Kirjoitukset avainsanalla häät

Kuva: Annie Spratt, Unsplash

Viime viikonloppuna ne olivat. Rakkaiden ystävieni häät. Tänään tahdon, heidän luvallaan, jakaa ajatuksen, jonka juhlapäivänä heille ja juhlaväelle kerroin.

 

Hääpuhe aloitetaan usein hääparin lapsuudesta. Minä päätin aloittaa hieman kauempaa. Alkuräjähdyksestä on noin 13,8 miljardia vuotta. Sen tapahtumista saivat alkunsa muun muassa pikku hiljaa atomit, joista sitten muodostui aineita ja jälleen uusia aineita.

Jossain vaiheessa noista atomeista muodostui tähtiä, jotka elivät oman elinkaarensa, kuolivat ja räjähtivät ja niistä jäänteistä muodostui toisen sukupolven tähtiä. Myös ne elivät oman elinkaarensa, kuolivat ja räjähtivät. Niiden jääntekstä syntyivät muun muassa kolmannen sukupolven tähdet, kuten auurinko, sekä me.
Kun siis katsot itseäsi niin katsot atomeita, jotka ovat olleet ainakin kahden tähden rakennusaineina. Ja jos määrää mietitään niin voit laittaa oman painosi perään 26 nollaa ja saat tietää nykyisen arvion siitä kuinka monta atomia suunnilleen tarvitaan sinun rakentumiseen. Keskivertoihmisen kohdalla siis suunnileen todella monta atomia. Ja niiden kaikkien atomien täytyi löytää lopulta juuri noille paikoilleen että synnyitte esim te, rakas juhlapari. Se on aika ihmeellistä.

Kuitenkin kenties vielä ihmeellisempää on se kuinka kaikkien näiden miljardien ihmisten joukossa, joita maan päällä elää, on kaksi ihmistä, jotka tekevät lukemattomia päätöksiä joka päivä. Pieniä ja suuria, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa. Se on käsittämätön määrä erilaisia mahdollisuuksia miten asiat voivat mennä. Mutta kuitenkin jotenkin, joku päivä nuo kaikki valinnat johtaavat siihen, että nuo kaksi ihmistä kohtaa. Eikä vain tavalla, jolla kohtaamme lukuisia ihmisiä elämämme aikana vaan jollain erityisellä tavalla. Tavalla, jota erilaiset ihmiset ympäri maailmaa, taiteilijat, runoilijat ja suuret ajattelijat, ovat koko olemassa olomme ajan yrittäneet kuvata ja käsittää siinä kuitenkaan koskaan täysin onnistumatta.

Haluaisinkin sanoa teille, ilmaan mitään oikeita valtuuksia lähteä teitä missään neuvomaan, että ehkä siinä voi olla teidän vapautenne. Että teidän ei ehkä tarvitsekaan koskaan täysin ymmärtää mitä välillänne oikein tapahtuu, miten tähän on tullu tai mitä tämän kaiken kanssa tulisi tehdä. Sillä, ehkä kyse onkin jostain, jota kukaan ei ole pystynyt koskaan täysin käsittämään tai kuvaamaan. Ehkä kyse on jostain, jota täytyy vain elää. Elämän pienissä ja suurissa hetkissä. Tällaisissa suurissa juhlissa sekä siellä ihan tavallisessa arjessa.

On ihmeellistä ja ihanaa, että te olette siinä toistenne vierellä. Ja koen olevani onnekas ja otettu, että olen saanut ja saan olla, kaikkien näiden muidem ihmisten tavoin, siinä teidän vierellä. Olen saanut pyöriä kolmantena pyöränä mukana lukuisia kertoja, kerätä teistä luottamusta, että ihmeellisiä asioita tosiaan tapahtuu sekä iloita onnestanne.

Rakas sulhanen, on ihmeellistä, että kaikkien ihmisten keskellä juuri me saimme kohdata. Hieman eri tavalla kuin te kylläkin. Ja, että se johti siihen, että sain tutustua sinuun rakas morsian. Se on onnekasta. Te olette onnekasta.

Niinpä iloitkaa elämästä ja toinen toisistanne. Ja vaikeina hetkinä muistakaa kaikki ne todella monet atomit, lukemattomat valinnat ja lukuisat ihmiset, jotka ihmeellisesti osuivat kohdalleen ja toivat teidät toistenne luo.

Todennäköisyydet ovat selvästi puolellanne.

Onnellisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Hanna Meriläinen ja Mio Kivelä

Wc-kylttien maalausta, vaatevalintoja, paikkakortteja, leivontaa ja kutkuttavaa tunnelmaa. Muun muassa sellaista on elämäni tällä hetkellä, kun ystävieni häihin on enää pari päivää aikaa.

Olen kertonut kuinka iloitsen heidän suhteestaan ja omanlaisista polttareistamme. Nyt ajatukseni pyörivät suuressa päivässä ja siihen valmistautumisessa.

Erilaiset television hääohjelmat ovat täynnä pienempiä ja suurempia paniikin, romahduksen ja hermostumisen hetkiä. Jotain puuttuu, menee rikki tai näyttääkin sittenkin vääränlaiselta. Suunnitelmien muutoksilta ei taida voida välttyä. Kömmähdyksiä tulee ja kaikenlaista sattuu. Miten sen kaiken keskellä sitten kestää, kun kyse on niin monella tavalla merkityksellisestä päivästä?

Seurasin eilen vierestä, kun morsian totesi ystävälleen. "Kyllä myö tää kokoon saahaan. Tärkeintä on, että ollaan kaikki yhessä". Niinpä niin. Ei tahra kyltissä pilaa juhlien tunnelmaa tai viimeistelemätön puhe parin avio-onnea. Läheisten ihmisten eloa ja onneahan siinä juhlitaan yhdessä heille merkityksellisten ihmisten kanssa. Häiden syvin merkitys ei synny koristeista tai ohjelmanumeroista. Se syntyy ihmisten välisestä rakkaudesta toisiaan kohtaan.

En väitä, etteikö ulkoisilla seikoilla saisi olla väliä. Niillä saa olla juuri se merkitys minkä tahdomme niille antaa. Enkä väitä, etteikö niistä tulisi kuitenkin helposti stressattua ja jännitettyä. Aion varmasti jännittää vielä itsekin monessa kohtaa. Mutta ehkä siinä pahimman paniikin hetkellä voi hetkeksi pysähtyä, hengittää syvään ja muistaa sen rakkauden, jota juhlissa juhlitaan ja ne ihmiset joita se koskettaa. Keskittyä olennaiseen ja muistaa, että siinä yksin on jo kaikki. Kaikki sen jälkeen on vain plussaa.

Siispä kaikille tämän kesän tuleville morsiammille, sulhasille, kumppaneille, kaasoille, bestmaneille ja kaikille muille häähumun keskellä eläville: "Älä huoli. Kyllä myö tää kokoon saahaan. Tärkeintä on, että ollaan kaikki yhessä."

Kutkuttavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Istun rovaniemeläisessä hostellissa. Käynnissä on ystäväni polttarimatka.

Saadessani bestmanin roolin kysyin hänen ajatuksiaan polttareista. Alkuun hän ei kaivannut niitä lainkaan. Koitin kuitenkin kannustaa miettimään asiaa vielä uudestaan rauhassa ja vaikka ihan uudelta kannalta.

Näen polttarit läheisen ihmisen ja tämän onnen juhlistamisena. Häissä juhlistamme ihmisten välistä rakkautta, heidän suhdettaan. Ystävääni ja hänen puolisoaan. Halusin sen lisäksi päästä muistamaan ja juhlistamaan myös pelkästään ystävääni ja sitä, että hän on löytänyt rinnalleen ihmisen, jonka kanssa tahtoo arkeaan jakaa.

Polttarit, kuten juhlat ylipäätään, saavat näyttää ihmiseltä itseltään.

Keskusteluiden ja pohdintojen jälkeen löysimme ratkaisun. Kahden miehen matka pakkassäiden perässä pohjoiseen. Ilman suurta joukkoa, hulluja asuja tai julkisia tehtäviä. Vain kaksi ystävystä, kasa lämpimiä vaatteita sekä valkea lapin luonto.

Polttarit, kuten juhlat ylipäätään, saavat näyttää ihmiseltä itseltään. Joillekin niihin kuuluu perinteisiä elementtejä, toisille taas ei. Perinteisistä juhlista ei tarvitse luopua vain, koska ei tahdo juhlia niitä niin kuin yleensä. Voi löytää oman tapansa.

Minulle juhlan ideana on juhlistaa juhlittavaa, joten tuntuu vain luonnollista, että se myös näyttäisi häneltä itseltään. Kaikissa muodoissa.

Talvisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vietämme tänään 20-vuotishääpäivää, siis posliinihäitä. Se kuulostaa minusta pitkältä ajalta ja vähän epätrendikkäältä toki.

- Onko ollut onnellista? On.

- Onko ollut surullista? On.

- Onko ollut tavallisen tylsää? Ei. Tasaisia vaiheita onneksi niitäkin, mutta tylsää ei ole ollut kyllä päivääkään.

Kun sanoimme 20 vuotta sitten tahdon, emme tietenkään tienneet, mitä olimme tahtomassa. Monestakaan asiasta emme tienneet juuri mitään. Monissa taidoissa olimme kovin puutteellisia. Emme osanneet tehdä kunnollista ruokaa, siivota säännöllisesti, maksaa laskuja ajallaan, säästää rahaa, emme osanneet aina kaikesta puhua ja suunnitella yhteisiä menoja. Oman itsensä etsiminen on vaatinut aikaa ja voimavarjoa.  Oli aikoja, jolloin emme osanneet raivata riittävästi kahdenkeskistä aikaa. Monenlaiset aikasyöpöt ovat hyökänneet kimppuumme kuten kiinnostavat opinnot, työt, lukuisat ihmiset, harrastukset, maailmanparannus, talonrakennus ja mitä kaikkea omituista onkaan pitänyt mennä haalimaan.  Molempia meitä on vaivannut hyvässä ja pahassa miellyttämisen halu muita ihmisiä kohtaan. Se on usein tapahtunut oman suhteen ja oman hyvinvoinnin kustannuksella. Ja hirvittävä ahneus elämälle. Nyt saa riittää. Ei enää taloja, kohtuullisesti maailmanparannusta ja kohtuudella harrastuksia, kiitos. On tullut tarve rauhoittua.

Ulkoisia paineita ja vastoinkäymisiäkin on ollut mielestäni aivan tarpeeksi. Lapsettomuus tai taloushuolet eivät jalostaneet meitä paremmiksi ihmisiksi.  Onneksi meitä oli kuitenkin  kaksi yhdessä kärvistelemässä. Ja kun toinen meinasi luovuttaa, toinen jaksoi vielä uskoa, että kyllä tämä tästä - yritetään vielä.  Kannatti yrittää. Nyt  meillä on kaksi ihanaa lasta ja kohtuullinen toimeentulo.

Pitkä suhde on vaatinut sen, että on löytynyt riittävästi sisua kestää hanakalia aikoja ja samalla riittävästi lämpimiä tunteita toista kohtaan. Ihan objektiivisesti katsottuna tukiverkostomme olisi voinut olla parempi. Ehkä se juuri on hitsannut meitä enemmän  yhteen. Keskinäisessä kommunikoinnissa olemme ainakin  kahdessakymmenessä vuodessa kehittyneet. Kumpikaan meistä ei enää kuvittele, että toinen on ajatustenlukija. Apua olemme joutuneet opettelemaan pyytämään. Siinä olimme aluksi aivan surkeita. Apua olemme onneksi sitten pyydettäessä myös  saaneet läheisiltä ystäviltä, sukulaisilta ja Jumalalta, parisuhdekursseilta ja toisiltamme. Ilman miestäni en olisi ikinä uskaltanut hakea mihinkään uuteen työhön tai mennä lapsettomuushoitoihin tai adoptioneuvontaan tai perustaa vaikkapa tarinateatteriryhmää. Hän on kuullut hyvin haaveeni ja rohkaissut eteenpäin. En osaa sanoa, olenko minä osannut tarpeeksi rohkaista häntä. Siinä voisi olla kehittymistä minulla.

Nyt kun katsoo taaksepäin, on ollut paljon johdatusta ja siunausta. Ajatella, että meidät johdatettiin jo ennen naimisiinmenoa parisuhdetapahtumaan. Thank God, että menimme sinne. Mitä olisikaan meille tapahtunut, jos emme olisi sellaiseen  "eksyneet"?

Tämän luovan hullun miehen kanssa tahdon yhä jatkaa tätä omituista tapahtumaa nimeltä Elämä, pitää parisuhdekursseja ja tietysti siivota, siivota, siivota, tehdä ruokaa ja patistaa lapsia hampaiden pesulle. Huoh. Tänään vietimme vihkikirkossamme avioliiton vuosipäivän rukoushetkeä. En osaa selittää, mitä siinä tapahtui, mutta suosittelen muillekin vastaavaa rituaalia. Rukoilen Jumalan johdatusta meille edelleen. Usko ja rakkaus ovat minulle aika isosti tunneasioita.

terv. nimimerkki tunne edellä elämään

p.s. Ja muille pareille pitkän suhteen salaisuudet voivat olla ihan muut. Jokaisen parin pitää löytää omat parisuhdereseptit.

  • Minna Tuominen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat