Kirjoitukset avainsanalla lahjat

Kuva: Pixabay

Rakastan lakuja. Koko perhe tietää tämän. Eilisiltana palaverista kotiin raahustaessani minua odotti olohuoneen pöydällä iloinen yllätys: Ystävänpäivän aatto! Puolisoni oli ostanut minulle ja lapsille keväiset tulppaanikimput sekä isot kulholliset lakuja. Ne olivat näkyvä viesti rakkaudesta.

Yllättävä muistaminen arjen keskellä sykähdyttää, vaikken osaa sitä aina ääneen sanoa. Tunne on keveä, vaikka sanat jäisivät pään sisäisiksi.

Aamukahvi vuoteeseen ja virkistävästä rupatteluhetki ovat itselleni sitä parasta arjen luksusta. Tällaisia hetkiä yritän ripotella mahdollisimman moneen päivään.

Aamukahvi vuoteeseen ja virkistävästä rupatteluhetki ovat itselleni sitä parasta arjen luksusta.

Sitä iloisempi on yllätys, jos lahjaan liittyy jokin tunneviesti tai annos vaivannäköa. Lahjan antajan ei tarvitse tuoda esille sitä, millaista ajatus- tai jalkatyötä pienen muistamisen hankkiminen on edellyttänyt. Lopputulos puhuu puolestaan. Jo yksi suklaapatukka kauniiden saatesanojen ja suukon kera voivat kirkastaa päivän.

Säännöllisin välein elämä kuitenkin yllättää ja hyvistä yrityksistä huolimatta puolisot juuttuvat konkeloon, kuten metsuri asian ilmaisisi.

Pienillä eleillä on iso merkitys. Onni syntyy hyviä asioita toistamalla.

Hyvät neuvot ovat kalliit, kun voimavarat ovat vähissä. Epätoivo meinaa kiilata kainaloon. Toivottomuuden tilaan ei kannata kuitenkaan jäädä. Jo tilanteen näkyväksi tekeminen ja kuulluksi tuleminen lohduttavat. Usein joku toinen, jonka liitto on tiltannut samantapaisiin ongelmiin, pystyy samaistumalla, kohtaamalla ja syvästi ymmärtämällä tuomaan helpotusta tilanteeseen. Omat ristiriitansa selvittäneillä on monia käytännöllisiä ideoita, miten päästä haastavan vaiheen yli.

Pienillä eleillä on iso merkitys. Onni syntyy hyviä asioita toistamalla. Kuten lakukulhoa säännöllisesti täyttämällä. Miten niin pienet asiat voivat synnyttääkään niin suuria tunteita!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

On aika jälleen tunnustaa omia parisuhdemokia. Yksi pitkän parisuhteen haasteitahan on, että monia juttuja pohjustetaan jo teini-iässä. Ja tämä lahjominen on meidän suhteessamme aloitettu, kun resurssit ja toisen tunteminen on ollut ehkä vähän heikompaa. Toisaalta toiveet ovat olleet epärealistisia suhteessa näihin resursseihin ja käytyihin keskusteluihin, joten muutamia sellaisia hetkiä matkanvarrelle on osunut, etten ihan ole osoittanut kiitollisuutta, ja ehkä saatoin nauraakin, että mitä oikein ajattelit, että kuka tällaisia käyttää.

Aikoinaan samoina teiniaikoina, kun en oikein osannut itseäni ilmaista, annoin vitsillä nimettömäni kokoisen sormuksen, puhuin usein mieltymyksestäni valkokultaan ja tahdostani tulla yllätetyksi.

No kuinkas sitten kävikään, kun olimme oikeasti aikuisia, kun sitä en osannut odottaa, nimettömääni tuli valkokultainen sormus.

Se pieni vitsillä annettu sormus oli matkannut läpi useiden muuttojen. Ei ehkä tarvitse enää kirjoittaa mitä tästä opimme. Eihän?

Hyvää joulua!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Minulla oli eilen syntymäpäivät. Ne olivat fantastisen hienot ja hyvät. Syynä siihen on puolisoni, joka on fantastinen. Hän ei kerta kaikkiaan lakkaa hämmästyttämästä.

Hän on hauska ja mielikuvituksellinen ja perinpohjainen keksiessään aina vain uusia tapoja ilahduttaa minua, ja näkee tavattomasti vaivaa järjestääkseen jotain sellaista, jonka ounastelee erityisesti minua riemastuttavan ja liikuttavan. Ounasteluissaan hän osuu nappioikeaan siksi, että on jaksanut kaiken aikaa panna merkille kaikenlaista sellaistakin minussa, mitä itse en edes hoksaisi pyytää.

Sain syntymäpäivät, jotka kestivät aamusta yöhön. Sain lahjoja, jotka olivat ihania ja hassuja ja jotka oli laadittu huolella, ja se alkoi aamusella kotona ja jatkui heti töiden jälkeen arvoituksilla ja yllätysten reiteillä pitkin kaupunkia. Minua nauratti ja hymyilytti niin kovasti, että kasvot tuntuivat helliltä.

Kaiken aikaa koko päivääni valaisi kokemus siitä, että hän nautti siitä, miten minä iloitsen ja kuinka hauskaa minulla on. Minun riemastukseni oli hänen riemunsa, ja sen huomaaminen hänen kaikesta myhäilystään ja nauravaisuudestaan teki minut syvästi onnelliseksi.

Ja sitten hän oli tuonut mukaan kaikkeen ensin lapseni ja sitten ystäviä ja lopulta koko joukon ystäviä ja minut yllätettiin uudestaan ja uudestaan. Hän oli järjestellyt asiat taitavasti ja kaikki olivat puijanneet minua herttaisesti etukäteen.

Muistatteko vesiliukumäet: aina uusi ja uusi mutka ja huljahdus ja lopulta oikein iso loiskahdus. Semmoista oli, ja joka mutka oli mahtavan kiva ja loppuloiskahdus suurenmoiset juhlat parhaaseen tapaan.

Kaikki tuo siksi, että olen hänen rakastettunsa. Se on ainutlaatuista se.

Sanoin iltamyöhällä ääneen kaikille yhteisesti, että olen etuoikeutettu. Arvelisin, että olen ainakin Helsingin etuoikeutetuin mies.

Minä annoin itseni ottaa sen kaiken vastaan. Olen opetellut sitä taitoa viime vuosina paljon, koska tämä rakkaussuhde ja parisuhde ja kumppanuus on jatkuvasti asettanut minut tähän asemaan. Joskus taannoin kirjoitin Facebookin päivitykseen, että rakastettuni on sellainen, että hän tekee minustakin kauniimman. Niin se nimittäin on. Hän näyttää minulle jatkuvasti, että olen enemmän kaikkien niiden elämäämme kuuluvien pienten ja suurten juhlien arvoinen kuin itse uskaltaisin ajatella.

Hänen rakkautensa on niin luovaa ja häkellyttävää ja hänen persoonansa niin suloinen rikas!

Minun rakkaudentekoni itselleni ja meille kahdelle, ja itse asiassa sitä kautta myös perheenjäsenille ja ystävillenikin, on ottaa vastaan se, että olen kaiken tämän erityisen arvoinen. Se sopii erityisen hyvin syntymäpäivien juhlimiseen. Jotain elävää elämää minussa juuri syntyy vastaanotetun rakkauden voimasta.

<3

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat