Kirjoitukset avainsanalla Kiirastorstai

kuva: Annele Rantavuori

Innostuva pelkuri, joka pakenee paikalta

Olen innostuja, jonka vauhti on alussa kovaa. Se, joka väittää uskaltavansa, tietää paremmin ja korottaa äänensä yli muiden. Sisääni kätkeytyy kuitenkin pelkuri, joka tosipaikan tullen väsyy ja pakenee. Tarvitsen kipeästi rohkeutta elää niinkuin uskon. Mutta pelkään paljastaa sisimpääni ja ottaa riskejä. Epäonnistua ja olla heikko.

Olen mestari suojautumaan sanojen taakse. Osaan puhua vaikka kolmen puolesta ja tarvittaessa näyttelen sujuvasti oman, hänen ja terapeutin roolit. Parhaimmillaan sanoitan jotain tärkeää ja avaan uusia väyliä. Pahimmallaan vain nostan itseäni ja suljen sisimpäni. Miten äänekäs ehdottomuuteni voisi muuttua sitkeäksi uskollisuudeksi?

Kriittinen kyseenalaistaja, joka on jämähtänyt vanhaan

Pohdiskeleva puoleni harkitsee ja tarkastelee asioita eri kulmista. Kun järkeni hallitsee, haluan olla varma. Luottamuspula syntyy, kun vaaditaan vakuutteluja ja lupauksia. Vaikka eihän luottamusta sanoin takaisin voiteta. Epäilyksen syöpä kalvaa sisintä ja etsii todisteita sille, että minua ei rakasteta. Että jään sivuun, toiseksi.

Kriitikko suojaa itseään haukkumalla toista. Jos valokeilassa ovat toisen virheet, niin ehkä minä pääsen pälkähästä. Negatiivisuus ja ongelmakeskeisyys suojaa hyvältä. Se on tuttua ja turvallista. Parhaimmillaan löydän uusia tulokulmia ja korjaan virheitäni. Pahimmillaan löydän vain lisää ongelmia ja hukun omaan kielteiseen yksinäisyyteeni. Miten sisäinen kriitikkoni voisi löytää luottamusta ja toivoa?

Kateellinen pettäjä, joka jättäytyy ulkopuolelle

Löydän itsestäni myös rakkauden nälän ja hyväksynnän kaipuun. Mutta sille ei mikään riitä, joka itseään ei rakasta. Kaikkein vaikeinta on kohdata tätä haavoittunutta ikävöijää. Kateellista, sitoutumiskyvytöntä pettäjää. Hän lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista saadakseen haluamansa. Vain hyljätäkseen omassa riittämättömyyden kivussaan.

Kuinka osaton, vaille jäänyt hän onkaan, kun hylkää kaikkein läheisimmän. Ohittaa rakkauden, joka olisi tarjolla valiten ulkopuolisuuden ja kodittomuuden. Parhaimmillaan hän kurottautuu toisiin maailmoihin rakentaen ikävällään siltoja myös toisille yksinäisille. Pahimmillaan hän leijuu kuin höyhen ilmassa, irrallisena ja näennäisen vapaana, jättäen jälkeensä haavoitettuja sydämiä. Miten etäinen ikävöijä voisi löytää oman mittaamattoman arvonsa?

 

Valo näyttää varjon, keskeneräisyyteni ja haavani, pimeyteni. Nämä kolme varjoa elävät minussa: kieltäjä, epäilijä ja pettäjä. Hiljaisen viikon ikuiset hahmot. Opettelen sitä, miten tulen niiden kanssa toimeen. Miten kohtaan varjoni.

Toivovaisin terkuin, Annele

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kynttilä kerrallaan sammuu. Yksi liekki jää yksin loistamaan, kunnes sammutamme senkin.

Nautin pääsiäisaamun riemusta ja ylösnousemuksen ilosta, mutta sitä edeltävät tapahtuvat puhuttelvat minua joka vuosi enemmän. Esimerkiksi kiirastorstain messu iskee syvälle sisimpääni kerta toisensa jälkeen. Tänä vuonna minua on puhuttanut jo valmiiksi yksinäisyys.

Jokainen meistä kokee ainakin joskus hetkittäistä yksinäisyyttä. Ihminen voi olla yksinäinen parisuhteessa, perheellisenä, ystävien keskellä tai yksin. Aivan yhtälailla kuin hän voi olla tyytyväinen parisuhteessa, perheellisenä, ystävien keskellä tai yksin. Yksinäisyys voi olla sosiaalisten suhteiden puutetta tai emotionaalista yksinäisyyttä. Se sattaa vierailla elämässämme vain hetken tai olla ollut osa elämäämme jo musertavan pitkään. Joka tapauksessa se vaikuttaa. Se vaikuttaa terveyteen, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Se kietoo lonkeronsa läpi ihmisen ja hänen elämänsä jos vain ehtii.

On valtavan koskettavaa miettiä, että Jumalamme on kokenut yksinäisyyden

Kiirastorstaina pysähdymme katsomaan iltaa, jossa yhteisen juhla-aterian jälkeen yksi Jeesuksen opetuslapsista kavaltaa Jeesuksen ja lopulta loputkin pakenevat paikalta. Uskollisuutta vannonutkin kieltää tuntenensa koko miestä. Jeesus jää aivan yksin. Ja vain hän on koko ajan tiennyt mitä tuleman pitää, vain hän on joutunut kantamaan sen harteillaan. En voi olla miettimättä, että Jeesus taisi todella tietää tuona iltana miltä tuntuu yksinäisyys. Kaiken musertava yksinäisyys.

On valtavan koskettavaa miettiä, että Jumalamme on kokenut yksinäisyyden. Sen, ettei ei ole ketään ihmistä, jonka puoleen kääntyä. Sen, kun kaikki ovat kaikonneet. Hän ymmärtää. Hän ymmärtää yksinäisyyden keskellä kipuilevaa ja kärsivää. Se ymmärrys ei, ehkä poista yksinäisyyttä tai tee sitä helpommaksi, mutta se on olemassa. Sen haluan sanoa kaikille yksinäisyyden kanssa kipuileville: Hän ymmärtää. Toivon, että yksinäisyytenne voisi saavuttaa oman käännekohtansa, hetken jossa pimeys vaihtuu valoon ja epätoivo toivoon. Kaikille jotka eivät joudu kokemaan yksinäisyyttä juuri nyt, haluan puolestani sanoa: älkää sulkeko silmiäänne. Nähkää lähimmäisenne, ne kaikkein hiljaisimmat ja syrjään jääneimmätkin, sekä ne aivan siinä lähellä. Katsokaa silmiin ja tervehtikää, ottakaa mukaan ja olkaa läsnä kokonaan. Älkää sulkeko silmiään.

Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.
(Mat. 25:40)



Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat