Kirjoitukset avainsanalla taakkojenkantaja

kuva: Pixabay

Ei olisi pitänyt kävellä Töölön sairaalan ohi. Vappuni olisi ollut toisenlainen ilman kävelyä. Tulin tempautuneeksi aikamatkalle  yli kymmenen vuoden taakse. Muistan hajut, valot, ihmiset ja sängyssä makaavan hauraan tytön. Hän on heräilemästä aivotärähdyksestä. Jalka vähän murtunut. Hänellä oli hyvä säkä, sanoivat. Vain jalka. Se kuntoutuu kyllä.

Jalka kuntoutui.

Sydän ei.          

Oli ollut auto-onnettomuus, kummityttöni oli saanut juuri kortin, poikaystävä istui vieressä. Oli kiire, oli tienmutka ja kohtalokas puu.

Poikaystävän hautajaisten jälkeen oli vaikea tietää, miten elämä sitten rakentuisi.

Ja kyllähän hän kysyikin. Minultakin:

Miten jaksan elää tämän syyllisyyden kanssa?

Se on iso kysymys.

Siksi on ymmärrettävää, kaikki se, mitä tapahtui kymmenen vuotta sitten vappuna.  Se, että on syyllisyys, ettei jaksa,  ettei voi tietää, loppuuko ahdistus koskaan. Ja pystyykö antamaan itselleen koskaan anteeksi. Vaikka muut antaisivatkin. Eikä muistakaan voi tietää, mitä he todella ajattelevat.

Tänään karnevalististen iloisten ihmisten keskellä Töölön sairaala muistutti, että aivan:  täällä on varmaan kymmeniä, ehkä satoja kummityttöni kaltaisia. Vappunaamarin takana voi hyvin itkeä, kaivata, syyttää ja suunnitella junan alle menemistä. Ja ylläpitää kulisseja. Vappuna naamioita ei kukaan edes huomaa. 

Mielestäni olisi ollut muitakin ratkaisuja kuin päättää  elämänsä –  samalla kun muut juhlivat kevättä ja nuoruutta. Mutta helppohan minun on sanoa. Olen mokannut toki, mutta en koskaan niin, että rakkain olisi kuollut. Vain siksi, että minä ajoin sitä autoa.

Toinen puoli minusta ymmärtää kummityttöni ratkaisun. Jollain lailla. Toinen puoli kaipaa ja uskookin, että  jospa syyllisyys olisi helpottanut ajan kanssa. Suru ja ikävä hyökkäsivät tänään .Luulin jo itkeneeni nämä kyyneleet.

Katson ympärilleni ja mietin, ketkä kaikki lähelläni kantavat liian raskaita naamiota. Kummityttöäni en saa takaisin, mutta toivon, että huomaan  ja kannustan  ylisuurien taakkojen kantajia jakaman taakkansa. Itku auttaa. Yhteinen itku ja rukous.  Ja kyllä, on olemassa myös Taivaallinen Taakkojen Kantaja, Hän jolle mitkään murheet eivät ole vieraita. 

Vapputorin vilinässä me kohtaamme.. Kaikki me joulu- ja vappuihmiset. Surulliset ja iloiset. Rakastuneet ja vihastuneet. Taakkojen kantajakin on täällä.

Tämä on omituinen vappu. Kaikilla ei ole kivaa. Minulla on haikeaa. Se on erilaista iloa kuin keveys.  Rakkauden monenlainen roihu virtaa sinne, missä ihmiset ovat murtuneita ja särkyneitä. Siellä kulissit kaatuvat ja vappunaamarit menevät kyynelistä rikki. Niin kävi minulle nyt. Suru on rakkautta.

Kaipaavin, rakastavin ja hämmentynein vapputerveisin,

Minna

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat