Kirjoitukset avainsanalla Päivi Nurmi arki parisuhde kiitollisuus

Kuva:Salla Vainio

Moitetta vai kiitosta puolisolle- mitä alleviivaan parisuhteen arjessa?

”Sä et sitten muistanut tuoda kaupasta jauhoja?”, toteamus lähtee huuliltani puolison palatessa kauppareissulta. Painava kassi on pullollaan kaikkea muuta tärkeää ja yli tarpeitteni olevaa. Väsyneet hartiat lysähtävät silmieni edessä. ”No en, ne jäi”. Olisin tarvinnut jauhoja.

Silti onnistun tällä kertaa kääntämään katseeni siihen, mitä puolisoni on tehnyt – en jääkään jumiin tekemättömään tai unohdettuun. Mieleni hakee ratkaisua, joka tässä kohtaa siintää helppona lähelläni. Käyn itse kaupassa kun ehdin ja jaksan. Siirrän leipomaan ryhtymistä tuonnemmas.

Aina ulospääsy ei tunnu yhtä helpolta, puolison tekemiset tai tekemättä jättämiset herättävät tunteita ja reaktioita, joiden kohtaaminen kuuluu vastuulleni. Välillä se on työlästä. Usein kohdistan katseeni siihen, mikä ei suju itse laatimani suunnitelman mukaan. Kaadan taakkaani kumppanin niskaan. Tilaan häneltä onnistumisia ja nappiin menevää suoritusta, joka täsmäisi mukavasti mielihalujeni ja tarpeitteni kanssa.

Mitä itse kaipaan puolisoltani unohdusteni, kykenemättömyyteni tai jaksamattomuuteni äärellä? Tiedän toki. Hyväksynnän viestejä. ”Ei se mitään, sattuuhan noita”. ”Pännii, mutta tiedän sulla olevan paljon muistettavaa”. Alleviivattua hyväksyntää. Punakynän kera! ”Sinä kelpaat ja valitsen sinut yhä uudelleen”. En halua maalata kiitosmielen löytymistä helpoksi ja yksinkertaiseksi maisemaksi, johon ei kuulu ristiriidat ja arjen kolotukset.

Ajattelen itsetuntemuksen nousevan tässä keskeiseen rooliin; Mikä minussa ja minut saa kiittämään tai moittimaan? Miten sanoitan tarpeitani puolisolleni siten, että en mitätöisi häntä – silloinkin kun väsyttää, ärsyttää ja kyllästyttää? Arjen tuoksinassa, perheen pikkuihmisten hoivantarve lohkaisee useinkin sekä aikaani että tilaa parisuhteen äärelle pysähtymiseltä. Näinpä olen opetellut luottamaan pienten eleiden suureen voimaan. Kuljettamaan puolisoa ajatuksissani kun olen poissa kotoa. Kiittämään, viiveelläkin. Ei sen tarvitse olla juhlapuhetta, mahtipontista ja pitkää.

Ajattelen, että aitous riittää. Se välittyy minusta toiselle. Muistuttelen aika ajoin itseäni, ettei ihminen rinnallani ole itsestäänselvyys. Harjoittelen, että toisen on hyvä olla lähelläni ilman ehtoja.

Voisiko ollakin niin, että kiittäessäni puolison vaivannäköä tai ihastellessani hänen vahvuuksiaan koko parisuhteen vuorovaikutus saattaa alkaa muuttaa muotoaan? Olisiko minun tänään mahdollista katsoa, koskettaa, puhua hyväksynnän sanoja? Päätän vetää punakynällä viivaa kiitosaiheen ja ilahduttavan alle.

Kesän koittaessa uusiin alkuihin uskoen,

Päivi

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat