Kirjoitukset avainsanalla rakkaus

kuva: Pixabay

 

Tänä syksynä olen palannut pitkästä aikaa seurakuntapapin töihin. Minuun on tehnyt ison vaikutuksen ne lesket, jotka kertovat kuolleen puolisonsa siunauskeskustelussa siitä, miten hän kävi joka päivä sairaalassa puolisoa katsomassa tai hoiti kotona loppuun asti. Monet sanovat, että tekivät sen mielellään ja tiesivät, että jos osat olisivat sattuneet menemään toisinpäin,  heitäkin olisi autettu ja hoidettu loppuun asti. Tottakai. Niinhän avioliitossa toimitaan. 

 

Mielessä on toisaalla monet lukemani artikkelit ja käymäni keskustelut parien kanssa, jossa kilpaillaan siitä, kumpi saa enemmän omaa aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Monissa artikkeleissa varoitetaankin vääränlaisesta itsensä uhraamisesta ja alistumisesta parisuhteessa. Niina kirjoitti viime viikolla hienosti täällä, siitä, miten pitkä parisuhde on kestävyyslaji. Ja onhan se. Pitkissä parisuhteissa on aina myös erilaisia vaiheita. Maisemat vaihtuvat. 

Olen tullut siihen lopputulokseen, etteivät alistuminen ja toisen puolesta hyvän tekeminen ole sama asia. 

Olen tullut siihen lopputulokseen, etteivät alistuminen ja toisen puolesta hyvän tekeminen ole sama asia. Jos rakkautta on ja sitoutuminen on sisäistetty, toisen puolesta paljonkin tekeminen ei tunnu vääränlaiselta uhrautumiselta. Vaikkakin toki toisen hoitaminen voi tuntua työläältä, vaatiihan se tekemistä ja ponnistelua - ja aikaa.  Sen tekee silti - joskus jopa mielellään. Ne taas, jotka kilpailevat oman ajan tärkeydestä, ovat usein onnettomia. Ja tällä en tarkoita, etteikö omakin aika olisi tärkeää. Se on tosi tärkeää. Mutta jatkuvassa kilpailussa esimerkiksi siitä, kumpi saa enemmän omaa aikaa tai kumpi on omasta mielestään tehnyt niin paljon enemmän kotitöitä - siinä on jotain vikaa. Vika voi olla esimerkiksi siinä, että toinen onkin parisuhteessa vapaamatkustaja. Oleellista on juuri nuo leskien suusta kuulemani sanat: Jos osat olisivat olleet toisinpäin, puoliso olisi tietysti hoitanut ja auttanut minua. 

- Jotenkin meistä tuli sairauden kautta läheisempiä. Hän antoi hoitaa itseään. 

-  Jotenkin meistä tuli sairauden  kautta läheisempiä, kun hän antoi hoitaa itseään.

Näitä sanoja olen saanut kuulla. Ja tutkiskella näin joulunodotuksen aikaan sisimmässäni. Jos saa elää rakastettuna, myös sairaus ja kivut voivat tuoda suhteeseen uutta syvyyttä. Sellaista, mitä terveet ja helpot päivät eivät olisi koskaan rakkaasta tuoneet näkyviin. 

 

Pohtivin terveisin,

Minna

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Mikko Huotari

Tänään minua koskettaa Maarit Feldt-Rannan kuolema. Olen lukenut moneen kertaan Ilta-sanomien juttuja Feldt-Rannan ja hänen kihlattunsa rakkaudesta: aikuisesta rakkaudesta ja viime joulun kihlauksesta. Sydän särkyy, kun ajattelee, että kihlajoulua seuraavana jouluna heistä kahdesta toinen on poissa.

Olen itse saanut aikuisella iällä, eron ja yksinäisten vuosien jälkeen, tavata uudelleen lapsuuden- ja nuoruudenystäväni, rakastua ja kihlautua. Tiedän nyt, miltä tuntuu kohdata se, jonka kanssa kaikki tuntuu asettuvan sellaiseen asentoon, missä elämän palapelin palaset olisivat mielestäni voineet aina olla. Samaistun siis aika vahvasti ex-kansanedustajamme ja hänen miehensä tarinaan.

Miten epäreilulta mahtaa tuntua siitä, joka jää, kun kuolema ottaa pois kaikkein rakkaimman. Olen lukenut läheisensä menettäneiden facebook-sivustoa ja miten riipaisevaa on nähdä sitä valtavaa ikävää, joka hyvän puolison jälkeen jää.

Puolison voi menettää muutenkin kuin kuoleman kautta. Joskus rakkaus haalenee ja kuolee. Joku menettää puolisonsa erolle, päihteille, työlle, toiselle naiselle tai miehelle, sairaudelle. On monta tapaa jäädä yksin.

Minulle aikuinen rakkaus on tuonut mukanaan myös menettämisen pelon. Ei hallitsemattoman vaan sellaisen, joka kertoo, että jokainen päivä on arvokas enkä haluaisi käyttää yhteisestä ajasta yhtään päivää turhaan riitelyyn tai muuhun, millä ei ole mitään arvoa. Aikuisena ymmärtää jo sen, että elämä on hauras.

Ei elämää voi elää kuin viimeistä päivää, mutta niin ehkä voisi yrittää elää, että on aina valmis katsomaan itseä sillä tavalla peiliin, että tietää itse tehneensä kasapäin rakkauden tekoja. Joskus rakkauden teko on sitäkin, että lähtee pois suhteesta, jossa ei ole hyvä olla.

Mieheni sanoo, että toiselle puhuessa on hyvä pitää sydän kielen päällä. Minusta tuo on kauniisti sanottu. Sydämensä voi pitää myös omien käsien päällä. Sen voi pitää koko iholla, kun toista koskettaa. Sydän voi olla silmissä, kun toista katsoo. Harvoin kaduttaa se, että on ollut lempeä, rakastava, huomioiva ja sanansa tarkoin valitseva.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Uskaltaisinko kohdata sinut? Kuva Liisa Välilä

Muistan miten nuorena vaimona olin varma siitä, ettei meidän rakkauttamme ja suhdettamme voi kolhia mikään. Olin niin rakastunut, päättäväinen ja sitoutunut. Arvostin suhdettamme ja puolisoani. Ajattelin, että me olemme jotenkin eri tavalla me, olemme ehkä toisillemme tarkoitetut ja juuri oikeat. Elämä oli täynnä rakkautta.

Mutta muistan hyvin myös ne päivät, jolloin epävarmuus hiipi elämäämme. Se tuli jotenkin yllättäen. Ensin pienempiä ja sitten vähän suurempiakin pettymyksiä. Pieniä loukkaantumisia, tyytymättömyyttä ja surua. Riitaisia arkipäiviä, itkuisia iltoja ja yksinäisiä aamuja. Joskus niitä aiheutimme toinen toisillemme, joskus paineita tai huolia tuli ulkopuoleltakin.

Rakastumisen vaaleanpunaiset lasit vaihtuivat uusiin väreihin.

Jouduin näissä tilanteissa ymmärtämään ja oppimaan, että kumppanini ei ole ajatustenlukija. Hän ei tiedä mitä tarvitsen ja odotan. Minun on opeteltava itse tunnistamaan omia tarpeitani ja tunteitani. Minun on kerrottava itsestäni.

Minun on opeteltava puhumaan ajatuksistani ja toiveistani.

Rakkauden kolhujen keskellä teimme silloin päätöksen, että puhumme toiveistamme, mutta myös pettymyksistämme.  Isommissa huolissa haemme rohkeasti apua ja sitoudumme huoltamaan suhdettamme säännöllisesti.

Muistan hämmennyksen, kun kerroimme sukulaisille lähtevämme kesälomalla parisuhdekurssille. Muistan myöa ihmettelevät kysymykset, joita ystävä esitti, kun kerroimme saavamme keskusteluapua ruuhkavuosien keskellä pariterapeutilta Kirkon Perheasiainneuvottelukeskuksesta.

Ja juuri tätä kaikkea apua ja huoltoa olemme tarvinneet ja onneksi saaneet.

Kahden erilaisen ihmisen elämä yhdessä ei ole koskaan helppoa, ei ainakaan parisuhteessa. Siksi olisi tärkeää ymmärtää omaa ja kumppanin kasvua elämänvaiheiden, ikäkausien ja ikääntymisen keskellä. Kumppaniin kannattaa tutustua aina uudelleen.

Siksi myös parisuhdetta on tärkeää huoltaa säännöllisesti.

Voisiko tänään olla hyvä hetki keskustelulle? Uskaltaisinko kysyä kumppaniltani: Oletko tyytyväinen elämäämme? Mitä muutosta toivoisit? Mitä toivot minulta? 

 

Kohtaamisten marraskuuta

Liisa

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mikko Huotari

Olen aikuinen sinkkunainen. Meitä aikuisia sinkkuja on vaikka kuinka paljon. Aikuinen tarkoittaa tässä kohtaa neljänkympin rajapyykin ohittanutta keski-ikäistä henkilöä. Meissä on eronneita, karanneita ja sinkkuina esiintyviä (heitä ei lasketa).

Monella aikuisella sinkulla on elettyä elämää takana. Ihan kaikenlaista elämää. On eksiä ja lapsia ja elämänsotkuja ja kiitoksen aiheita. Ei ole helppoa löytää kumppania, joka sopisi niin sanottuun semivalmiiseen kattaukseen, puolin ja toisin.

Nimesin tekstini salaisiksi kansioiksi siksi, ettei moni toisenlaisessa elämäntilanteessa ehkä tiedä, miltä maistuu eron jälkeinen elämä sinkkuna. Pelkkää iloa, ihanuutta ja vapautta?

Ei todellakaan. Tämän allekirjoittaa moni muu minun lisäkseni. Silti sinkun elämä voi olla (monen mielestä on!) antoisampaa kuin huonossa liitossa rämpiminen ja kuihtuminen.

Moni aikuinen sinkku painii taloudellisesti yksin. Usea tuntemani lapsellinen sinkkuihminen joutuu tekemään kahta tai useampaa työtä, jotta saa raha-asiat pysymään jotakuinkin tasapainossa. Otapa tuohon rumbaan vielä ihminen, joka tarvitsee aikaa ja huomiota.

Yksinään oleminen tarkoittaa vastuun kantamista lapsista ja kodista, aina yksin. Tätä on todella vaikea niiden ymmärtää, joilla ei ole kokemusta vastaavasta. Monen aikuisen sinkun lapset ovat jo lentäneet kotipesästä, mutta monen ei. Jo treffien sopiminen voi olla todella vaikeaa. On vuoroviikot ja –viikonloput ja muut systeemit. Aikuinen sinkku tarvitsee rinnalleen ihmisen, joka todella tietää ja ymmärtää.

Keski-ikäinen sinkku on saanut köniinsä ihan riittävän monta kertaa. Moni meistä on niin haavoilla ja satutettu, että reaktiot uuden ihmisen lähellä saattavat olla joskus aika mielenkiintoisia – reaktiivisuus kukkii ja kukoistaa, tullaan lähelle ja mennään pois. Uskotaan ja toivotaan ja petytään. Eronneen ja melkein kaiken kokeneen lähelle pitäisi asettaa kyltti, jossa sanotaan ”Tätä on satutettu jo tarpeeksi”.

Sinkku elää puutteessa fyysisesti ja psyykkisesti. Iho ja mieli itkevät ikävää ja moni pohtii, tuleeko enää koskaan ketään, joka jakaisi arki- ja sänkyelämän. Ihan aito pelko monella on, että jää loppuelämäksi yksin. Kaikkein mieltä ylentävintä ei ole lauantai-ilta yksin kotona, kun KAIKKI MUUT elävät onnellista perhe- ja parisuhde-elämää. Tinder laulaa ja epätoivo kasvaa, ylilyöntejä tulee ja taas itketään. 

Ja sitten voi tulla se kaunis päivä, kun rinsessa ja ritari kohtaavat. Moni asia sopii yhteen ja rakkaus yllättää taas. Järjestäkää sinkuille treffiseuraa, yllätä itse iloisesti se, jota olet kaukaa katsellut, mutta johon et ole uskaltanut ottaa yhteyttä, suositelkaa ihmisiä toisilleen (älä suosittele p..päätä kenellekään). Tehdään rakkaudesta yhteinen juttu. 

Terveisin, Miia Moisio

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat