Kirjoitukset avainsanalla onnellisuus

Kuva: Jaakko Kaartinen

Ystävä kysyi minulta tänään puhelimessa jutellessamme, mitä kuuluu. Sanoin, että me elämme onnellista elämää. Tavoitteet ovat asettuneet tämän hetken, nykyhetken hiomiseen, yhdessä päivässä olemiseen. Tulevaisuuteen katselen odottaen erinäisiä kalenterissa olevia mukavia tapahtumia ja tulevia elämyksiä, niin kuin seuraavia lämpimiä kesiä ja uimavesiä. Mutta varsinaiset odotukset kohdistuvat tähän hetkeen.

Ajattelin sitten puhelun jälkeen, että jollain tapaa olemme onnistuneet tuomaan tulevaisuuden tähän hetkeen. Tarkoitan, että suuret odotukset elämästä täyttyvät tässä ja nyt. Ei tarvitse seisoa tyhjin käsin odottelemassa jotain tulevaksi. Elämä on tässä, nyt. Rakkaus on tässä, nyt.

Haaveilen toki tulevistakin päivistä meidän jatkuvana retkenämme ja hääseikkailunamme. Se seikkailu – elämämme – jatkuu eteenpäin tapahtumien polkuna, ja olen utelias näkemään, mitä siellä jossain huomisissa onkaan. Mutta on ihanaa olla tässä hetkessä.

Kaikki tämän hetken pienetkin asiat ovat suuria, koska ne tapahtuvat löydetyn ja saadun rakkauden päivässä, tässä päivässä. Miten selittäisin paremmin? Kun on rakastunut ja tavoitellut rakkautta, ja saanut sen, elämään ilmaantuu syvä merkityksen tunne. Olisi pitänytkin sanoa ystävälleni, että minulle kuuluu sitä, että kaikki tuntuu hyvältä, koska elämä tuntuu syvästi merkitykselliseltä.

Rakastettuni luo minulle noita merkityksen tunteita.

Niin juuri, rakastettuni ne luo. Ja kun ajattelin tuota juuri kirjoittamaani, sain tarkemman ajatuksen. Ehkäpä onkin niin, että minulle juuri hän ON tulevaisuus. Kun saan olla hänen lähellään, tulevaisuus on tässä. Rakkaushan on suuntautumista. Rakastaja suuntautuu rakastettuaan kohti, koska kaikkein paras ja toivotuin ja haaveilluin odottaa hänessä.

Kuljeskelen käsi kädessä hänen kanssaan, kuljeskelen tulevaisuuden kanssa käsikkäin. Koska hän on elämässäni, olen jo siellä, minne olen menossa: hänen luokseen. Rakastettuni luo.

Nämä ovat elämän hyviä päiviä, elämän hyviä vuosia. Todella hyviä, perinpohjaisesti onnellisia.

Lähden rakastettuani vastaan nyt, hän on tulossa kotiinpäin. Marraskuu, tiistai, ja kuuluu oikein hyvää.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

kuva: Minna Tuominen

Olen pyöritellyt päässäni tyytyväisyyttä - ja onnellisuutta. Toiset kun näyttävät tyytyvän ulkonaisesti kovin vähään ja ovat siitä huolimatta tyytyväisiä. Jopa onnellisia. Miten tämä kaikki vähä riittää heille? Mökki kotikylästä, puoliso naapurista ja ammatti perittynä vanhemmilta. 

Ulkonaisesti menestyneet taas voivat olla sisäisesti tyhjiä ja menestys voi olla ulkoaohjautuvaa. Ja mikä nyt sitten on menestystä? EIkö pienessä punaisessa tuvassa tyytyväisesti asustava ole enemmän menestynyt kuin hän, joka ajautui rahan, maineen, vallan tai muuten vaan riittämättömyyden oravanpyörään? Olen tavannut tällaisia vähään tyytyneitä tyytyväisiä eritoten maalla. Useimmiten he ovat vanhoja kuin nuoria. Iloitsevat kasvimaan antimista ja tuoreesta leivästä enemmän kuin ulkomaanmatkasta.  Monet heistä eivät haluaisi lähteä kodista minnekään. 

Monille heille nauretaan. Pieni ja kapea maailma sanotaan. 

Tekisi hyvää nähdä vähän maailmaa totesin minäkin meidän kylän naiselle, joka pikkukaupunkimme  keskustan virastossa tuli kertomaan, että tietää kyllä kuka minä olen

- Mitä?
- Niin olet sen miehen rouva, joka laittaa takkinsa kiinni vasta kadulla.           Sillä sinun miehelläsi on aina niin kiire. Minä katsoin ensin, että onko se normaali ollenkaan....

Me olimme miehen kanssa tietämättämme tulleet kuuluisiksi siksi, että meillä on niin kiire viipottaa eestaas, ettei takkiakaan kiinni ehdi laittaa. Kyllä ovat varmaan supisseet kyläläiset keskenään, ettei tuollainen elämäntahti hyvää tee.  Oikeassahan he olivat. 

Silloin seitsemän vuotta sitten silmätikuksi jouduttuani ajattelin, etten taatusti tule tänne kyläpahaseen sopeutumaan.

Toisin kävi. 

Tänään toivon, ettei mieleni keksisi uusia ideoita tekemisistä ja projekteista. Jättäisi vaativa mieleni jo minut ja puolisoni vihdoinkin rauhaan. Ei kokoajan ole pakko uudistua. Ja tehdä.  Olen mieluummin jämähtänyt ja rauhassa itseni ja mieheni kanssa kuin muuttamassa vimmatusti maailmaa. Tai muuttamassa anyway. Mieli please älä keksi mitään uutta. Anna meidän olla rauhassa. 

Tänään mietin, miksi meille syötetään ajatusta sitä, että jatkuvasti pitäisi olla uusia unelmia ja uusia tarpeita ja tavoitteita toteuttamassa? Mitä pahaa on tyytymisessä?

Mitä jos ihan oikeasti on omassa pienessä elämässään vaatimattomalla tavalla onnellinen  eikä kaipaa mitään laajennusta mielensä komeroihin? Vai onko huoli siinä, ettei tyytyminen tuota tarpeeksi? Se  ei lisää kansantaloutta paitsi sitä kautta, että tyytyväiset parit tuottavat tänne lisää lapsia.  Onnelliset parit hellivät toisiaan, rakastelevat keskenään vähintään kerran viikossa ja mahdollisten lapsien lisäksi tuottavat ympärilleen hyvää mieltä.

Tavoiteorientoituneessa suoritusyhteiskunnassamme toivoisin meidän kaikkien olevan tavoitteellisempia omissa perhesuhteissamme. Hymyyn vastataan hymyllä myös kotona. Sitä voi harjoitella joka päivä. 

 

Lämpimin terveisin,

Minna

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Rakkauden tekojen summa ja yhdessä vietettyjen hetkien mitta antavat meille tietoa, jota muualta ei voisi saada. Me opimme rakastaessamme tarkemmin ja tarkemmin tietämään toisistamme, millä ilahduttaa, millä tuottaa nautintoa.  Se on tietoa, jota kertyy, kun keskittyy toiseen ja on tilanteissa läsnä.

Kun on läsnä rakastaessaan, oppii rakkauden tietoa.

Rakastamisessa on aina mukana villi taso, ennakoimaton ja ikuisesti uusi. Siitä kaikki alkaa. Rakastuminen alkaa joka päivä siitä, kipinöinti, hehkun tunne.

Se tieto, joka muodostuu rakastamisessa, kertyy osaamiseksi. Se on erityislaatuista osaamista, koska se koskee vain itseä ja rakastettua, ja kahdenkeskistä elämää. Se on tärkeää elämän onnellisuuden ja keveyden suhteen.

Kun näkee, panee merkille ja tajuaa sellaisia yksityiskohtia ja väläyksenomaisia hetkiä, jotka toiselle ovat innostavia, kiehtovia, miellyttäviä, ilahduttavia, oppii vähitellen niitä asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Syntyy myös mahdollisuus huomioida toista sellaisilla asioilla.

Siinä oppimisessa on luullakseni erityisen tärkeää se, että vähitellen alkaa nähdä, että onnellisuus on peräisin asioista, ja jos niistä asioista huolehtii ja niitä antaa toiselle ja itselle, onnellisuus voi olla aika usein aika helppoa.

Rakkauden oppimisesta tulee tunne, että onnellisuus on helppoa, ja että siihen voi luottaa, koska oppimisen myötä tietää ja osaa on niin monia pieniä asioita, joita voi tehdä toiselle ja itselle, ja jotka iloon, nautintoon, onnellisuuteen liittyvät.

Rakkaudessa elämisestä voi tulla itseään vahvistava onnellisuuden kierre. Vaikeudetkin kohtaa silloin aina sen tiedon valossa, että ne saa selvitettyä, tietäen, että rakkauden onni on elämän varsinainen perusvire.

Se, mitä tiedämme, ohjaa meitä. Mitä enemmän ja mitä tarkemmin tiedämme rakastetun kanssa toisistamme, kaikista hyvistä jutuista, mitä enemmän etenemme kysellen, millä tavalla ja miksi tuntuu niin kivalta, sitä varmempia olemme rakkaudessa.

Mutta pitää nähdä se vaiva, että on kiinnostunut, on läsnä, aistii, havainnoi, muistaa. Voi rakastella toisen kanssa tuhat kertaa oppimatta paljoakaan, tai sitten oppii ja omaksuu tuhansia asioita toisesta ja itsestä, kummankin kehoista, kosketuksesta ja nauttimisen koko maisemasta – oppiakseen taas tuhansia uusia asioita lisää.

Pahin virhe olisi kuvitella, että tietää jo kaiken. Rakkaudessa ei koskaan tiedä tarpeeksi. Polku jatkuu aina pidemmälle paratiisiin.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

kuva bixabay

Olin viikonloppuna juhlissa, jossa vietettiin samalla pariskunnan 60-vuotispäiviä ja 30.vuotishääpäivää. Upea pari, jotka iloitsivat selkeästi sekä vieraista, toisistaan että tähänastisista eletyistä vuosista. Heistä huokui ilo ja tila ja se, että he olivat onnellisia siitä, mitä olivat yhdessä saavuttaneet. He olivat onnellisia. Heidän seuraan mahtui hyvin itsekin olemaan omana itsenään. Teki mieli tanssia. Heidän ilonsa säteili meihin vieraisiin. Ei heillä ollut aina ollut helppoa.  Juhlissa tuli esille myös haastavat elämänvaiheet, niitäkään ei peitelty. 

Viime viikolla tapasin myös tulevan viikonlopun vihkiparin.  Tämä pari on puolet nuorempi kuin viikonlopun pariskunta. NOIn kolmekymppisiä. Heidän seuraansa oli "ulkopuolisen" myös helppo asettua. Juttu lensi ja pari kertoi vuoroin vaikeuksistaan ja vuoroin he kehuivat toisiaan ja kertoivat, kuinka ovat kasvaneet yhteen. Ilo ja suru olivat samaan aikaan läsnä. 

Jäin miettimään näitä kohtaamisia. Ilmaa ja keveyttä.  Yleensähän pariterapeuttina tapaan enimmäkseen kriisissä olevia pariskuntia, heitä, joilla juuri nyt on solmuja avattavana. Silloin kolmanneksi asettuminen vaatii tulkkina olemista ja pahan olon kantamista ja sietämistä. Onnellisten parien kohtaaminen näin intiimisti on minulle ei niin arkipäiväistä. Näitä molempia onnellisia pareja kuunnellessa esille tuli se, että he eivät olleet syntyneet kultalusikka suussa tai kaikki ei ollut aina ollut helppoa ja kaunista. Kipu oli muovannut heistä tiimin ja he olivat suostuneet kasvuun ja muutokseen - yhdessä. 

Iso kysymys minulle on se, miten toiset onnistuvat kääntämään kivet timanteiksi ja avaamaan omat solmunsa riittävästi ja miksi kaikki eivät onnistu? Eletystä elämästä tyytyväisyys ei onnistu vain tahdolla ja läpi harmaan kiven sinnittelyllä. Onnelliset parit olivat usein olleet surullisia ja heilläkin oli ollut vaikeita vastoinkäymisiä, kaikenlaista. Mutta he olivat onnistuneet tukemaan toisiaan. Ja siksi heidän lähellään on helppo myös vieraan olla vain ja saada osansa siitä tuesta, mitä he toisilleen antavat. Molemmista pareista aistin, että aina ei ole ollut näin, mutta muutos on mahdollista. Ja siihen he olivat tarvinneet tahtoa. He olivat löytäneet myös tarvittavat taidot. 

Laulujen laulun kohta soi mielessäni juhlista kotiin lähtiessä: 

"Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten,
pane sinetiksi ranteesi nauhaan.
Rakkaus on väkevä kuin kuolema,
kiivas ja kyltymätön kuin tuonela.
Sen hehku on tulen hehkua,
sen liekki on Herran liekki.
Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan."

laul.l. 7:6-7

Onnellisten ihmisten lähellä voi itsekin olla onnellinen. Mietin omia tilanantamisen taitoja, kykyä kohdata ja kuunnella ja tukea. Erityisesti mietin näitä suhteessa omaan puolisooni. Täytyykin tarkistaa häneltä, mitä mieltä hän. Onko hän onnellinen? Ja mitä voisin tehdä, että hän olisi vielä onnellisempi?

Onnellisin miettein,

Minna Tuominen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat