Kirjoitukset avainsanalla Päiväkoti

Kuva: Ulla Oinonen

Jos elämäänsä ei aikatauluta tarkasti, niin lapsiperheessä jää omat harrastukset ja itsetutkiskelu vähemmälle. Omat unelmat eivät aina konkretisoidu toteuttamiskelpoisiksi tavoitteiksi, mutta olen huomannut, että arki uudenlaisine haasteineen tarjoaa mainioita mietiskelyn paikkoja, jos sille vain antaa mahdollisuuden.

Ymmärrän hyvin miksi joku haluaa vain käpertyä syliin ja alan itsekin ottamaan voimaa kosketuksesta.

Säkkipimeät aamut, taivaalta tippuva räntä ja harmaat pisarat tekevät aamuheräämisestä extremelajin. On hyvin vaikeaa motivoida itseään siihen, miksi pieni lämpöinen vaippahousu pitää vuorata villalla ja teknisillä talviasusteilla, pakata kärryyn ja lähteä sitten rämpimään ulos päin viimaa. Ymmärrän hyvin miksi joku haluaa vain käpertyä syliin ja alan itsekin ottamaan voimaa kosketuksesta. Näistä minuuteista kiinnipitäminen ei ole koskaan johtanut myöhästymiseen, vaikka niin voisi harhaileva mieli kuvitella.

Toisen kiukun ymmärtäminen ja sen tasoittamisen tajuaminen avaa ovia oman itsenikin armollisuuteen.


Välillä halailukaan ei saa jälkikasvuani reipastumaan.  Olen alkanut hahmottamaan jotain jatkuvuutta siinä, että illalla viimeisenä leikityllä tavaralla on merkitys.  Ymmärrän, ettei kannata miettiä onko muovirasian mukaan ottaminen järkevää tai kuinka monta legoukkoa oikeastaan mahtuukaan pieneen käteen. Olen vain kiitollinen siitä, että oikea tavara kädessä oleva taapero, on iloinen taapero.

Kiukutteleva jälkikasvu voi yllättää myös päiväkodin eteisessä, vaikka kodista olisikin päästy kyynelittä ulos. Kommunikoinnin merkityksen ymmärtää viimeistään sillä hetkellä, kun kuulee, että toinen perheen vanhempi riisuu vain kengät eteisessä ja haalarin vasta taaperon omalla lokerolla. Seuraavana päivänä päiväkodin eteisessä on taas iloinen taapero, kun ymmärrän riisua haalarin vasta hänen omalla lokerollaan.

Mitä hyötyä sitten on tällaisesta tarkkailusta? Herkistyessäni ennakoimaan kaksivuotiaan mieltä, alan kuunnella itseänikin paremmin. Toisen kiukun ymmärtäminen ja sen tasoittamisen tajuaminen avaa ovia oman itsenikin armollisuuteen.

Tämän blogin aihion kirjoitin valmiiksi sekuntia ennen kuin läppärini akku loppui ilman automaattisen tallenuksen autuutta. Näin itsessäni maassa huutavan taaperon ja suhtauduin itseeni lämmöllä.

Jotain tekemistä voi olla myös minuun nojanneella hahmolla, joka kysyi: "Äiti, saanko minä auttaa?"

Terveisin Ulla Oinonen
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Ulla Oinonen
Kuva: Ulla Oinonen

Pieni päiväkotilainen haluaa olla kotimatkan äidin sylissä, koska äidillä on ollut kahtena iltana peräkkäin työmenoja. Pieni päiväkotilainen haluaa kävellä itse sittenkin. Pieni päiväkotilainen ei halua pitää pipoa päässään, mutta sitä ei saa nostaa kärryihinkään. Pinkki pipo lentää kaaressa maahan. Joukko teinipoikia menee ohitsemme ja yksi heistä kommentoi lämpöisesti: "Jollakin on oma tahto."

Siinähän se on. Perheessämme on uusi yksilö, jolla on oma tahto. Kalenteriin on syytä varata viiden minuutin päiväkotimatkaan puolituntia, niin voimme yhdessä katsella pipoa hetken maassakin. Minun on syytä kantaa läppärini joka päivä kotiin, niin yöllä mitattu kuume ei saa katastrofia aikaan. Olen ajatellut, että en halua elää elämääni sydän kurkussa. Ymmärrän kyllä, etteivät kaikenlaiset asiat ole itse valittavissa. Elämässä sattuu ja tapahtuu, mutta monen asian edessä voi puntaroida hetken kyllä ja ei -vastausten välillä. Ehkä sitä on avoimempi tarttumaan sitten oikeisiin mahdollisuuksiin, kun ei ole haalinut niitä itselleen liikaa.

 

Terveisin Ulla Oinonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tiedättekö tunteen, kun monta silmäparia tapittaa sinua yhtäaikaa.

Hymyilet. Kehut yhden ihania tossuja ja ihastelette sitten tovin tossun kuviota. Hetken päästä kipittää luoksesi toinen, joka näyttää tossujaan, joita myös sitten ihastellaan.  Kolmas kysyy tykkäätkö kalasta.  Vastatessasi myöntävästi saat pehmeän kalan syötäväksesi. Syliin on tungosta. Silmäparit eivät lakkaa tapittamasta.

Kävimme tällä viikolla kääntymässä tyttäreni päiväkodissa. Aloitamme päiväkotiharjoittelun ensi viikolla. Mielessäni pyörii ainakin miljoona eri tunnetta. Pieni päiväkotireppu on hankittu ja nimitarroja liimattu kaikenmaailman varusteisiin huolellisesti. Taidan piilottaa osan tunteistani kaikkeen touhuamiseen.

Tämä on vain yksi asia, jossa parisuhteessa osapuolien tunneskaala vaihtelee. Tunteiden vuoristorata loivenee ja puuhan määrä ainakin puolittuu, kun puhumme puolisoni kanssa varhaiskasvatuksen aloituksesta.  Toisen tavallinen työviikko on toisen maailman pysäyttävin. Muistanko kertoa oleellisimmat asiat lapsestamme ja onko kaikki mukana.  Minun olemiseni ja tekemisenä auttaa tai vaikeuttaa lapsemme sopeutumista. Ja ammattilaisethan näkevät nyt kasvatuksemme käden jäljen, onko kirjoja luettu ja lorupusseja availtu.  Entäs sitten, kun harjoittelun jälkeen niistä kaikista silmäpareista tulee rakkaita, kun jo yhden päivän jälkeen sydämeni on sykkyrällä.

Jännitykseni purkautuu vouhkaamisena aiheesta kuin aiheesta, joka ei edes tulevaan viikkoon liity, sillä uskaltaako näitä kaikkia tunteita edes päästää ilmoille?

"Yksi kerrallaan ja monta peräkkäin", neuvoisi isäni.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat