaisuuden turvaan, tuntui silloin ainoalta vaihtoehdolta. Se olikin hyvä ratkaisu siinä kohtaa, mutta joka joulu en voi vaan paeta kauas pois. Tänä jouluna on kohdattava sekä eroperheen todellisuus että orpous ilman lapsuudenkodin joulua. Uusi elämänvaihe tulee tuntumaan erityisesti jouluna. 

Varmasti suurin syy levollisuuteeni on uuteen kotiin asettuminen. Tämä talo tuntuu oikealta ja hyvältä meille. Kiireisestä syksystä huolimatta olemme ottaneet sen muutamassa kuukaudessa omaksemme. Koti, jossa on hyvä olla, tuo jotain ihan käsittämätöntä levollisuutta ja turvaa elämää. Myrskyisten aikojen jälkeen on paikka mihin pysähtyä. Paikka, jossa levätä. 

Uudesta, ihanasta kodista huolimatta tuleva joulu mietityttää. Siinä pelottaa erityisesti sen tyhjyys ja perinteettömyys. Miten pitkät juhlapyhät kestää, jos ei ole ihmisiä, joiden kanssa jakaa ne? Miten osaan viettää joulun levollisesti, kun en tiedä etukäteen mitä tapahtuu ja miten se menee? Miten pystyn luopumaan pääni sisäisestä oikean joulun mallista ja ottamaan vastaan toisenlaisen joulun? Pelkään, että pilaan sen hyvän, mitä joululla on tänä vuonna meille tarjottavana.  

Sitä, mitä tapahtuu en voi täysin suunnitella etukäteen. Meidän on elettävä se läpi. Jos haluan edes osittain yhteisen joulun täytyy minun suostua epävarmuuteen ja muuttuviin palikoihin. 

Tuleva joulu tulee olemaan monin tavoin tärkeä. Alamme rakentaa jouluperinteitä eroperheenä. Onko mitään ideaa yrittää tehdä sitä yhdessä? Voisinko pyytää häntä hakemaan lasten kanssa kuusen myös minulle? Voisimme syödä kaikki yhdessä ja avata lahjat illan hämärtyessä. Vai onko hänelle vain liikaa tulla minun uuteen kotiini? Kestäisinkö sen, jos poika haluaa kävellä iskän kanssa jouluyönä mäen toiselle puolelle toiseen kotiin yöksi. Mihin kaikkeen minun pitäisikään valmistautua? 

Sitä mitä jouluna tapahtuu en voi täysin suunnitella etukäteen. Meidän on elettävä se läpi. Jos haluan edes osittain yhteisen joulun täytyy minun suostua epävarmuuteen ja muuttuviin palikoihin. Tunnistan itsessäni niin paljon irtipäästämisen vaikeutta ja menneen haikailua, mutta ehkä joulussa sentään voisi säilyttää jotain vanhaa tämän kaiken uuden keskellä.

Kaksi joululaulua soi kodissani aina joulun alla. Rajattoman joululevy kuuluu joulun odotukseen ja tässä yksi levyn suosikeistani. Taivas sylissäni - laulua voisin kuunnella vaikka kuinka monta kertaa tahansa. Mitkä laulut tuovat sinulle joulun tunnelmaa? 

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 | 

Tänä vuonna lapsi viettää joulua isänsä kanssa. Tänä vuonna taas se vaikea vuosi, vaikka näitä ollut ennenkin. En pysty mihinkään yhteiseen. En syömään omilta entisiltä lautasiltani enkä istumaan vanhalle sohvalleni. Kerran tätä kokeilin. On syitä miksi erottiin. Ei ole pakko sopeutua kaikkeen. Lapsikin tämän ymmärtää. Onneksi on mahdollisuus mennä töihin.

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Se on just noin. Eroon on syynsä. Mutta ne näkyvät eri tavoin. On ihan hyväksyttävää, ettei kaikkeen pysty sopeutumaan. Onneksi tosiaan voit mennä töihin. Kaikesta huolimatta toivon Hyvää joulua sinulle <3 

Vierailija
2/6 | 

En todellakaan halua yhteistä joulua exäni kanssa enkä tuota ihmistä kotiini. Joulua vietetään vuorovuosina kummankin vanhemman kanssa, joten minun ”jouluni” on jo ensi viikonloppuna ennen kuin lapset lähtevät isälleen joulun viettoon. Tämä käytäntö on minusta hyvä ja selkeä. Ensimmäinen joulu ilman lapsia hiukan jännitti mutta söin lempiruokiani, katsoin leffoja ja nautin hiljaisuudesta sekä siitä ettei kerrankin tarvinnut laittaa joulua kaikille muille. Sai syödä siinä rytmissä kun halusi ja mennä saunaan jo heti aamulla. Kannustankin luomaan uusia omannäköisiä jouluperinteitä, ei ole mikään pakko edes kohteliaisuudesta viettää joulua entisen ydinperheen kesken.

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Vuorovuosina juhlat monilla meneekin ja siinä on varmasti puolensa. Aika näyttää, miten meidän tavat muotoutuu. Ihanaa, että olet löytänyt itsellesi sopivan tavan viettää joulua. Kieltämättä kuulostaa ihan houkuttelevalta! Ihanaa, omannäköistä joulua <3 

Vierailija
3/6 | 

Minusta yhteiset perinteet eroperheenä ovat ok, jos ne kaikille osapuolille sopivat. Miettisin kuitenkin tarkoin ovatko ne sellaisia tapoja, joista oikeasti halutaan luoda perinteitä. Eli tapoja, jotka säilytetään myös sitten kun kuvioon mahdollisesti tulee mukaan uusia kumppaneita. Mitään välitilan ratkaisuja en alkaisi rakentelemaan, ne toisivat sitten taas mukanaan luopumista, ja sitä on erossa yleensä jo tarpeeksi muutoinkin.

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Minusta on tosi hyvä ajatus oikeasti kuulostella, mikä sopii itselle ja tietenkin myös lapsille. Väistämättä asiat myös muuttuu, kun uusia kumppaneita tulee kuvioon mukaan.  Kaikesta ei kuitenkaan etukäteen tiedä, miltä ne tuntuu.  Mutta pikkuhiljaa ja ajan kanssa tämä varmasti muotoutuu hyväksi. Hyvää joulua Sinulle <3   

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Minna Varpula

Jostain syystä mieleni on vienyt minua pimeinä marraskuun päivinä parin vuoden takaisiin tunnelmiin. Niihin hetkiin, kun päätöstä erosta ei oltu vielä tehty. Syksy tuntui pitkältä ja pimeältä. Yksinäiseltä. Miten yksinäinen voikaan toisen lähellä olla. 

Yritystä ei meillä siinä kohtaa enää tainnut olla. Vain epätoivoinen odotus. Että jotain tapahtuisi. Tämä kaikki paljastuisi joksikin vaiheeksi, joka menee ohi. Jokin muuttuisi. Tai joku ratkaisisi tämän. Käännekohta oli, kun tajusin ettei tämä mene ohi, eikä kukaan muu voi ratkaista tätä. Meidän on tehtävä se itse. Rämmittävä tämän pimeyden läpi. Se olisi parasta niin. Kaikille meille.

Käännekohta oli, kun tajusin ettei tämä mene ohi, eikä kukaan muu voi ratkaista tätä. Meidän on tehtävä se itse.  Rämmittävä tämän pimeyden läpi. 

Tämä ajatus alkoi kypsyä, kun en jaksanut enää valittaa kenellekään suhteemme tilasta. Samojen lauseiden toisteleminen väsytti ja turhautti. Olimme totaalisen jämähtäneet, enkä edes tiennyt mistä kaikesta se johtui. Lankakerämme oli sotkuinen ja umpisolmuja täynnä. Se ei tulisi aukeamaan. Siinä sotkussa oli niin paljon muutakin, kuin me kaksi. Enkä halunnut siihen enää lisää solmuja. 

Tämä yksinäinen pimeys oli minulle tuttua. Mutta tällä kertaa en aikonut alistua, antautua sen voiman alle. Tiesin, että minussa on enemmän voimaa, mitä tunsin ja päätin ottaa ne kaikki käyttööni. En halunnut jäädä elämän arvaamattomien voimien heiteltäväksi niinkuin monesti ennen. Lasteni takia minun oli rakennettava meille uusi elämä. Hyvä elämä. Askel kerrallaan. 

Tästä tuli johtotähteni. Jos ero on ainoa vaihtoehto, niin lasten elämä pitää järjestää mahdollisimman hyväksi. Siksi muutin lähelle. En voisi ikinä antaa itselleni anteeksi, jos olisin ratkaisuillani vienyt isän kauemmaksi heistä. Halusin, että lasten elämässä muuttuisi mahdollisimman vähän. Siksi yhteistä mökkiä ei myyty, eikä kallista harrastusta lopetettu. En halunnut jättää lapsilleni muistijälkeä siitä, kuinka äidin ja isin erotessa kaikki meni. 

Kun on valittavana vain huonoja vaihtoehtoja, on harkittava tarkkaan, mikä on se vähiten huonoin vaihtoehto. Minkä kanssa pystyy elämään.

Lopulta kaikki oli hyvin selkeää ja kirkasta. Hänen voimansa olivat loppu. Minun voimani olivat loppu. Pakotin itseni sanomaan sen ääneen. Se oli vaikeaa, koska tällä kertaa olin tosissani. Minä muutan pois sanoin. Se oli minun tehtäväni. Ei hän olisi voinut koskaan heittää minua ja lapsia pihalle. Me olimme aivan liian rakkaita hänelle. Minäkin. Kaikesta huolimatta ja kaiken jälkeen. Ja talo oli hänen. Ollut hänen jo kauan ennen minua ja sitä ennen hänen sukunsa. Siksi se oli minun tehtävä. Lähteä, että taloon palaisi rauha. 

Vaikeiden askeleiden ottaminen kasvatti minua vahvemmaksi. Selvisin niistä. Tällä kertaa en kuunnellut muita, en muiden neuvoja, pelkoja tai huolia. Tiesin itse parhaiten, missä mennään ja luotin omaan näkemykseeni. Kun on valittavana vain huonoja vaihtoehtoja, on harkittava tarkkaan, mikä on se vähiten huonoin vaihtoehto. Minkä kanssa pystyy elämään. Itse joutuisin valinnoistani vastuun kantamaan, joten itse oli päätökset tehtävä. Se tarkoitti oman elämän ohjaksien ottamista omiin käsiin. Kasvamista omaan kokoonsa, oman tilan ottamista. 

Lauri Tähkän versio vanhasta virrestä Vain elämää joulussa osui ja upposi. Se on levollinen ja tyynnyttävä. Kaksi vuotta sitten huokaukseni olivat paljon raskaampia, mutta yhä vielä tänäänkin pyydän: Anna elämälle suunta ja tarkoitus

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Ero parempi kuin sovinto ja mahdollinen avunsaanti esimerkiksi parisuhdeneuvola, jotta solmuja olisi saanut auki?
Tyypillinen nainen luovuttaa ja kertoo valheellisesti nyt miten hän on vahva. 
 

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018
2/2 | 

Kiitos kommentista! Ei tietenkään ero ole parempi, kuin sovinto ja avunsaanti. Minulle ja uskallan sanoa, että meille molemmille, olisi ollut tärkeää säilyttää ydinperhe ja yritimme sitä kovasti. Olisi ollut hienoa kokea kasvu ja vahvistuminen parisuhteessa, ilman eroa. Oman kokemukseni myötä olen sitä mieltä, että joskus on viisasta luovuttavaa. Parisuhdekuviot voivat ydinperheessäkin muodostua tuhoisiksi. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat