Kirjoitukset avainsanalla ero

kuva: Annele Rantavuori

Sumuinen ja harmaa isänpäivän aatto. Päiviä lymyillyt ahdistus puskee päälle. En uskalla ajatella sitä, mutta se on läsnä koko ajan kaikessa. Aivan kuin työntäisin sitä koko ajan käsilläni kauemmaksi. Huominen tulee olemaan tyhjempi, kuin ikinä. Enkä tiedä, miten käsittelisin sitä. Siksi vain olen. Otan vastaan, mitä tulee.

Tämä on minun viikonloppu lasten kanssa, mutta täytyyhän lasten ja isän saada viettää isänpäivää yhdessä. Emme ole kuitenkaan sopineet siitä. Tyypillistä meille. Me kaksi sanavalmista emme ole osanneet puhua toisillemme pitkään aikaan. Nyt meidän on pakko, koska lapset.

Eteisessä se taas puhkeaa. Minulla on homma sekaisin ja toinen odottaa ovella. Kaksi tappelee, kolmas huutaa ja neljäs pakenee paikalta. Voit päättää roolit, miten haluat. Meillä kaikki on kokeilleet vuorollaan kaikkia. Yhtään aikuista ei tällä kertaa eteisestä löytynyt. 

Kun pieni asuntoni on tyhjä en mahda itselleni mitään. Soitan pikapuhelun perään ja annan tulla. Miksi sä aina, mikset sä koskaan… Puhelun jälkeen vain nyyhkytän. Häpeän ja soimaan itseäni. Pieni tyttö sisälläni tarvitsisi niin paljon enemmän, kuin mitä sille osaan antaa. Tarvitsen apua. Ystävä, joka on yhtä tyhjässä kodissa kuin minä, lohduttaa kuin pientä lasta. Tunnen, miten jotain paranee.

Aamulla pyydän perhettäni lounaalle, koska en halua olla yksin. Jotain teemme oikein, kun kaiken tämän keskelle pystymme myötätuntoon. Hetken kaikki on kuin ennen. Vain aikuisten haavoittuneista katseista voi päätellä, että olemme hukassa tämän uuden tilanteen keskellä.

Lähden lasten kanssa isän haudalla, johon muutama kuukausi sitten peittelimme äidin maallisen majan. Kivi on lähtenyt kaiverrukseen, kukkia ja kynttilöitä on siellä täällä. Hauta erottuu siistien, hyvin hoidettujen rivistöstä. Se on yhtä myllätty, kuin elämäni. Välitilassa.

Toivovaisin terveisin, Annele

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Poiminta
kuva: Annele Rantavuori

Hei, minä olen Annele. Olen eronnut. E-RON-NUT. Olen äiti ja eronnut. Olen opettaja ja eronnut. Olen 41-vuotias eronnut nainen. Tällä hetkellä liitän eron kaikkeen.  

Miten vaikeaa sitä onkaan sanoa. Olen eronnut. Me ollaan erottu. Me asutaan erillään lasteni isän kanssa. Minä olen sinkku. (Voi apua!) Viime viikkoina olen saanut harjoitella tätä. Uusien työkavereiden ja tuttujen tiedottamista.

Tähän sisältyy niin paljon. Perhe on hajonnnut. Lasten maailma on muuttunut lopullisesti. Eniten kuitenkin on muutoksessa käsitykseni siitä kuka olen ja millaista on elämäni. Ajattelin, niinkuin kai kaikki, että olemme aina yhdessä. Lasten maailmaa ei saa mikään hajottaa. Perheen täytyy pysyä koossa.

Meidän ero on ollut hidas ja lempeä. Pitkä prosessi, jonka aikana olemme kuulostelleet sen väistämättömän seurauksia, joka tapahtui jo kauan aikaa sitten. Sen, jota emme kai pitkään aikaan edes tajunneet tapahtuneen. Muutokset ovat olleet tarkkaan mietittyjä ja mahdollisimman pieniä. Tunteet tulevat kuitenkin yllätyksenä. Se mikä on vaikeaa. Ja miten tuttua se lopulta onkaan.

Se, joka lähtee on perheenrikkoja. Kenen sanoja kuulenkaan päässäni? Miksi ne edelleen viiltävät? Hylätä, mitätöidä ja sivuuttaa saa kuinka monta kertaa vaan. Miten helposti kadotankaan itseni ja rajani. Mitä mallia tässä toistan ja miksi en pääse tästä eroon? Miksi mietin niin paljon, mitä muuta ajattelevat minusta, meidän erosta.

Toisilla ihmisillä on väliä. Pelkään sitä, mitä tapahtuu, jos en olekaan sellainen, kuin muut haluavat. Ei, ei se mene näin. Pelkään etten kelpaa, jos en ole sellainen, mitä luulen muiden toivovan. Kyse onkin kai siitä, miten näen itseni ja mitä hyväksyn elämässäni. Peilaan muiden silmistä omaa mieltäni. Niin usein sanat viiltävät, kun taas myötätunnon tuntee. 

Nyt juuri minun on vaikea hyväksyä tätä: minä olen eronnut ja perheeni on hajonnut. Siltikin, vaikka aavistan sen hyvän, mitä edessä odottaa.

Jostakin nousee toivo valosta ja keväästä, uudesta alusta. Tervetuloa matkalle mukaan!  

Pimeässä illassa toivovaisin terveisin,

Annele

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash

Kerätään kaikki muistot exästä ja yhteisistä ajoista. Laitetaan kasaan ja sytytetään palamaan. Tai juodaan ja rellestetään niin kauan, että koko suhde painuu unholaan.

Elokuvista tutut tavat käsitellä suhdetta eron jälkeen tuntuvat minulle niin kovin vierailta. Kirjoitin viime viikollakin siitä kuinka tahdon mielummin erota niin,  että vielä rakastan. Samoin en myöskään eron jälkeen tahdo painaa suhdetta tyystin unholaan tai maalata mustilla väreillä. Tahdon muistaa myös sen kauniit ja rakkaat hetket. Olla niistä kiitollinen.

Päästääksen yli erosta täytyy joskus kuitenkin muistuttaa miksi se oli oikea ratkaisu. Kaivaa ne negatiivisetkin puolet esiin. Jättävänä osapuolena se voi olla helpompaa, mutta jopa merkityksellisempää se saattaa olla silloin, kun on jätetty. Sen haasteista ja tärkeimmistä oivalluksista kirjoitinkin, kun tänä kesänä suhde päättyi kumppanini toiveesta.

Olen jo pitkään yhdistänyt, itselleni tyypilliseen tapaan, listoja kirjoittamalla sen ristiriidan, että tahdon muistaa suhteen hyvät hetket, mutta samaan aikaan myös työntää ne hetkeksi sivumpaan ja muistaa sen sijaan suhteen haasteet sekä kivut. Olen tehnyt sen kirjoittamalla ylös niin hyvät ja kauniit hetket kuin ne kivutkin. Joka kerta, kun mieleeni on vyörynyt ne exän ihanimmat piirteet tai suhteen kauniit sekä onelliset hetket, olen kirjoittanut ne ylös. Laittanut paperille ja säilyttänyt tuota paperia syvällä kaapin perällä. Sen sijaan paperia, johon aina sen perään olen kirjoittanut kaksinverroin syitä siiheen miksi ero oli hyvä ratkaisu tai mikä suhteessa oli haastavaa, olen säilyttänyt alkuun näkyvillä. Siinä aivan käden ulottuvilla, muistuttamassa. Sen olen kaivanut esiin kun tuska on yltynyt tai epäillys koputtanut. Sitä olen lukenut, kun jo ylös kirjatut kauniit asiat hiipivät takaisin mieleen.

Nuo listat ovat auttaneet laittamaan kauniit hetket tarvittaessa luottavaisin mielin sivuun. Ne ovat auttaneet erojen alussa keskittymään haasteisiin ja ongelmiin, jotta pääsisi ylitse. On voinut luottaa, että sitten aikanaan voi taas turvallisin mielin kaivaa esiin myös ne kauniit asiat, lukea suhteen hyviä puolia. Ylitse päästyään muistaa, miksi suhteessa kuitenkin oli ja mitä kaunista se elämään antoi.

Tuon saman olen tehnyt myös niille muistoesineille, jotka elokuvissa poltetaan. Valinnut niistä rakkaimmat ja laittanut muistolaatikon kaukaisimpaan nurkkaan. Tiennyt, että joskus sitäkin aarretta voi katsoa neutraalimpana osana omaa historiaa. Osana jotain kaunista ja hyvää, joka oli vaikkei se kestänytkään.

Suhde saa näyttää kauniilta myös eron takaa katsottuna. Eikä suhteen tai entisen kumppanin hyvien puolien muistamisen tarvitse tarkoittaa ikuista haaveilua takaisin. Asiat voivat olla merkityksellisiä ja kauniita vaikka ne päättyisivätkin. Historiaa voi arvostaa ja ihailla vaikka kulkisikin eteenpäin. Eron ei siis tarvitse pyyhkiä sitä kaikkea suhteen mennyttä pois vaan olla osa alati muovautuvan elämän jatkumoa; yksi usi vaihe, yksi uusi muutos.

Kannustavin terveisin, Mio

Kommentit (2)

Vierailija

Moi Mio!

Kommentoinkin viimeksi heinäkuussa, vaikka pitkin kesää ja syksyä oonkin sun tekstejä lukenu. Nää on ollu tärkeitä ja merkityksellisiä, osa kun suoraan omasta kynästä.

Tuntuu lohdulliselta, jopa onnelliselta, lukea samanlaisista kokemuksista ja ajatuksista. Osaat pukea tunteet ja elämän hetket sanoiksi niin kovin hyvin kiitos. Viime viikon tekstin itseasiassa jaoin entiselle kumppanilleni. Erosimme keväällä, asiat on nyt molemmilla paremmin kuin aiemmin. Katkeruudelle ei oo syytä, on vain muistoja. Niille jokaselle löytyy lopulta se oma aikansa ja paikkansa mielestä, sydämestä tai muistolaatikosta.

Oot siisti!

Siunausta - kaikki käy vielä hyvin! 💚

Mio Kivelä
Liittynyt12.1.2018

Hei!

Ihanaa, että laitoit viestiä. On ilo kuulla, että teksteistä on ollut hyötyä. Se tekee onnelliseksi. On ilo olla näiden kautta taipaleella mukana. Vertaistuella on väliä. Myös sillä, että jaat.

Ja ihanaa, että teillä menee nyt paremmin. Kaikki löytää varmasti vielä paikkansa! Kaikki kääntyy vatmasti hyväksi. Siitä olen varma. Ihan meille kaikille!

Kiitos, että olet, luet ja kirjoitat. Kaikkea kaunista sekä siunausta päiviisi 💚

Mio Kivelä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Giulia Bertelli, Unsplash

Olen ollut niin jätetty kuin jättäjä. Jättäjänä minulle on aina ollut tärkeää erota tarpeeksi aikaisin. Niin, etten vielä vihaa toista. Mieluiten niin, että vielä rakastan.

Tiedän avioeroperheitä, joissa vanhemmat eivät voi enää eron jälkeen olla samassa tilassa. Perheitä, joissa pahan puhuminen ja mustamaalaaminen on arkipäivää ja, joissa eroa odotettiin lastenkin osalta lähes hartaasti. Tiedän myös eroperheitä, joissa vanhemmat ovat voineet hoitaa asioita eronkin jälkeen yhdessä. Perheitä, joissa on voitu kriisin sattuessa tai juhlien aikaan istahtaa saman pöydän äären ja surra sekä iloita yhdessä. Tiedän, että kaikenlaisiin lopputulemiin eron sattuessa vaikuttavat monet seikat, eikä kaikki ole millään tasolla aina ihmisistä itsestään yksin kiinni, mutta silti tämä kaikki on saanut minut miettimään. Erilaisten erojen seuraaminen on saanut minut jo varhain päättämään, etten tahdo koskaan erota vasta, kun kaikki on miinuksen puolella, kun kaikki on totaalisesti tuhottu ja mustalla värjätty. Haluan erota niin, etten juokse pois vaan, että lähtemisessä on vielä haikeutta.

Halu erota tarpeeksi varhain ei tarkoita sitä, ettenkö näkisi vaivaa suhteiden säilyttämisen eteen. Näen tärkeänä tehdä töitä suhteen eteen; keskustella, ratkoa ongelmia, kommunikoida ja hoitaa yhdessäoloa. Näen, että sitä kaikkea on hyvä tehdä koko ajan, jo ennen suurempia ongelmia. Mutta joskus on niitä hetkiä, että mitkään selvittelyt, keskustelut, hengähdyshetket tai asenteenmuutokset eivät vain auta. Hetkiä, kun huomaa, että suhde on etenemässä kohti vääjäämätöntä tuhoa tai pois kuihtumista, syystä tai toisesta. Uskon, että sen kaiken voi tietää ja huomata jo ennen kuin toisen kasvot herättävät vain vahvan negatiivisia tunteita tai ajatuksissa huomaa jo pakkaavansa kamojaan pois. Lopun voi nähdä selväksi ja väistämättömäksi jo hetken ennen sen ylittämistä.

Tuo hetki on se mihin minä haluan tarttua. Erota, kun tajuan, ettei muuta suuntaa enää näy, mutta eroaminen tuntuu vielä raskaalta sillä kaikkea rakkautta ei ole menetetty suhteen kipujen tai kuihtumisen alle. Erota, kun se vielä kirpaisee. Tahdon tehdä aina niin, sillä koen itse kunnioittavani sillä suhteen kauniita hetkiä ja sen tunteita paremmin. Haluan lähteä suhteesta muistaen kaiken sen hyvänkin mitä suhteessa oli ja mihin toisessa ihastuin tai rakastuin. Nähdä sen hyvän ja kauniin, vaikka sitä tuleekin ikävä. Mieluummin kuitenkin ikävöidä, ja vaikka tarvittaessa joutua myöhemmin laittamaan ne ikävän tunteet hetkeksi sivuun, kuin odottaa, että suhteessa muodostuvat negatiiviset tunteet tai tunteiden kuihtuminen saavat kaikki ne kauniit ja hyvät asiat täysin unohtumaan. Uskon, että se kaikki auttaa myös muodostamaan mahdollisen ystävyyden entisen kumppanin kanssa tulevaisuudessa, jos sellaisen haluaa.

Eroaminen vielä, kun on tunteita jäljellä ei ole helppoa. Se riipii syvältä ja aiheuttaa lukemattomia epäilyksen hetkiä. Se on kuitenkin sen arvoista. Sillä on suuri merkitys, että suhde toiseen ihmiseen voi pysyä hyvänä ja kauniina, oli erotessa lapsia tai ei. Se toinen ihminen on ollut kuitenkin jossain vaiheessa elämääsi sinulle merkityksellinen, joten mielestäni ansaitset muistaa sen kaiken hyvänkin, jos vain mitenkään mahdollista. Ansaitset antaa itsellesi ja suhteellenne myös oikeuden niihin hyviin hetkiin ja muistoihin, vaikka se sattuukin. Ole siis rohkealla mielellä, jos näet väistämättömän jo edessäsi. Mikäli tiedät, ettei sitä voi väistää, niin ei tilanne muutu odottamallakaan. Onko edessä siis jotain mitä oikeasti tahdot odottaa vai onko nyt aivan yhtä hyvä aika lähteä, ellei jopa parempi?

Seesteisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat