Kirjoitukset avainsanalla parisuhde

Oman elämän Möröt ja suvussa periytyneet möröt huutavat kilpaa niin kauan, kunnes joku  uskaltaa niitä kuunnella ja katsella. Kuva: iStockPhoto

Mieheni on alkanut muistuttaa  isääni. Tavaroilla on oltava oma paikkansa ja jos joku tavara on siirtynyt paikaltaan, hän huomaa sen. Muitakin piirteitä on ilmaantunut. Hämmentävää.  Oli aika jolloin, sanoimme molemmat toisillemme: kuulen äitisi puhuvan tai kuulen isäsi puhuvan kauttasi. Se, että muistuttaa omia vanhempiaan on jotensakin ymmärrettävää.  Nyt huomaan toistavani yhä useammin: Isäni on jälleen täällä. 

Olemme pohtineet mieheni kanssa siirtovaikutusta toisinpäin, mutta emme tunnista minun muuttuneen hänen vanhempiensa kaltaisiksi. Oma hypoteesini on, että minulla on luonteeni ja suvun minulle antaman roolin takia isäsuhteessani sen verran paljon työstettävää, että pitkä parisuhde mahdollistaa tai pakottaa keskenjääneiden asioiden käsittelyn. Se, mikä ei ole ollut mahdollista työstää, tulee jossain vaiheessa elämää pintaan uudestaan ja uudestaan.

Usein ahdistus tuo möröt pintaan.  Suvun mörköjä, menneisyyden haavoja ei kukaan pääse täällä pakoon. Varsinkaan silloin niitä ei pääse pakoon, jos suvussa on totuttu lakaisemaan ne maton alle "hiljaisiksi", juomaan ne unohduksiin tai vaihtamalla puheenaihetta. Oman elämän Möröt ja suvussa periytyneet möröt huutavat kilpaa niin kauan, kunnes joku  uskaltaa niitä kuunnella ja katsella. Kukaan ei rauhoitu huutamalla takaisin tai ummistamalla silmät.  

Vanhempana on tärkeää miettiä, mikä kaikki suvussamme näyttää siirtyvän.  Mikä on oma vastuuni tässä ketjussa? Mitä haluan siirtää lapsilleni?

Kaikki se, mitä ei olla käsitelty ja jaettu, tulee jonkun päälle kannettavaksi. Usein perheen herkin "oireilee" jotenkin. Herkin uskaltaa olla hankala, musta lammas tai uskaltaa sairastua masennukseen. KOSKA ON PAKKO. Jonkun on pakko - muuten kaikki jatkuu vain näin sukupolvesta seuraavaan. Vanhempana on tärkeää miettiä, mikä kaikki suvussamme näyttää siirtyvän. Ja niinpä: Mikä on oma vastuuni tässä ketjussa? Mitä haluan siirtää lapsilleni? Ja mikä minun vastuullani on yrittää katkaista?

Joskus suvuissa näkee melkeinpä täydellisiä kopioita anopista ja miniöistä ja apeista ja vävyistä. Monet valitsevat puolisoikseen sekä ulkonäöltä että luonteeltaan vanhempiaan muistuttavia. Parisuhteiden "näytelmä" vuorosanoineen ja tunnelmineen voi myös olla lähes identtinen edellisen sukupolven parisuhteen kanssa. Tunnistatteko ilmiön? Onhan se ymmärrettävää, että tuttuus viehättää. Mystisempää mielestäni on se, että alun perin aivan toisenlaiselta vaikuttanut henkilö voi ajanmittaan tietynlaisessa perhesysteemissä muuttua.

Seurustelun yleisiin sääntöihin pitäisikin mielestäni kuulua periaate siitä, että toisen vanhempiin olisi hyvä tutustua jo aika alussa. Jotakin heistä ja heidän keskinäisestä dynamiikasta siirtyy vääjäämättä seurustelevien elämään - siis jos yhteinen taival jatkuu.

Monet valitsevat puolisoikseen sekä ulkonäöltä että luonteeltaan vanhempiaan muistuttavia.

Monissa suvuissa on hiihdetty läpi sukupolvien, laulettu murheet ja ilot, marjastettu, synnytty ja kuoltu tiettyinä päivinä ja menty naimisiin tietyn nimisten tai tietyn ammatin edustajien kanssa. Isäni esimerkiksi on ollut kaksi kertaa naimisissa vanhainkodin keittiöapulaisen kanssa – ja jäänyt kaksi kertaa leskeksi. Tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että vanhainkodin keittiöapulaiset menehtyvät useammin kuin muut.

Juuret ovat mielenkiintoiset. Ne ovat ne, joiden kautta me imemme ravinnon elämäämme ja ihmissuhteisiimme. Haluaisin tutustua sekä oman että mieheni  suvun menetyksiin, sydämen haavoihin ja selviytymiskeinoihin yhä lisää. Perinnöksi saadut säkit voivat näyttää jätesäkeiltä tai aarrearkuilta. Yleensä ne ovat molempia. Suljettuina ne alkavat mädäntyä tai jäävät arvoituksiksi. Niiden avaaminen taas – no siihen menee aikaa. Koko elämä. Ja sitä vartenhan elämä on. Tutkimusmatka.

Terveisin,

Minna Tuominen

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mika Wallasvaara

Jokaisella on tarve olla rakastettu

Kaikki me kaipaamme rakkautta. Parisuhteessa sujahtaa niin huomaamatta sellaiseen olotilaan, jossa kadottaa osan itseään. Ehkä kaikille ei käy niin, mutta yllättävän monelle kyllä. Ajan myötä voi käydä niin, että itsestä on jäljellä enää kuin kalpea aavistus alkuperäisversiosta. Moni kyselee parisuhteen päätyttyä, että miten annoin itselleni käydä niin. Tuossa kohtaa voi olla aika armollinen itseä kohtaan. Ihminen sopeutuu pikkuhiljaa eikä siksi huomaa, mitä tapahtuu. Siipi kerrallaan vain tippuu pois eikä lintu enää tiedä osaavansa lentää.

Parisuhteessa elävät pyrkivät sopeuttamaan itsensä toiselle sopivaksi

Tarve tulla rakastetuksi on niin suuri, että ihminen alkaa katsella toisen silmistä ja koko olemuksesta sitä, mikä on hyväksyttyä ja muuntautuu huomaamattaan toiselle sopivaksi. Joskus toinen ei määritä oikeasti, mitä toisen tulisi olla vaan lapsuuden silmälasit nenällä voi tulla kuvitelma siitä, mitä toisen kanssa voi olla ja miten ei. Siksi kommunikointi, jatkuva viestintä on ihan välttämätöntä. Muuten kumpikaan ei oikeasti tiedä, missä mennään.

Kyse ei välttämättä ole kovin ihmeellisestä asiasta, väärinkohtelusta tai muusta. Toisen kireä ilme, jokin hienovarainen vihje siitä, että se mitä sanoo tai tekee, saavat parisuhteessa elävät jättämään itsestä osia pois ja ehkä kasvattamaan itseen jotain, mikä ei olekaan ihan juuri minä itse. Vähän kuin alkaa elää toisen elämää eikä pidä huolta omista tarpeista vaan uhraa itsensä parisuhteen alttarilla. Miellyttäjä-marttyyreita on tämä maa pullollaan. Moni unohtaa itsensä, jotta ei tulisi hylätyksi.    

Ero voi palauttaa itsen äärelle

Nykyään puhutaan erohehkusta ja luulen, että hehku liittyy juuri tähän ilmiöön. Moni eroava itse asiassa eroaa siksi, että haluaa päästä eroon omasta sopeutumiskäyttäytymisestään. Ero on ensin iso järkytys. Järkytys kestää aikansa, mutta ihme kyllä jonkin ajan kuluttua olo muuttuu monella ihan toisenlaiseksi. Muutoksen näkee olemuksesta – hehku on minusta ihan oikea sana. Minultakin kysyttiin joskus aika pian eron jälkeen, että mitä on tapahtunut, kun näytät niin säteilevältä. Oli hassua vastata tuohon, että ehkä hehkun siksi, että olen eronnut ja tuntuu kuin olisin löytänyt itseni taas.

Ihan oikeasti hyvä parisuhde säilyy ja jotenkin epätyydyttävä hajoaa. Ei voi olla niin, että vain toisella osapuolella on hyvä ja toisella huono suhde. Jokin epätasapaino on pakosti olemassa, jos vain toinen jäisi ja toinen lähtisi. Tuohon epätasapainoon moni jätetty herää vasta eron jälkeen ja kiittää jättäjää myöhemmin rohkeudesta päättää suhde, joka ei oikeasti ollut kaikilta osin kunnossa. Mutta...Jos ei ole tietoinen omasta tyylistään sopeutua toiselle sopivaksi, voi käydä ja usein käykin niin, että sama tyyli periytyy uusiin suhteisiin. Siksi on hyvä työstää eletyt suhteet edes jollain tasolla ennen seuraavaan suhteeseen astumista. 

Älyttömän moni kertoo siitä, että eron jälkeen alkoi hämmästyttävä matka itseä kohti. Ja kyllähän sitä ihminen hehkuu ja kukoistaa, kun pääsee tutustumaan ja rakastumaan uuteen ihmiseen – itseensä. Saman työn voi tietysti tehdä parisuhteen aikanakin, mutta eron yhteydessä itsensä pienentämiseen vasta usein herätään. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta isoin juttu onkin itsensä rakastaminen. Itsensä rakastaminen on sitä, että seisoo itsensä rinnalla eikä pyri muuntautumaan kameleontin tavoin muille sopivaksi.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Evan Kirby / Unsplash.com

Mistä on vanhempien aamut tehty?

Ne on tehty luistimista ja hoputuksesta,

kadonneista hanskoista ja liian pienistä kuravaatteista

– niistä on vanhempien aamut tehty!

 

Mistä on vanhempien työpäivät tehty?

Ne on tehty neuvolasta ja hammaslääkäreistä,

kasvatuskeskusteluista ja wilmaviesteistä

– niistä on vanhempien työpäivät tehty!

 

Kaverisynttäreistä ja turnauksista,

pyykistä ja vanhempainilloista

– niistä on vanhempien vapaa-aika tehty!

 

Mistä on vanhempien yöt tehty?

Ne on tehty unissakävelystä ja korvatulehduksista,

yösyötöistä ja painajaisista

– niistä on vanhempien yöt tehty!

 

Mistä on vanhempien vapaa-aika tehty?

Se on tehty kaverisynttäreistä ja turnauksista,

pyykistä ja vanhempainilloista

– niistä on vanhempien vapaa-aika tehty!

 

Mistä on vanhempien mielenterveys tehty?

Se on tehty hitaasti etenevästä kuuroutumisesta ja piirretyistä,

sekä isovanhemmista ja ystävistä,

– siitä on vanhempien mielenterveys tehty.

 

Mistä on vanhempien parisuhde tehty?

Se on tehty lyhyistä hetkistä ja pitkästä pinnasta,

yhteistyöstä ja siitä tiedosta, että 18-vuotiaana ne muuttaa pois

– siitä on vanhempien parisuhde tehty.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mika Wallasvaara

Onko tunteellinen ihminen jotenkin älytön?

Puhun ihmisten kanssa paljon parisuhteista. Eteeni nostetaan aina jokin teema, josta koen, että minun pitää tarkastella hetken ja kirjoittaa siitä teksti. Tällä kertaa monesta suunnasta on tullut tilausta järjestä ja tunteesta.

Elämme insinöörien luvatussa maassa. Jostain syystä meillä on pitkään arvostettu järkeä ja järkevyyttä. Matemaattisesti lahjakkaita on pidetty älykkäinä ja vähän tunteellisempia ihmisiä ”sekopäinä”. Tunneäly on edelleen vähemmän arvostettu älykkyyden muoto. Valitettavan usein tässä kohtaa tehdään myös sukupuolijako, joka osoittaa sormella herkkää ja tunteellista naista.

Parisuhde on nimenomaan tunnesuhde, jossa pyritään kohtaamaan kaikilla ihmisyyden tasoilla. 

Jos toinen on ykköstä ja nollaa ja pyrkii järkeistämään kaiken ja toinen täynnä tunnetta, voidaan parisuhteessa ajautua hiihtämään ihan eri laduilla. Edustan itse tunneosastoa ja kirjoitankin vähän siihen suuntaan kallellani, ymmärrän paremmin niitä, jotka elävät järki-ihmisten kanssa ja tuskailevat suhteissaan. Ajattelen niin, että parisuhde on nimenomaan tunnesuhde, jossa pyritään kohtaamaan kaikilla ihmisyyden tasoilla. 

Tunneälyä omaava ihminen pyrkii vastaamaan toisen tarpeisiin

Tunneälykäs ihminen vaistoaa helposti toisen mielialat ja pyrkii toimimaan niiden mukaan. Hän saattaa aivan kuin äidin lailla pyrkii vastaamaan toisen tarpeisiin – joskus omia tarpeitaan vähätellen, etääntyy itsestään ja alkaa voida huonosti. Ja odottaa ja opettaa toista, joka ei tunnu ymmärtävän tunneasioista yhtään mitään.

Se joka elää päässään, ei näe toista sydämellään. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu, kun toinen vaatii jotain, mihin ei pysty vastaamaan. Voi miten monta kertaa avioliitossani toistettiin vuorosanat: ”Ei tossa sun touhussa oo taas mitään järkee”. Ja minä huusin takaisin, että ”Nimenomaan. Ei oo järkee ei, koska tässä on kyse tunteista”.  

Tunteillaan elämässään suuntaava ihmettelee usein sitä, miten toinen ei näe hänen tunteitaan eikä tarpeitaan. Eikä ehkä ollenkaan saa kiinni siitä, miksi on niin huonolla tuulella ja turhautuneissa tunnelmissa. Parisuhde-elämä vinoutuu sellaiseksi, että rautalanka on kovassa käytössä, kun yrittää toiselle selittää, mistä tunteissa on kysymys tai miten tunteita voi suhteessa huomioida.

Tunneälykäs ihminen on yllättävän usein suhteessa se, joka ajattelee, että hän pystyy opettamaan toiselle tunnetaitoja. Hän odottaa ja pyrkii opettamaan toiselle jotain sellaista, mikä ei ehkä vastapuolta kiinnosta ollenkaan tai hän ei kerta kaikkiaan pysty oppimaan. Ja jää jatkuvasti vaille sitä, miten eniten kaipaa; syvää tunneyhteyttä, keskusteluita ja nähdyksi tulemista.

Voi miten monta kertaa avioliitossani toistettiin vuorosanat: ”Ei tossa sun touhussa oo taas mitään järkee”. Ja minä huusin takaisin, että ”Nimenomaan. Ei oo järkee ei, koska tässä on kyse tunteista”.  

Molemmilla voi olla paha olla   

Ja toinen mennä porskuttaa tyytyväisenä niin kauan ehkä kunnes keho alkaa reagoimaan: tulee epämääräistä päänsärkyä, mahakipua ja sydämeen sattuu. Kun tunteet jumittavat, keho saattaa alkaa huudella viestejään. Ja niin käy myös sille toiselle. Kummallakin on paha ja yksinäinen olo, mutta eri syistä.

Kai se vaan on niin, että meidät on tehty eri rakennusaineista. Toisille on annettu enemmän tunnetta, toisille ne ovat hepreaa. Eikä niitä ihan aidosti oikeasti voi arvottaa, vaikka itse olenkin sitä mieltä, että ihminen voi parhaiten silloin, kun hänen tunne-elämänsä on elävä ja empatiakyky on läsnä parisuhteessa.

Parhaiten varmaan voidaan suhteissa, joissa nämäkin asiat ovat tasapainossa ja ollaan tässä asiassa edes jossain määrin samanlaisia?

Terveisin, Miia Moisio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat