Kirjoitukset avainsanalla Paula Enckell

Kuva: Unsplash Marc-Oliver Jodoin

Muistan vieläkin sen tuhinan ja ihanan vauvan tuoksun kun esikoisemme syntyi ja sain pidellä häntä kainalossani.

Luulin hajoavani siihen rakkauden määrään mitä sisälläni tunsin tuota pientä punakasvoista nyyttiä kohtaan. Miten pystyisin suojelemaa, varjelemaan ja kasvattamaan tämän ihmistaimen aikuiseksi särkemättä hänessä mitään. Ja sama tunne ja ihanuus, rakkauspakahtuminen, toistui jokaisen lapsemme syntymän kohdalla. Ja samat ahdistavat kysymykset nousivat mieleen: miten tästä selvitään ehjin nahoin? No, arki tuli tupaan aika nopeasti ja vei mennessään. Vuodet kuluivat, lapset varttuivat ja näyttivät kasvavan ihan niin kuin kaikki muutkin ihmiset.

Sitten tuli se päivä, jota toisaalta odotin ja toisaalta pelkäsin: ensimmäinen lapsistamme halusi muuttaa pois kotoa opiskelupaikan perässä. Asuntoa etsittiin, tavaroita pakattiin ja lopulta muutettiin. Kaikki järjestyi hyvin. Ja sinne se sitten jäi, innostuneena onnea tulvillaan, uuden elämän kynnyksellä.

No tämänhän meni helposti, vai menikö? Mielessäni alkoi pyöriä epäilyksiä. Muistaakohan se syödä? Riittääköhän sillä rahat? Osaakohan se huolehtia itsestään? Näitä huolia ja murheita riitti äidin päässä. Kännykkä kuumana soittelin perään vain huomatakseni, että minä olin jonon viimeinen, jolle vastattiin. Ja otinko tämän aikuisen rauhallisesti, ymmärtäen, että nuori tarvitsee nyt aikaa ja tilaa muodostaakseen oman elämän alun? No en ottanut!

Sama rääkki tapahtui jokaisen lapsemme kohdalla. Päätä piti hakata seinään aika monta kertaa ennen kuin tajusin, että minun kasvatustehtäväni oli nyt ihan oikeasti päättynyt. Kotimme hiljeni. Tyhjyyden tunne oli vaikea kestää. Kyyneleet valuivat pitkin kasvoja aikansa. Irti oli vaan päästettävä ja luotettava siihen, että elämä kantaa ja kasvattaa, itseasiassa jokaista meitä, omalla tavallaan ja tahdillaan.

Kovin vaikeaa oli hellittää otettaan rakkaista ja tärkeistä ihmisistä. Niin sen on kuitenkin mentävä. On pakko päästää irti, jotta elämä saa jatkua. Kotiovi on edelleen auki: siitä saa tulla ja mennä. Siellä me vanhukset olemme, syli ja sydän valmiina, teidän nuorten suruille, iloille ja kaikille elämänne asioille.

Sama rakkauspakahtuminen minua vaivaa edelleen kun lapsiani (minulle lapsia aina vaan) ajattelen. Näin on kuitenkin hyvä. Enkelin siipien havinaa teidän matkallenne varmuudeksi toivotan!   Nyt me vanhemmat tassuttelemme hiljaisessa kodissamme kahdestaan. Tähän muuten tottuu todella nopeasti. Ja ei ne nuoret ole mihinkään hävinneet. Tämän tästä käyvät täällä meillä, jos ei muuta niin autoa lainaamassa (tämän takia muuten kannattaa just omistaa auto, heh) ja jääkaapin sisältöä tutkimassa. Samalla saan nopeasti kuulumiset tentattua.

Kevät on jo ovella ja pian kesäkin saapuu. Rakkautta ilmassa?  Minä ja mieheni voidaan lentää taas kuin nuoripari konsanaan. 

Näin sen täytyy mennä. Elämä jatkuu, muuttaa vaan muotoaan ja me vanhemmat sopeudumme uusiin vaiheisiin. 

Iloitaan jokaisesta vaiheesta! Tai ainakin yritetään ;)

t. Paula Enckell

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Unsplash. Lubomirkin

Muistatko omasta lapsuudestasi vanhempiesi antaneen sinulle seksuaalikasvatusta tai toiselta nimeltään kehotunnekasvatusta? Varmasti jotakin pientä puhetta seksin kiemuroista on ollut myöhemmin nuoruusvuosina mutta tietoista omaan kehoon kohdistuvaa kasvatusta en oikeastaan muista. Koulussa oli lähinnä ehkäisyyn liittyvää tietoa mutta sekin tieto tuli vasta murkkuikäisenä.

Väestöliiton kurssilla puhuttiin lasten ja nuorten seksuaalisuudesta. Minuun kolahti lasten kehotunnekasvatus. Miten valmistaa lapsi hyväksymään oma keho ihanana ja luonnollisena osana omaa seksuaalisuutta? Mitä kaikkea lapselle pitäisi kertoa? ja miten?

Jokaisen perheen vanhempi tekee sen varmasti omalla tavallaan ja lapsen ikäkaudelle sopivilla sanoilla. Lapsi haluaa olla lähellä, osoittaa rakkautta ja saada rakkautta. Syliin ei voi haluta liian paljon. Lapsi katselee omien vanhempiensa tapaa olla toisilleen läheisiä. Lapsi haluaa puhua omasta kehostaan ja tutkia sitä.  Se on lapsesta hauskaa ja sitä ei kannata häneltä kieltää vaikka vanhemmista se voi olla kiusallista. Hän tekee myös kiperiä kysymyksiä lisääntymisestä ja miten se vauva pääsee äidin mahaan. Toisaalta vanhempien joutuvat kertomaan lapselle mitä ei ole hyvä tehdä kaikkien ihmisten edessä siitä huolimatta vaikka lapsen keho onkin upea ja ihana. Oman perheen kesken voi liihottaa alasti jos siltä tuntuu mutta ulkona on syytä pitää vaatteet päällä. Samoin omia intiimejä paikkoja ei kannata esitellä kaikille mahdollisille vieraille ihmisille jne.

Tärkeä tehtävä vanhemmilla on opettaa lapselle keinot joilla suojata omaa koskemattomuutta. Mikä on sopivaa koskettamista, tuntuuko se hyvältä, eihän kosketus jätä pahaa oloa jälkeenpäin ja kosketus ei ole salaisuus vaan siitä voi aina kertoa vanhemmille. On luvallista sanoa EI jos kosketus ei tunnu hyvältä. Lapsi oppii pienestä pitäen seksuaalisuuden turvataidot ja saa kehittyä ja kasvaa turvassa ja rauhassa.

Lapsen mielestä oma keho on ihana! Ja siinä hän on niin oikeassa. Ainakin tässä kohdassa me aikuiset voisimme ottaa mallia lapsista. Iloitaan omasta kehostamme. Ja yhdessä puolison kanssa siitä tulee vielä hauskempaa ;) Iloista tutkimusmatkaa omaan kehoon!

Terveisin Paula Enckell

ps. ja tässä opas vanhemmille:  tutkimusmatka omaan kehoon Väestöliiton sivuilla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Kiia Kullberg

Minä asun anoppilan talon takapihalla. Kuulostaako oudolta? Ei ehkä trendikäs ja ajan hengen mukainen asuinpaikka mutta siellä minä nyt kuitenkin asun. Toisaalta se on aika turvallisen tuntuista. Kun lapsemme olivat pieniä, oli anoppila meidän arkemme tukipiste. Nyt me yritämme olla anoppilan tukipisteitä. Siinä tehtävässä on tsemppaamisen varaa. Seuraan ja pohdin mielelläni miten ennen vanhaan elettiin ja miten nyt eletään. Sukupolvien välinen kuilu on mielenkiintoinen. Ihmettelen sitä joskus täällä.

Kun lapsemme olivat pieniä, oli anoppila meidän arkemme tukipiste.

Kauan sitten meidän kotona vilisti kolme lasta ja yksi koira. Koira kuoli vanhuuteen ja lapset kasvoivat liian nopeasti isoiksi. En jaksanut kuunnella niitä vanhempia ihmisiä, jotka sanoivat: ”nauti kuule nyt kun ne ovat pieniä vain hetken ja kohta muuttavat jo pois kotoa”. Kieli oli melkein repaleinen kun yritin hillitä sitä laukomasta jotakin epäkorrektia. Mutta totta se oli joka sana. Nyt on jäljellä muistot ja uusiutuvat kyyneleet. Iloa he tuottavat vieläkin. Mukaan ovat tulleet myös elämänkumppanit. Nuorten aikuisten touhuja, parisuhteen alkuja ja heidän elämän makuisia ajatuksia seuraan mielelläni niin paljon kuin kehtaan. En tietenkään sekaannu mihinkään, sehän nyt olisi ihan mautonta.

Kieli oli melkein repaleinen kun yritin hillitä sitä laukomasta jotakin epäkorrektia.

Meidän kotona on siis suurimman osan aikaa päivästä ihan hiljaista. Siellä ei ole ketään. Illalla kotiin laahustaa kaksi ihmistä, minä ja mieheni. Mieheni on levoton sielu, minä enemmän kotona viihtyvä. Hän on kilpailuhenkinen, minä inhoan kilpailua. Hän on urheiluhullu, no urheilusta pidän minäkin. Parisuhteessa olemista olemme harjoitelleet pitkälti yli kolmekymmentä vuotta ja vielä on opittavaa. Se on ihanaa, ainakin hyvinä päivinä.

Elämä ei olisi koskaan tylsää jos ihmisten välisiin eroihin jaksaisi suhtautua rikkautena ja mahdollisuutena haastaa itsensä kasvuprosessiin.

Minua ihastuttaa ja vihastuttaa miehen ja naisen välinen ero: kommunikoinnissa, toimintatavoissa, ajatusten juoksussa, ihan kaikessa. Samankaltaisuutta löytyy tietenkin myös. Elämä ei olisi koskaan tylsää jos ihmisten välisiin eroihin jaksaisi suhtautua rikkautena ja mahdollisuutena haastaa itsensä kasvuprosessiin.  Tätä aihetta jos mitä voi ihmetellä koko ihmiselämän ajan. Tästäkin saatan täällä jotakin sanoa, kerran kuukaudessa keskiviikkoisin.

 

Terveisin Paula Enckell

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tänä vuonna en ostanut ihan tavallista joulukalenteria. Tosin epäröin pitkään, että voinkohan ostaa tuollaista joulukalenteria. Ei mies siitä kuitenkaan tykkää, joku ihmeen parisuhteen joulukalenteri!

Kalenteri, jonka parisuhdepäivillä näin, ei jättänyt minua rauhaan vaan huuteli minulle esittelypöydän keskeltä: ”Et voi tietää mitä mies siitä sanoo jos et kokeile. Yllätä!” Ja niin päätin yllättää.

                                                "Missä te olette yhdessä hyviä?" 

Joulukuu alkoi ja avasimme yhdessä kalenterista ensimmäisen luukun. Siinä luki: Missä te olette yhdessä hyviä? Ihana kysymys. Oli mukavaa miettiä missä me olemme yhdessä hyviä. Jopa meidän nuoret aikuiset innostuivat aiheesta. Tästä kysymyksestä jäi hyvä mieli, siispä seuraavaa päivää ja luukkua odottelemaan.

”Mitä sinulle tarkoittaa siisti koti?” Tämä kysymys sai meidät nauramaan. Tällä hetkellä meillä on nimittäin koti aivan sekaisin pienen vesivaurion kuivausten takia. Vielä jaksoimme kuitenkin kysymykselle hymyillä.

                                                "Mitä sinulle tarkoittaa siisti koti?"

Joulukalenterin luukkujen avaamisesta ja kysymysten tai tehtävien pohdinnasta tuli meille joulukuun yhteinen hyvä harrastus. On mukavaa viettää hetki aikaa vierekkäin tai sylikkäin ja miettiä vaikkapa ”Millaisissa tilanteissa kaipaat myötätuntoa puolisoltasi?”

Tällaista kalenteria voisi seurata silloin tällöin muulloinkin kuin vain joulua odotellessa. Kesäloma voisi ainakin meidän kohdalla olla sellainen ajankohta, jossa mukavien parisuhdekysymysten kanssa voisi viettää aikaa. Ja löysin muuten verkkokaupan mistä kalentereita on enemmänkin, tässä sinne linkki: katajan kauppa. Uudenlaisen joulukalenteri kokeilu kannatti. Suosittelen lämpimästi.

Hyvää Joulua ja parisuhdeaikaa!

Terveisin Paula Enckell

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat