Kirjoitukset avainsanalla Päivi Nurmi kiukku lapsi lapsiperhe yhdessäolo läsnäolo

Kuva: Iisa Runnels, Pixabay

Tyttö (3,5 v) ei halunnut tulla päiväkotiin vaan vaati saada jäädä kotiin äidin ja kaksosvauvojen kanssa. Hän huusi eteisessä ulkovaatteet päällä itkien niin, että häntä tukehdutti. Tyttö huusi minulle: ”Sano mulle lopeta, sano mulle lopeta. Mä en muuten lopeta. Sano mulle lopeta.”

Itku jatkui kauan. Lapsi oli lopulta aivan hikinen ja väsynyt.

Tuttu lastentarhanopettaja kuvasi minulle työpäivänsä aamua ja kohtaamistaan tämän isosiskoksi tulleen tytön kanssa. Henkeä haukkova pieni ihminen sai itkultaan vaadituksi aikuista asettamaan rajaa. Kuunnellessani tuttavaani en voinut olla noteeraamatta täsmällistä ohjeistusta, jolla lapsi kehotti häntä lähestyttävän.

”Henkeä haukkova pieni ihminen sai itkultaan vaadituksi aikuista asettamaan rajaa.”

Aikuiselle annettu toimintaohje ja vuorosana jäi mietityttämään koskettaen jotain minussa.  Tuntematta tilannetta tarkemmin, taustoista puhumattakaan, sydämeni sykkii tuntojensa kanssa painivalle pikkutytölle. Miten vaikeaa onkaan mahtanut olla. Haukkoa henkeä, pyöriä tunnelmien myrskyssä tunnesäätelyn laihoin eväin, päätyä voipuneeksi tahtojen taistossa. Ja jäsentää tapahtunutta sen valossa, miten aikuiset ovat ottaneet hänet vastaan.

Sydämeni sykkii äidille. Esikoistaan ja kaksosvauvojaan rakastavalle, pätkäunien jatkumossa tarvittuna ja kaikkensa antavana tasapainoilevalle arjen sankarille. Perheen mahdollinen toinenkin aikuinen saa kernaasti sympatiani. Kurahousujen kiskominen riehuvan ja potkivan lapsen päälle eivät kuulu lämpimiä oloja herättävien muistojen sektorille minunkaan elämässäni. Kaksosvauvojen läsnäolo tilanteessa bonuksena huomioiden.

Sykkii se sydän sisimmässäni päivähoidon henkilökunnan suuntaankin. Olen barrikadeilla heidän kanssaan, jotka haluavat kohdata lasta rauhassa ja antaa tilaa tunteenpurkauksille hektisen arjen ja hoitajapulan keskellä. Heidän kanssaan, jotka ymmärtävät katsoa lasta yksilönä ja pienin elein kunnioittavat heidän erilaisuuttaan.

”Tunteiden kanssa voi oppia pärjäämään – kunhan joku meitä siinä ohjaa ja opettaa. Taidot eivät ole tarjottimella, vaan karttuvat elämää eläen.”

Miten voisimmekin rakentaa ympärillemme tilaa tuntea, potea ja viipyillä myös vaikeitten olojen kanssa? Ajattelen, että samalla viestitämme lapselle kaikenmoisten tunteiden olevan osa ihmisyyttä ja ikään kuin ohikulkumatkalla meissä.  Aina kiukku ei tunnukaan tukehduttavalta. Päivä paistaa pahimmankin harmituksen risukasaan (vaikka jo vartin päästä, se yllättävä valonsäde). Tunteiden kanssa voi oppia pärjäämään – kunhan joku meitä siinä ohjaa ja opettaa. Taidot eivät ole tarjottimella, vaan karttuvat elämää eläen.  Yhteydessä muihin. Tai sitten eivät.  Tarjoamme lapselle joka tapauksessa mallia siitä, millaisia vaihtoehtoja vaikean olon keskellä elämiseen on.

Valtavan tärkeältä tuntuu pysähtyä miettimään, millä tavalla me aikuiset katsomme kiukkuavaa tai raivoavaa lasta. Äidin, isän, satunnaisen ohikulkijan, tuttavan, kummin, kaupanmyyjän, päiväkodin hoitajan tai naapurin roolissa. Viestittääkö katseeni ja reaktioni lapselle, että hänen kiukkunsa saa luvan olla ja ansaitsee tulla huomioiduksi?

”Joskus hiki, hengästyminen ja hapenpuute vain tulevat kiukun kaupanpäällisiksi. Tulkoot.”

Ehkä viestini on, että nyt ei ole moiseen aikaa tai paikkaa – enkä nyt jaksa yhtään. Noloakin kaupan lattialla maata ja raivota. Olen saanut kiinni itseni turhankin usein siitä, että olen tehnyt ennenaikaisesti päätöksen, lasta tarkemmin kuulematta, onko volyymiltaan voimalllinen tunteenpurkaus oikeassa suhteessa kiukun aiheeseen. Olen ohittanut ja ohjannut oikoreitille: ”Ei nyt, jatketaan tätä myöhemmin”. Ja toisinaan: ”Joskus hiki, hengästyminen ja hapenpuute vain tulevat kiukun kaupanpäällisiksi. Tulkoot”, sanon sittenkin.

Elämän makuisin kesäterveisin,

Päivi

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat