Kirjoitukset avainsanalla Annele Rantavuori

Tänään olen Porissa ja ensimmäistä kertaa uuden ystäväni todella kauniissa, suorastaan kateutta herättävässä kodissa. Kuva: Annele Rantavuori

Ero vaikuttaa myös ystävyyssuhteisiin ja olenkin kirjoittanut aiheesta aiemmin täällä ja täällä. Kateus on tunne, joka tuhoaa. Se rikkoo ihmissuhteita, vääristää parisuhteita ja erottaa ihmisiä toisistaan. Kateudesta on vaikeaa keksiä mitään hyvää. Tietenkin hyvää voi olla se, jos kateus saa ihmisen ponnistelemaan enemmän saavuttaakseen tavoitteensa. Mutta onko sekään lopulta hyvää, jos se on toisen kopiointia, ulkoapäin tullutta, eikä itselle tärkeiden asioiden löytymistä ja tavoittelemista?

Kateus vie ihmisen yksinäiselle paikalle

Hämmästyttävin asia, jonka olen eroprosessissani kohdannut on ollut kateus. En voi käsittää sitä, miten joku voi kadehtia eroavaa ihmistä. No, tiedän kyllä monien kohdanneen tämän ilmiön. Ilmeisesti kyse on siitä, että toisen tuskaa tai kärsimystä ei näe. Tästähän kateudessa on kyse. Näen vain sen, mitä toinen saa, en uhrauksia ja menetyksiä, joita toinen on joutunut tekemään asian eteen. Sama ruoho näyttää aidan toisella puolella vihreämmältä.  

Kateudesta on syytä päästä eroon, sillä se vie ihmisen yksinäiselle paikalle. Tässä viisi  vinkkiä siihen, miten taltutat kateuden eronnutta ystävääsi kohtaan. 

1. Aja puolisosi lasten kanssa anoppilaan tai kylpylään ja jää kotiin viettämään viikonloppua ilman ohjelmaa. Älä aloita siivousprojektia tai tee töitä, vaan simuloi eronneen ihmisen viikonloppua tai lomaa yksin. Käy kävelyllä, tee itsellesi ruokaa, koita löytää spontaania seuraa ja itsellesi sopivaa tekemistä. Ehkä nautit, yllätyt tai kenties kärsit. Yhtäkaikki varmasti arvokas kokemus. 

2. Valitse yksi tai kaksi tehtävää, jotka on omassa liitossasi puolisosi hommia. Ota ne haltuun. Lähde rohkeasti harjoittelemaan. Voimaannu! Itsenäisty! Onnistu! Tämähän voi vaikuttaa myös positiivisesti parisuhteeseesi. Keskustelua se varmasti ainakin tuo mukanaan. 

3. Varaa puolisoltasi vapaa viikonloppu. Tee lista ystävistä, joiden kanssa voisit viettää viikonlopun. Ala soittelemaan listaa läpi. Koita löytää yhteinen vapaa viikonloppu niiden kanssa, jotka ovat valmiita lähtemään reissuun. Varaudu sovittamaan toiveesi ja tarpeesi ystävien toiveiden ja tarpeiden mukaan. Käykää ennen reissua keskustelu reissun pelisäännöistä. Kun lähdön hetki koittaa Nauti ja ole kiitollinen matkaseurasta! 

Näen vain sen, mitä toinen saa – en uhrauksia ja menetyksiä

4. Anna tuloistasi 30% valitsemaasi hyväntekeväisyys kohteeseen. Mieti mihin sinulla on tämän jälkeen varaa.  Valitse jokin asia, minkä todella haluat tehdä. Keksi keinot, jolla rahoitat tekemisen. Etene sinnikkäästi kuuntelematta viisasteluja, paremmin tietämistä ja ole uskollinen omalla tavoitteellesi. Iloitse onnistumisestasi ja nauti joka hetkestä! 

5. Viimeinen vinkki on ehkä parisuhteesi kannalta paras. Lähde juhlimaan, mutta juhli pää selvänä, että pystyt tarkkailemaan ympäristöäsi. Aamuyön tunteina mieti, mikä olisi peliliikkeesi näillä markkinoilla. Todennäköisesti oma puolisosi alkaa vaikuttaa ihan hyvältä vaihtoehdolta. 

Toivovaisin terkuin, Annele

ps. Oikeasti näillä keinoilla ei varmaan pääse kateudesta eroon. Tässä hyvä, laajempi juttu aiheesta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjojen parista täytyy välillä lähteä pois. Metsä on paras vaihtoehto sulatella uusia ajatuksia. Tämä reissu oli tiheässä ja märässä metsässä rämpimistä, mutta aina järven rannalle päästessä avautui mitä kauneimpia näkymiä. Kuva: Karoliina Vaistila

Tänä kesänä ovat kirjat kuluneet käsissäni pitkästä aikaa. Kirjojen lukeminen on hyvä merkki oman mieleni tilasta. Ainakin minulle lukeminen vaatii levollisuutta ja rauhaa. Se on jotain ihan muuta, kuin netin tai somen selailu, jota levottomana usein teen. Uusin ja tähän asti paras löytöni on menestyskirja Merkityksellisyyden voima, jonka on kirjoittanut amerikkalainen Emily Esfahani Smith.

Kirjan lähtökohtana on ihmisiä iänkaiken riivannut kysymys elämän tarkoituksesta. Mikä tekee elämästä elämisen arvoista? Uusimman psykologisen tutkimuksen mukaan onnen tavoittelun sijaan olennaista hyvässä elämässä on tarkoituksen löytyminen eli merkityksellinen elämä. Tutkiessaan merkityksellisyyttä Smithin löysi neljä toistuvaa teemaa: yhteenkuuluvuuden, tarkoituksen, tarinankerronnan ja itsensä ylittämisen.  

Uusimman psykologisen tutkimuksen mukaan onnen tavoittelun sijaan olennaista hyvässä elämässä on tarkoituksen löytyminen eli merkityksellinen elämä.

Viime aikoina olen miettinyt, miksi eroaminen on niin vaikeaa silloinkin, kun suhde ilmiselvästi vetelee viimeisiään ja tuottaa kaikille tuskaa. Mietin voisiko merkityksellisyyden tavoitteleminen olla yksi vastaus tähän? Ero rikkoo läheisimmän yhteisön ja heittää meidät samanlaiseen, väistämättä yksinäiseen, mahdollisuuksien viidakkoon, mitä nuoruus oli. Eron keskellä on vaikeaa nähdä siinä mitään hyvää, mitään tarkoitusta. Ero on väistämättä myös itsekäs prosessi, identiteettikriisi, jolloin itsensä ylittämisen kokemus tuntuu kaukaiselta, kun katse on tiukasti omassa itsessä.  

Ero saattaa vapauttaa ihmisen kärsimyksestä ja huonoista olosuhteista onnellisuuteen tai ainakin sen mahdollisuuteen, mutta eron myötä ihminen joutuu ratkaisemaan monet perustavat asiat elämässään uudelleen. Oman elämän tarina on kerrottava uudestaan, sillä ero heittää varjonsa myös menneen päälle. Mikä merkitys tällä päättyneellä suhteella oli elämässäni? Oliko kaikki sen eteen uhrattu aivan turhaa? 

Oman elämän tarina on kerrottava uudestaan, sillä ero heittää varjonsa myös menneen päälle.

Olen paradoksinomaisesta lukenut tätä helppolukuista kirjaa sekä ahnehtien että hidastellen, sillä se on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Kirjastoista kirjan voi saada varaamisen kautta ja itselleen sen voi ostaa tällä hetkellä parilla kympillä. Tämän kirjoituksen myötä aloitan blogisarjan, jossa pohdiskelen kirjan teemoja. Tässä Hesarin jutussa haastatellaan kirjailijaa, mutta ikävä kyllä juttu aukeaa vain tilaajille.   

Toivovaisin terkuin, Annele

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Päivän leikeistä unohtui nukke terassille. Kuva: Annele Rantavuori

Tuuditan isoa, pientä tyttöäni sylissä raivokohtauksen jäljiltä. Hän ei halua katsoa minuun vaan painaa päänsä kainaloni suojaan. Häpeä painaa pään piiloon, näkymättömiin. Hallitsematon tunnekuohu syöksee kuiluun, josta pääsee pois vain sylin avulla. 

Opettelemme molemmat selviämään vaikeiden tunteiden kanssa. 

Silitän pientä päätä ja olen täynnä myötätuntoa. Tunnen joka solullani, missä hän on nyt. Puhelen lempeästi kyyneleiden valuessa silmistäni. Tämä on samaan aikaan tuttua ja vaikeaa. Puhun yhtä lailla itselleni kuin hänelle. Opettelemme molemmat selviämään vaikeiden tunteiden, vihan, pettymyksen ja häpeän kanssa. 

Pitäessäni pikkuista sylissä hoidan lasta sisälläni. Häntä, joka ei tiedä, miten selvitä oman särkyneisyytensä kanssa. Häntä, joka piilottelee viimeiseen asti ja valitsee mielummin yksinäisyyden, kuin näkyväksi tulemisen tuskan.

Tunteet kietoutuvat toisiinsa, kuin sotkuinen villalankakerä

Kuinka usein olenkaan valinnut mitäänsanomattomuuden, kun en ole halunnut vaivata tai ottaa tilaa. Ja kuinka usein sen tähden lapsi sisälläni on murtautunut esiin. Tiedättehän sen, kun lapsi aikuisessa ottaa vallan: huutaa, kiukuttelee, mököttää tai paiskoo tavaroitaan. Tai vetäytyy omaan nurkkaansa. Kun kaikki on muka ihan ok. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. 

Sitä se on, kun sisäistä lasta ei ole kuunneltu. Kun tunteet vain sullotaan sisään, ne kietoutuvat toisiinsa, kuin sotkuinen villalankakerä. Sopivan pään sattuessa käteen tulee mukana paljon muutakin. Silloin paikalle sattuneet joutuvat vastaanottamaan sen, mikä on aikanaan kuulematta jäänyt.  

Kosketus lapseen sinussa tuo mukanaan elämään kadotetun läsnäolon

Jälkeenpäin häpeä. Aina. Yksinäisyys siihen päälle. Lapsi sai tilaa, lapsi tuli kuulluksi ja sai ehkä tahtonsakin läpi. Mutta jäi ilman myötätuntoa, syliä ja ymmärrystä. Sitä mitä hän eniten tarvitsisi. Sitä, mikä parantaisi. Kuka sitä pystyisi edes hänelle antamaan?  

Itsemyötätunto on taito, jota voi opetella. Se on oman sisimpänsä lempeää katselemista ja itsensä kannattelemista pettymyksen keskellä. Monia auttaa siinä ystävän rooliin asettuminen. Sen miettiminen, mitä tässä tilanteessa sanoisi ystävälleen. Sen saman voit sanoa itsellesi. 

Kun ei ole oppinut katsomaan maailmaa omista tunteistaan käsin, on sen opetteleminen työlästä. Kipeääkin. Mutta niin palkitsevaa. Kosketus lapseen sinussa tuo mukanaan elämään kadotetun läsnäolon ja nyt-hetkessä elämisen. Katseen, joka näkee syvemmälle ja ymmärtää enemmän. Avaruuden, jossa on tilaa olla näkyvä. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Annele Rantavuori

Kertoessani avoimesti erostani olen saanut kuulla monta tarinaa parisuhteen vaikeuksista. Ne ovat olleet lähes järjestään naisen tarinoita. Monet yllättävän samanlaisia ja surullisia. Suorastaan sydäntä särkevän surullisia. Kenties Tommin koskettava blogi miehen näkökulmasta sai kirjoittamaan tästä teemasta. Kun ei kuulla, eikä nähdä, eikä välitetä on myös monen naisen kokemus.

 

Pikkupojan käytös ja aikuisen miehen valta on tuhoisa yhdistelmä 

Tämän tarinan nainen ei tee eropäätöstä kevyin perustein. Hän ei tee sitä välttämättä ollenkaan, vaan syystä tai toisesta jatkaa suhteessa, jossa ei saa arvostusta ja rakkautta. Hän on nainen, joka tuntee vastuunsa ja kantaa taakkansa päätyi hän sitten parisuhteessaan mihin ratkaisuun tahansa.

Ylivastuullisen vastinparina on alivastuullinen. Muissa rooleissaan hän voi olla hyvinkin vastuullinen. Tunnetason taitamattomuus näyttäytyykin vain niille kaikkein läheisimmille. Suoraan sanottuna tämän tarinan mies käyttäytyy parisuhteessa kuin äidille kiukutteleva pikkupoika. Ainoana erottavana tekijänä aikuisen miehen valta, mikä tekee kuviosta tuhoisan.

Kertomuksista erottuu yksityiskohtien alta kaksi asiaa. Ensimmäinen on naisen toive tulla kuulluksi ja nähdyksi. Minua hämmästyttää, miten pienistä asioista on kyse: kävelylenkistä, kannustavista sanoista tai työhuolien kuuntelemisesta. Ilmaista lystiä vaatien vain hieman aikaa ja empatiaa. Tietenkään kyse ei ole “kävelylenkistä”, vaan toisen huomioimisesta. Hänen olemassaolonsa ja tarpeidensa vakavasti ottamisesta. Kohtaamisesta. Tunneyhteydestä.  

Toinen esiin nouseva teema on rajojen kunnioittaminen. Jos mies ei kunnioita naista, eivät myöskään lapset kasva siihen. Heidän tulevaisuuden kannalta se vasta olisikin tärkeää. Sillä se on malli lapsille parisuhteesta, siitä miten läheisessä ihmissuhteessa toimitaan. Rajojen rikkominen  ja toisen kiltteyden hyväksikäyttäminen tuo suhteeseen turvattomuutta, joka vie toisen entistä kauemmaksi. 

 

Nainen yrittää viimeiseen asti pelastaakseen suhteen, pitääkseen perheen koossa

Luottamus häviää, kun toiveita ei kuulla, eikä rajoja kunnioiteta. Sisin menee lukkoon ja valmistautuu ottamaan vastaan uusia pettymyksiä. Tunnesuhde tarvitsee vastavuoroisuutta. Erillisyyden kestäminen kysyy kypsyyttä. Molemmat vaativat venymistäkin. Pikkupoika ei siihen kykene, vaan se on aikuisen tehtävä. Mikä tekee siitä niin vaikeaa? 

Monissa näissä tarinoissa mies tuntuu olevan pihalla siitä, mitä on tapahtumassa. Minusta vaikuttaa siltä, että hän ei ymmärrä omaa osuuttaan tilanteesta. Mies ei kanna vastuuta, vaan vierittää sen milloin kenenkin syyksi. Sydäntä särkevää on se, miten viimeiseen asti naiset yrittävät. Pelastaakseen parisuhteen, pitääkseen perheen koossa. Vain tullakseen torjutuksi ja hylätyksi kerta toisensa jälkeen.

Tietyn pisteen jälkeen ei mielestäni ole muuta tehtävissä kuin lähteä. Kuvion toistuessa uudestaan ja uudestaan ovat vaihtoehdot vähissä. Elää sen kanssa mitä on tai erota. Omasta mielestäni ero on parasta mitä toiselle voi siinä tilanteessa tehdä. Antaa tilaisuus kasvaa, aikuistua ja kantaa vastuu. Jääminen on viesti siitä, että asiat on sittenkin ihan hyvin.

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat