Kirjoitukset avainsanalla monikulttuurinen parisuhde

Kuva: Sini Saavalainen

Olemme olleet mieheni kanssa jo yli vuosikymmenen yhdessä ja siitä suurimman osan naimisissa. Erityisesti ensimmäisinä jouluina jouduimme miettimään omia jouluperinteitä ja luomaan yhteisiä uusia perinteitä. Pienimmät erot liittyvät luonnonolosuhteiden tuomiin eroihin: suurimmat erilaiseen ymmärrykseen siitä, mitkä suomalaisista jouluperinteistä ovat uskonnollisia.

1. Ero: lumenvalkoinen vs. biitsinvalkoinen joulu

Ensimmäinen ero liittyen jouluperinteisiin johtuu siitä, että Etelä-Afrikassa on sijaintinsa puolesta päinvastaiset vuodenajat kuin Suomessa. Kun harmaassa, pimeässä ja loskaisessa Helsingissä haikailen lumisen joulun ja hiihtämisen perään, haikailee mieheni perheaikaa ison valtameren rantabiitsillä, uimista, auringonottoa ja kesästä nauttimista.

2. Ero: oikea juhlapäivä

Etelä-Afrikassa joulua vietetään joulupäivänä, ei aattona. Lahjat jaetaan yleensä jouluaamuna. Toisaalta, maassa maan tavalla.

3. Ero: ruokaperinteet

Koska mieheni on viettänyt joulunsa perinteisesti suomalaisten isovanhempiensa luona, on hän syönyt yleensä perinteistä suomalaista jouluruokaa. Mieheni juuret ovat tosin hämeessä ja karjalassa, kun itse olen umpikeskipohjalainen. Ruokaperinteittemme erot noudattelevat siis enemmänkin Suomen sisäisiä eroja.

Ensimmäisenä jouluna jouduin siis järkyttymään, kun mieheni kutsui sillisalaattia rosolliksi ja oli kuutioinut kasvikset epäsymmetrisesti. Keskipohjalaisella perfektionismillähän rosolli maistuu pahalta, jos sen kasviskomponentteja ei ole leikattu symmetrisiksi kuutioiksi. Kerrottakoon, että seuraavana jouluna rosollissa ei ollut silliä ja siedin sitä, ettei kasviskuutioiden malli ei välttämättä vaikuta olennaisesti niiden makuun.

Mikä lanttulaatikko? Etelä-Afrikassa kaikki muut suomalaiset jouluruuat oli suhteellisen helppo valmistaa, mutta lanttu ei siellä kasva. Siispä kokkaamisesta innostunut mieheni päätti laittaa ensimmäisenä yhteisenä joulunamme lanttulaatikon nauriista, koska ne vaikuttivat saman näköisiltä ja oloisilta. Kerrottakoon, että makueron huomasi lopputuloksesta kuitenkin varsin nopeasti ja yhteisymmärryksessä päätimme, että seuraavana jouluna laitamme vain lanttua lanttulaatikkoon.

4. Ero: tontut, suloisia satuhahmoja vai ilkeitä kodinhenkiä?

Yhtenä suurimmista eroista suomalaisen ja eteläafrikkalaisen joulun välillä on suhde tonttuihin. Suomalaisille niin viattomat tontut näyttäytyvät eteläafrikkalaisin silmin viheliäisinä ja vähän pahanilkisinä kodinhenkinä. Sen takia kristityille eteläafrikkalaisille tontut ovat vähintäänkin hankala ja inhottava lisä joulun vietossa. Harva suomalainen sitä välttämättä tietää tai muistaa, että tontut ovat olleet myös suomalaisessa kotimaisissa kansanuskomuksissa kodinhenkiä ennen kuin ne “kesytettiin” joulupukin apulaisiksi ja satuhahmoiksi. Tämän takia en itsekään pidä erityisemmin tontuista.

Meidän perheessä vietetään siis tontutonta joulua. Tontuttomassa joulussa hankalinta on ollut joulukoristeiden löytäminen: siinä on saanut käyttää hieman luovuutta ja kykyä tehdä löytöjä. Tontut olemme korvanneet enkeleillä, joulukelloilla, tähdillä ja tonttulakkipäisillä metsäneläimillä.

Tontuttomuutta saa välistä selittää ihmisille, muuten se ei ole juurikaan tuottanut vääntöä. Tiedän pian syntyvän lapsen muuttavan tätä: Miten päiväkodissa tai koulussa suhtauduttaisiin, jos kieltäisimme lapseltamme uskonnollisista syistä tonttuleikit ja tonttuaskartelut? Vai onko kyseessä meille suomalaiseen kulttuuriperinteeseen liittyvä välttämätön paha, jota meidän tulee opettaa pienokaisemme sietämään? Entä pilaisiko lapsemme toisten perheiden joulun, jos hän kertoisi tonttujen ja joulupukin olevan vain satuolentoja? Tuleeko minun vanhempana sietää tonttuleikkiä joulujuhlassa samasta syystä kuin vapaa-ajattelijan joulukuvaelmaa? Tuhoanko lapseni itsetunnon, jos hänen tonttukoristeensa päättyvät vuosi toisensa perään kodin seinien sijaan postitettuina suomalaisille isovanhemmille?

5. Ero: haudoilla käyminen

Kun tontut yhdistyvät eteläafrikkalaisittain kodinhenkiin, näyttäytyy suomalainen haudoilla käymisen perinne herkästi jonkinasteisena vainajien palvontana. Toisaalta se on jotenkin tonttuja helpommin ymmärrettävissä tavaksi muistaa niitä jouluna, joiden kanssa olisi sitä halunnut viettää. Eteläafrikkalaisittain poisnukkunutta muistaakseen ei tarvitse lähteä erikseen haudalle, riittää että sytyttää kynttilän ja ikävöi toista rukoillen sen valossa.

6. Yhdistävät asiat ja omat perinteet

Minua ja miestäni joulussa ja muussa elämässä yhdistävät hyvin samankaltainen maailmankuva ja maailmankatsomus. Meille joulussa on tärkeää kirkossa käyminen, joululaulut ja joulun uskonnollinen sanoma. Olemme ottaneet tavaksemme käydä kahdessa joulujumalanpalveluksessa, joista toinen on suomen- ja toinen englanninkielinen. Näin kumpikin saa kuulla tasapuolisesti joulunsanoman omalla äidinkielellään. Lisäksi luemme yhdessä joulupöydässä Raamattua. Uskonnollinen vakaumus ja siihen liittyvät ajattelutavat konkreettisine tapoineen ovat meille ikäänkuin kulttuuria, joka yhdistää meitä toisiimme.

Uskonnon lisäksi myös moni muu vuosien mittaan tutuksi käynyt yhteinen tapa on vähitellen juurtumassa yhteiseksi perinteeksi: mielenkiinnolla odotamme, mitä lapsi tuo siihen lisää. Täytyy jo paljastaa, että menin hankkimaan hänelle lastenvaatteiden vaihtopäivästä sen tarkemmin ajattelematta varuiksi suloisen vauvakokoisen tonttumekon ja tonttulakin. Mieheni reagoi siihen aluksi kauhunkarjaisulla. Nyt kuukauden sitä vaaterekissä nähneenä hän alkanut ajattelemaan, että onhan se toisaalta ihan söpö mekko, kun ei ajattele asiaa sen syvemmälle...

Joulunodotusterveisin,

Sini Saavalainen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Sini Saavalainen

Kun olin pieni lapsi, leikin kuvan nalleilla monikulttuurista perhettä. Vaikka kasvoinkin silloin pienellä keskipohjalaisella paikkakunnalla, oli leikeissäni ihan luonnollista että eriväriset ja eri kieliä puhuvat nallet perustivat perheitä. Sitä en kuitenkaan arvannut, että tästä pehmoleluleikistä saattaisi tulla aikuisena arkista todellisuutta.

Monikulttuurisuuteen kasvaminen raskausaikana

Pienokaiseni kasvu kohti monikulttuurisuutta on alkanut jo nyt ennen hänen syntymäänsä. Se alkoi varmaan siitä hetkessä,kun raskaus varmistettiin ultralla neuvolassa ja mieheni huudahti alkion näyttävän ihan afrikanpingviiniltä. Pienemme työnimeksi ja tulevaksi hellittelynimeksi vakiintuikin varsin nopeasti "Pingu".

Tällä hetkellä viimeiselle raskauskolmannekselle ehtinyt pienokaisemme kuulee minun puhuvan töissä yleiskieltä, muulloin juttelen hänelle vahvalla pohjalaismurteella. Iltaisin hänen isänsä höpöttelee hänelle afrikaansiin murtavalla englannilla. Hän pääsee myös kuulemaan kriketin ja rugbyn maailmancupin selostusta ja Kapkaupungin paikallisuutiset englanniksi ja afrikaansiksi. Hän tottuu useisiin kieliin ympärillään. 

Monikulttuurisuus syntymän jälkeen

Monikulttuusuuteen kasvun seuraava vaihe on varmaan synnytyslaitoksella, kun hän tulee saamaan tuberkuloosirokotteen ja myöhemmin neuvolassa B-hepatiittirokotesarjan. Lisärokotuksia annetaan neuvolassa niille vauvoille, joiden vanhemmista vähintään toinen on syntynyt ulkomailla. Tieto lisärokotuksista vähän yllätti neuvolassa, mutta toisaalta nämä rokotukset ovat tarpeellisia, sillä mieheni synnyinmaassa leviää antibiooteille vastustuskykyinen tuberkuloosi.

Monikulttuurisuus vaikuttaa myös asioihin, joilla määrittelemme lapsemme identiteetin. Koska appiukkoni oli suomalaissyntyinen, pienokaisemme tulee olemaan sukutaustansa kautta enimmäkseen pohjalaisen, karjalaisen ja savolaisen sekoitus, jossa on anoppini kautta neljäsosa lähinnä etelä- ja länsieurooppalaista verenperimään. Hän tulee tuskin erottumaan ulkonäoltään kantasuomalaisista. Olemme miettineet, miten tulemme kuvaamaan pienokaisemme etnisen taustan ytimekkäästi, mutta emme ole vielä löytäneet yksiselitteistä vastausta.

Lapsen nimeäminen ja kasvattaminen

Lapsemme tulee perimään ulkomaalaissyntyisen isänsä suomalaiselta suvulta sukunimen "Saavalainen". Lapsen nimen rekisteröinnin yhteydessä meidän tulee päättää myös lapsen äidinkieli. Se tuntuu tällä hetkellä paljon haastavammalta kuin lapsen nimen päättäminen. Aiomme antaa lapselle myös nimiyhdistelmän, jossa on sekä suomen että englanninkielisiä etunimiä, jotka ovat meistä vauvalle sopivia. Eteläafrikkalaisittain aiomme kutsua lasta syntymästä alkaen hänen pysyvillä etunimillään. Tästä huolimatta aiomme rekisteröidä lapsen nimen kuitenkin vasta kasteen yhteydessä säästääksemme kastavan papin ja itsemme isommalta paperityöltä.

Suomalaisista käytännöistä poikkeamiset ovat herättäneet joissakin ihmetystä ja erityisesti perinteille uskolliset pohjalaiset ovat neuvoneet noudattamaan supisuomalaisia perinteitä ja antamaan vauvalle täysin suomalaisen nimen. Näille olemme lähinnä hymähdelleet ja sanoneet, että teemme asiat omalla tavallamme. Olemme olleet yhdessä jo yli vuosikymmenen ja oppineet sen aikana, että kaikki tekomme rikkovat aina jomman kumman suvun tai kulttuurin tapoja. Sen sijaan olemme tutustuneet toistemme tapoihin ja luoneet yhdessä omia kummankin perinteitä yhdisteleviä uusia tapoja. Olemmekin iloisia siitä, että pienokaisemme syntyy siihen tilanteeseen, kun olemme jo luoneet oman kotikulttuurimme, joka yhdistelee joustavasti aineksi kummankin kulttuurista. Voi olla, että monikulttuurisuus tuo pienokaisemme elämään tietyn määrän kaaosta, mutta sitä enemmän se tuo rikkautta ja joustavuutta. Hän oppii jo pienestä pitäen, että asiat voi tehdä monella tavalla oikein ja hyvin.

Hän oppii parhaillaan kohdussani, että on kodikasta ja turvallista kuulla monenlaisia kieliä ympärillä. Hän nukahtaa jo nyt parhaiten suomenkieliseen saarnaan kirkossa ja mieheni laulamaan iloiseen afrikaansinkieliseen seikkailulauluun kotona. Odotan mielenkiinnolla, mitä uutta alle kolmen kuukauden kuluttua syntyvä lapsemme nostaa kulttuuritaustoistamme ja tuo elämäämme.

Syystalviterveisin (tai Etelä-Afrikassa kevätkesäterveisin)

Sini Saavalainen

Kirjoittaja on pappi ja sosionomi (AMK) kirkon nuorisotyönohjaaja, joka on työhistoriansa aikana mm. tehnyt paljon töitä diakoniassa sekä lapsi- ja perhetyössä. Vaikka työhistoriaan mahtuu jopa vauvakerhon vetämistä, on hän nyt esikoisvauvaa odottaessan ihan yhtä lailla uuden edessä kuin kuka tahansa vastaavassa tilanteessa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat