Kirjoitukset avainsanalla onnellisuus

Kuva: Jaakko Kaartinen

Eilen tulin kirjoittaneeksi rakastetulleni Whatsup-keskustelussa ensin ”Unelmani.” Sitten täydensin: ”Elämäni kaunis todellisuus.” Hän on unelmani, mutta ei vain unelmaa. Hän on elämäni kaunis todellisuus.

Seisoin silloin metrossa keskellä aamun julkista työmatkaliikennettä. Siinä minun rakkauteni ja maailman hauskasti lomittuessa ajattelin tuota viestiparia, unelman ja kauniin todellisuuden suhdetta: mitä rakkauteen tulee, jos kokee elävänsä kauniissa todellisuudessa, onko se unelmaa ja totta? Onko niin, että rakkauden kaunis todellisuus aina sisältää unelman?

Minusta tuntui juuri oikealta seisoa siinä aamumetrossa, joka tuli siitä suunnasta, olla matkalla kotoani, kirjoittaa rakastetulleni, olla tässä elämässäni. On hyvä elää tätä elämää.

Elämä tuntuu tällaisena niin hyvältä osittain siksi, että olen unelmoinut tästä. Olen unelmoinut, että olisi näin. Nyt on, eli unelma tuli todeksi.

Toisaalta rakastuneena oleminen on kai eräänlainen jatkuvan unelmoinnin tila, jossa jokaista välitöntä tulevaa hetkeä odottaa unelmoiden. Voisiko näitä sanoa mikrounelmiksi.

Tarkoitan sitä, miten esimerkiksi katsahtaa rakastettuunsa, samalla odottaen näkevänsä sen, miten suloinen hän on. Ja sitten näkee hänet siinä, ja hän on suloinen – kaunis todellisuus.

Ja katsoessaan häntä tulee unelmoineeksi, että hän katsahtaisi takaisin, ja hymyilisi hiukan. Hän hymyilee huomatessaan katseen – kaunis todellisuus.

Koska rakkaus ja rakastaminen tuntuvat niin hyvältä, ne suuntautuvat jatkuvasti eteenpäin. Rakastaminen on janoa, ei sen kyltymistä.

Samalla tavalla rakastettu on aina jotain, jota unelmoi. Häneen liittyy suuri määrä kaikenlaisia unelmia. Hän on haaveilun kohde. Mieli uneksuu asioita, joita hänen kanssaan voisi tehdä. Ja tämä on todellisuus. Samalla tämä on se, mitä elämä rakastetun kanssa on. Tämä on kaunis todellisuus, koska tämä on unelma.

Rakkaudessa unelmat toisinaan tulevat todellisuudeksi. Silloin todellisuudesta tulee kaunista elämää.

Unelmani. Elämäni kaunis todellisuus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Olen viime viikkoina tuntenut niin voimakasta onnellisuuden tunnetta rakastettuni seurassa, että se on saanut minut vaihteeksi miettimään onnellisuuden olotilaa. Mitä kaikkea oikein tuntuukaan, kun tämä onnellisuus tuntuu?

Koen olevani onnellinen ihminen ylipäätäänkin, ja olen saanut elää monen vuoden ajan niin, että juuri onnellisuus on olemisen määrittävin nimittäjä. Intohimo ainoastaan on yhtä usein läsnä. Tietysti elämässä on tuntunut kaikkia muitakin tunteita ja tunnelmia turhautumisesta suruun ja vihaan saakka, mutta tässä rakkaussuhteessa perustila, johon kaikki aina näyttää palautuvan ja nousevan, on onnellisuus.

Perusonnellisuudessa on sitten toisaalta tavallista intensiivisempiä hetkiä, sellaisia kuin viimeisten viikkojen aikana. Ne virittyvät rakastettuni ympärillä ja ovat kytkeytyneitä siihen, mitä hän saa minut tuntemaan.

Minusta me ihmiset liian harvoin osaamme käyttää aikaa onnellisuutemme tuntemiseen ja ihailemiseen. Sanon ihailemiseen, koska ajattelen, että se tilanne elämässä, jolloin on todella onnellinen, ansaitsee tulla ihailluksi. Siinä ei ihailla omaa itseä tai oman itsen erinomaisuutta, vaan sitä, että tällaista on olemassa, ja että elämässä asiat juuri nyt ja tässä ovat näin – että voi tuntea onnellisuutta.

Nyttemmin, kun tämä erityisen voimakkaan onnellisuuden aika on ollut taas meneillään, voin istua nojatuolissa olohuoneessa ja katsoa sohvalla istuvaa rakastettuani, ja välittömästi tuntea, miten koko rintakehä täyttyy lämpimästi ja ihoa kihelmöi kevyesti.

Tajuan, että koen tätä fyysistä hyvänolontunnetta, koska istumme rakastettuni kanssa kodissamme, ja koska hän on olemassa, ja minä nautin siitä niin paljon.

Nautin rakastettuni olemuksesta ja läsnäolosta niin syvästi ja paljon, että siitä syntyy ylikäyvä onnellisuuden aalto. Näissä hetkissä ajattelen usein, että onnellisuus on tosiaan materiaalinen asia, niin todellista, että se tuntuu paitsi mielessä, myös kehon ympärillä; että kokee onnellisuutta vartaloaan myöden. Onnellisuuden kokemus on yhtä tiheänä olohuoneen ilmassa kuin jos se olisi täyttynyt täsmälleen kehon lämpöisellä vedellä, jonka massan tuntee itseään vasten.

Siinä me olemme, eikä mitään kovin paljoa ulkoista tapahdu, mutta onnellisuus painautuu minua vasten. Se näyttää olevan lähtöisin kahdesta eri suunnasta: toisaalta se virtailee rakastetustani ja hänen kaikkinaisesta huumaavuudestaan. Samalla tavalla kuin katsoessa rauhassa kerällä nukkuvaa kissaa saattaa alkaa tuntea omassa itsessä mukavaa rentoutumista, katsoessani rakastettuuni hänen olemuksensa saa minut onnelliseksi. Samalla tavalla intohimo herää aaltona ihan vain katsoessani, kun niin paljon hänen olemuksessaan olevaa kulkeutuu koettavaksi minuun.

Toisaalta tämä onnellisuus ilmaantuu koettavaksi niistä yhteisten asioiden mahdollisuuksista, jotka näyttävät avautuvan eteenpäin. Ilma on tihentynyt mahdollisuuksista, jotka me voimme ottaa vastaan. Mikään ei vaikuta edellyttävän ponnisteluja, mikään ei ole takertunut sotkuihin. Tällainen onnellisuuden kokemus on ehyt.

On sekä toinen ihminen ja tunteet että perspektiivi. Siinä yksi määritelmä onnellisuuden tekijöistä. Eikä mitään läsnäolevaa, joka hiertäisi heräävän onnellisuuden kokemusta. Siinä yksi ehto tuntemuksen voimakkuudelle. Rakastettu, joka saa minut sulamaan tähän paikkaan. Siinä kaiken alku.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Rakastettuni tuli töistä ja tanssitunnilta, ja istuutui nojatuoliin olohuoneessa. Minä asetuin sohvalle viistosti vastapäätä. Vaihdettiin rennosti päivän kuulumisia, ja hän vitsaili yhdessä tyttäreni kanssa, joka vahti keittiössä vegaanisten marenkien paistumista.

Ulkona tuuli kohisutteli puiden latvoja ikkunoiden tasalla, sisällä oli lämmin valo. Oli ihan arkinen iltahetki. Minä istuin ja nautiskelin tunnelmasta.

Sitten rakastettuni venytteli ja veti hiuksensa sormillaan ylös ja taakse, ja minä tunsin, miten lumoutuminen levisi sisälläni. Hänellä on käsittämättömät, taivaalliset hiukset. Ne ovat kuin auringosta ja tulenlieskoista kootut. Barokkikuvanveistäjät olisivat halunneet tallentaa jotain sellaista marmoriin ja pronssiin.

Olkkarissa jatkui sama mukava oleilu, ihan tavallinen ilta, ja sen keskellä minussa läikkyi tämä lumoutumisen tila. ”Sinulla on ihmeelliset hiukset”, sanoin, ja rakastettuni väläytti minulle hymyn.

Rakastuneena olemisessa on merkillistä se, kuinka tavalliseen, leppoisaan arkiseen olemiseen limittyy tuollaisia kultalankoja. Elämä on aika paljon samanlaista kuin kävely tiheässä lehtipuumetsässä oikein kirkkaana kesäpäivänä: siellä täällä valo tunkeutuu kirkkain sätein metsänpohjaan ja osuu kävelijän kasvoille yllättäen, läpäisee lehtipeiton ja ilman. Kuin sataisi valoa. Voi vain hidastaa askeleitaan ja levittää kätensä ihmeissään.

Antautuminen rakastuneena olemiseen on elämisen tapa. Olen tajunnut, että se on kehittynyt eräänlaiseksi kokemukselliseksi katsomukseksi.

En osaa selittää sen syntyä enkä niitä mutkikkaita mekanismeja, joiden kautta rakastettuni saa aikaan minussa tämän valosateen, nämä kultalangat, tämän lumoutumisen. Voin kaikkien näiden vuosien jälkeen vain ihmetellä niitä. Mutta olen oppinut, että ne ovat, ja että ne vaikuttavat siihen, kuka olen ja millaista on olla minä. Uskon näiden kokemusten merkitykseen.

Näistä keskeiskokemuksista käsin koko elämä kehiytyy auki herkkänä ja myönteisenä. Reagoin kauniiseen ympärillä.

Ne marengit sopivat jäätelön kanssa mahtavasti. Me jatkamme iltaa, kaikilla on jotain seuraavaa puuhaa, laitoimme musiikkia soimaan. Pakottamattomasti, merkitykselliset hetket seuraavat toisiaan. Elämä on rikas ja onnellisuudesta tiuha.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen, aamun jälkeen työmatkalla lumisydän.

Kevättalven eteneminen kuuluu jo siinä, että pihapiirissä tiaiset laulavat aamuisin enemmän. Me kuuntelemme sitä heräämisen jälkeen hetken ja nautimme siitä. Tuuletusikkunaa voi pitää auki hetken aikaa pakkasella, ennen kuin kukat ikkunalaudalla saavat liikaa viileää. Sen hetken ajan linnut kuuluvat makuuhuoneessa.

Tänään aamulla seisoimme tuon ajan ikkunan vieressä sylikkäin. Kun se hetki oli mennyt, ymmärsin heti, miten merkityksellistä ja hyvää aikaa se oli. Se tuntui niin eheältä ja hyvältä kokemukselta, että oli kuin koko päivän tärkeimmät asiat olisivat tehtyinä jo.

Jos hyvä elämä ja onnellisuus on se, mitä ihminen tavoittelee, tiaisten kuunteleminen aamuhämärässä huoneessa tuuletusikkunan vierellä sylikkäin seisoessa rakastettuni kanssa on hyvä elämä onnellisesti täydellistyneenä.

Tällaisissa hetkissä tajuaa, että on tietyssä mielessä päässyt perille. Elämä on liikkunut tilaan, jossa voi usein kokea hyvin syvää onnellisuutta, kun kaikki on juuri niin, kuin parhaimmillaan ajateltuna on. Se tuntuu fyysisenä hyvänolon kokemuksena ja mielensisäisenä kokemuksena kokonaisuudesta; että elämässä on läsnä jotain kokonaista.

Tämä kaikki kokeminen liittyy sekä siihen ihanuuteen, jonka koen rakastetussani, että kokemukseen itsestäni tässä vaiheessa elämää. Luulisin, että sen voi sanoa olevan eräänlaista vapautta tuntea tunteita kokonaisvaltaisesti kehossa ja mielessä. On kokonaista, kun voi rakastaa kaikilla tavoilla. Saa olla kaikenlainen, vapaasti.

Mietin, miten voisin vielä useammin elää näitä onnellisuuden tässä ja nyt -hetkiä. Rakastamisen ja intohimoitsemisen lisäksi niitä pilkahtaa taiteen kautta, uuden tiedon oppimisessa, ennakkoluulottomassa ja uteliaassa vuorovaikutuksessa avointen ihmisten kanssa, luonnossa. Viisautta olisi varmasti turvata enemmän aikaa kaikille näille.

Toivon, että seuraavaksi minussa kasvaisikin juuri tuollaista tarpeellista viisautta.

On hämmästyttävän paljon hyvää.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat