Kirjoitukset avainsanalla Työ

Kuva: Pixabay

Syyskauden aluksi mediassa on puitu perheiden jaksamista ja alhaista syntyvyyttä. Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla tuotiin esille se, miten vanhempien hyvinvointi on seuraavan sukupolven suotuisan kasvun edellytys. Heti seuraavassa lauseessa kuitenkin kysyttiin, onko yhteiskuntamme muuttunut perustavalla tavalla niin, ettei Suomessa ole enää hyvälle vanhemmuudelle tilaa.

Perheen ympärillä käytyä keskustelua on yli sadan vuoden ajan sävyttänyt huoli yhteiskunnallisen muutoksen nopeudesta sekä näkemys eskaloituvan pahoinvoinnin aiheuttamasta tuhosta perheelle. Uutta on se, että vanhempien uupuminen ja alhainen syntyvyys liitetään toisiinsa. Kyse on keväällä alkaneen vanhempien jaksamista selvittävän tutkimushankkeen alustavista tuloksista. Tutkijatohtori Matilda Sorkkila on ollut löydöksestä huolissaan sekä perheiden hyvinvoinnin että alhaisen syntyvyyden näkökulmasta.

Uutta on se, että vanhempien uupuminen ja alhainen syntyvyys liitetään toisiinsa.

Ilmiö on tuttu myös arkityöstäni, parisuhdetapahtumien vertaisryhmistä. Perheiden arki on entiseen verrattuna muuttunut. Tapahtumiin tullaan useimmiten siksi, ettei aika hyvistä aikeista huolimatta meinaa kahden tulonhankkijan lapsiperheissä riittää puolisolle. Jotain halutaan tehdä toisin, muttei aina tiedetä mitä.

Merkittävänä parisuhdetta kuormittavana tekijänä nähdään vallitseva kiireinen elämäntapa, jossa molemmilta vanhemmilta edellytetään täysipainoista työelämään osallistumista. Sen lisäksi tulee vanhempien sekä lasten harrastukset. Työ, vapaa-aika ja perhe kamppailevat samasta ajasta keskenään ja usein lasten tarpeet asettuvat puolisoiden toiveiden edelle.

Merkittävänä parisuhdetta kuormittavana tekijänä nähdään vallitseva kiireinen elämäntapa.

Me ihmiset olemme keskenämme erilaisia. Osa sietää vallitsevaa kiireistä elämäntapaa hyvin, osa on vaarassa uupua taakan alle. Kaikilta ei pidä edellyttää samanlaista suoritusta.

Perheeseemme kuuluu kaksi aikuista ja yksi yläkouluikäinen lapsi. Olen ehtinyt tehdä monenlaisia kokeiluja, millä perheen, työn ja muun elämän saa sopimaan toisiinsa. Olen toiminut erilaisten tiimien luotsina 30-vuotiaasta saakka. Miehelläni on ollut melkein koko työuran ajan matkustamista edellyttävä työ, Silloin kun lapset olivat tarha- tai alakouluikäisiä tein kuuden tunnin työpäiviä. Sen jälkeen siirryin etätyön käyttöön mahdollisimman monena päivänä viikossa. Jotkut palaverit vedin vauva sylissä. Jos mielimme saada syntyvyyden Suomessa nousuun, ilmapiirin perhettä ja lapsia kohtaan täytyy muuttua positiivisemmaksi. Parisuhteen ja lasten tulee voida näkyä vuorollaan vanhempivastuuta kantavien arjessa ja juhlassa. Myös työelämässä. Kyse on ennen muuta asenteesta.

Seuraavaksi tietenkin pohditaan, miten paljon parisuhteessa tarvitaan yhteistä, miten paljon omaa aikaa. Erilaisista suhdetta koskevista toiveista kannattaisi neuvotella heti parisuhteen aluksi. Moni jättää ne käymättä, koska konfliktit tuntuvat epämiellyttäviltä.

Ilmapiirin perhettä ja lapsia kohtaan täytyy muuttua positiivisemmaksi.

Suomalaisten vapaa-aikaa koskevan tutkimuksen mukaan työssäkäyvällä aikuisella on vapaa-aikaa 48 tuntia viikossa. Siitä riittäisi pienin priorisoinnein ja joustoin 10 tuntia parisuhteelle ja 10 tuntia itselle. Jotta suhde voi hyvin ja itse pysyy energisenä, molempiin kannattaa panostaa. Silti kumpaakaan tarvetta ei pidä liioitella. Käytettävissä olevan ajan vähyys korostuu pikkulapsivaiheessa. Juuri silloin olisi tärkeä opetella tekemään molemminpuolisia joustoja. Ja muistaa nauttia elämästä omaan tyyliin: tämä mitä meillä on, on riittävän hyvää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Pixabay.com

Sisäiset ja ulkoiset tekijät vaikuttavat parisuhteeseen

Parisuhteessa on sekä sisäisiä että ulkoisia tekijöitä, jotka siihen vaikuttavat. Sisäisiä tekijöitä ovat esimerkiksi tapa riidellä tai seksuaalisuus. Ulkoiset tekijät ovat niitä, jotka suhteen ulkopuolelta vaikuttavat suhteeseen. Ne voivat olla sekä positiivisia että negatiivisia. Esimerkiksi apuun rientävillä isovanhemmilla lasten sairastuttua voi olla hyvin iso merkitys myös parisuhteen hyvinvointiin.

Olen taipuvainen ajattelemaan, että meillä tarjotaan elämän varrella aina uusi mahdollisuus vanhoista taakoista vapautumiseen. Joudumme samojen asioiden äärelle kerta toisen jälkeen niin kauan, kunnes ymmärrämme katsoa ja sitä kautta parantua ja vahvistua. Uskonkin vakaasti siihen, että eri ihmisten on tarkoitus tulla elämäämme juuri tästä syystä – nostamaan asioita pinnan alta pinnalle työstettäviksi ja parannettaviksi.Tästä olen kirjoittanut muutaman viikon kuluttua Otavan Hidasta elämää –sarjassa ilmestyvässä esikoiskirjassani ”Toivon kirja masennuksesta”.

Elämän uusintanäytökset

Työn erottamat –otsikko koskettaa tällä hetkellä minua henkilökohtaisesti. Oma isäni on aina tehnyt paljon töitä. Vasta kirjaani, jossa kerron vuosia kestäneestä masennuksestani ja siitä toipumisesta, kirjoittaessani havahduin siihen, miten paljon sekin asia on minuun vaikuttanut.

Yrittäjä-isä valitsi ja joutui valitsemaan usein työn sen sijaan, että olisi valinnut jotain minun mielestäni tärkeämpää. Aikuisena, yrittäjänä ja järjellä ymmärrän häntä todella hyvin, mutta henkilökohtainen tunnekokemukseni sanoi jotain muuta: minä en ole tärkeä. Ja miten olenkin löytänyt kumppaneita, jotka tekevät paljon töitä ja tarjoavat minulle tuota samaa vanhaa kokemusta? Jotta saisin tilaisuuden kokea uudelleen saman kokemuksen, joka minulla lapsena ja nuorena oli ja eheytyä tältäkin osin.

Mitä kipuja sinä joudut parisuhteessasi työstämään?

Työ vie parisuhteelta paljon aikaa

Työ vie paljon aikaa, mutta myös töistä palautuminen. Käytännössä tämä voi tarkoittaa sitä, että kumppani on töissään kiinni lähes koko ajan. Parisuhteen kannalta on selvää, että työhön ja siitä toipumiseen käytetty aika vaikuttaa suhteeseen hyvin paljon: keskittymiskykyyn, läsnäoloon, seksielämään, kotitöihin, hyvin moneen asiaan. Uskon, että työn erottamia on tässä maassa hyvin paljon. Onhan se aika surullista. Näin vapun kunniaksi: jos mahdollista, jätetään ne työt vähän vähemmälle ja keskitytään siihen, mikä on oikeasti tärkeintä.

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pääsiäisen alla on hiljainen viikko, mutta tällä hetkellä se tuntuu pikemminkin kiireiseltä viikolta. On paljon töitä ja niitä pitää urakoida. Deadlinet eivät odottele, vaan tulevat kohti. Ja entäs rakkaus töiden keskellä sitten?

Tänään mietin hetken aikaa, mikä ajatus rakastamisesta minulle ensimmäisenä tulee mieleen. Päätin kirjoittaa siitä. Ja ensimmäinen ajatus oli juuri se, että miten paljosta joutuu luopumaan, jos tekee paljon töitä.

Jos on töissä, ei voi olla rakastetun kanssa. Jos on pää täynnä töitä, on vaikea olla läsnä kumppanilleen, vaikka olisikin paikalla. Työ vie aikaa ja tilaa. Rakkaussuhteessa elävä joutuu tekemään aikamoisia valintoja sen suhteen, miten paljon antaa painoa työlleen ja miten paljon yhdessä olemiselle ja jakamiselle.

Työntekemistähän ihannoidaan meikäläisessä yhteiskunnassa. Kunhan joku lapsi aina pistetään alulle silloin tällöin, nykyisin ihantein johdetun yhteiskunnan näkökulmasta olisi hyvä, että ihmiset lähinnä olisivat töissä ja ylitöissä.

Rakastamiseen voi kuitenkin keskittyä aivan yhtä perusteellisesti. Se voi olla ainakin yhtä tyydyttävää ja palkitsevaa kuin mikä tahansa työ.

Kumpaa varten varaan tarpeeksi aikaa? Kumpaan olen valmis käyttämään enemmän aikaa? Minä valitsen kyllä rakastamisen, mutta huomaan, että joudun vetämään tiukkaa rajaa: työt vaivihkaa yrittävät hiipiä sinnekin, minne en niitä halua – paikan päälle meidän keskinäiseen elämäämme.

Kun mietin ihmisenä olemista hieman laajemmasta näkökulmasta, havahdun usein siihen tosiasiaan, että tämä elämä on vain tässä ja nyt. Ajankäyttö on kertakaikkista ja korvaamatonta. Aikaa ei saa takaisin.

Ajatus on yksinkertainen, mutta kiistämätön. Se on samalla tavalla lattea ja tosi kuin se, että me lopulta kuolemme. Kumpaankin ajatukseen on vaikea suhtautua levollisesti, siksi ne raivautuvat nopeasti arkitajunnasta pois.

Jos haluaa tehdä rakastettunsa kanssa matkan yhdessä, sellaiselle ehtii ehkä kerran kuukaudessa. Nelikymppiselle se tarkoittaa, että matkoja olisi edessä vielä puolentuhatta.

Minä opettelen kutomaan villapaitaa, ja kaikkien keskeytyksien vaivaamana näyttää, että siihen kuluu puolisen vuotta: ehtisin siis kutoa rakastetulleni enimmillään kahdeksisenkymmentä paitaa.

Metsämökin rakentamiseen omin käsin menee pari vuotta: parikymmentä mökkiä, tai sitten vajaat nelisenkymmentä kesää yhden terassilla.

Rakkauslauluja voi kirjoittaa noin yhden viikossa. 2080 rakkauslaulua jäljellä.

Neljäkymmentä kertaa löytää yhdessä kevään ensimmäinen sinivuokko – ja tämä kevät meni ohi, koska minä olin töissä, rakastettuni kävelyllä yksin.

Kymmeniä, satoja, tuhansia – muttei mitään sen enempää. Rakkauden aika on arvokasta. Työkin on kallisarvoista, mutta missä minun sydämeni koti on? Ei se ole tässä tietokoneessa, vaan siellä, missä rakastettuni on.

Kyllä minä haluan tehdä työtä merkityksellisesti, mutta en liikaa työtä. Jos alkaa huolestuttaa, vähennän. Sen kyllä tuntee sisällään, tiimalasin vatsassaan. Työ on työtä, rakkaus sentään rakkautta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakastuneena haluaa katsella toista silmiin ja kaikkialle muualle, sitä ihanaa kokonaisuutta ja kaikkea, mihin katse kulloinkin kiinnittyy. Kaikenlainen on katsomisen arvoista toisessa ja hänen liepeillään.

Minulle on arvokasta katsella rakastettuani suoraan ja sitten myös samalla katsoa hänen kauttaan kaikkea sitä, mitä hän tekee.

Kun ihailee toista ihmistä syvästi, hänen tekemisensäkin tulevat merkityksellisiksi. Yksi niistä asioista on työ.

Työ on paradoksaalinen juttu, tietysti: se vie ihmiset toistensa luota tunneiksi, pitkiksi ajoiksi, työmatkoiksi, ja kuljettaa muihin ajatusmaisemiin kuin toisen hellimiseen tai täysipainoiseen huomioimiseen ylipäätään. Samalla juuri työssä sitten konkretisoituvat ja toteutuvat monet ulottuvuudet toisen ihmisen persoonasta, joka siis on juurikin se ihailtu ja rakastettu persoona.

Minä olen muun muassa tällä viikolla saanut katsella sitä, kuinka rakastettuni työ on tuottanut iloisen lopputuloksen. Olen ylpeä ja riemuissani hänestä ja hänen puolestaan.

Tällaisessa riemuitsemisessa tunnistaa hyvin sen, kuinka samanaikaisesti kyseessä on kahden erillisen ihmisen suhde, mutta kuinka se erillisyys on  kuitenkin osa jotain sellaista yhteisyyttä, jossa toisen asiat aika välittömästi tuntuvat toisen ihmisen sisällä.

Siksi työasiat eivät lähtökohtaisesti oikein voi ollakaan rakkaussuhteen ulkopuolisia. Ne kulkeutuvat meissä kahdessa sen sisälle samalla tavalla kuin mitkä tahansa muutkin asiat toisessa ihmisessä, joko avoimesti tai sitten peiteltyinä salaisuuksina.

Työ, jonka rakastettu avoimesti näyttää rakastajalleen,  voi tulla rakastetuksi, ja toisen seuraaminen työssään on taas uusi mahdollisuus katsoa rakastaen.

Toisen työn ja aikaansaannosten ihailemisessa on niin monia tasoja, että niiden ajatteleminen jo saa minut hymyilemään. Ensinnäkin on tietysti lopputulos, joka on koko sen aiemmin jo seuraamani ajattelun, pohdiskelun, kokeilemisen, ponnistelun ja vaivannäön, oivalluksien ja luovan tilan seuraus. Työn ja saavutuksen yhteys on osa arjen karttaa, joka on meidän arkeamme. Me-hetki on tietysti myös lopputuloksen iloitsemisessa. Ja toisen ilon katsominen on niin rikasta; ilon ilmeiden ja eleiden lukeminen toisesta, silmien kimalluksen ja hymynkareiden ja ryhdin nauttiminen.

Ja rakastaan kun katsoo työnsä hedelmien ääressä, saa nähdä hänet samalla vähän kuin uutena ihmisenä, sellaisessa hetkessä hänessä on jotain villitsevästi toisenlaista, jokin avautuma vielä tuntemattomaan tulevaisuuteen ja kaikkeen sellaiseen, jota en vielä ole hänessä nähnytkään. Jotenkin siinä syntyy jälleen se ensirakastumisen tunne, joka ainakin tätä minun elämääni tässä rakkaussuhteessa onnekkaasti luonnehtii. Kun toinen uusin ja uusin tavoin havahduttaa katsomaan itseään, se rakastumisen tunne vain lyö yli uudestaan ja uudestaan.

Ja kun hän paneutuu uuden työn äärelle, minä katson häntä taas, vierestäni, toiselta puolelta huonetta, ovensuusta, ikkunasta ja mielessäni, ja ajattelen hänestä hellimmin. Hellemmin kuin kukaan toinen. Ja kuulostelen, kysyn ja kuuntelen, seuraan, katson, ja laitan hänelle ja itselleni kahvit.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat