Kirjoitukset avainsanalla Synnytys

Kuva: Sini Saavalainen

Nyt raskaana ja joulua odottaessani mietin Jeesuksen syntymää, sekä Mariaa ja Joosefia oman raskauteni näkökulmasta. Kun oman synnytyksen aika lähenee, joulun lapsi tulee minua lähelle.

Ensimmäisenä mietin Marian ajatuksia, kun hän joutui lähtemään vähintään yön yli kestävälle matkalle kävelten viimeisillään raskaana. Tutut varoittelevat minua siivoamasta liian ahkerasti, jotta lapseni ei syntyisi jo joulukuussa, mutta mitäpä olisi mäkisessä maastossa päivämatkan kulkeminen. Ja se aasi, joka löytyy monesta kuvasta, ei välttämättä ollut. Maria ja Joosef olivat siis matkassa kahdestaan ja matka oli joka tapauksessa noilla raskausviikoille Marialle varmasti raskas. Osasivatko Maria ja Joosef jo tämän perusteella ennakoida, että synnytyksen aika tulisi matkalla?

Mietin myös sitä, oliko Marialla edes kätilöä apuna, vai joutuiko perimätiedon mukaan Mariaa selvästi vanhempi ja jo kerran leskeytynut Joosef toimimaan synnytysapuna. Vai olisiko kenties joku Betlehemin kylän naisista sittenkin ehtinyt Marian avuksi synnytykseen. Raamattu tai mikään lähde ei kerro, mutta varmaan tarvittiin melko suurta luottamusta puolisoiden välillä. Vaikka Maria olikin ensisynnyttäjä, uskoisin hänen omien sukulaisnaisten rohkaisemana ottaneen matkalle Betlehemiin ainakin jonkinlaiset kapalotarpeet mukaan mahdollisen synnytyksen varalta.

Synnytysasennot ja muu tuki, todennäköisesti sitä ei ollut paljon. Talli synnytystilana ei ollut hygieenisin ja eläinten ruokakaukalo vauvan ensisängyistä se mieluisin. Toisaalta niihin lapsen sai ainakin nukkumaan, eikä Marian synnytyksessä varmaankaan ollut isompia ongelmia, kun Maria oli hengissä ainakin Raamatun mukaan vielä Jeesuksen ollessa aikuinenkin

En voi olla miettimättä, oliko Marialla aavistustakaan, mitä hänen lapsestaan vielä tulisi. Mitä kaikkia unelmia, toiveita ja haaveita ja tuntemuksia hänellä oli. Miten karun synnytyksen jälkeen tuntemattomilta paimenilta ja itämaan tietäjiltä saadut lahjat saattoivat tuntua, miten hämmentävän tapahtumaketjun keskelle hän joutui keskellä ensimmäisen lapsensa syntymää.

Ja Joosef, kunniansa Marian yllätysraskauden myötä menettänyt mies. Häntä saatettiin pilkata liiasta hätäisyydestä, kun Maria oli tullut raskaaksi ennen häitä tai veikkailla kylillä Mariallä olleen ulkopuolinen suhde. Mutta Joosef pysyi Marian rinnalla, vaikka aikoikin ensin hylätä hänet kunniansa säilyttääkseen (Raamatun mukaan pienen yliluonnollisen taivuttelun jälkeen), tuki kihlattuaan, päätti ottaa syntymättömän lapsen omiin nimiinsä epävarmuuksista huolimatta. Lisäksi hän joutui menemään lapsen syntyessä ehkä jopa kulttuurissaan hyväksytyn miehen roolin ylitse tukeakseen vaimoaan ja vastasyntynyttä Jeesus-vauvaa.

Marian tavoin myös minä en tiedä varmasti, minne päädyn synnyttämään. Mikäli siinä sairaalassa, johon ensisijaisesti haluaisin synnyttämään, ei ole tilaa, joudun soittelemaan toisiin lähiseudun sairaaloihin. Kuulemani mukaan pääkaupunseudulta on saatettu pahimpina ruuhka-aikoina lähettää ihmisiä jopa synnyttämään Kotkaan asti. Jos synnytykseni osuu vaikka uudenvuoden yölle, en voi olla varma, riittääkö minulle taksia tai ambulanssia. Jos mieheni on synnytyksen alkaessa töissä, en tiedä, pääseekö hän ajoissa sairaalaan. Joudun myös miettimään, olenko tehnyt riittävän selkeän synnytystoivelistan ja pakannut synnytyskassiin varmasti kaiken olennaisen. Pystyykö mieheni pitämään sairaalassa minun puoliani silloinkin, jos joudun sellaiseen tilaan, etten voi itse ilmaista selkeästi omaa tahtoani.

Moni synnytykseen liittyvä tekijä on sellainen, joita en voi itse päättää, tai joihin en voi vaikuttaa ja jotka vaatii syvää luottamusta sekä hoitohenkilökuntaan että mieheen. Vaikka synnytykseen on hyvä valmistautua etukäteen, kaikkea ei voi silti tietää varmuudella ennakkoon. Meidän perheessä on pian kolme jäsentä. Miestäni lainaten, meillä alkaa olla sellainen tunne, että pian meille on muuttamassa kolmas perheenjäsen. Toisaalta olen luottavainen, että kaikki tulee järjestymään, hyvin ja niinkuin on tarkoitettu.

Joulun pyhien paikkeella alkavat ne päivät, jolloin lapseni syntyy kaikista todennäköisimmin. Voi olla, että synnytykseen on enää aikaa hyvin vähän tai sitten jopa yli kuukausi kuukausi. En usko, että Maria tiesi etukäteen, milloin hän tulisi synnyttämään. Samoin en tiedä minäkään. Voi olla, että tänä jouluna meillä on oma jouluvauva.

 

Tämän kirjoituksen myötä haluan toivottaa omasta puolestani hyvää joulua!

 

t. Sini Saavalainen

Kirjoittaja on viimeisillään raskaana oleva pappi ja sosionomi, joka tänä vuonna joulua enemmän valmistautuu esikoisensa syntymään

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Pixabay

Kuopus saapui maailmaan 1450 grammaisena. Ennen aikojaan. Muu perhe oli jäänyt viettämään joulunpyhiä maalle, itse suuntasin pontevasti työmaalle. Olo alkoi tuntua oudolta kesken työpäivän, kuin sydänkohtausta olisin saanut.

Minut otettiin sairaalaan palaverivaatteissa, tavalliseen päivään lähteneenä. En ollut varautunut synnytykseen mitenkään. Sairaalassa huomattiin heti, että raskausmyrkytys on jo pitkällä. Vasta jälkikäteen ymmärsin, että sitä se oli teetellyt koko raskauden ajan. En vain ollut osannut kiinnittää asiaan työ- ja perhekiireiltä riittävästi huomiota. Hätäsektion sijaan minut leikattiin tällä kertaa kiireellisenä.

Pienen kaverin ilmestyminen näin yllättävällä tavalla perheeseen muutti elämänarvojani.

Jouduin pohtimaan, miten asettaa kokonaisuuden osat toimivampaan tärkeysjärjestykseen. Ja miten osoittaa omalle laumalle vielä selkeämmin se, että he ovat minulle sitä kaikkein tärkeintä.

Elin päivä kerrallaan sairaalan ja kodin välisessä maastossa. Vanhemmat lapset kaipasivat syliä siinä kuin sairaalaan kasvamaan jätetty kuopuskin. Osaston seinille tuodut kuvat, joissa elämänsä tehohoidossa aloittaneet pikkukeskoset olivat ehtineet jo kasvaa isoiksi, valoivat tilanteeseen ihmeellistä toivoa.

Entä mitä puolisolta tuolloin odotin? Näin jälkikäteen ajatellen yllättävän vähän. Olin tottunut niin sinkkuna kuin parisuhteessa pärjäämään omillani, ja sitä yritin myös tuolloin.

Vuodet ovat tuoneet suhteeseen enemmän tarvitsevuutta.

Nojaudumme toisiimme yli kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen enemmän kuin nuorina uskalsimme. Mutta siihen on tarvittu lukuisia yhdessä voitettuja vastoinkäymisiä, omilla jaloilla seisomaan opettelua, erillistymistä, yhteen tulemista, omien tarpeiden ja toiveiden näkyväksi tekemistä. Ja se jos mikä ei ole aina helppoa, sillä siinä joutuu paljastamaan toiselle oman haavoittuvuutensa.

Mutta useimmiten se kannattaa. Ihminen tahtoo rakastaa ja kokea olevansa rakastettu. Ihan samalla tavalla kuin se pieni nyytti, joka mitään tekemättä laittoi pohtimaan elämän tärkeitä valintoja. Ja sai sitä kautta tarvitsemansa.

Kommentit (1)

ShittySarianna
Liittynyt9.1.2018
1/1 | 

Meillä syntyi esikoisemme keskosena ja se on monella tapaa ollut kyllä onni onnettomuudessa. Ensimmäisenä syynä juurikin tuo, että pitäis olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, jos olisi ollut muitakin lapsia <3 En myöskään tiennyt yhtään mitä odottaa ja millainen elämä vastasyntyneellä on "normaalia", joten sujui se sairaalassakin :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat