Kirjoitukset avainsanalla tunne

Kuva: Pixabay

Tunteet ovat kuin elämän vireänä pitävä moottori. Liian kiireessä niillä on taipumus piiloutua: ihminen ei ehdi makustella, miltä asiat sinusta tai minusta tuntuvat. Elämään hiipii raadannan maku.

Tunne tai pikemminkin sen vaimeneminen on merkki: elämää pitää hidastaa. Leppoistaminen palauttaa vähitellen juhlan arkeen.

Hyvin pelittävien rutiinien on havaittu lisäävän perheenjäsenten onnen tunnetta enemmän kuin odotuksia täyteen ahdetut lomamatkat tai juhlahetket.

Syykin tähän lienee selvä: suurin osa elämästä on ihan tavallista arkea.

Ensi sunnuntaihin osuva äidin juhlapäivä tuskin yksin riittää täyttämään arjen pyörittäjän tunneakkuja kokonaiseksi vuodeksi. Tasaisin väliajoin karsin elämästä turhat rönsyt pois. Samat asiat jäävät vuodesta toiseen laihtuneelle muistilistalle. Puoliso on elämäni tärkein ihminen. Vaikka olosuhteet muuttuvat, hän keikkuu uskollisesti arjessani.

Mutta miten välittää toiselle tuo tärkeyden tunne? Lupauksista kiinnipitäminen rahankäyttöä tai kotiintuloa koskien ovat osoittautuneet yllättävän tärkeiksi asioiksi. Lasten kanssa liittoutuminen ei kannata, sillä samalla puolella oleminen kertoo arvostuksesta toisen vanhemmuutta kohtaan. Ja seksi suhteen ainutlaatuisuudesta muihin suhteisiin verrattuna.

Olen huomannut, miten vähän on enemmän. Arkisten asioiden keskittynyt kuunteleminen tai sipaisut ohimennen. Ne tekevät ihmisen onnelliseksi, samoin vaatimustason alentaminen. Aamukahvin keittäminen ja kupillisen juominen yhdessä kullan kanssa on yllättävän kuuluva viesti arkirakkaudesta. Hyvää on myös siunauksen toivottaminen toiselle ennen kodin ovesta ulos ampaisemista.

Vallitseva ylikuormittava elämisen tahti johtaa helposti tuntemisen vaikeuksiin. Työn ja lapsiperheen yhteensovittaminen höystettynä odottamattomilla kriiseillä kuten työttömyydellä, läheisen sairastumisella tai kuolemalla vaimentavat tunteet lepoasentoon. Kun tähän lisätään vielä epäreilu puolisoiden välinen kotityönjako tai vaikeus kertoa omista toiveista sille kaikkein rakkaimmalle, ei ihme jos välillä puristaa rinnasta.

Hyvät ja huonot tunteet tarvitsevat toivoa ja tilaa, etteivät ne jää sydämen kohdalle puristuksiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Salitreenien aikana minulla pyörii soittolistalla Raappanan ja Sini Yaseminen "Chilii". Kannattaa suunnella!

"Lisää chilii. Lisää tunnetta peliin. Sun pitää kestää kuumuutta, jos aiot onnistuu mun kaa. Sul ei oo tasasta, mä synnyin vuoristoradassa."

Tunteet on energiaa ja tietoa. Tunteet on chilii.

Ne synnyttää intohimoa ja syvää kiintymystä. Niiden avulla saa mennä korkeuksiin, syviin vesiin tai olla vaan ihan rauhassa paikallaan.  Ja niin paljon kuin tuosta biisistä pidänkin, en pääse irti ammatinvalinnan tuomasta hankaluudesta katsella toista näkökulmaa.  Juutun ajatukseen vuoristoradasta ja valtavasta määrästä chilii.

Mitä sitten kun on liikaa chilii? Tai kun se on yhtä lajia, kourallinen habaneroa?  Se voi näkyä voimakkaana mustasukkaisuutena, epäluottamuksena, ripustautumisena, raivareina, molempia kuluttavina epätoivoisina  vuodatuksina tai haluna, että toinen vakuuttaa aina uudestaan rakkauttaan ja silti mikään ei riitä.  Silloin tunne menee autopilotilla ja vuoristoradan vaunuissa ole jarruja. Se on kuluttavaa itselle sekä suhteelle. Silloin ei oikeastaan ole kyse siitä, että tunteita on liikaa vaan niitä on turhan vähän. Joku tunne vaan on ottanut tilan muilta tunteilta.

Suhteessa - myöskään suhteessa itseen - ei ole hyvä olla toistuvasti hetkiä, jotka kiihdyttää ääripurkauksiin, uuvuttaa ja tiputtaa pohjalle. Muutama ajatus niihin hetkiin.

 

  1. Tunnista laukaisevat tekijät. Jos piirrät paperille viivan - sellaisen normi viivan vasemmalta ja sitten jyrkän tiputuksen alaspäin. Laita rasti siihen kulmaan hetki ennen pudotusta. Siinä on avain tipahdusten ennaltaehkäisyyn. Siinä on laukaisevat tekijät. Opettele tunnistamaan ne.  Ne voi olla ajatuksia, sellaisia kuin "toinen ei kuitenkaan kuuntele" tai "mä en ole tärkeä sille" . Ne voi olla epämääräisiä oloja tai kehon tuntemuksia. Ota ne todesta. Ne on oloja ja tuntemuksia, jotka tuntuu tulevan autopilotilla. Tunnista ja tiedosta, silloin ne ei livahda ohi huomaamattasi.
  2. Opettele aikalisä. Kun huomaat laukaisevat tekijät, ota aikalisä.  Olen kuullut lauseen, että havainnon ja reaktion välillä on aikaa neljännesosasekunti. En tiedä onko tarkalleen niin, mutta siihen uskon, että se on aika, jonka sisällä ihminen voi tietoisesti vaikuttaa toimintaansa. Siinä pienessä hetkessä asustaa tahdon vapaus. Se on aika, jossa saa synkronoitua omat tunteet, ajatukset ja teot. Synkronointi muuttaa reaktiivisen käytöksen omien arvojen ja oman tahdon mukaiseksi. Voit keitellä teetä, hengitellä ja olla rauhassa tunteen kanssa. Hankalimmat tunteet kesytetään antamalla niille tilaa olla olemassa.
  3. Selvitele elämänhistoriaasi suhteessa nykyhetken käytökseen. Kaksi ensimmäistä oli vain tilanteen katkaisemiseen. Sitten tulee nämä tärkeät, jotka tuovat ymmärrystä ja pysyvää muutosta. Mieti omaa elämänhistoriaasi. Piirrä vaikka elämänpolkuasi paperille. Mitä erityisiä hetkiä ja asioita siellä on ollut? Katsele rauhassa sellaisiakin hetkiä, joissa oli isoja huolia ja pelkoja  - usein ne laukaisevat suuren tunnereaktion. Mitä sieltä on voinut siirtyä ajatuksiisi, tunteisiisi ja  tapaasi reagoida tässä hetkessä?  Saatat löytää pelkoa hylätyksi tulemisesta tai arvottomuudesta.  Tai ehkä löydät pelon, että et saa ääntäsi kuuluville. Niistä on voinut muodostua ydinpelkoja, joita on vaikea huomata. Pinnalla näkyvä ja käytöksestä tulkittavissa oleva tunne ei läheskään aina ole sama kuin pohjalla oleva tunne. Etsi pohjalla olevaa tunnetta.
  4.  Suuntaa muutokseen. Kun saat ymmärrystä,  mitä tunnekuohuissa tapahtuu ja kun saat ydinpelosta ja ydintunteesta kiinni, uskalla muutokseen. Piirrä oman elämänpolkusi maastoa tästä eteenpäin - polkua, jossa vuoristorataosuuksillakin tiedät olevasi turvassa. Piirrä  polun reunaan penkkejä, joissa ehdit hetkittäin istua ja maahan muutamia erivärisiä chilejä.  Chilejä voisi olla eri  lajeja ja eri nimisiä: suru, pettymys, ilo, intohimo, kiintymys tai kaipaus. Katsele ja ota suhde jokaiseen niistä. Opettele hoitamaan niitä.  Jos tekee mieli sivuuttaa joku niistä, hoida sitä vielä lempeämmin ja vahvemmin. Mitään tunteita ei tarvitse pelätä, pitää vain saada yhteys niihin ja sitä kautta elää ja toimia itseä ja toista arvostavalla tavalla. Uskalla olla lempeä ja rohkea chilinkasvattaja.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Yksi rakkaussuhteessa elämisen jokapäiväisistä iloista on kotiin tuleminen. Ehdin ovelle, käännän avainta lukossa ja seuraavassa parissa hetkessä koen monta nopeaa tunnetta: näen valot asunnossa, kuulen tervehtivän äänen, aistin huoneilman lämmön, tunnen ilahtumista, hyvää mieltä toisesta, joka tulee eteiseen vastaan ja halaa.

Kaikki aistit toimivat ja kaikilla aisteilla voin todeta, että pääsin taas perille.

Ehkä vaikuttaa arkiselta itsestäänselvyydeltä, että tulee kotiin, mutta eihän se ole - tulla asuntoon, joka on yhteinen koti, jossa rakastettu on. Se on aarre. Minulle se on oikea onni.

Kiivetessä portaita rapussa kiipeän tunteenkin askelmia. Olen jo suuntautunut kotiin: rakastettuun ja niihin meihin liittyviin kokemuksiin ja tunteisiin, jotka tekevät noista huoneista, kalusteista, tavaroista meidän kotimme. Ennen kuin olen ovella, olen jo ovella, eteisessä, ennen kuin näen ja kuulen rakastettuni, olen jo näkemässä ja kuulemassa häntä. Mieli elää jo odotuksessa. Kun otan kiivetessä avaimet taskustani, niiden nippu helisee kotia.

Rakkauselämä tuntuu ja toteutuu elämän koko kudoksessa, kun sen aistimiseen antautuu, eikä kiiruhda sen ohi.

Kotiin tuleminen, oven avaaminen ja kynnyksen ylittäminen on konkreettinen tapahtuma tässä kaupunkitilassa. Samalla se on sisäinen tapahtuma, johon pääsee kiinni kysymällä itseltään, miltä minusta tuntuu, kun astun kotiin ja tiedän, että kumppanini on siellä. Mitä minussa tapahtuu sillä hetkellä? Mitä minussa tapahtui koko kotimatkan aikana. Miltä se minussa tuntui?

Mitä syvemmin olen tutkinut, miltä minusta tuntuu, sitä selvemmin olen oivaltanut, miten perustavalla tavalla minun hyvinvointiini ja onnellisuuteeni vaikuttaa suunta kohti rakastettuani. Kun olen tulossa hänen luokseen, tuntuu oikealta ja hyvältä. Juuri tällä ovella haluan olla, tunnen sen yhtä selvästi kuin oman nimeni.

On totta: minua määrittää tämä tunne, joka vetää hänen luokseen. Kun olen kotiovella, olen keskellä sen tunteen virtaa.

Mitä rakkaus on? Mitä kaikkea se onkaan, se on ainakin sellaista, miltä minusta tuntuu, kun olen tullut kotiin ja me suukotamme eteisessä. Perillä olemisen tunnetta se on, samalla kun se on jatkuvan odotuksen tunnetta siitä, mitä me teemme nyt, mitä seuraavaksi, me.

Kynnyksen tällä puolella on toinen tila. Me olemme täällä, ja nämä huoneet on punottu täyteen vuorovaikutusta. Täällä minä on toisen kanssa. Tämä on toisen huomioimisen mahdollisuuksien tila. Tätä paikkaa ei ole kellään muulla. Tämä on vain me, ainoan kerran tässä maailmassa juuri tällaisena.

Kotiintuleminen on etuoikeus. Olemme hyvin onnekkaita.

Kun avaan kotioven, silmänräpäys on dramaattinen. Hetkessä tapahtuu niin paljon niin ihmeellistä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun ajattelin eilen metrossa ajaessani rakkautta, minulle tulivat yhtäkkiä mieleen Frank Sinatran esittämän laulun sanat, jotka hiukan mukaillen lähetin rakastetulleni siinä vaiheessa, kun suhteemme oli juuri muotoutumassa:

When an irresistible force like you meets an immovable object like me, something’s gotta give.

Laulu leikittelee paradoksilla ja viittaa siihen, että kun rakastumisesta on kyse, pelissä ovat niin vastustamattomat voimat, että jotain muuttuu. Minusta se on hyvä kuvaus siitä, mitä tapahtuu: kun hänen elämänsä suunta ja tunteittensa voima ja minun elämäni ja tunteeni kohtasivat, syntyi mahdottoman suuri paine. Koska se oli vastustamaton, itse maailma ympärillämme alkoi antaa periksi, kuperrella ja kiertyä uuteen muotoon, joka päästi kaiken sen voiman liikkumaan eteenpäin.

Vastustamattomuus on rakastettuni ominaisuus. Sellaiselta minusta tuntuu aina, kun kohtaan hänet. Se on merkillinen tunne, jonka selittämiseen juuri siksi tarvittaneenkin paradokseja ja arjen ulkopuolisia kuvauksia.

Hän on vallankumous. Ja luonnonvoima.

Hänen vetovoimansa tuo minut hänen luokseen, painaa minut häntä vasten. Valokin näyttää kerääntyvän täyteläisempänä sinne, missä hän on.

Silloin kun hänen vastustamaton voimansa ilmaantui kokemuspiiriini, tajusin, että ihmiselämässäkin on sellaista, mitä yleensä kuvaillaan vain kosmologian piirissä, taivaankappaleiden välisinä painovoimakenttinä ja gravitaatiovaikutuksina.

Rakkaus on voima. Se on liikettä, suhteessa siihen, missä ihminen on juuri nyt. Se tuntuu vetona kohti jotain uutta. Jos rakkauden vastustamaton voima ei ohita ihmistä vaan tärskäyttää suoraan päin, jokin muuttuu, suunta muuttuu.

Toinen paradoksin tapainen on se, että vaikka rakkaus vaikuttaa tulevan jostain ulkoa ja tarttuvan minuun, se tuntuu lähtevän minun itseni sisältä. Vetovoiman suunta on kohti rakastettuani, ja voima on minun kokemani tunteen voimaa.

Rakastavaisetkin ovat kaksi eri ihmistä. Mutta kun seison vastapäätä häntä, tunnen kuinka hän vaikuttaa minussa. Kättään liikauttamatta hän liikuttelee minua. Hänen vastustamaton voimansa herättää minussa vastustamattoman voimakkaan vedon häneen. Kun olen matkalla hänen luokseen, tuntuu että olen hänen luonaan, ja kun olen hänen luonaan, tuntuu että liikun kohti häntä.

Kuinka joku ihminen voi niin vaikuttaa toiseen? Mitä taikaa maailmassa onkaan? Mitä merkillistä rakkauden fysiikkaa?

Nurkan takaa tuli hän, ja rakkauden vastustamaton voima humahti hänen tullessaan.

Bob Dylan laulaa miehestä, joka tunsi yön kiihkon iskevän itseensä kuin tavarajunan, joka sattui tulemaan juuri tästä juuri nyt; hiukan raju kuva kenties, mutta osuva kuvaus eräänlaisesta vastustamattomasta voimasta sekin.

Rakkaus on liike – eikä pysähdyksiin johtavaa, ei jonnekin pysähdyspisteeseen perille vievää, vaan jatkuvaa voimaa, joka liikuttaa jokaisena päivänä suhteessa kaikkiin muihin asioihin.

Rakkaus ja hän ja vetovoima ja minä. Voimien taivaallinen kenttä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat