Kirjoitukset avainsanalla mies

Kuva: Jukka Granström

Viime viikkoina olen havahtunut siihen, miten paljon nautin siitä, että rakastettuni ottaa minut syliinsä, kun olemme menossa nukkumaan. Käperryn hiukan kyljelläni, ja hän ottaa minut syliinsä. Se tuntuu niin tavattoman turvalliselta ja rauhoittavalta.

Lohdullisuuden paras kehto, sellaiselta se tuntuu.

Aika paljon aikuisena tulee keskityttyä siihen, mitä itse voi tehdä. Aikuisena oleminen on suurin piirtein yhtämittaista pystyvänä olemista kaikissa niissä yhteyksissä, joissa elämässään on hankkiutunut jotain tekemään. Vastuullisena oleminen ja omasta tontista huolehtiminen ja omien tavoitteiden asettaminen tai yhteisiin tavoitteisiin sitoutuminen ja sitten niiden tavoitteleminen ja tavoittaminen on tätä aikuisuutta.

Rakastamisessa ja yhdessä olemisessa on sama juttu, pitää kantaa vastuunsa ja olla toimessa kiinni, niin sanotusti.

Rakkaussuhteessa on kuitenkin myös tämä hellä lupa tulla syliin otetuksi.

Se on tosiasiassa aika radikaalia aikuiselle ihmiselle. Kannattaa tarkastella noita sanoja vaikka: rakastettu ottaa minut syliinsä.

Ottaa: Että antaa itsensä olla sellaisessa tilassa, että antaa itsensä tulla ”otetuksi” ylipäätään, on paljosta irti päästämistä. Minä antaa siinä itsensä olla sellainen joku vähäinen, jonka toinen voi ottaa ja kaapaista kainaloonsa.

Rakastettu: Se on rakastettu, joka on toimijana, ja minä olen se, jolle tapahtuu. Ei tarvitse tehdä itse mitään juuri nyt, ei vastata mistään tai olla toimessa, niin paljon kuin aina haluankin hänelle ja häntä varten tehdä. Rakastettu antaa rakkauttaan, koska hän niin haluaa. Minä siis olen tässä rakastettuna.

Minut: Minä olen syliin otettava, vähän kuin jokin pieni. Ahaa! Minä tosiaan olenkin pieni. Tällainen syliin otetuksi tulemisessa aukeneva laantuneisuuden hetki minussa antaa tilaa sellaisella taaimmaiselle hauraudelle, jonka vastuullisuus ja toimeliaisuus ja se muun ajan täyttävä aikuisuus peittävät. Näin saan olla ihan kokonainen. Ihmekös siis, että tuntuu turvalliselta.

Syliinsä: Taiteessa pitkälti kaihdetaan kuvaamasta sellaisia tilanteita, joissa mies on naisen syliinsä ottamana. Se on lähinnä varattu äidin ja lapsen, vanhan äidin ja kuolleen sankaripoikansa tai naisen ja kuolevan soturimiehensä kuvaamiseen. Mikä siinä on, että on niin vaikeaa kuvata naisia, jotka ovat ottaneet miehen omaan syliinsä, ja miehiä, jotka ovat hetken ajan antautuneet pieneksi ja hellästi pidellyiksi?

Lohdullisuuden paras kehto. Kuin olisi kukkasipulina odottamassa kevään koittoa maan huomassa.

Näin rakkaussuhde opettaa minulle tärkeitä asioita aikuisena ihmisenä olemisesta. Aikuisuus on mahdollisuus olla paljon enemmän kuin stereotyyppiset roolit vihjaavat. Yksi miehenä olemisen ulottuvuus toteutuu otettuna syliin, ja pidettynä hellästi. On täysi lupa olla näinkin, ja se tosiaan on rauhoittavaa. Olla pehmeä, nauttiva ja levollisuuteen rakastettu.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeiden tunteiden keskella omia tuntemusten pukeminen sanoiksi auttaa eteenpäin. Bryson Hammer / Unsplash

Olen kohdannut viimeisen reilun parin vuoden aikana valtaosin parisuhteessa fyysisen ja henkisen väkivallan kohteeksi joutuneita miehet. Miehet ovat kertoneet hyötyneensä monin tavoin väkivaltakokemuksen käsittelystä. Miehet ovat kokevat tärkeäksi sen, että he tulevat kuulluksi ehkä ensimmäistä kertaa. Samalla väkivaltaan liittyvä häpeä on helpottanut, ja työskentelyn kautta asiakkaat ovat kokeneet olevansa taas enemmän oman tilanteensa ohjaksissa

Eräs mies kuvasi autetuksi tulemisen kokemustaan näin: "Sain paljon apua ja tärkeää oli varsinkin se, että kokemuksiani kuunneltiin ja ne otettiin tosissaan. Tunteitani ymmärrettiin ja minulle kerrottiin, että ne ovat täysin hyväksyttäviä. Itse mietin aikaisemmin, että saiko sellaisia tunteita tuntea. Opin myös rauhoittumisharjoitteita vaikeisiin tilanteisiin."

Monet miehet ovat hyötyneet avusta

­Asiakastyön ohelle olemme kehittäneet työskentelymallia väkivaltaa kokeneiden miesten auttamiseksi yksilötyöskentelyssä ja ohjatussa vertaisryhmässä. Malleissa korostetaan miesten oman toimijuuden tärkeyttä. Projekti, jossa tätä työtä on tehty, on Miessakkien Väkivaltaa Kokeneet Miehet -hanke (2016–2018).

Palvelussa tarjotaan keskusteluapua, neuvontaa ja ohjattua vertaisryhmätoimintaa väkivaltaa kadulla tai kotona kokeneille miehille. Apu on luottamuksellista ja maksutonta. Lisäksi hankkeessa kerätään tietoa miesten kokemasta väkivallasta.

Miehet ovat löytäneet palvelun, sillä reilussa parissa vuodessa olemme kohdanneet vähintään yli 200 eri miestä näissä merkeissä. Miessakit onkin hakemassa palvelulle STEA:lta toiminta-avustusta vuoden 2019 alusta.

Rohkeus kasvaa kuulemisesta

Mitä tämä kaikki meille voisi opettaa huolimatta siitä, onko ongelma juuri väkivalta tai jokin muu asia? Ainakin sen, että vaikeista asioista puhuminen ja kuulluksi tuleminen ovat jo sinänsä parantavia asioita, vaikka itse olosuhteissa ei tapahtuisi ratkaisevia muutosta.

Asioiden tarkastelu rauhassa auttaa löytämään oman sisäisen voiman tehdä päätöksiä, jotka auttavat ulos umpikujalta vaikuttavasti tilanteesta. Vaihtoehtoja on aina olemassa. Turvallisessa ja luottamuksellisessa keskustelussa kasvaa rohkeus, jolla väkivallan kahleet uskaltaa katkaista.

Tommi Sarlin

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Henkisen väkivallan tunnistaminen voi olla vaikeaa, jos ei ole tottunut näkemään itseään arvokkaana. Kuva: Daniil Kuzelev/Unplash

Mikä on henkistä väkivaltaa? Mikä taas on pahaksi äitynyttä riitelyä ja sen tuoksinassa tapahtunutta loukkaamista? Rajanveto henkiselle väkivallalle on usein vaikeaa.

Moni ei tunnista joutuneensa henkisen pahoinpitelyn kohteeksi, kun joutuu toistuvasti vähäteltäväksi ja nälvittäväksi. Varsin tavallista ovat myös erolla tai itsemurhalla uhkaaminen. Vaikeammin tunnistettavaa saattaa olla kovan kontrollin alla eläminen, jolla pyritään eristämään toinen hänen suvustaan tai muista läheisistään. Kuvaan voi kuulua mustasukkaisuus, joka ulottuu kadulla kävelemiseen tai tv:n katseluun saakka.

Moni ei miellä tavaroiden hajottamista, mykkäkoulua tai nukkumisen häirintää väkivallaksi, vaikka niilläkin on tarkoitus vahingoittaa ja rangaista toista.

Seksiin painostaminen on väkivaltaa

Seksuaaliseksi väkivalta menee, kun vähättely, epäreilu vertailu edellisiin kumppaneihin ja pilkka sattuvat tälle aralle alueelle. Se voi olla myös seksiin tai lapsentekoon painostamista ja kiristämistä. Kun sitten pitää kiinni omasta seksuaalisesta itsemääräämisoikeudestaan, seurauksena voi olla myös fyysinen pahoinpitely.

Usein tähän tarvitaan jokin ulkopuolinen taho, joka nimeää väkivallan. Vasta silloin saattaa itsekin havaita, että kumppanin toiminta voidaan nähdä myös tahallisena vahingoittamisena.

Määritelmällisesti väkivalta voisi olla vahingoittamistarkoituksessa toiseen ihmiseen ilman lupaa väkivalloin kajoamista. Väkivaltaa on myös itsemääräämisoikeuden rajoittaminen esimerkiksi uhkailun tai pelottelun avulla. Se voi ilmetä joko suoraan fyysisesti kehoon kohdistuvana tai sanallisesti tapahtuvana mitätöintinä tai alistamista.

Mustasukkaisuus on rakkautta?

Miksi henkistä väkivaltaa sitten on niin vaikea tunnistaa? Tähän on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta. Usein jäljet johtavat kuitenkin niihin tärkeisiin varhaisiin suhteisiin, joissa käsitys itsestä ja omasta arvosta ja kelpaavuudesta muovautuvat. Äärimmillään ihminen voi olla niin vaille jäänyt, että mustasukkaisuus ja väkivalta voivat olla ainoita todisteita siitä, että joku välittää.

Olen tehnyt näitä havaintoja työssäni Miessakkien Väkivaltaa Kokeneet Miehet -hankkeen parissa. Työssäni tarjoan keskusteluapua, neuvontaa ja ohjattua vertaisryhmätoimintaa väkivaltaa kadulla tai kotona kokeneille miehille. Apu on luottamuksellista ja maksutonta, rahoittajana toimii STEA.

Tommi Sarlin
Kirjoittaja tekee kriisityötä väkivaltaa kokeneiden miesten parissa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash

Kirjoitin aikoinaan siitä miltä tuntuu elää lyhyenä miehenä yhteiskunnassa, jossa naisten oletetaan kaipaavan rinnalleen pidempää miestä ja, jossa miesten pituutta on täysin luvallista yleisesti arvostella. Nyt kirjoitan samasta asiasta hieman uudenlaisesta näkökulmasta.

Enismmäinen tyttöystäväni oli minua reilusti pidempi ja pidempiä olivat myös seuraavatkin. Kunnes kohtasin nykyisen tyttöystäväni. Nyt hän on puolestaan minua selvästi lyhyempi. Ensimmäistä kertaa minä olen se suhteen pidempi osapuoli.

Olen jo pitkään ajatellut, että monen naisen kohdalla ajatus siitä, ettei voisi seurustella itseään lyhyemmän miehen kanssa johtuu tottumuksesta. Tottumuksesta, jota ympärillä olevat kuvaukset ja kommentit tukevat. Se kaikki konkretisoitui hyvin selvästi, kun kohtasin nykyisen tyttöystäväni ensimmäisen kerran. Huomasin ajattelevani, että 'pystynkö tähän?'.

Iskin nopeasti epäilyksiäni kaikilla niillä kokemuksilla, joissa olin joutunut samojen epäilysten uhriksi. En voinut antaa itseni sortua siihen samaan. Niinpä työnsin epäilykseni syrjään ja päätin katsoa mitä tapahtuu.

Kyse oli tosiaan tottumuksesta. Aluksi pituuseromme tuntui vieraalta. En minä ollut tottunut olemaan suhteessa pidempi osapuoli. Monet pienet asiat olivat uudenlaisia ja se saattoi hämmentää hetkittäin. Mutta siihen kaikkeen tottui. Samoin kuin olen aikoinaan tottunut siihen, että olen suhteessa se lyhyempi. En minä pituuttani miettinyt alinomaan silloin, kun olin suhteessa itseäni pidempien kanssa. Suhteessa oleellisia olivat aivan toiset seikat kuin pituutemme. Ja samoin on nytkin. En minä enää mieti pituuseroamme. Eihän se määrittele tai rakenna suhdettamme, sen tekevät aivan muut asiat. Hetken aikaa sen aiheuttama tottumattomuuden tunteeni meinasi kuitenkin vaarantaa koko suhteen alun.

Olen joutunut kokemaan sen miltä tuntuu, kun sinut nähdään epäkelpona kumppanina vain pituutesi takia. Ihmetellyt sitä kuinka mielettömältä se tuntuu. Nyt iloitsen siitä, että se kaikki sai minut havahtumaan hetkessä, jossa olin itse minulle uudenlaisen asetelman ja sen tuoman vierauden tunteen keskellä. Etten antanut sen vierä mukanaan. Olen nimittäin nyt suhteessa, joka tuntuu oikeammalta kuin kenties mikään koskaan. Suhteessa, joka tekee minut monessa hetkessä niin onnelliseksi, etten tiennyt sellaista onnea olevankaan. Ja olisin voinut menettää sen kaiken heti alkuunsa jos olisin erehtynyt kuuntelemaan tuttuuta kaipaavaa epäilyksen ääntäni.

Ensimmäisessä lyhyen miehen puheenvuorossa kannustin miettimään ovatko toiveesi kumppanista todella omasi vai onko ympäristön luomat mielikuvat voineet vaikuttaa niihin, sekä muistamaan etteivät yleisetkään toiveet ole kaikkien kesken jaettuja. Nyt kannustan miettimään onko joskus kyse sittenkin tottumuksesta. Voisiko jokin vieraalta ja hämmentävältä tuntuva sittenkin olla jotain, joka hetken kuluttua tuntuu vain arjelta. Varmistamaan, ettet vain menetä turhaan jotain, joka voi tehdä sinut onnelliseksi. Ja kuten edellisen puheenvuoroni kohdalla, niin tahdon myös muistuttaa, ettei tämän kaiken tarvitse liittyä vain kumppanin pituuteen. Se voi liittyä niin moneen muuhunkin, aina ruumiin muodoista ikäeroon ja koulutuksesta yhteiskuntaluokkaan.

Älä kävele onnesi ohitse vain siksi, ettei se olekaan entuudestaan tutulla tiellä.

Onnellisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat