Kirjoitukset avainsanalla Parisuhde

Juhlan ei tarvitse olla aina suurta. Se voi olla vaikka vain erityisellä rauhalla ja mielellä nautittu illallinen rakkaimpansa kanssa. Kuva: Vincenzo Landino, Unsplash

Vietimme muutama päivä sitten tyttöystäväni kasteen vuosipäivää. Se on erityinen meille molemmille, sillä olen myös hänen kumminsa. Söimme hyvin ja vietimme aikaa toistemme kanssa. Viikko sitten ostin hänelle kukkia nimipäiväonnitteluksi, vaikken ole itse oikein koskaan osannutkaan nimipäiviä erityisinä pitää. Siinä kukkia kantaessa kuitenkin mietin, että ehkei aina tarvitakaan mitään erityistä. Ehkä silti voi juhlia. Koska kenties joka päivä, on syytä juhlaan.

Juhla -sanalla on monia eri merkityksiä. Se on jonkin muistoksi tai kunniaksi vietettävä aika, esimerkiksi päivä tai tilaisuus. Se voi olla myös jostain toisesta syystä arvokas tai muutoin arjesta poikkeava hetki. Toisaalta sillä voidaan tarkoittaa myös yleistä satunnaisempaa hauskanpitoa, yhteen kokoontumista ja ajanviettoa. Elämään juhlat puolestaan tuovat mahdollisuuden keskittyä erityisesti johonkin ja pysähtyä sen ääreen. Ne antavat luvan tuoda päivään ja hetkeen jotain erityistä. Lisäksi ne rikkovat arjen aherruksen ja rutiinit. Ovat jotain muuta.

Arki ja elämä ovat täynnä juhlan paikkoja. Olemme muun muassa päättäneet kumppanini kanssa juhlistaa jokaista kertaa, kun kumpikaan meistä saa opinnoissaan kuolleen kielen, eli Raamatun heprean, latinan tai muinaiskreikan, läpi. Syitä juhlaan voivat olla myös esimerkiksi erityisen sujuvasti mennyt aamu lasten kanssa, kauhulla odotetun työtehtävän valmiiksi saaminen, palautettu koulutehtävä, rakentavasti käyty riita tai ihan vain erityisen mukava päivä. Syitä juhlaan löytyy sieltä täältä. Vaikka joka päivästä. Eikä niiden huomaamista tarvitse odottaa vaan niitä voi rohkeasti lähteä etsimään. Kaivatessaan päättää, että tänään tahdon löytää syyn juhlaan tai huonossa hetkessä maalata sen päätyyn juhlan paikka.

Etsimällä syitä juhlaan näkee elämästä helpommin sen kauneutta sekä itsestään onnistumisen hetkiä. Tarjoaa itselleen ja suhteelleenkin syitä nauttia elämästä, tänäänkin. Ei tarvitse odottaa tiettyjä päiviä, jotta voi muistaa itseään, kumppaniaan tai suhdettaan. Ei tarvitse valita vuodesta vain muutamaa päivää, joille sitten asettaa kaikki onnistumisen paineet. Voi sen sijaan levittää sen kaiken ilon ja hyvän mitä niiltä päiviltä kaipaa ympäri vuotta, ihan tavallisenkin oloisiin päiviin.

Mikä tänään on elämässäsi tai suhteessasi sellaista, joka tarjoaa syytä juhlaan? Onko jonkin arkisenkin hetken vuosipäivä tai muutoin ihan erityisellä tavalla tavallinen päivä? Etsikää syitä, vaikka yhdessä. Miettikää mitä päiväänne on kuulunut ja miten sen juhlan hetkiä juhlistaisitte. Tai päättäkää jokin juhla lähitulevaisuuteen. Päättäkää ottaa aikaa toisillenne ja elämällenne, sillä teistä ja siitä löytyy varmasti yksi jos toinenkin syy juhlaan. Sillä jo se, että sinä tai te olette, on valtavan suuri syy juhlaan.

Juhlistavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Sini Saavalainen

Esikoisemme syntyi viime viikolla. Vauvan lisäksi synnyimme mieheni kanssa äidiksi ja isäksi. Vaikka raskausaikana nämä roolit ovat olleet tiedossa ja niihin on tavallaan kasvettu, niin silti oma tuhiseva pienokainen sylissä äitiys ja isyys on paljon todellisempaa. Vaikka muutos on ollut iso, se ei ole ollut ehkä niin iso kuin etukäteen peloteltiin. Tässä joitakin näkökulmia, mitä olen pohtinut vauvan syntymästä suhteessa parisuhteeseen.

1. vauvan aiheuttama univaje ja heräily

Ensimmäinen asia, johon törmäsin jo raskausaikana on puhe siitä, miten vauva valvottaa. Tästä on varoiteltu erityisesti minua, miehelleni on lähinnä lempeästi kuittailtu tulevasta väsymyksestä. Nyt vauva-arkea eläessä tuntuu välistä siltä, että tässä varoittelussa kuuluvat vanhakantaiset kaiut siitä, että äiti on se, joka herää ja isä vain kääntää kylkeä vauvan nukkuessa.

Mietin että on yksi toinenkin elämänmuutos, jossa uni jää herkästi vähemmälle, mutta josta kukaan ei varoita: pariskunnan yhteen muuttaminen. Kukaan ei puhu mahdollisesti erilaisten unirytmien yhteensovittamishaasteista tai toisen kuorsaamisen, unissapuhumisen tai yöllisten keskustelujen aiheuttamasta univajeesta.

2. vauva on kuin outo ihminen muuttaisi kotiin?

Ainakin omalla kohdallani vauvan syntymisessä oli paljon samaa kuin aikoinaan yhteen muuttamisessa seurustelun jälkeen. Vauvan osalta raskausaikana olin saanut jo jotain oikeiksi osoittautuneita viitteitä hänen temperamentistaan. Toisaalta emme miehemme kanssa voineet tietää sitä, millaista arjesta lopulta tulisi lapsen syntyessä emmekä vuosia sitä ennen yhteen muuttaessamme. Kumpaankin tilanteeseen liittyi lisäksi uusien huonekalujen ja muiden hankintojen tekemistä arjen mahdollistamiseksi.

3. omaan kommunikointiin joutuu kiinnittämään enemmän huomiota

Kun muutimme aikoinaan yhteen ja kun saimme nyt vauvan, kumpikin tilanne muutti tapaamme puhua toisillemme. Sekä yhteenmuutossa että vauva-arjen pyörittämisessä korostuu kysymys: miten saan välitettyä toiselle viestin, niin että tulen ymmärretyksi ja osoitan välittäväni hänestä. Vauvan kanssa tähän tuo lisähaasteen se, että naisen ja miehen lisäksi tilanteessa on ihmisen alku, joka ei pysty vielä ilmaisemaan itseään sanallisesti. Sen sijaan hän ymmärtää vanhempiensa äänensävyt ja äänenpainot, mutta ei ymmärrä, kenelle puhutaan. Vauva hätääntyy aikuisen korotetusta äänestä riippumatta siitä, kenelle sitä korotetaan ja rauhoittuu lempeästä puheesta ja syliin ottamisesta. Tämä on kannustanut minua ja miestämme puhumaan toisillemme lempeämmin ja rakastavammin.

Vauvan syntymästä tekee ainutlaatuisen kolme osapuolta

Vauvan syntymää ei voi kuitenkaan täysin verrata yhteen muuttamiseen. Vauvan syntymän jälkeen perheessämme on nyt enemmän kuin kaksi jäsentä. Vaimon ja miehen lisäksi olemme mieheni kanssa myös isä ja äiti. Toistemme lisäksi joudumme pitämään päivittäin huolta myös pienokaisestamme. Hänelle parisuhteemme on olennainen osa hänen kasvuympäristöään. Tämän takia vauva-arjen kiireidenkin keskellä on tärkeää kiinnittää huomiota parisuhteen: jos ei muulla, niin kannustavilla halauksilla, hoitovuorojen vaihdoilla, sekä yhdessä nauramisella ja itkemisellä arjen absurdeissa hetkissä.

 

Vauva-arjen keskeltä terveisiä toivotellen

Sini Saavalainen

Pappi, sosionomi ja tuore äiti

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vuosia sitten tarjosin apua yksin jääneelle pienten lasten äidille. Halusin todella auttaa, sillä hänen tilanteensa tuntui kestämättömältä. Arjen pyöritystä välillä pitkiäkin aikoja yksin, ilman hetken hengähdystä. Vapaina viikonloppuina totaalinen väsymys ja kasa tekemättömiä hommia. Hänen vastauksensa jäi mieleen: - Kiitos, tosi mielellään. Mutta mä en sitten pysty auttamaan sua. En vaan repeä tästä. 

Vastaus hämmensi minua. En nimittäin odottanut vastapalvelusta. Se nyt olisi ollut hassua koko tilanteessa. Kuormittaa kuormittunutta lisää. Mutta sellaiseen rooliin hän oli kasvanut ja tottunut. Elämä heitteli niin, että oli pakko toimia uudella tavalla. Hoitaa vain omat asiansa ja ottaa apua vastaan niihinkin. 

Haluaisin auttaa ja ilahduttaa, koska pelkään, ettei minua muuten hyväksytä. Että se ei riitä, mihin näillä resursseilla pystyn.

Minulle oli iso oivallus ymmärtää lapsuuden perheen roolituksen merkitys ihmissuhteiden kannalta. Se määrittää mielestäni enemmän, kuin vaikka omaa sukupuolta olevan vanhemman malli. Passaajaksi oppinut passaa parisuhteessakin ja palveluksia vastaan ottamaan tottunut, ottaa niitä sujuvasti vastaan myös parisuhteessa. Tahtipuikon heiluttaja haluaa määrätä ja sopeutumaan tottunut sopeutuu. 

Tämä on edelleenkin jotenkin tosi pysäyttävää. Kuinka vähän lopulta muutummekaan? 

Nyt olen itse samassa tilanteessa, kuin ystäväni vuosia sitten. Minun täytyy opetella uusi rooli ja kestää reaktiot, jotka ne synnyttää. Tai se, ettei mitään reaktioita synny. Kun en ehdi tai jaksa tehdä niin paljon kuin itseltäni odotan. Haluaisin auttaa ja ilahduttaa, koska pelkään, ettei minua muuten hyväksytä. Että se ei riitä, mihin näillä resursseilla pystyn. Eikä se kaikille riitäkään. Mutta mitä sitten? kysyn itseltäni ja alan itkeä. Niin, mitä sitten. Voisinko vain päättää riittää itselleni? 

Huomaan tuottavani paljon pettymyksiä, eikä se ole kivaa, kun ennemminkin haluaisin ilahduttaa toisia ihmisiä. Elämä ei enää tarjoile tuttua roolia, mutta opinko enää uutta?

Olen kasvanut perheessä, jossa oli aina tekemistä. Lukemattomat kerrat olen lapsena tiskannut äidin kanssa käsin kahvikuppeja kello kaksi yöllä viimeisten vieraiden lähdettyä. Olisin voinut mennä nukkumaan, mutta en halunnut. Halusin auttaa, sillä koin silloin olevani tärkeä. Äidin rinnalla minulla oli tehtävä ja paikka. Se oli palkitsevaa. Olen laittanut iltapalaa niin piispalle ja tohtorille kuin ilmaista leipää hakeville työttömille, yösijaa tarvitseville ulkomaalaisille ja puhumaan kykenemättömille kehitysvammaisille. Lapsuudenkodissani oli ovet avoinna kulkijan tulla. 

Näillä spekseille en pysty enää samanlaiseen kuin aiemmin. Lapset vievät omansa, menetykset ottavat vielä aikansa ja omasta hyvinvoinnistakin pitäisi huolehtia, että jaksaa. Huomaan tuottavani paljon pettymyksiä, eikä se ole kivaa, kun ennemminkin haluaisin ilahduttaa toisia ihmisiä. Elämä ei enää tarjoile tuttua roolia, mutta opinko enää uutta? Pystynkö muuttamaan vanhaa vai meneekö vain kaikki sotkuun mietin, kun taas olen sanonut ei, en pysty. 

Tosiasia on, että enää en edes halua. Sopeutujan tie on kuljettu loppuun. Ehkä tosiaan olen muuttunut ja toisenlaiset roolit odottavat minua. Sellaiset, joissa saa olla rajallinen ja riittävä.  

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakkauden tunnustaminen voi luoda ympärilleen myös lisää rakkautta. Kerta toisensa jälkeen. Kuva: Brigitte Thom, Unsplash

Joskus sanotaan, että rakkaus kuluu tunnustamalla. Saatoinpa aikanaan ajatella niin itsekin. Että se menettää merkityksensä, kun sen tarpeeksi monta kertaa kertoo. Kuitenkin nykyään ajattelen hyvin toisin. Tunnustamalla rakkautta voimme synnyttää sitä entisestään.

Näin aikoinaan humoristisen kuvan, jossa iäkäs pariskunta istuu vierekkäin sohvalla. Yksi kysyy toiselta miksei tämä enää koskaan kerro rakastavansa häntä. Vastauksesi hälle todetaan, että onhan se kerrottu jo kerran ja kuulevansa kyllä jos asia muuttuu. Tavallaan siinä on jotain todella kauniistakin. Sitoutumista. Päätös pysyä yhdessä. Kuitenkin samaan aikaan siinä puuttuu jotain, jota omaan elämääni kaipaan. Toistuva rakkauden kertominen.

Kaipuu toistaa rakkauttaan ei tarkoita tai kumpua epäluottamuksesta tai pelosta. Ainakaan sen ei tarvitse. Se voi kummuta rakkaudesta. Ylitsepursuavasta sellaisesta. Toistuvista hetkistä, joissa näkee miksi toiseen rakastui. Kauniiden piirteiden ja ihastuttavien ominaisuuksien vyöryistä ja onnen tunteista. Se voi kummuta halusta kertoa sen mitä tuntee. Kerta toisensa jälkeen. Sillä sen tuntee ja muistaa. Kerta toisensa jälkeen.

En halua sanoa, että rakkaus, jota harvemmin tunnustetaan olisi yhtään sen heikompaa. Olemme erilaisia ja niin ovat tapamme elää ja tunnustaa rakkauttakin. Jollekin riittää muutamat tunnustukset. Joillekin se syntyy teoista ja toisille aivan muin tavoin. On myös erilaisia hetkiä ja vaiheta. Kausia tunnustaa ja ilmaista. Rakkaus voi kuitenkin olla läsnä. Rakkaus ja sen alinomainen olemassaolo sekä näyttäminen.

Rakkaus ei mielestäni kulu käyttämällä tai kertomalla. Sen merkityksen ei tarvitse vähentyä vaan siitä voi tulla itseään ruokkiva lausunto. Sanat, jotka tuovat ympärilleen yhä enemmän rakkautta. Sanat, jotka on ihanaa sanoa ja kuulla kerta toisensa jälkeen.

Rakkaus. Se ei kulu käyttämällä. Niinpä tahdon sinun tietävän; rakastan sinua, tänäänkin.

Rakastavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat