Kirjoitukset avainsanalla Mio Kivelä

Helsinki Priden Puistojuhlassa vapaaehtoiset vanhemmat halaavat sitä kaipaavia Konttikirkon luona klo 14-18 Kuva: Christiana Rivers, Unsplash

Viime lauantaina alkoi Feministisen kirkon facebook-ryhmässä pohdinta josko Helsinki Pridessä voisi järjestää tempauksen, jossa vapaaehtoiset vanhemmat sekä isovanhemmat halaisivat heitä, jotka välittävää halausta vanhemmilta kaipaisivat. Lupasin ottaa hommasta koppia, sillä näin sen niin tärkeänä. Sunnuntaina laitettiin somessa kyselyjä kiertämään. Nopeasti se jaettiin myös Helsinki Priden omilla profiileilla ja nousi pian mahdollisesti niiden kaikkein tykätyimmäksi julkaisuksi. Alle vuorokaudessa pääsinkin jo perustamaan vapaaehtoisille oman facebook-ryhmän, sillä viestitse kommunikoiminen olisi käynyt mahdottomaksi. Muutamassa päivässä on vapaaehtoisten joukko kasvanut yli sataan. Ja yhä yhteydenottoja tulee.

Olen aiemmin kirjoittanut Sara Cunninghamista, joka on toiminut ns. varavanhempana esimerkiksi sateenkaariparien häissä. Siitä hetkestä asti olen miettinyt kuinka tärkeää vastaavanlaista olisi mahdollistaa myös täällä. Nyt siihen voisi olla mahdollisuus. En olisi koskaan villeimmissä unelmissanikaan osannut kuvitella kuinka runsain joukoin ihmiset tarttuivat kutsuumme. Olenkin jo nyt todennut, että teen kaikkeni, jotta tätä hyväsydämisyyttä voitaisiin tukea jatkossakin. Luvannut välittää kutsua muidenkin kaupunkien Pride-tapahtumiin sekä lähteä mahdollisuuksien mukaan koordinoimaan varavanhempi-toimintaa. Nyt on aika.

Eräs tuttuni alkoi itkemään jo siinä vaiheessa, kun selitin että tällaista halaus-tempausta lauantaina pallottelimme. Silloin tajusin jälleen, kuinka merkityksellisestä asiasta puhumme. Kuinka koskettavan, syvän ja tärkeän aiheen äärellä olemme. Jokainen ansaitsisi rakkautta, lempeyttä ja kokonaisena nähdyksi sekä kuulluksi tulemista omilta vanhemmiltaan. Kaikki eivät ikävä kyllä kuitenkaan sitä edelleenkään saa. Ne ovat haavoja, jotka jättävät jäljen.

Iloitsen jokaisesta ihmisestä, joka on tahtonut lähteä vapaaehtoiseksi. Muiden hyvä sydän ei saa maailman kipuja katoamaan, mutta se voi auttaa niitä kestämään. Muistuttaa, ettei ole yksin.

Jos olisit itsekin kiinnostunut osallistumaan vastaavanlaiseen halaustoimintaan tai varavanhemmuuteen jatkossa, niin laita ihmeessä viestiä esimerkiksi sähköpostiosoitteeseeni mio.kivela@evl.fi. Samoin, jos voisit kaivata jonkinlaista varavanhempaa tai -isovanhempaa omaan elämääsi sateenkaarevista syistä johtuen, niin laita ihmeessä viestiä tai jää kuulolle, palaan aiheeseen varmasti tulevaisuudessa!

Vaikuttunein terveisin, Mio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummius on vierellä kulkemista ja hengellistä matkakumppanutta. Se kaikki voi olla osa myös mitä tahansa ihmissuhdetta. Kuva: Kenelle Hayes, Unsplash

Toissa viikolla kirjoitin kummiudesta. Tänään tahdon tarkastella sitä aivan erityisesti yhden kummisuhteeni näkökulmasta. Kummisuhteen, jossa kummilapseni ei ole suinkaan lapsi vaan nykyinen kumppanini

Tapasin kumppanini kanssa viime syksynä teologian opintojen aloittamisen yhteydessä. Jonkin ajan kuluttua hän kysyi tahtoisinko ryhtyä hänen toiseksi kummikseen, kun hän jossain vaiheessa liittyy elämänsä ensimmäistä kertaa kirkkoon ja saa näin ollen kasteen sekä tulee konfirmoiduksi. Olin otettu ja innoissani. Suostuin. Hetkeä myöhemmin sain myös alkaa kutsua häntä tyttöystäväkseni. Ystäväni nauroivat tulisiko hänestä näin ollen jossain kohtaa kummityttöystäväni.

Tammikuussa juhlittiin iloista juhlaa. Kumppanini sai kasteen ja konfirmoitiin. Seurakunta sai uuden jäsenen ja minä uuden kummisuhteen. Kumisuhteen joka on minulle yhtä arvokas kuin jokainen kummi- ja kummasuhteeni. Kummisuhteen, joka jokaisen muun tavoin on elinikäinen ja pysyvä. Suhteen, josta niin ikään täytyy pitää huolta.

Kummius tuo omanlaisen twistinsä parisuhteeseemme. Kummius ei tarkoita, että olisin suhteessa hengellisesti kypsempi. Vaikka kummin tehtävä on huolehtia myös kristillisestä kasvatuksesta, en lastenkaan kohdalla koe olevani kristillisenä kasvattajana hengellisesti kypsempi tai suurempi. Olen kristillinen matkakumppani. Yhteisellä hengellisellä matkalla. Matkalla, jossa kumpikin varmasti oppii sekä kasvaa. Myös toinen toiseltaan.  

Kumppanini kutsuminen kummityttöystäväkseni, sekä se, että hän voi viitata minuun kummisetänään, tuovat huvittavia hetkiä ja huumoria erilaisiin tilanteisiin. Kuitenkin samaan aikaan se muistuttaa jostain tärkeästä. Se muistuttaa siitä, ettei kummisuhde ole aina aikuisen ja lapsen välinen suhde. Kummisuhde on jotain omaa, mikä ei ole sidottu ikään tai muihin ihmisten välisiin suhteisiin. Samalla kummisuhteemme muistuttaa myös siitä, että meistä jokainen voi olla hengellinen matkakumppani läheiselleen. Meidän suhteessamme matkakumppanuus konkretisoituu kummisuhteessa, mutta se voisi olla totta muutoinkin. Toistemme kummityttöystäväksi ja kummisedäksi kutsumisen humoristisuus sekä kummisuhteen tuomat erilaiset perinteet esimerkiksi juhlapyhinä ja kummipäivänä ovat vain meille hyviä muistutuksia myös tuosta hengellisestä matkakumppanuudestamme. Mikä voisi saada teidät mahdollisesti muistamaan omanne?

Yhdessä kulkevin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Aion viettää kummipäivää Linnanmäellä. Osoitteessa kumminkaa.fi on myös iso lista erilaisia erityisesti kummipäivään päivään suunniteltuja aktiviteetteja. Kuva: Unsplash, Ckturistando

Tulevana sunnuntaina, 2.6., vietetään kummipäivää. Päivää, jolloin kummeja sekä kummilapsia kannustetaan viettämään aikaa yhdessä. Olen itse kummisetä yhdelle lapselle sekä yhdelle aikuiselle. Sen lisäksi olen nyt kummasetä yhdelle ja tulen olemaan kummana pian myös toisellekin lapselle. Kummasetä on ensimmäisen kummalapseni kohdalla kehitetty termi lapsi-aikuinen suhteeseen, jossa lapsi ei ole kastettu ja näin ollen perinteistä kummi-suhdetta ei muodostu. Haltijakummius ei olisi tuntunut itselleni mitenkään luontevalta. Kumma, se sen sijaan on etuliite jonka voin oikein mielelläni ottaa itseäni kuvaamaan. Jokainen näistä suhteista on minulle valtaisan arvokas. Iloitsen jokaisesta lapsesta ja aikuisesta, jolle saan kummina tai kummana toimia.

Kummi- ja kummasuhde on ihmissuhde siinä missä mikä tahansa muukin. Se tuo iloa ja onnea molemmille osapuolille, mutta vaatii myös työtä, arvostusta ja huolenpitoa. Kummiksi tai kummaksi ei itse vain ryhdytä vaan se on tehtävä, johon kutsutaan. Se on luottamuksenosoitus. Kutsu saapua aivan erityiseen rooliin toisen ihmisen elämään. Usein kutsu, jonka antaa joku muu kuin tuo ihminen, jonka elämään saavut kummin tai kumman roolissa. Se on kunnia ja vastuu. Se on arvokas lahja teille molemmille ja sinä päätät miten se tulee toteutumaan teidän elämissänne.

Iloitsen siitä, että kummipäivää vietetään. Että kummitta sekä sen merkitystä nostetaan esiin. Olen onnellinen joka kerta, kun kuulen, että retkille kutsutaan tai leirejä järjestetään myös kummisuhteille. Vanhemmuuden merkitystä ei kukaan tahdo kiistää, mutta on hienoa, että tahdotaan tukea sekä muistaa myös lasten muita tärkeitä suhteita johonkin aikuiseen. On myös hienoa, että nostetaan esiin sitä, kuinka merkityksellinen esimerkiksi kummisuhde voi olla. Kummina tai kummana voi toki olla se, joka antaa lahjan ja kortin joka vuosi syntymäpäivinä, mutta toisaalta voi olla myös paljon muutakin. Voi olla läsnä erilaisissa hetkissä ja kasvaa yhdessä. Kummius tai kummana olo eivät nimittäin ole vain merkitykselliseksi ilmaistu rooli lapsen kasteessa tai nimenantojuhlassa. Ne voivat olla alku koko elämän mittaiselle yhteiselle seikkailulle.

Sunnuntaina aion seikkailla Linnanmäellä kaikkien nykyisten kummi- ja kummalasteni kanssa. Ihmetellä tunnelmaa tai kokeilla laitteita. Kuitenkin ennen kaikkea olla yhdessä sekä kokea yhdessä. Rakentaa sekä ylläpitää yhteistä suhdetta, jota vuosien saatossa pystymme sitten yhdessä aina vain muokkaamaan ja kehittämään. Olla rakastavana, tukevana, välittävänä sekä kannustavana ihmisenä, kummina ja kummana, siinä vieressä.

Iloitsevin terveisin, Mio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Moni haluaa pitää kiinni rakkaasta ihmisestä ja suhteesta myös eron jälkeen. Kuva: Thiago Barletta, Unsplash

"Pysytään ystävinä!" Lause, jonka aika usein eron hetkellä kuulemme sekä sanomme. Lause, joka aika vaihtelevalla menestyksellä toteutuu. Joskus se jää vain sanoiksi siinä hetkellä, toisinaan tovin toiveeksi ja joskus taas aidoksi tahdoksi joka ei kuitenkaan toteudu. Ja joskus se sitten toteutuukin. Paremmin tai huonommin. Ennemmin tai myöhemin. Mikä nämä kerrat erottaa toisistaan? Mikä saa ystävyyden onnistumaan?

Olen todennut itsekin tuon lauseen varmaan jokaisen eron jälkeen. Haluaisin ajatella, ettei minulla ole varsinaisesti huonoja välejä yhteenkään exääni. Harvan kanssa kuitenkaan varsinaista aktiivista ystävyyttä tai kaveruuttakaan. Eli ei minullakaan mitään taikakeinoa ole tai varmaa vinkkiä. Olen kuitenkin asiaa viime aikoinakin jälleen miettinyt, kun yritämme viime kesänä päättyneen suhteemme jälkeen nyt rakentaa ystävyyttä viimeisimmän exäni kanssa. Etsineet niitä vinkkejä, ratkaisuja ja taikakeinoja.

Olen miettinyt kuinka jokainen suhteemme on ainutlaatuinen. Oli kyse sitten rakkaussuhteista, ystävyyksistä, kaveruudesta tai perhesuhteista. Joudumme aina etsimään jokaiseen ne omimmat tavat toimia. Ei siis ehkä voikaan olla yhtä kaikille toimivaa tapaa muodostaa ystävyyttä entisen kumppaninsa kanssa. Se pitää etsiä nollasta ja yhdessä hänen kanssaan. Aivan niin kuin sen päättyneen rakkaussuhteenkin kohdalla. Löytää  juuri teidän näköinen tapanne olla ystäviä. Sitä millainen se voisi olla ei ehkä voi tietääkään ennen kuin sen löytää.

Olen myös miettinyt sitä, että kaikenlaiset suhteet tuppaavat vaatimaan työtä. Niiden eteen täytyy olla valmis tekemään jotain. Ratkaisemaan haasteet ja näkemään vaivaa. Ei voi vaan odottaa kaiken sujuvan ongelmitta ja sujahtavan paikoilleen kuin itsestään. Ainakaan suurien haasteiden tai kriisien jälkeen. Sellaisen kuin mitä ero esimerkiksi on. Kenties on siis tärkeää oivaltaa, ettei se ystävyys luultavasti heti ole sellaista kuin tahtoisi. Ei se kenties ole oikein minkäänlaista. Sitä täytyy yhdessä tehdä ja rakentaa. Jaksaa ja olla kärsivällinen.

Kolmas asia, jota olen miettinyt onkin aika. Kenties lääkkeistä se vanhin. Sitä varmasti tarvitaan paljon. Ystävyydet, kun tuppaavat kehittyvän ajan kuluessa. Ja sitä ennen taas tarvitaan sitä aikaa, joka parantaa haavat. Ja lisäksi tarvitaan aikaa kokeilla, etsiä ja selvittää. Luopua siitä kuinka ollaan oltu ja löytää ne uudet tavat. Aikaa, sitä voi joskus tarvita paljonkin, mutta vaikka se veisi kuinka kauan, niin voi jokainen hetki kuitenkin olla jo lähempänä sitä pistettä, johon tahdotte.

Minulla ei siis ole antaa taikakeinoja tai varmoja tapoja, kuinka muodostaa ystävyyttä exän kanssa. Minulla on vain vertaisen syvä kannustus ja vahva tsemppaus. Tsemppaus siihen, että jaksatte ottaa sen ajan, jonka tarvitsette sekä tehdä sen työn mikä pitää. Kannustus, että jos tahdotte sen tehdä niin se on luultavasti sen arvoista. Olettehan te syystä sitä tahtoneet. Ja onhan se jännittävää päästä näkemään, miltä kaikelta tedän ystävyytenne voisikaan näyttää.

Tsemppaavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat