Kirjoitukset avainsanalla kunnioittaminen

Kuva: Pixabay

Rajojen tärkeydestä. Pohdin viikonloppuna naisjoukolla, miten määrittää ja puolustaa omia rajoja. Toisille niiden pitäminen näytti olevan helppoa, osa ei ollut onnistunut edes niiden tunnistamisessa.

Muiden tarpeet ja niihin vastaaminen olivat rytmittäneet kipeää elämää.

Lähellä, mutta itsenäisenä. Olen usein pohtinut, miten elää toista lähellä ja silti itsenäisenä? Kyse ei ole vain parisuhteesta, vaan kudelmasta, johon kuuluvat puolison lisäksi suhteet lapsiin, vanhempiin, ystäviin ja työtovereihin. Sopivan etäisyyden muodostaminen ja itselle hyvää mieltä tuottavien rajojen ylläpitäminen ei ole totisesti missään suhteissa helppoa.

Muiden tarpeet edellä? Läheisyyden ja etäisyyden synnyttämä ristiriita vaihtelee eri elämänvaiheissa. Omien intohimojen ja vahvuuksien tunnistaminen auttaa rajojen säilyttämisessä. Silloin ei väännä itseään muiden tarpeiden edessä liian tiukalle sykkyrälle. Kuinka monesti olenkaan itseni siitä asennosta löytänyt!

Kunnioituksen kulttuuri. Huomasimme, että henkilökohtaisesta hyvästä kiinni pitäminen ja kunnioituksen kulttuurin vaaliminen kulkevat käsikkäin. Jos osaan itse kunnioittaa itseäni, muutkin osaavat. Rajojen puute taas viestii itsearvostuksen puutteesta.

Elämä kannattaa ympäröidä niillä, jotka kunnioittavat sinua. Mistä ja miten heitä löytää?

Kahden itsenäisen vaihdantasuhde. Vain oman elämän puutarhaa suojelemalla ja sitä kehittämällä pystyy jakamaan omastaan muille. Kukin on itse vastuussa siitä, millaisia hedelmiä puutarhassa kasvaa. Jos siellä on paljon vehreää kauneutta, runsaudesta on helppo jakaa. Kahden itsenäisen, elämää toiselle vapaaehtoisesti jakavan rakkaussuhde on tunnetusti se onnellisin. Läheisyys syntyy siitä, että suostumme jakamaan ajatuksemme, löytömme ja verkostomme läheisemme kanssa.

Kyllä sinulle, ei muille.

Koska kaikki ihmiset eivät voi olla meille yhtä läheisiä, yhden priorisoiminen tarkoittaa eitä monelle muulle.

Ihannetapauksessa se on puoliso. Pyhä huolettomuus, asioiden tekemättä jättäminen sekä töiden priorisoiminen mahdollistavat ajan kaikkein rakkaimmalle. Kunpa se saisi tänä iltana olla se oma ihana.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat