Kirjoitukset avainsanalla häät

Kuva: Melanie Vilelneuve, Unsplash

Luin tekstin, joka nosti kyyneleet silmilleni. Se sai silmäni kostumaan liikutuksesta ja se sai silmäni kostumaan surusta. Se oli juttu amerikkalaisesta kahden lapsen äidistä, joka toimii samaa sukupuolta olevien parien häissä lainaäitinä.

Sara Cunninghamin oma poika on homo, eikä sen hyväksyminen ollut Saralle täysin helppo taival, mutta nykyään hän ei näe asiassa ongelmaa ja itse asiassa tekee töitä tukeakseen samassa tilanteessa olevia vanhempia. Cunningham on myös pappi ja vihkiessään samaa sukupuolta olevia pareja hän alkoi huomata kuinka monelta saattoi puuttua omat vanhemmat juhlista, sillä he eivät hyväksyneet enää lastaan tai hänen suhdettaan. Lopulta hän kirjoitti omaan tilapäivitykseensä, että voisi tulla tuuraamaan äitejä häihin mikäli, joku sellaista toivoisi. Ja kuinka ollakaan päivitys levisi kulovalkean tavoin ja yhteydenottoja alkoi tulla ympäri maailmaa. Onneksi myös muita äitejä ilmoittautui mukaan ja näin on jo useampia häitä buukattu eri äideille.

Ikävän monet sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöön kuuluvat päätyvät yhä perheensä ulkopuolelle. Ikävän monet joutuvat kohtaamaan juhlat ja arjet ilman perhettään ja sukulaisiaan vain koska ovat oma itsensä. Onneksi, juuri tämän ikävän ja tuskaisan faktan vuoksi, sateenkaariyhteisö on kuitenkin kautta aikain oppinut tekemään perheen itsestään, silloin kun biologinen perhe ei ymmärrä sitä roolia enää kantaa. AIDSin täyteisten kipeiden vuosien aikaan ystävät kantoivat toisiaan hautaan, kun perhe ei halunnut olla enää osa läheisensä elämää eikä kuolemaa. Nyt laajennettu yhteisö vastaa myös niihin kipuihin, joita kohdataan kun iloissakin paistaa suru.

Häät ovat onnellinen juhla. Niiden keskiössä on rakkaus. Niissä loistaa halu sitoutua ja kantaa arkea sekä sen iloja ja suruja yhdessä. Sateenkaripareille se on myös asia, joita moni ei välttämättä osannut vielä muutama vuosi sitten kuvitella saavansa kokea. Se tekee joskus juhlasta vielä erityisen onnellisen ja merkittävän. Kuitenkin osalle tuota puhdasta onnea ja iloa varjostaa aukko. Tyhjät tuolit vierasrivistössä. Tieto siitä, ettei oma perhe, ettei omat läheiset, omat vanhemmat, tahdo tulla viettämään tuota iloa heidän kanssaan. Mahdollisesti muistutus siitä, etteivät he tahdo olla läsnä heidän elämässä lainkaan. Se on iso kipu ja varjo kantaa tuona onnellisena päivänä.

Monet saavat yhteisöstä perheen itselleen silloinkin, kun oma perhe hylkää. Olo, elo ja arki voi olla hyvää ja onnellistakin vaikka joutuisi kääntämään selkänsä lapsuuden perheelle. Me olemme monenlaisia, selviämme monenlaisesta ja kaipaamme erilaisia asioita. Mutta voi hyvin olla, että monelle heistäkin, joille perheen jääminen ei enää ole niin kipeä asia, niin heillekin nuo tyhjät tuolit ja aukot perinteessä suurien juhlien kohdalla, kääntävät veitsiä haavassa. Muistuttavat kaikesta siitä mistä he eivät enää saa olla osallisia. Silloin merkitykselliseksi astuvat sellaiset ihmiset kuin Sara Cunningham. Ihmiset jotka lupaavat olla sinä päivänä heidän suurimpia faneja, niin kuin vanhemmat tuppaavat olemaan, olla liikuttuneina kirkon penkissä sekä ennen kaikkea iloita heidän kanssaan. Tehdä niitä asioita mitä monet lapset toivovat vanhempiensa noissa hetkissä tekevän. He eivät välttämättä korvaa biologisen vanhemman poissaoloa tai pyyhi pois kokonaan sen aiheuttamaa kipua, mutta he voivat olla täyttämässä tyhjiön. He peittävät sitä aukkoa ja sen aiheuttamaa kipua sekä muistuttavat, etteivät hylätyksi tulleetkaan ole yksin, että yhä on heitä jotka iloitsevat heistä sekä heidän onnestaan.

Minun silmäni kostuivat, sillä laajennettukin yhteisö pitää huolta omistaan. Minun silmäni kostuivat, sillä on ihmisiä, jotka näkevät kivut sekä vääryydet ja tahtovat tehdä jotain niiden eteen. Minun silmäni kostuivat, sillä joku iloitsee silloinkin, kun joku toinen ei sitä tajua tehdä. Minun silmäni kostuivat kaikkien heidän puolesta, jotka joutuvat pelkäämään tai kokemaan, etteivät heille tärkeät ihmiset ota heitä enää elämäänsä tai saavu heitä ja heidän onneaan juhlimaan. Minun silmäni kostuivat siitä, että heitä yhä on.

Liikuttunein terveisin, Mio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Annie Spratt, Unsplash

Viime viikonloppuna ne olivat. Rakkaiden ystävieni häät. Tänään tahdon, heidän luvallaan, jakaa ajatuksen, jonka juhlapäivänä heille ja juhlaväelle kerroin.

 

Hääpuhe aloitetaan usein hääparin lapsuudesta. Minä päätin aloittaa hieman kauempaa. Alkuräjähdyksestä on noin 13,8 miljardia vuotta. Sen tapahtumista saivat alkunsa muun muassa pikku hiljaa atomit, joista sitten muodostui aineita ja jälleen uusia aineita.

Jossain vaiheessa noista atomeista muodostui tähtiä, jotka elivät oman elinkaarensa, kuolivat ja räjähtivät ja niistä jäänteistä muodostui toisen sukupolven tähtiä. Myös ne elivät oman elinkaarensa, kuolivat ja räjähtivät. Niiden jääntekstä syntyivät muun muassa kolmannen sukupolven tähdet, kuten auurinko, sekä me.
Kun siis katsot itseäsi niin katsot atomeita, jotka ovat olleet ainakin kahden tähden rakennusaineina. Ja jos määrää mietitään niin voit laittaa oman painosi perään 26 nollaa ja saat tietää nykyisen arvion siitä kuinka monta atomia suunnilleen tarvitaan sinun rakentumiseen. Keskivertoihmisen kohdalla siis suunnileen todella monta atomia. Ja niiden kaikkien atomien täytyi löytää lopulta juuri noille paikoilleen että synnyitte esim te, rakas juhlapari. Se on aika ihmeellistä.

Kuitenkin kenties vielä ihmeellisempää on se kuinka kaikkien näiden miljardien ihmisten joukossa, joita maan päällä elää, on kaksi ihmistä, jotka tekevät lukemattomia päätöksiä joka päivä. Pieniä ja suuria, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa. Se on käsittämätön määrä erilaisia mahdollisuuksia miten asiat voivat mennä. Mutta kuitenkin jotenkin, joku päivä nuo kaikki valinnat johtaavat siihen, että nuo kaksi ihmistä kohtaa. Eikä vain tavalla, jolla kohtaamme lukuisia ihmisiä elämämme aikana vaan jollain erityisellä tavalla. Tavalla, jota erilaiset ihmiset ympäri maailmaa, taiteilijat, runoilijat ja suuret ajattelijat, ovat koko olemassa olomme ajan yrittäneet kuvata ja käsittää siinä kuitenkaan koskaan täysin onnistumatta.

Haluaisinkin sanoa teille, ilmaan mitään oikeita valtuuksia lähteä teitä missään neuvomaan, että ehkä siinä voi olla teidän vapautenne. Että teidän ei ehkä tarvitsekaan koskaan täysin ymmärtää mitä välillänne oikein tapahtuu, miten tähän on tullu tai mitä tämän kaiken kanssa tulisi tehdä. Sillä, ehkä kyse onkin jostain, jota kukaan ei ole pystynyt koskaan täysin käsittämään tai kuvaamaan. Ehkä kyse on jostain, jota täytyy vain elää. Elämän pienissä ja suurissa hetkissä. Tällaisissa suurissa juhlissa sekä siellä ihan tavallisessa arjessa.

On ihmeellistä ja ihanaa, että te olette siinä toistenne vierellä. Ja koen olevani onnekas ja otettu, että olen saanut ja saan olla, kaikkien näiden muidem ihmisten tavoin, siinä teidän vierellä. Olen saanut pyöriä kolmantena pyöränä mukana lukuisia kertoja, kerätä teistä luottamusta, että ihmeellisiä asioita tosiaan tapahtuu sekä iloita onnestanne.

Rakas sulhanen, on ihmeellistä, että kaikkien ihmisten keskellä juuri me saimme kohdata. Hieman eri tavalla kuin te kylläkin. Ja, että se johti siihen, että sain tutustua sinuun rakas morsian. Se on onnekasta. Te olette onnekasta.

Niinpä iloitkaa elämästä ja toinen toisistanne. Ja vaikeina hetkinä muistakaa kaikki ne todella monet atomit, lukemattomat valinnat ja lukuisat ihmiset, jotka ihmeellisesti osuivat kohdalleen ja toivat teidät toistenne luo.

Todennäköisyydet ovat selvästi puolellanne.

Onnellisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Hanna Meriläinen ja Mio Kivelä

Wc-kylttien maalausta, vaatevalintoja, paikkakortteja, leivontaa ja kutkuttavaa tunnelmaa. Muun muassa sellaista on elämäni tällä hetkellä, kun ystävieni häihin on enää pari päivää aikaa.

Olen kertonut kuinka iloitsen heidän suhteestaan ja omanlaisista polttareistamme. Nyt ajatukseni pyörivät suuressa päivässä ja siihen valmistautumisessa.

Erilaiset television hääohjelmat ovat täynnä pienempiä ja suurempia paniikin, romahduksen ja hermostumisen hetkiä. Jotain puuttuu, menee rikki tai näyttääkin sittenkin vääränlaiselta. Suunnitelmien muutoksilta ei taida voida välttyä. Kömmähdyksiä tulee ja kaikenlaista sattuu. Miten sen kaiken keskellä sitten kestää, kun kyse on niin monella tavalla merkityksellisestä päivästä?

Seurasin eilen vierestä, kun morsian totesi ystävälleen. "Kyllä myö tää kokoon saahaan. Tärkeintä on, että ollaan kaikki yhessä". Niinpä niin. Ei tahra kyltissä pilaa juhlien tunnelmaa tai viimeistelemätön puhe parin avio-onnea. Läheisten ihmisten eloa ja onneahan siinä juhlitaan yhdessä heille merkityksellisten ihmisten kanssa. Häiden syvin merkitys ei synny koristeista tai ohjelmanumeroista. Se syntyy ihmisten välisestä rakkaudesta toisiaan kohtaan.

En väitä, etteikö ulkoisilla seikoilla saisi olla väliä. Niillä saa olla juuri se merkitys minkä tahdomme niille antaa. Enkä väitä, etteikö niistä tulisi kuitenkin helposti stressattua ja jännitettyä. Aion varmasti jännittää vielä itsekin monessa kohtaa. Mutta ehkä siinä pahimman paniikin hetkellä voi hetkeksi pysähtyä, hengittää syvään ja muistaa sen rakkauden, jota juhlissa juhlitaan ja ne ihmiset joita se koskettaa. Keskittyä olennaiseen ja muistaa, että siinä yksin on jo kaikki. Kaikki sen jälkeen on vain plussaa.

Siispä kaikille tämän kesän tuleville morsiammille, sulhasille, kumppaneille, kaasoille, bestmaneille ja kaikille muille häähumun keskellä eläville: "Älä huoli. Kyllä myö tää kokoon saahaan. Tärkeintä on, että ollaan kaikki yhessä."

Kutkuttavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Istun rovaniemeläisessä hostellissa. Käynnissä on ystäväni polttarimatka.

Saadessani bestmanin roolin kysyin hänen ajatuksiaan polttareista. Alkuun hän ei kaivannut niitä lainkaan. Koitin kuitenkin kannustaa miettimään asiaa vielä uudestaan rauhassa ja vaikka ihan uudelta kannalta.

Näen polttarit läheisen ihmisen ja tämän onnen juhlistamisena. Häissä juhlistamme ihmisten välistä rakkautta, heidän suhdettaan. Ystävääni ja hänen puolisoaan. Halusin sen lisäksi päästä muistamaan ja juhlistamaan myös pelkästään ystävääni ja sitä, että hän on löytänyt rinnalleen ihmisen, jonka kanssa tahtoo arkeaan jakaa.

Polttarit, kuten juhlat ylipäätään, saavat näyttää ihmiseltä itseltään.

Keskusteluiden ja pohdintojen jälkeen löysimme ratkaisun. Kahden miehen matka pakkassäiden perässä pohjoiseen. Ilman suurta joukkoa, hulluja asuja tai julkisia tehtäviä. Vain kaksi ystävystä, kasa lämpimiä vaatteita sekä valkea lapin luonto.

Polttarit, kuten juhlat ylipäätään, saavat näyttää ihmiseltä itseltään. Joillekin niihin kuuluu perinteisiä elementtejä, toisille taas ei. Perinteisistä juhlista ei tarvitse luopua vain, koska ei tahdo juhlia niitä niin kuin yleensä. Voi löytää oman tapansa.

Minulle juhlan ideana on juhlistaa juhlittavaa, joten tuntuu vain luonnollista, että se myös näyttäisi häneltä itseltään. Kaikissa muodoissa.

Talvisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat