Kirjoitukset avainsanalla Hanna Ranssi-Matikainen

Kuva: Pixabay

Perhe ja parisuhde ovat olleet tällä viikolla näyttävästi mediassa esillä. Lööpeissä ovat keikkuneet muuten tutut aiheet, tunnettujen suomalaisten rakastumiset ja avioerot, mutta yksi uutinen on poikennut valtavirrasta: onnellisen Suomen pojat eivät saa enää entiseen tapaan lapsia. Väestöliitto on lukujen edessä hämmentynyt. Vain 13 prosentilla 20 – 29 -vuotiaista nuorista miehistä on jälkikasvua.

Onnellisen Suomen pojat eivät saa enää entiseen tapaan lapsia.

Kymmenen vuotta sitten alkaneen lasten vähenemisen arveltiin jäävän muutamaan vuoteen. Toisin kävi. Ilmiöstä tuli pysyvä. Silloin kun meidän perheeseen hankittiin lapsia, lamaa pidettiin vielä perheen kannalta mukiinmenevänä aikana. Monet vanhemmat päättivät selvitä vaikeiden vuosien yli lapsia hankkimalla. Ainakin oli lapsilisät joiden varassa tassutella eteenpäin. Enää ei samassa mittakaavassa niitäkään.

Vaikka elämä oli niukkaa, kotiäidillä ja opiskelijaisällä oli aikaa lasten kanssa touhuamiseen. Kuopuksen kanssa sitä ei enää samalla tavalla ollut. Työt veivät leijonanosan arjesta.

Pohdimme töissä lounaan äärellä perheen muuttunutta yhdessäolokulttuuria. Kohtaaminen on entiseen verrattuna erilaista. Aiemmin vanhemmat saattoivat viettää lapsensa kanssa aikaa puistoissa ja perhekahviloissa leikkien, nykyään iso osa äitien ja isien ajasta vierähtää älypuhelinta hipelöiden. Elämä tapahtuu sosiaalisessa mediassa – usein fyysisen yhdessäolon ja lasten kanssa riehumisen kustannuksella.

Isän merkitys perheessä on tärkeä. Siitä jokaisen pojan olisi hyvä olla selvillä.

Olen seurannut nuorten keskinäistä viestittelyä mielenkiinnolla pohtien, miten parisuhdetoiveet ja sosiaalisen median käyttö mahtavat sopia toisiinsa. Jos kuuntelee nuorten parien otteita yhdessäolostaan, merkittävä osa ajasta valahtaa keskustelujen ja kotitöiden tekemisen kustannuksella somelle. Toisen laitteilla viettämästä ajasta saatetaan olla tosi mustasukkaisia. Ja usein syystäkin. Aika on tärkein omaisuutemme.

Mutta niistä nuorista miehistä ja isyyden lykkääntymisestä. Entistä harvempi mies tulee isäksi. Kyse on monisyisestä vyyhdistä. Seksuaalinen halukkuus on entiseen verrattuna laskenut. Naisten korkeampi koulutustaso vähentää potentiaalisten isäkandidaattien määrää. Tai ehkä oman perheen parisuhdemalli ei vain kannusta perheellistymään.

Suomessa naisten mahdollisuuksien laajentamiseen on panostettu pitkään. Se on poikinut yhteiskuntaamme monenlaista hyvää. Mutta pitäisikö poikiin panostaa enemmän? Otettaisiin selvää, miten pojat mieluiten oppivat tai mitä he arvostavat perheessä. Isän merkitys perheessä on tärkeä. Siitä jokaisen pojan olisi hyvä olla selvillä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay

Moni meistä astuu parisuhteeseen aavistamatta, miten suhde tulee itseä haastamaan. Samalla kun parisuhde on kahden ihmisen yhdensuuntainen matka, se on iso retki itseen. Monia helpottaa tieto siitä, että hyvät ja pahat vaiheet kuuluvat elämään ja ovat osa suhteen väistämätöntä kasvutarinaa. Ihmisenä kasvamista ja parisuhteen syvenemistä ei tapahdu ilman kriisejä.

Parisuhde koostuu tunnistettavista vaiheista, joista jokaisella on tarkoitus. Vaikka ne ovat ennustettavissa, kaari ei ole kaikilla pareilla identtinen.

Hyvät ja pahat vaiheet kuuluvat elämään ja ovat osa suhteen väistämätöntä kasvutarinaa.

Puolesta vuodesta kahteen vuoteen kestävän symbioosivaiheen tarkoitus on sovittaa pari toisiinsa. Vaiheen aikana rakastunut siirtää kumppaniin omia unelmiaan, siksi kuva toisesta ei ole rehellinen.

Huumaa seuraa usein erilaisuuteen havahtuminen: puoliso ei ole lainkaan sellainen, joksi hänet kuvittelin. Juuri ne piirteet ja tavat alkavat ärsyttää, jotka herättivät ensihetkillä ihastusta. Moni hakee itselleen sopivaa vastakappaletta. Tarmoa uhkuvaa energiapakkausta voi alkaa ärsyttää taiteellisen kumppanin hetkeen pysähtymisen taito kun arjen aikataulut pitäisi saada sopimaan yksiin. Suhteesta tulee realistisempi. Tilanteen selvittäminen tarkoittaa usein valtataistelua, riitelyä ja mököttämistä.

Tämä saattaa johtaa ristiriitaiseen vetäytymisvaiheeseen. Etusijalla ovat omat tarpeet ja revanssin hakeminen. Kumpikaan ei kerro itsestään yhtä avoimesti kuin ennen. Molemmat kokevat, että toinen tuottaa itselle vain pahaa mieltä. Tässä vaiheessa suhteen kasvu tapahtuu vastoinkäymisten sietämisen, asioiden selvittämisen ja anteeksiantamisen opettelemisen kautta. Vaikeuksien selättämiseen saatetaan tarvita myös ulkopuolista apua.

Ristiriitojen ratkomisen avulla puolisot alkavat vähitellen lähentyä toisiaan. Tavoitteena on tasaveroinen kumppanuus. Moni kertoo löytäneensä tutun puolison kanssa sovinnon jälkeen syvemmän rakkauden kuin alussa. Mikä vapauttava tieto!

Suhteen kasvu tapahtuu vastoinkäymisten sietämisen, asioiden selvittämisen ja anteeksiantamisen opettelemisen kautta.

Parisuhde on ennen muuta tunnesuhde. Jotta se pysyisi lämpöisenä, tutkimusten mukaan tarvitaan kahdenkeskistä aikaa 10,5 tuntia joka viikko. Jokainen parisuhdetta rakentava joutuu pohtimaan, kuinka paljon antaa aikaa työlle, harrastuksille, ystäville tai kuntoilulle.

Onneksi suhteen kaikissa vaiheissa on useimmiten myös hyviä aikoja. Niiden aikana kannattaa kerätä hyvää pääomaa varastoon, jonka avulla vaikeampien vaiheiden ylittäminen onnistuu.  Seksi, puhuminen ja kuunteleminen ovat parisuhteen liimaa, siksi juuri niitä kannattaa kiireisinäkin aikoina vaalia.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay

Kaivoin kirjahyllystä esiin vanhan kirjan, johon olin kirjoittanut artikkelin vuonna 2003. Kirjassa pohditaan elämän ruuhkavuosia. Vanhimmat lapset olivat artikkelia kirjoittaessani 5 ja 7. Olin muutama vuosi takaperin perustanut yrityksen ja astunut työelämään.

Artikkelissa kirjoitan, miten jo lapsena halusin kasvattaa oman jälkikasvuni niin, että heitä kunnioitetaan alusta asti ajattelevina ja tuntevina olentoina. Itseäni oli monesti ärsyttänyt aikuisten tapa puhua ohitseni, ikään kuin en olisi ajatteleva olento ollenkaan. Tämä ohjenuora mielessäni lähdin kasvattamaan palleroisiani.

Itseäni oli monesti ärsyttänyt aikuisten tapa puhua ohitseni, ikään kuin en olisi ajatteleva olento ollenkaan.

Seuraavassa katkelmassa kirjoitan liian pitkälle menneestä täydellisyyden tavoittelustani. Kerron, miten jokaiseen inahdukseen vastaaminen öisin ajoi itseni lähes hulluuden partaalle. Uhrauduin yli voimieni. Neljän vuoden valvomisen jälkeen kotiin oli syntynyt hirviöäiti, joka vastapalveluksena huonosti nukutuista öistä vaati pieniltään lähes mahdottomia. Yliuhrautuvuus, jokaiseen tarpeeseen vastaaminen, oli kääntynyt lapsia vastaan.

Halusin muuttua takaisin lempeäksi mammaksi. Tämä tavoite mielessäni laitoin lapset päiväkotiin ja ryhdyin työskentelemään seitsemän tuntia päivässä. Ihan hetkessä päämäärä ei toteutunut, mutta yli vuosikymmenen päästä ehkä sittenkin. Olimme viime viikonvaihteessa juhlistamassa isäni syntymäpäivää ravintolassa. Kesken ruokailun sisarentyttäreni ryhtyi toivomaan äidiltään, että hän olisi yhtä rento äitinä kuin minä. Oma aikuinen poikani ei ollut serkkunsa kanssa asiasta aivan samaa mieltä, mutta vähän kuitenkin.

Kokemus erikokoisten vaikeuksien selättämisestä yhdessä lasten isän kanssa on synnyttänyt luottamusta itseä, toista ja elämää kohtaan.

Mikä vuosissa on muuttanut? Kokemus erikokoisten vaikeuksien selättämisestä yhdessä lasten isän kanssa on synnyttänyt luottamusta itseä, toista ja elämää kohtaan. Me pidämme tiiminä yhtä. Taidon harjoitteleminen on vienyt vuosia. Rajojen asettaminen lapsille eri kasvuvaiheissa on vaatinut yhä uusia neuvotteluja. Mutta mitä useammin niitä on käyty, sitä helpommaksi hetki on muuttunut.

Vanhemmuus muuttaa, tekee enemmän ihmisen kokoiseksi. Idealistinen käsitys omista voimavaroista ja taidoista saa realistisemmat mittasuhteet. Samalla vanhemmuus pakottaa esiin sellaiset uinuvat voimavarat, joita ei tiennyt itsellä olevankaan. Onneksi lapsi kasvaa aikuiseksi niin hitaasti. Uusi päivä antaa aina uuden mahdollisuuden alusta aloittamiseen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay

Rakastan lakuja. Koko perhe tietää tämän. Eilisiltana palaverista kotiin raahustaessani minua odotti olohuoneen pöydällä iloinen yllätys: Ystävänpäivän aatto! Puolisoni oli ostanut minulle ja lapsille keväiset tulppaanikimput sekä isot kulholliset lakuja. Ne olivat näkyvä viesti rakkaudesta.

Yllättävä muistaminen arjen keskellä sykähdyttää, vaikken osaa sitä aina ääneen sanoa. Tunne on keveä, vaikka sanat jäisivät pään sisäisiksi.

Aamukahvi vuoteeseen ja virkistävästä rupatteluhetki ovat itselleni sitä parasta arjen luksusta. Tällaisia hetkiä yritän ripotella mahdollisimman moneen päivään.

Aamukahvi vuoteeseen ja virkistävästä rupatteluhetki ovat itselleni sitä parasta arjen luksusta.

Sitä iloisempi on yllätys, jos lahjaan liittyy jokin tunneviesti tai annos vaivannäköa. Lahjan antajan ei tarvitse tuoda esille sitä, millaista ajatus- tai jalkatyötä pienen muistamisen hankkiminen on edellyttänyt. Lopputulos puhuu puolestaan. Jo yksi suklaapatukka kauniiden saatesanojen ja suukon kera voivat kirkastaa päivän.

Säännöllisin välein elämä kuitenkin yllättää ja hyvistä yrityksistä huolimatta puolisot juuttuvat konkeloon, kuten metsuri asian ilmaisisi.

Pienillä eleillä on iso merkitys. Onni syntyy hyviä asioita toistamalla.

Hyvät neuvot ovat kalliit, kun voimavarat ovat vähissä. Epätoivo meinaa kiilata kainaloon. Toivottomuuden tilaan ei kannata kuitenkaan jäädä. Jo tilanteen näkyväksi tekeminen ja kuulluksi tuleminen lohduttavat. Usein joku toinen, jonka liitto on tiltannut samantapaisiin ongelmiin, pystyy samaistumalla, kohtaamalla ja syvästi ymmärtämällä tuomaan helpotusta tilanteeseen. Omat ristiriitansa selvittäneillä on monia käytännöllisiä ideoita, miten päästä haastavan vaiheen yli.

Pienillä eleillä on iso merkitys. Onni syntyy hyviä asioita toistamalla. Kuten lakukulhoa säännöllisesti täyttämällä. Miten niin pienet asiat voivat synnyttääkään niin suuria tunteita!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat