Kirjoitukset avainsanalla Kauneus

Kuva: Jaakko Kaartinen
Kuva: Jaakko Kaartinen

Kauniiden valokuvien ottaminen rakastetusta on minulle tärkeä mittari siitä, kuinka paljon huomiota on ehtinyt oikeasti osoittaa toista kohtaan ja kuinka paljon rauhallista, rentoa aikaa on yhdessä viettänyt.

Kauneutta on aina koetettu tallentaa kuviin. Valokuvan keksiminen jokaisen saatavilla olevaksi tekniikaksi oli kuitenkin rakkauskuvien mullistus. Kodakin ensimmäisellä edullisella pikkukameralla kuka tahansa saattoi tallentaa rakkautensa kohteen kotona, ulkona, edustavana, eroottisena, erityisenä.

Filmikameroiden vaihduttua digiin ja kameroiden tiivistyttyä puhelimiin kuvaamisen mahdollisuus on muuttunut vielä välittömämmäksi ja arkisemmaksi. Luulisi, että mahdollisuutta käytettäisiin sitten kaikkein tärkeimpien ja kiinnostavimpien asioiden kuvaamiseen.

Kaikenlaista kuvataan. Omaa itseä kuvataan ilmeisen paljon. Instagramissa hashtagilla #me on noin 330 miljoonaa julkista tägäystä, #wife saa 6 miljoonaa. #mylover kerää surkeat 600 000 merkintää.

Ehkä ihmiset kuvaavat rakastettujaan erityisesti yksityisille tileilleen, mutta arvelen noiden lukujen olevan suuntaa antavia. Näyttäisi olevan niin, että kamerat käännetään helpommin maisemaan, luonnon yksityiskohtiin ja näyttäviin auringonlaskuihin sekä omaan itseen kuin omaa kumppania kohti. Näin näyttää olevan, mutta jokainen voi tietysti miettiä tykönään, miksi ja millä perusteella kuvia ottaa. Se on asiassa lopulta kiinnostavampaa kuin tilastot.

Minä kuvaan paljon kaikenlaista, mutta otan kuvia rakastetustani erityisesti kolmesta syystä.

Ensinnäkin haluan tallentaa itselleni hänen ihanuutensa. Kuvaamalla häntä tavallaan kerään itselleni muistumia ja todisteita siitä, miten kivalta ja houkuttelevalta ja kiehtovalta hän näyttää. Se, mitä näen ja tunnen häntä katsoessani, tulee kouriintuntuvammaksi.

Toisekseen haluan antaa hänelle niissä kuvissa lahjaksi sen, miten hänet näen: kauniina, vetävänä rakastettunani. Hän on niin kuvauksellinen, ja otan kuvia näyttääkseni sen hänelle, ilahduttaakseni häntä.

Kolmanneksi itse se tapahtuma, toisen kuvaaminen, on merkityksellinen ja tärkeä. Se on jännittävällä tavalla erilainen vuorovaikutustilanne kuin moni muu.

Rakastetun kuvaaminen on pitkittynyt, harkitseva katse, joka pyrkii tallentamaan sen, mitä minä näen. Siinä tilanteessa pitää liikkua paljon asioita: turvallisuutta, luottamusta, luonteva yhteys. Toinen antaa itsensä tulla katsotuksi ja nähdyksi, luottaa, että kohtelen häntä kauniisti, hellästi, ihaillen. Minä uskaltaudun ottamaan kuvan, koska uskon sen tekevän oikeutta rakastetulleni.

Kuva omasta itsestä on aina intiimi. Mitä alastomamman kuvan toisesta ottaa, sitä suurempi pitää olla luottamuksen ja yhteyden määrä.

Että voi kuvata toista vakaalla kädellä ja vakavissaan leikkien, pitää todella asettua siihen hetkeen. Jotta voi huomata, miten valo on juuri nyt suotuisa hänen hiuksissaan, miten kasvojen profiili nousee taustaa vasten, miten niskan kaartumisen ja selän uurteen nyt juuri voisi kuvata, pitää ensin rauhassa katsoa. Sitä varten pitää olla alttiina ja siihen pitää olla aikaa.

Kun katson tuhansia kuvia, joita olen tähän mennessä ottanut rakastetustani, olen onnellinen, kaikesta tästä ajasta, joka noissa kuvissa näkyy. Hän on ihana kuvissakin. Henkeäsalpaava, ajattelen.

Niinpä nuo kuvat ovat minulle myös eräänlainen mielen muistilappu: muista onnesi, pysy läsnä rakkaudessa!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Aamut ovat aivan mahtavia. Unesta siirtyy valveeseen avaamalla ensin silmänsä ja sitten katseensa. Ensin havahtuu valoon ja sitten rakastettuun.

Aamun rauhallisessa hetkessä, siinä jonka ajan on vain aloillaan toisen vieressä ja oman painonsa tuntien sängyn sylissä, on maailma hetkeksi aivan pelkistyneenä: minä olen tässä ja vierelläni kauneus.

Kun katsoo toista aamulla, on kuin näkisi ensimmäisen kerran. Siinä samassa ihastuu uudestaan ensimmäisen kerran. Miten kaunis minun rakastettuni onkaan! Annan katseeni liikkua toisen piirteillä, hiuksilla, hahmolla, ja nautin siitä, miten kauneus sivelee minua. Kun katson suoraan silmiin, niin läheltä, että näen värien leikin iiriksillä, olen kauneuteen sukeltanut.

Minun suuri riemuni on hakea saman havahtumisen elämystä läpi päivän. Saan hyvin paljon onnea siitä, kuinka jokainen uudelleen näkemisen hetki tuottaa uudestaan kokemuksen kauneuden äärellä olemisesta. Siksi on ihanaa jakaa lounas, jos onnistuu. Kohdata töiden jälkeen. Nähdä kodin huoneissa liikkuessa uudestaan ja uudestaan toinen oviaukon kehyksessä, yhteisessä tilassa, päivänvalon eri vaiheissa ja yön hämärässä.

Käsittellisesti ottaen kauneus on ominaisuus, joka havainnon kautta synnyttää mielihyvän tunnetta havaitsijassa. Minulle rakastettuni on niin kaunis, että häntä havainnoidessani kylven mielihyvässä. Se puolestaan kytkeytyy onnellisuuteen. Haluan vaalia sitä ja varata sille aikaa.

Rakastetun näkeminen on mahdollisuus viipyä katselemisessa. Se on sellaista, että todella avaa katseen toiseen ja antautuu havaitsemaan. Kun katsoo toista nauttien, silloin täytyy - siis saa - katsoa kiirehtimättä toiseen hetkeen, ilman häiriöitä, ilman puhelinta toisessa kädessä, ilman näyttöruutuja, ilman omia kiireitä ja puuhia. Saa katsoa keskittyneesti, molemmat jalat tässä hetkessä, hämmästellen ja ihmetellen toista, nauttien kauneudesta. Kyse ei niinkään ole hetken pituudesta, vaan hetkestä itsessään, sen merkityksellisyydestä. Joskus katsomisen hetki on sekuntien mittainen. Joskus siihen on minuutteja, kymmeniä minuutteja keskittynyttä aikaa.

Toisen kauneus on myös sisäisen katselemisen kohde. Voin katsella maisemaa ikkunasta ja sisäisessä katseessa nähdä sen päälle limittyneenä rakastetun hahmon. Sisäinen katse tavoittaa sen yksityiskohtia ja viipyilee niissä. Sillä tavalla kuljettaa toista mukanaan sisällään, siinä rakastumisen paikassa, jonne hän minussa on astunut.

Sisäisissä mielikuvissa rakastettu on minun kuvani kauneudesta. Kun me sitten kohtaamme, hämmästyn joka kerran, kuinka paljon ihanampi ja kauniimpi hän on itsessään.

Olen miettinyt paljon tuota eroa. Sitä rikkaampana ja vivahteikkaampana ja yllättävämpänä toisen kauneus näyttäytyy ja välittyy, mitä avoimemmin silmin näen. En yritä katsoa nähdäkseni jotain tiettyä, vaan asetun näkemään: että hän voi elävänä, todellisena kokonaisena ihmisenä näyttäytyä minulle uudestaan ja uudestaan. Kokonaisena ihmisenä, persoonana, ajattelevana, kehollisena, historiansa kanssa ja tulevaisuuksineen hän on kaunis. Juuri hän, minulle.

Minä olen katsoja kauneuden äärellä, mutta katse onkin samalla avattu reitti minuun itseeni ja tuo toinen ihminen, jonka näen, järisyttää minun perustoitani. Katseessani minä tulen hänen koskettamakseen. Se on luova tapahtuma. Hän synnyttää minussa jotain uutta ja salaperäistä. Se on lahja.

Rakkaus ja meidän välisemme suhde antaa tämän mahdollisuuden. Käsittämättömän ihmeellinen etuoikeus! Olen todella, todella onnekas, kun juuri minä saan olla tämän kauneuden äärellä. Se tekee minut kiitolliseksi elämästä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat