Kirjoitukset avainsanalla Sini Saavalainen

Kuva: Sini Saavalainen

Esikoisemme syntyi viime viikolla. Vauvan lisäksi synnyimme mieheni kanssa äidiksi ja isäksi. Vaikka raskausaikana nämä roolit ovat olleet tiedossa ja niihin on tavallaan kasvettu, niin silti oma tuhiseva pienokainen sylissä äitiys ja isyys on paljon todellisempaa. Vaikka muutos on ollut iso, se ei ole ollut ehkä niin iso kuin etukäteen peloteltiin. Tässä joitakin näkökulmia, mitä olen pohtinut vauvan syntymästä suhteessa parisuhteeseen.

1. vauvan aiheuttama univaje ja heräily

Ensimmäinen asia, johon törmäsin jo raskausaikana on puhe siitä, miten vauva valvottaa. Tästä on varoiteltu erityisesti minua, miehelleni on lähinnä lempeästi kuittailtu tulevasta väsymyksestä. Nyt vauva-arkea eläessä tuntuu välistä siltä, että tässä varoittelussa kuuluvat vanhakantaiset kaiut siitä, että äiti on se, joka herää ja isä vain kääntää kylkeä vauvan nukkuessa.

Mietin että on yksi toinenkin elämänmuutos, jossa uni jää herkästi vähemmälle, mutta josta kukaan ei varoita: pariskunnan yhteen muuttaminen. Kukaan ei puhu mahdollisesti erilaisten unirytmien yhteensovittamishaasteista tai toisen kuorsaamisen, unissapuhumisen tai yöllisten keskustelujen aiheuttamasta univajeesta.

2. vauva on kuin outo ihminen muuttaisi kotiin?

Ainakin omalla kohdallani vauvan syntymisessä oli paljon samaa kuin aikoinaan yhteen muuttamisessa seurustelun jälkeen. Vauvan osalta raskausaikana olin saanut jo jotain oikeiksi osoittautuneita viitteitä hänen temperamentistaan. Toisaalta emme miehemme kanssa voineet tietää sitä, millaista arjesta lopulta tulisi lapsen syntyessä emmekä vuosia sitä ennen yhteen muuttaessamme. Kumpaankin tilanteeseen liittyi lisäksi uusien huonekalujen ja muiden hankintojen tekemistä arjen mahdollistamiseksi.

3. omaan kommunikointiin joutuu kiinnittämään enemmän huomiota

Kun muutimme aikoinaan yhteen ja kun saimme nyt vauvan, kumpikin tilanne muutti tapaamme puhua toisillemme. Sekä yhteenmuutossa että vauva-arjen pyörittämisessä korostuu kysymys: miten saan välitettyä toiselle viestin, niin että tulen ymmärretyksi ja osoitan välittäväni hänestä. Vauvan kanssa tähän tuo lisähaasteen se, että naisen ja miehen lisäksi tilanteessa on ihmisen alku, joka ei pysty vielä ilmaisemaan itseään sanallisesti. Sen sijaan hän ymmärtää vanhempiensa äänensävyt ja äänenpainot, mutta ei ymmärrä, kenelle puhutaan. Vauva hätääntyy aikuisen korotetusta äänestä riippumatta siitä, kenelle sitä korotetaan ja rauhoittuu lempeästä puheesta ja syliin ottamisesta. Tämä on kannustanut minua ja miestämme puhumaan toisillemme lempeämmin ja rakastavammin.

Vauvan syntymästä tekee ainutlaatuisen kolme osapuolta

Vauvan syntymää ei voi kuitenkaan täysin verrata yhteen muuttamiseen. Vauvan syntymän jälkeen perheessämme on nyt enemmän kuin kaksi jäsentä. Vaimon ja miehen lisäksi olemme mieheni kanssa myös isä ja äiti. Toistemme lisäksi joudumme pitämään päivittäin huolta myös pienokaisestamme. Hänelle parisuhteemme on olennainen osa hänen kasvuympäristöään. Tämän takia vauva-arjen kiireidenkin keskellä on tärkeää kiinnittää huomiota parisuhteen: jos ei muulla, niin kannustavilla halauksilla, hoitovuorojen vaihdoilla, sekä yhdessä nauramisella ja itkemisellä arjen absurdeissa hetkissä.

 

Vauva-arjen keskeltä terveisiä toivotellen

Sini Saavalainen

Pappi, sosionomi ja tuore äiti

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Sini Saavalainen

Nyt raskaana ja joulua odottaessani mietin Jeesuksen syntymää, sekä Mariaa ja Joosefia oman raskauteni näkökulmasta. Kun oman synnytyksen aika lähenee, joulun lapsi tulee minua lähelle.

Ensimmäisenä mietin Marian ajatuksia, kun hän joutui lähtemään vähintään yön yli kestävälle matkalle kävelten viimeisillään raskaana. Tutut varoittelevat minua siivoamasta liian ahkerasti, jotta lapseni ei syntyisi jo joulukuussa, mutta mitäpä olisi mäkisessä maastossa päivämatkan kulkeminen. Ja se aasi, joka löytyy monesta kuvasta, ei välttämättä ollut. Maria ja Joosef olivat siis matkassa kahdestaan ja matka oli joka tapauksessa noilla raskausviikoille Marialle varmasti raskas. Osasivatko Maria ja Joosef jo tämän perusteella ennakoida, että synnytyksen aika tulisi matkalla?

Mietin myös sitä, oliko Marialla edes kätilöä apuna, vai joutuiko perimätiedon mukaan Mariaa selvästi vanhempi ja jo kerran leskeytynut Joosef toimimaan synnytysapuna. Vai olisiko kenties joku Betlehemin kylän naisista sittenkin ehtinyt Marian avuksi synnytykseen. Raamattu tai mikään lähde ei kerro, mutta varmaan tarvittiin melko suurta luottamusta puolisoiden välillä. Vaikka Maria olikin ensisynnyttäjä, uskoisin hänen omien sukulaisnaisten rohkaisemana ottaneen matkalle Betlehemiin ainakin jonkinlaiset kapalotarpeet mukaan mahdollisen synnytyksen varalta.

Synnytysasennot ja muu tuki, todennäköisesti sitä ei ollut paljon. Talli synnytystilana ei ollut hygieenisin ja eläinten ruokakaukalo vauvan ensisängyistä se mieluisin. Toisaalta niihin lapsen sai ainakin nukkumaan, eikä Marian synnytyksessä varmaankaan ollut isompia ongelmia, kun Maria oli hengissä ainakin Raamatun mukaan vielä Jeesuksen ollessa aikuinenkin

En voi olla miettimättä, oliko Marialla aavistustakaan, mitä hänen lapsestaan vielä tulisi. Mitä kaikkia unelmia, toiveita ja haaveita ja tuntemuksia hänellä oli. Miten karun synnytyksen jälkeen tuntemattomilta paimenilta ja itämaan tietäjiltä saadut lahjat saattoivat tuntua, miten hämmentävän tapahtumaketjun keskelle hän joutui keskellä ensimmäisen lapsensa syntymää.

Ja Joosef, kunniansa Marian yllätysraskauden myötä menettänyt mies. Häntä saatettiin pilkata liiasta hätäisyydestä, kun Maria oli tullut raskaaksi ennen häitä tai veikkailla kylillä Mariallä olleen ulkopuolinen suhde. Mutta Joosef pysyi Marian rinnalla, vaikka aikoikin ensin hylätä hänet kunniansa säilyttääkseen (Raamatun mukaan pienen yliluonnollisen taivuttelun jälkeen), tuki kihlattuaan, päätti ottaa syntymättömän lapsen omiin nimiinsä epävarmuuksista huolimatta. Lisäksi hän joutui menemään lapsen syntyessä ehkä jopa kulttuurissaan hyväksytyn miehen roolin ylitse tukeakseen vaimoaan ja vastasyntynyttä Jeesus-vauvaa.

Marian tavoin myös minä en tiedä varmasti, minne päädyn synnyttämään. Mikäli siinä sairaalassa, johon ensisijaisesti haluaisin synnyttämään, ei ole tilaa, joudun soittelemaan toisiin lähiseudun sairaaloihin. Kuulemani mukaan pääkaupunseudulta on saatettu pahimpina ruuhka-aikoina lähettää ihmisiä jopa synnyttämään Kotkaan asti. Jos synnytykseni osuu vaikka uudenvuoden yölle, en voi olla varma, riittääkö minulle taksia tai ambulanssia. Jos mieheni on synnytyksen alkaessa töissä, en tiedä, pääseekö hän ajoissa sairaalaan. Joudun myös miettimään, olenko tehnyt riittävän selkeän synnytystoivelistan ja pakannut synnytyskassiin varmasti kaiken olennaisen. Pystyykö mieheni pitämään sairaalassa minun puoliani silloinkin, jos joudun sellaiseen tilaan, etten voi itse ilmaista selkeästi omaa tahtoani.

Moni synnytykseen liittyvä tekijä on sellainen, joita en voi itse päättää, tai joihin en voi vaikuttaa ja jotka vaatii syvää luottamusta sekä hoitohenkilökuntaan että mieheen. Vaikka synnytykseen on hyvä valmistautua etukäteen, kaikkea ei voi silti tietää varmuudella ennakkoon. Meidän perheessä on pian kolme jäsentä. Miestäni lainaten, meillä alkaa olla sellainen tunne, että pian meille on muuttamassa kolmas perheenjäsen. Toisaalta olen luottavainen, että kaikki tulee järjestymään, hyvin ja niinkuin on tarkoitettu.

Joulun pyhien paikkeella alkavat ne päivät, jolloin lapseni syntyy kaikista todennäköisimmin. Voi olla, että synnytykseen on enää aikaa hyvin vähän tai sitten jopa yli kuukausi kuukausi. En usko, että Maria tiesi etukäteen, milloin hän tulisi synnyttämään. Samoin en tiedä minäkään. Voi olla, että tänä jouluna meillä on oma jouluvauva.

 

Tämän kirjoituksen myötä haluan toivottaa omasta puolestani hyvää joulua!

 

t. Sini Saavalainen

Kirjoittaja on viimeisillään raskaana oleva pappi ja sosionomi, joka tänä vuonna joulua enemmän valmistautuu esikoisensa syntymään

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Sini Saavalainen

Olemme olleet mieheni kanssa jo yli vuosikymmenen yhdessä ja siitä suurimman osan naimisissa. Erityisesti ensimmäisinä jouluina jouduimme miettimään omia jouluperinteitä ja luomaan yhteisiä uusia perinteitä. Pienimmät erot liittyvät luonnonolosuhteiden tuomiin eroihin: suurimmat erilaiseen ymmärrykseen siitä, mitkä suomalaisista jouluperinteistä ovat uskonnollisia.

1. Ero: lumenvalkoinen vs. biitsinvalkoinen joulu

Ensimmäinen ero liittyen jouluperinteisiin johtuu siitä, että Etelä-Afrikassa on sijaintinsa puolesta päinvastaiset vuodenajat kuin Suomessa. Kun harmaassa, pimeässä ja loskaisessa Helsingissä haikailen lumisen joulun ja hiihtämisen perään, haikailee mieheni perheaikaa ison valtameren rantabiitsillä, uimista, auringonottoa ja kesästä nauttimista.

2. Ero: oikea juhlapäivä

Etelä-Afrikassa joulua vietetään joulupäivänä, ei aattona. Lahjat jaetaan yleensä jouluaamuna. Toisaalta, maassa maan tavalla.

3. Ero: ruokaperinteet

Koska mieheni on viettänyt joulunsa perinteisesti suomalaisten isovanhempiensa luona, on hän syönyt yleensä perinteistä suomalaista jouluruokaa. Mieheni juuret ovat tosin hämeessä ja karjalassa, kun itse olen umpikeskipohjalainen. Ruokaperinteittemme erot noudattelevat siis enemmänkin Suomen sisäisiä eroja.

Ensimmäisenä jouluna jouduin siis järkyttymään, kun mieheni kutsui sillisalaattia rosolliksi ja oli kuutioinut kasvikset epäsymmetrisesti. Keskipohjalaisella perfektionismillähän rosolli maistuu pahalta, jos sen kasviskomponentteja ei ole leikattu symmetrisiksi kuutioiksi. Kerrottakoon, että seuraavana jouluna rosollissa ei ollut silliä ja siedin sitä, ettei kasviskuutioiden malli ei välttämättä vaikuta olennaisesti niiden makuun.

Mikä lanttulaatikko? Etelä-Afrikassa kaikki muut suomalaiset jouluruuat oli suhteellisen helppo valmistaa, mutta lanttu ei siellä kasva. Siispä kokkaamisesta innostunut mieheni päätti laittaa ensimmäisenä yhteisenä joulunamme lanttulaatikon nauriista, koska ne vaikuttivat saman näköisiltä ja oloisilta. Kerrottakoon, että makueron huomasi lopputuloksesta kuitenkin varsin nopeasti ja yhteisymmärryksessä päätimme, että seuraavana jouluna laitamme vain lanttua lanttulaatikkoon.

4. Ero: tontut, suloisia satuhahmoja vai ilkeitä kodinhenkiä?

Yhtenä suurimmista eroista suomalaisen ja eteläafrikkalaisen joulun välillä on suhde tonttuihin. Suomalaisille niin viattomat tontut näyttäytyvät eteläafrikkalaisin silmin viheliäisinä ja vähän pahanilkisinä kodinhenkinä. Sen takia kristityille eteläafrikkalaisille tontut ovat vähintäänkin hankala ja inhottava lisä joulun vietossa. Harva suomalainen sitä välttämättä tietää tai muistaa, että tontut ovat olleet myös suomalaisessa kotimaisissa kansanuskomuksissa kodinhenkiä ennen kuin ne “kesytettiin” joulupukin apulaisiksi ja satuhahmoiksi. Tämän takia en itsekään pidä erityisemmin tontuista.

Meidän perheessä vietetään siis tontutonta joulua. Tontuttomassa joulussa hankalinta on ollut joulukoristeiden löytäminen: siinä on saanut käyttää hieman luovuutta ja kykyä tehdä löytöjä. Tontut olemme korvanneet enkeleillä, joulukelloilla, tähdillä ja tonttulakkipäisillä metsäneläimillä.

Tontuttomuutta saa välistä selittää ihmisille, muuten se ei ole juurikaan tuottanut vääntöä. Tiedän pian syntyvän lapsen muuttavan tätä: Miten päiväkodissa tai koulussa suhtauduttaisiin, jos kieltäisimme lapseltamme uskonnollisista syistä tonttuleikit ja tonttuaskartelut? Vai onko kyseessä meille suomalaiseen kulttuuriperinteeseen liittyvä välttämätön paha, jota meidän tulee opettaa pienokaisemme sietämään? Entä pilaisiko lapsemme toisten perheiden joulun, jos hän kertoisi tonttujen ja joulupukin olevan vain satuolentoja? Tuleeko minun vanhempana sietää tonttuleikkiä joulujuhlassa samasta syystä kuin vapaa-ajattelijan joulukuvaelmaa? Tuhoanko lapseni itsetunnon, jos hänen tonttukoristeensa päättyvät vuosi toisensa perään kodin seinien sijaan postitettuina suomalaisille isovanhemmille?

5. Ero: haudoilla käyminen

Kun tontut yhdistyvät eteläafrikkalaisittain kodinhenkiin, näyttäytyy suomalainen haudoilla käymisen perinne herkästi jonkinasteisena vainajien palvontana. Toisaalta se on jotenkin tonttuja helpommin ymmärrettävissä tavaksi muistaa niitä jouluna, joiden kanssa olisi sitä halunnut viettää. Eteläafrikkalaisittain poisnukkunutta muistaakseen ei tarvitse lähteä erikseen haudalle, riittää että sytyttää kynttilän ja ikävöi toista rukoillen sen valossa.

6. Yhdistävät asiat ja omat perinteet

Minua ja miestäni joulussa ja muussa elämässä yhdistävät hyvin samankaltainen maailmankuva ja maailmankatsomus. Meille joulussa on tärkeää kirkossa käyminen, joululaulut ja joulun uskonnollinen sanoma. Olemme ottaneet tavaksemme käydä kahdessa joulujumalanpalveluksessa, joista toinen on suomen- ja toinen englanninkielinen. Näin kumpikin saa kuulla tasapuolisesti joulunsanoman omalla äidinkielellään. Lisäksi luemme yhdessä joulupöydässä Raamattua. Uskonnollinen vakaumus ja siihen liittyvät ajattelutavat konkreettisine tapoineen ovat meille ikäänkuin kulttuuria, joka yhdistää meitä toisiimme.

Uskonnon lisäksi myös moni muu vuosien mittaan tutuksi käynyt yhteinen tapa on vähitellen juurtumassa yhteiseksi perinteeksi: mielenkiinnolla odotamme, mitä lapsi tuo siihen lisää. Täytyy jo paljastaa, että menin hankkimaan hänelle lastenvaatteiden vaihtopäivästä sen tarkemmin ajattelematta varuiksi suloisen vauvakokoisen tonttumekon ja tonttulakin. Mieheni reagoi siihen aluksi kauhunkarjaisulla. Nyt kuukauden sitä vaaterekissä nähneenä hän alkanut ajattelemaan, että onhan se toisaalta ihan söpö mekko, kun ei ajattele asiaa sen syvemmälle...

Joulunodotusterveisin,

Sini Saavalainen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Sini Saavalainen

Millainen on sinun unelmiesi joulunodotusaika?

Minun unelmien joulunodotusaika on rauhallinen, levollinen ja kiireetön. Sen aikana haluaisin käydä joulukonserteissa, nähdä ystäviä, nauttia kaupungin joulutunnelmasta ilman kiirettä minnekään, fiilistellä joululauluja. Haluaisin, ettei elämässäni olisi silloin minkäänlaisia deadlineja tai pakotettua oloa siivoamisesta. Se olisi siis joulunodotusta vapaalla, pienten yksityiskohtien valmistelua, kihelmöivää odotuksen tunnelmaa, iloista puuhastelua.

Kun äitiyslomani ajoittuu väkisinkin koko joulukuuhun, mutta laskettu aika on vasta tammikuun alussa, minulla on todennäköisesti mahdollisuus toteuttaa unelmieni joulunodotus melko pitkälle tänä vuonna. Olen haalinut jo sitä varten partiolaisten adventtikalenterin, joka lapsuuden partioajoistani alkaen on ollut ehdoton suosikkini, sekä langat Taimitarha-Facebook-ryhmän joulukalenteri-sukat-joukkoneulontaa varten. Joulukalenterisukkien neulomista olen jo monet vuodet suunnitellut, mutta sen aloittaminen on tuntunut jäävän aina muiden joulukiireiden jalkoihin. Nyt minulla pitäisi olla kuitenkin riittävästi aikaa. Olen selvittänyt myös oman kotiseurakuntani joulutapahtuma-aikataulut, ollut iloissani ystävieni vinkkaamiin joulutapahtumiin ja ollut innoissani siitä, etteivät alkoholiton glögi ja piparkakut ole raskausajan ruokasuositusten vastaisia.

Lahjojen osalta lämpimiä paketteja neulon nyt niille sukulaisilleni, joille ehdin. Etusijalla ovat ne, jotka eivät ole saaneet minulta vielä sukkia tänä vuonna. Yhä enemmän aion tehdä kaikenlaista käsin vauvalleni. Työlistallani ovat itsetehty nalle, virkattava turvalonkero-mustekalalelu, söpöt pipot, töppöset ja välihaalari. Valmis nuttu ja tossut ovat jo viimeistelyvaiheessa. Näitä aion työstää myös joulunaikana ja mahdollisesti jopa synnytyssairaalassa, kokeneempien synnyttäjien ja neulojien inspiroimana.

Muutenkin aion omistaa tämän joulunodotuksen läsnäololle, ajan antamiselle, ystävien ja tuttujen näkemiselle. Aion kiertää joulunäyttelyitä, ihastella seimiasetelmia, siivota ja tyhjentää kotiamme valmistautuen sekä oman lapseni syntymään, että joulun lapsen syntymäjuhlaan. Haluan, että tästä tulee hyvän tahdon ja mielen joulunodotus.

Samalla olen myös varautunut siihen, että asiat voivat mennä vielä toisin ja kaikki voi jäädä ihan kesken. Voi olla, että loppiaisvauva päättääkin syntyä jo adventtina, oma olo pakottaa skippaamaan useammankin ihanan tapahtuman tai sitten kaikki voi vain jäädä yleisellä tasolla muuten vain ihan eri tavalla kuin olen suunnitellut tai odottanut ennen lapsen syntymää. Silti myönnän, että sisäinen jouluihmiseni nauttii siitä, mihin aikaan vuodesta ensimmäinen äitiyslomani ajoittuu ja mitä se saattaa mahdollistaa. Tänä vuonna lapsi vain syntyy myös meidän omaan seimeen. Elämän arvaamattomuuden tuoma todellisuus yllättäen rauhoittaa minua, pakottaa näkemään jokaisen päivän arvon ja elämään hetkessä: tässä ja nyt.

Rauhallista joulun odottamiseen virittäytymistä toivottaen

Sini Saavalainen

Kirjoittaja on esikoistaan odottava pappi ja sosionomi, joka aikoo täyttää äitiyslomansa myönteisellä jouluhulluudella, käsityöharrastuksellaan ja valmistautumisella syntymän ihmeeseen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat