Kirjoitukset avainsanalla Päivi Nurmi

Valintamme ja lupauksemme voivat olla iso lahja parisuhteessa. Kuva: Pixabay

Joulu tuntuu monin tavoin jo takanapäin heijastelevana muistona. Jäljellä olevat suklaat ja nurkkiin unohtuneet havunneulaset ovat viipyilleet vielä verkkaisasti kodissamme. Viimeisen konvehtirasian kansi lerpatti kutsuvana raollaan kun pieni koululainen ja ystävänsä olivat hetken itsekseen keittiössämme. Rasia ammotti tyhjyyttää illalla, kuten saatatte arvata. Keskustelu tapahtuneesta kulki melko tuttuja latuja sekin. " Mitäs tässä oikein tapahtui?" "No kun me oltiin siinä niin aateltiin, että yhdet vielä. Se oli tavallaan aikalailla vahinko". Vetoava "sori" kuului lopussa. Juttelimme tovin vahingon määritelmästä ja valinnoista. Asioita ei useinkaan tapahdu itsestään, vahingossa.

Millaisia parisuhteeseen liittyviä lupauksia sinun on mahdollista lunastaa?

Valinnat ja lupaukset kulkevat monin tavoin käsikynkkää, vai mitä sinä ajattelet? Perheneuvoja Nina Kauppisen blogissa on esillä tärkeä kysymys siitä, miksi parisuhteeseen liittyviä lupauksia kuulee harvemmin. Kumppaniin sitoutuminen ja Nopsajalankin lupaus "olla sun" tulee haastetuksi arjen keskellä. Parisuhteen hyvinvointia tavoittelevat uudenvuoden lupaukset ovat mielestäni parhaimmillaan realistisia ja omannäköisiä - sopivan kokoisiakin. Joka päivä on mahdollista tehdä - jos ei uudenvuoden - niin ainakin uuden päivän lupaus. "Tänään kosketan kumppaniani ohikulkiessani", "katan aamukahvit meille kahdelle" , "nostan vaikean asian puheeksi syyttelemättä", jätän mieluisan yllätyksen kumppanin tyynyn alle tai taskuun". Mitä sinä voisit luvata? Ehkäpä meistä monien voi olla hyvä tarkistaa myös sitä, millaista puhetta parisuhteessamme viljelemme. Siinä missä konvehteja häviää rasiasta "vahingossa" ja huomaamatta sanatkin voivat karata suustamme ilmoille. Valinta ja vahinko ovat ehkä samankaltaisia sanoja, mutta niiden eroa lapselle sanoittaessa voin peilata myös suhdettani omaan kumppaniin.

Millaisia parisuhteeseen liittyviä lupauksia sinun on mahdollista lunastaa? Hyvässä parisuhteeseen liittyvässä lupauksessa on kuultu oman kumppanin tarpeita ja toiveita. Siinä on ymmärretty kuulla myös omaa itseä siten, ettei lupaamiseen liity vääränlaista uhrautumista tai omien oikeuksien polkemista. Vallitseeko parisuhteessasi tasapaino antamisen ja saamisen vastavuoroisella tantereella? Jos ei, miten asian voisi ottaa puheeksi oman kumppanin kanssa? Toisinaan lupausten antaminen johtaa umpikujaan, jossa kädet nousevat pystyyn. "En pysty tähän". Tuntuu tärkeältä, että tuolloin kykenisi kantamaan vastuunsa tässäkin. Pystyisimmekö tuolloin olemaan avoimesti kumppanin edessä - kuunnellen mitä merkityksiä lupauksella on ollut. Kuka on pettynyt ja mihin - vai onko kukaan?

Elämä suhteessa muihin ihmisiin ja ympäristöön asettaa meitä jatkuvasti peilin eteen. Mitä minä tuon mukanani astuessani kynnyksen yli kotiin? 

Voisiko sinustakin olla niin, että lupauksilla viestitämme kumppanillemme tärkeää- "valitsen sinut"? Sitoudun edistamään sinun, minun ja yhteistä hyvää. Tahdon rakentaa parisuhteen luottamusta. Pienin elein, pala kerrallaan. Toimimme ja teemme valintoja, lukemattomia kertoja päivässä. Olemmeko riittävän tietoisia siitä, että viimeinen yhteisestä rasiasta ottamamme konvehti on pois muilta? Se voi olla merkityksetön asia tai mielipahan aiheuttaja. Joka tapauksessa tekemisemme valossa kumppanimmekin tulevat onnellisiksi, murheellisiksi, vihaisiksi, tyydytetyiksi, ilahtuneiksi. Listaa reaktioista ja tunnetiloista voi jatkaa pitkälle. Elämä suhteessa muihin ihmisiin ja ympäristöön asettaa meitä jatkuvasti peilin eteen. Mitä minä tuon mukanani astuessani kynnyksen yli kotiin?  Olenko kohteliaampi ja läsnä enemmän työelämässä kuin kumppanini kanssa? Millaisilta mittasuhteet näyttävät- valitsenko ja lupaanko hyvää tekeviä eleitä - parisuhdetta priorisoiden?

Hyvää alkaneelle vuodellesi toivoen, Päivi

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palikkatalo tekee näkyväksi parisuhteen monet ulottuvuudet. Kuva: Parisuhteenpalikat.fi

"Läpystä vaihto" alkaa olla melkoinen klassikko sanonnaksi. Lapsiperheen arjessa kumpikin singahtelee töihinsä, salille hikoilemaan, päiväunille tai kauppaan- vuoronperään. Eräs tuttavani totesi, ettei hän niinkään puolisoaan kaipaa arjen hulinassa, vaan pikemminkin omaa aikaa. Itse tunnistan kaipaavani molempia varsin tasaisesti. Kaipuun tunnistaminen jo sinällään on tärkeää. Kaipuu näyttää suuntaa sille, mikä tuntuu tavoittelun arvoiselta. Kun tupa iltaisin hiljenee voi kuitenkin kummasti tuntua, että jäljellä on vain voimien rippeet. Puolison huomioiminen voi tuntua ponnistamiselta. Kunhan nyt arjen juoksevat asiat ja aikataulut saadaan jotakuinkin ojennukseen. Välillä elämässä ärsykkeiden määrä voi hengästyttää. Itseaiheutettua tai ei- happi vähenee ja liikkumatila kutistuu. Kaipuu kohdistuu yksinkertaisiin arjen asioihin. "Kunpa kukaan ei puhuisi minulle kahteen tuntiin sanaakaan", "Olisipa hetki aikaa syödä lounas yhdessä kumppanin kanssa - tai juoda edes kahvit", moni lausahtaa.

Katson kumppania pätkäunien siivittämänä kuin likaisen ikkunan läpi. Siellä se kallisarvoinen seisoo, vaikka en kirkkaasti näe.

Parisuhteen palikat- työkalu  konkretisoi ja tekee näkyväksi parisuhteen osa- alueita. Ehkä talo on sinullekin tuttu? Valkoisen palikan voi nimetä kulloisenkin parisuhteen äärellä työskentelyn-  tai tarpeen - mukaan. Valkoinen niinkuin Väsymys. Tänään nimeän sen niin. Rakkaus pikkuihmisiin tuntuu syvällä ytimessä - parisuhde sen sijaan voi olla möykkyistä matkantekoa. Katson kumppania pätkäunien siivittämänä kuin likaisen ikkunan läpi. Siellä se kallisarvoinen seisoo, vaikka en kirkkaasti näe. Miten samaistuinkaan myös Ile Uusivuoren mietteisiin parisuhteen laatuajasta ja väsyneen vanhemman tarpeista. Siihen, miten kumppanin tyhjä katse voi olla vastassa kahdestaan ollessa - ja kuinka yhteinen hetki typistyykin haaveeseen nukkumaanpääsystä.

Erityisesti vaikeuden hetkissä usein korostuu, miten tärkeää on valita kumppanin hyvä. Sitoutuminen on valintaa. Tahdon tänäänkin olla yhteisellä matkalla.

Mikä riittäisi kokemukseen riittävästä yhteydestä ? Lapset haastavat ja horjuttavat palikkataloa - katse kääntyy harmaaseen kivijalkaan. Miten sitoutuminen kannattelee parisuhteen "taloa"? On eri asia olla väsynyt parisuhteessa kuin parisuhteeseen. Silmäpussit ja  "läpystä vaihto" - arki voi kirvoittaa huudahduksen "En jaksa ja halua tällaista!". Erityisesti vaikeuden hetkissä usein korostuu, miten tärkeää on valita kumppanin hyvä. Sitoutuminen on valintaa. Tahdon tänäänkin olla yhteisellä matkalla. Tunteet tulevat ja menevät. Riidat syttyvät ja sammuvat- ja värittyvät väsyneinä. Seksuaalisuus elää ja muovautuu. Teot voivat näyttäytyä valmiina voileipänä jääkaapissa tai puhtaiden petivaatteiden vaihtona? Ehkä välillä voisin hymyillä kun katseemme kohtaavat. Sanojen palikka voi olla kysymys, miten kumppani sai nukuttua. Jaksaisinko tänään kuunnella toisen kertomusta hänen kolotuksistaan tai etsiä yhdessä hukassa olevaa lompakkoa? Kaikki elämässä on suhteellista ja suhteessa. Jos on väsymystä on myös virkeyttä. Kun on kuormittavaa on olemassa myös keveää. Aika ja tila parisuhteelle voi olla vähäistä ja runsasta, riittävää ja riittämätöntä.  Muistutan itseäni siitä, että elämänvaiheiden ohikulkeva luonne haastaa poimimaan talteen helmet. Nyt. Tänään. 

Tekeekö väsymys - omani ja toisen - minusta parisuhteessa armollisemman vai piiskaavan vaatijan?

Olisiko siis mahdollista asettua elämään juuri tätä vaihetta rauhassa- vaalien sitä, että yhteys puolisoon pysyy auki? Huolehtien, että olemme toisillemme olemassa myös väsyneinä haahuilijoina. Tekeekö väsymys - omani ja toisen - minusta parisuhteessa armollisemman vai piiskaavan vaatijan? Tuntuu tärkeältä nähdä metsää puilta ja luottaa hyvään lopputulemaan, kun puolisokin tekee voitavansa. Yhdessä kaivatut ja perheeseen saadut lapset ovat monin tavoin keskiössä. Tuntuu kuitenkin tärkeältä vahvistaa omilla toimillaan parisuhteessa olemassa olevaa hyvää. Se, mistä on aina yhdessä tykätty voi olla jossain muodossa mahdollista toteutua nytkin. Samalla kysyn itseltäni, mitkä parisuhteeseen liittyvistä tarpeistani voivat mainiosti vielä odottaa aikaansa? Jonain päivänä valkoinen palikka on jollain muulla nimellä.

Lämmöllä tervehtien, Päivi

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Joutilaiden hetkien viljely voi tuottaa kaivattua hyvää (Kuva: Pixabay).

Istun ekaluokkalaisen lapseni kanssa odotusaulassa. Lääkärikäynnin alkuun on vielä aikaa. Pienet jalat heiluvat mukavan maltillisesti vieressäni. Tunnelma vaikuttaa otolliselta ajatustenvaihdolle ja yhdessä jaetulle hetkelle. Älylaitteet olisivat vain tiellä. Päätän repäistä- eli ihan olla vaan. Hetken istumme hiljaa. Sovin itseni kanssa, etten ota puheeksi järkyttävän kuraisia kenkiä. Lausahtaisin sen kuitenkin moitetta äänessäni. Sitä paitsi, mistä minä tiedän kuinka lystiä lapsellani on ollut kenkiä sotkiessaan!

Asemoin itseäni hetkeen, jonka keskelle mieleni pyrkii tuottamaan sitä, tätä ja tuota. Pilvet. Nyt katsellaan niitä.

Päätyseinän iso ikkuna saa meidät katselemaan samaan suuntaan. Tyttöselläni ei ole kipuja ja hän asettuu ihmettelemään pilviä. Se, miltä pilvet näyttävät mielikuvituksemme muovaamina hauskuuttaa meitä. Asemoin itseäni hetkeen, jonka keskelle mieleni pyrkii tuottamaan sitä, tätä ja tuota. Pilvet. Nyt katsellaan niitä. Pieni ihminen sanoittaa omaa pohdintaansa. " Toi yks pilvi näyttäis mun pehmopossulta, jos sillä olis vielä joku nenä". Se meidän koulun keittäjä kertoi tänään, että sillä on musta kissa." " Ai niin äiti, ne kirjavat sormikkaat kutittaa mua". Tekemisiin ja suhteisiin liittyy monenmoista oloa. Lapsi kutsuu minua kuulemaan, tätä kaikkea omaansa. 

Lapseni tarvitsee katsettani, jolla ei mitata tai arvioida häntä. Muistutan itseäni tästä.

Joutilaisuuden hetkissä nousee pintaan sitä mille arjessa ei aina löydy tilaa. Pintaan päässeelle saatetaan tarvita vielä lisää huomiota. Kun jäsennämme olojamme, tajuamme olleemme tietyissä hetkissä vihaisia, surullisia, tyytyväisiä tai hämmentyneitä. Tunteiden kirjo on läsnä. Tavoitammeko mitä meissä tapahtuu ja miksi? Vaikeassa ei tarvitse möyhiä ja velloa - lupa sen olemassaololle on kuitenkin hyvä antaa. Toisaalta kupliva ilo voi tarjota nosteen, jonka turvin vaikeat asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Olot eivät olekaan tulleet jäädäkseen vaan ovat ohikulkumatkalla.

Katselen lastani. Mietin, miten monenlaisia uudistavat hetket voivatkaan olla. Nyt virkistyn verkkaisasta puheesta ja samasta ikkunasta katselemisesta. Lapseni tarvitsee katsettani, jolla ei mitata tai arvioida häntä. Muistutan itseäni tästä. Lääkäri on aikataulustaan myöhässä ja tänään se sopii meille. On niin tärkeää saada vain olla - ja palan halusta varjella tätä hetkeä. 

Toivon, että lapseni oppisi hallitsemaan ja karsimaan ärsykkeitä, jotka tulevat jallittamaan häntä lopun elämäänsä.

Josko onnistuisin mallintamaan lapselleni vaihtoehtoisia tapoja olla, ajatella ja toimia. Sitä, ettei kaikkea voi tai tarvitse ratkaista. Ei nyt eikä välttämättä lainkaan. Siinä missä elämä on turhankin usein levotonta huisketta haluan vahvistaa toimettomuuden ääntä. Jos vaikka kykenisin kuulemaan mitä nousee esiin kun touhotus taukoaa. Toivon, että lapseni oppisi hallitsemaan ja karsimaan ärsykkeitä, jotka tulevat jallittamaan häntä lopun elämäänsä. Kunpa lapseni oppisi erottamaan olennaisen, tiedostamaan. Jakamaan leipäänsä ja ymmärtämään, miksi on tärkeää toivottaa toiselle hyvää huomenta. Ajattelen, että tämäkin on "pienen arjen viljelyä", josta Olavi Sydänmaanlakka kirjoittaa teoksessa Lapsen ja nuoren viha.

Elämä on levotonta huisketta, riitaa ja rähinää olisipa se voittopuolisesti jotain muuta. Sitä toivon. Ja tämän toiveen keskellä pohdin myös Anni Alatalon mietteitä sielun väsymyksestä. Miten olla ja käyttää joutenolojaan tuon väsymyksen helpottamiseksi? Kuinka muuttaa tapaansa olla siten, että se voisi useammin johtaa hyvää tekevään? Josko riittävän usein lapseni saisi vahvistusta kokemukselleen, että hän on hyvää seuraa ja iloitsemisen arvoinen.

Lääkäri kutsuu meidät sisään. Pilvet jatkavat leikkiään ja minä peiliin katsomista aikataulujeni kanssa. Jään kurottamaan kohti uutta joutilaisuuden hetkeä.

Lämpimin terveisin, Päivi

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Vladas Dirzys/ Freeimages

Saippuakuplia on ollut lapsesta asti jännittävää seurailla. Jotkut sitkeät sinnittelevät ilmassa pitkään kieppuen. Toiset ovat hädin tuskin kupliksi ehtineet haihtuessaan jo näkymättömiin. Lähes henkeä pidätellen meidänkin lapsemme katsovat, miten kuplien puhaltaminen tuottaa tulosta. Ohikiitävän hetken erikokoiset ja -näköiset pallukat kieppuvat näköpiirissämme. Ilo muuttuu haikeaksi huokaukseksi kuplan puhjettua.

Tänä kesänä olen hyvästellyt joitain ihmissuhteita joko eri suuntiin kulkemisen vuoksi tai kuoleman koskettaessa. Ajatus kaiken määräaikaisuudesta on saanut uusia ulottuvuuksia vauvan kasvettua taaperoksi, puun taimen istuttamisen myötä, esikoisen lähdettyä koulutielle, harrastuksen päättyessä, ystävästä etääntyessä ja elämän viime hetkiä hengittelevän poskea silittäessä.

Tunteiden vaihdellessa saattaa huomata, että sisimmästä löytyykin levollisuutta ja rikastumisen kokemus.

Tunteiden vaihdellessa saattaa huomata, että sisimmästä löytyykin levollisuutta ja rikastumisen kokemus. Jotain sellaista, jonka äärellä voi pysähtyä tarkentamaan katsettaan siihen kaikkeen, jota on toisen kautta saanut: ihmisenä kasvamista, kesänviettopaikan, hyvää työtoveruutta, unohtumattoman matkan tai vertaistukea vaikkapa yksinhuoltajuudessa jaksamiseen. On päättymisiä, joihin saa valmistautua rauhassa ja pitkään. Äkillisesti päättynyttä on onneksi lupa sulatella niin kauan kuin tarve on.

Suru ei suinkaan ole aina läsnä. On asioita, joiden päättymisen äärellä laskee aamuja – ehkä tunteja ja minuuttejakin. Ilkeästi toimineen työtoverin vaihtaessa työpaikkaa oma hengitys alkaa kulkea rauhallisemmin. Hammassärky lakkaa vihdoin lääkärin tuolissa. Lapsen itku päättyy.

Ollapa rohkeutta tunnistaa elämänsä paikalleen jämähtäminen ja astua muutokseen mahdollisuuksien mukaan.

Aikaraameissa elämisen ei tarvitse merkitä turvattomuutta tai levottomuutta. On mahdollista asettua rauhassa rakastamaan, antamaan itsestään ja luottamaan. Kaikki ei pääty edes elinaikanamme.  On pitkiä ihmissuhteita, joissa voi oppia luottamaan toisen ihmisen rakkauteen ja uskollisuuteen. Pettymyksen ja loukatuksi tulemisen riski ei välttämättä elä meissä hallitsevana. Jos pelko tai muu kahlitseva tunne elää vahvana, on hyvä uskaltautua miettimään miksi. 

”Aika aikaansa kutakin”, sanotaan. Jonkin päättyessä uutta on vastassamme. Ollapa rohkeutta tunnistaa elämänsä paikalleen jämähtäminen ja astua muutokseen mahdollisuuksien mukaan. Antaa kuplan puhjeta ja nähdä maailma sen takaa. Astua realistisesti ja silti unelmiaan unohtamatta. Ollapa pitkäjänteisyyttä panostaa siihen, joka tuottaa hyvää: lastensa kanssa ajanviettoon ilman ylenpalttista määrää ärsykkeitä, itsetuntemuksen kasvuun, puolison kanssa viipyilyyn, ystävyyssuhteen vastavuoroiseen jakamiseen tai yksinoloon. Siihen, minkä juuri sinä näet tärkeäksi. Mitä se sinulle on?

 

Kuplasta ja kuplan ulkopuolelta tervehtien, Päivi

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat