Kirjoitukset avainsanalla Mio Kivelä

Joskus kohdalle osuu joku, jonka kanssa vaan automaattisesti kulkee samaa matkaa. Kuva: Everton Vila Lurnd, unsplash

Ystäväni kyseli viime keväänä kuulumisteni yhteydessä, että miltä elo nykyisen kumppanini kanssa on tuntunut. Mietin hetken ja lopulta tiivistin sen sanoen: "Tuntuu kuin kaikki elämässä olisi ennallaan, mutta samaan aikaan kaikki olisi myös enemmän kuin koskaan ennen." Kaikki tuntuu samaan aikaan niin tutulta ja luontevalta, mutta kuitenkin myös uudelta ja kokonaisemmalta. Sitä on ollut vaikeaa käsittäkään. Oikein kumpaakaan.

Minun ja tyttöystäväni yhteiselo löysi omia tapojaan ja raiteitaan oikeastaan jo ennen kuin se oli edes kunnolla alkanutkaan. Palaset putosivat paikoilleen niin luontevasti, että on pitänyt yhä uudestaan tarkistaa, ovatko ne tosiaan siellä vai kuvitteleeko vain. Totesin joulukuussa yhteisellä matkallamme, että tyttöystäväni kanssa matkustaminen on kuin matkustaisi yksin. Hän nauroi, ettei tiedä kuuluisiko kiittää vai loukkaantua. Painotin sen olevan ehdottomasti kohteliaisuus. Monien ihmisten kanssa nimittäin viihtyy ja tahtoo viettää aika. Useiden kanssa on myös mukava matkustaa, mutta minulle ainutlaatuisin vapauden ja levon tunne on kuitenkin syntynyt aina vain yksin matkustaessa. Tyttöystäväni kanssa huomasin kuitenkin tuntevani sen saman. Päädyin jälleen myös haastamaan, että voiko yhteiselo todella olla näin luontevaa vai onko kumppanini sittenkin päätynyt vain liiaksi mukautumaan minun mieleni mukaan. Kuitenkin jälleen kaiken penkomisen alta löytyivät vain palat, joiden on hyvä olla vierekkäin.

Palaset putosivat paikoilleen niin luontevasti, että on pitänyt yhä uudestaan tarkistaa, ovatko ne tosiaan siellä vai kuvitteleeko vain

Nyt näin jälkikäteen voisin muovata hieman kommenttia, jonka tyttöystävälleni matkallamme sanoin. Hänen kanssaan matkustaminen on kuin matkustaisin yksin. Kuitenkin yhdellä erolla. Varsin merkittävällä. Nimittäin silloin en ole yksin. Olen hänen kanssaan ja se tekee kaikesta vielä kaksin verroin kauniimpaa ja hienompaa. Se on ilmiö, jonka hän tekee todeksi kaikilla elämäni osa-alueilla. En iloitse vain itse vaan saan myös jakaa iloni hälle. Enkä iloitse vain siitä mistä iloitsen vaan myös niistä hetkistä ja asioista, joista hän iloitsee. Iloitsen hänestä ja hänen ilostaan. Sama tapahtuu myös kiitollisuudessa, vaikuttumisessa sekä kaikessa muussa hyvässä ja kauniissa mitä elämä tuo tullessaan. Surua, pelkoa tai huolta en myöskään joudu kokemaan yksin. Saamme jakaa ne toisillemme, mutta myös vuoroin löytää toisistamme syyn olla vahvoina sekä jaksaa. Olemme ydessä enemmän. Onnistuessaan saavuttaa tavan olla yhdessä täysin kokonaisina ja viemättä tilaa itseltään tai toisiltaan, voivat ihmiset lopulta kasvaa itseään ja summiaan suuremmiksi. Oikeiden ihmisten välille, oikeaan aikaan ja oikealla tavalla muodostuneet sopivat ihmissuhteet pitävät sisällään jotain sellaista, jonka on mahdollista kasvattaa heitä sekä elämää heidän ympärillään.

Kuitenkin jälleen kaiken penkomisen alta löytyivät vain palat, joiden on hyvä olla vierekkäin.

Luonnollisuus ja yhteensopivuus eivät kuitenkaan tarkoita täydellisyyttä. On myös sellaista jossa olemme joutuneet, joudumme sekä tulemme joutumaan tekemään töitä sekä etsimään kompromisseja. Saamme muovata sekä hioa toisiamme. Kasvamme sekä kasvatamme itseämme, toisiamme ja elämäämme yhdessä suhteessa toisiimme. Olemme kokonaisessa suhteessa myös haasteineen ja kasvunpaikkoinen. Se ei kuitenkaan vie luonnollisuutta pois, vaan voi ennemminkin muodostua myös osaksi sitä.

Luontevalta tuntuvan kumppanin rinnalla voi elämäsi päätyä pysymään samaan aikaan tuttuna ja kasvamaan silti suuremmaksi. Hänen rinnallaan voi joskus päätyä myös miettimään voiko moinen suhde olla totta ollenkaan. Kuitenkin tahoisin kannustaa mieluummin keskittymään suhteesta nauttimiseen, iloon ja kiitollisuuteen kuin epäilyyn ja pelkoon. Hän on siinä, te olette totta ja sinä olet todellakin sen ansainnut. 

Kiitollisin terveisin, Mio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sysksy tuo mukanaan arjen sekä mahdollisuuden vaikka puuhata kotiaskareita yhdessä liian suurissa neuleissa ja villasukissa. Nekin voivat olla yhteisen arjen onnenhetkiä. Kuva Dan Gold, Unsplash

Syksy on täällä taas ja sen myötä myös arki. Ihana ja arvokas arki. Moni pelkää arkea, erityisesti parisuhteessa. Sen mahdollisesti toistuvaa monotonisuutta ja yllätyksettömyyttä. Minä kuitenkin rakastan arkea ennen kaikkea parisuhteessa.

Lomat ja matkat ovat ihania. Yksin sekä kumppanin kanssa. Arki on kuitenkin se, jota parisuhteesta olen aina eniten kaivannut, kun en ole sellaisessa ollut. Oikein sellaista tavalliseksi ja ihanalla tavalla tutuksi muodostunutta arkea. Rakastan niitä hetkiä, kun istutaan eri puolilla huonetta omia puuhaillessa. Rakastan sitä tunnetta, kun huitelen omilla menoillani, mutta tiedän, että hän on siellä jossain. Hän on osa elämääni tänäänkin, niin kuin minä myös hänen. Rakastan sitä, kun toista ei tarvitse enää jännittää ja hänen olemassaolonsa tuntuu ihastuttavalla tavalla lähes itsestäänselvältä.

Kenties se on jossain määrin juuri se itsestäänselvyys, joka arjessa joskus pelottaa. Se, että toinen alkaa pitämään minua, tai minä häntä, niin itsestäänselvänä, ettei muista enää olla kiitollinen. Ettei pahimmillaan muista enää edes niitä syitä yhdessäoloon lainkaan. Ymmärrän sitä pelkoa, enkä voisi väittää, ettenkö joskus pelkäisi samaa itsekin. Näen kuitenkin useammin itsestäänselvyydessä vahvampana sen kauneuden. Vakan luottamuksen siihen, että toinen on siinä huomennakin. Ajatuksen, että olen hänet ansainnut samoin kuin hän minut. Tunteen, ettei tarvitse pelätä. Se on huojentavaa ja vapauttavaa.

Toinen arjen kauhu on varmaan tavallisuuden ja rutiinien tuoma tylsyys. Tunteiden mahdollinen harmaantuminen, kun aina ympäristö ei tarjoakaan uusia kokemuksia ja niiden tuomaa tunteiden ilotulitusta. Ymmärrän sen pelon oikein hyvin. Kaipaan itsekin elämääni alinomaan vaihtelua. Huomaan eläväni muutoksista ja uutuudenviehätyksen tunteista. En siis voi missään nimessä väittää, ettenkä pelkäisi arjen tylsyyttä joskus itsekin. Kuitenkin, juuri sen vuoksi että elän muutoksesta, luon elämääni alinomaan yhtä jos toista uutta. Arkeni parisuhteeni ympärillä ei koskaan näytä samalta kuin muutamaa kuukautta aiemmin. Se tuo väistämättä muutoksia myös suhteeseemme. Erilaisia tapoja jakaa sekä elää arkea yhdessä. Aina muutosten ei siis tarvitse syntyä juuri suhteesta ja sen muutoksista voidakseen tuoda muutoksia kuitenkin myös siihen ja sen mahdolliseen tunteiden tasaantumiseen.

Elän muutoksista ja tunteiden ilotulituksista. Parisuhteessa, siinä jokapäiväisen elämäni kannalta kenties lähisimmässä ihmissuhteessa, rakastun kuitenkin ennen kaikkea tavalliseen ja rutiininomaiseen arkeen. Se on kuin ankkuri muuten myllertävässä maailmassani. Siellä ihastun pysyvyyteen ja tasaisuuteen. Palan onnesta arkisten askareiden äärellä ja kietoudun tasaisuuteen, kuitenkin pyrkien pitämään samalla huolen siitä, ettei tukahduttava tunteiden tylsistyminen tai vaaralliseksi muotoutunut itsestäänselvyytenä pitäminen pääsisi hiipimään suhteeseen. Pidän kiinni itsestäänselvyytenä pitämisen kauneudesta, mutta muistutan itseäni myös siitä kuinka suhde on jokapäiväistä lahjaa, josta on hyvä olla kiitollinen ja, jonka eteen tehdä töitä. Annan muun elämäni vaihtuvuuden tuoda muutoksia myös suhteen arken sekä rakennen sille muutoksia yhdessä kumppanini kanssa. Suhteen ensimmäisissä hetkissä ja yhteisissä lomissa on oma kauneutensa, mutta arki on se, jossa suhde kasvaa kokonaiseksi. Se on se, missä suhdetta eniten todeksi eletään.

Ihan tavallisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ystävien kanssa keskustellessa voi olla joskus vaikea miettiä, mitä kaikkea on yhteisistä tai kumppanin kuulumisista oikeus jakaa. Kuva: Matthew Henry, Unsplash

Minulle on luontevaa jakaa kaikenlaisia kuulumisia elämästäni niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Teenhän sitä niin Instagramissa, Facebookissa, erilaisissa haastatteluissa, tilaisuuksissa ja koulutuksissa kuin täällä blogissakin. Tuttuudesta ja luontevuudesta huolimatta, tai kenties jopa niiden takia, se ei kuitenkaan ole aina täysin yksinkertaista silloin, kun puhutaan esimerkiksi parisuhteesta tai muista ihmissuhteistani. Silloin ei nimittäin puhuta vain minun, vaan myös muiden ihmisten kuulumisista.

Parisuhteessa ei ole aina helppoa erottaa milloin on kyse omista ja milloin toisen kuulumisista. Oikeastaan usein moista jakoa voi olla jopa mahdoton tehdä. Niin monet asiat vaikuttavat molempiin, ovat osa molempien arkea ja elämää. Niin monet kuulumiset ovat yhteisiä. Kuitenkaan aina niitä yhteisiä kuulumisiakaan ei jaeta yhdessä. Aina ei ole sitä toista siinä vieressä niitä kertomassa. Mukana määrittelemässä miten, keille ja kuinka paljon mitäkin kerrotaan. Ne päätökset joutuu usein tekemään yksin.

Me tahdomme jakaa asioita elämästämme toisten kanssa. Se on ymmärrettävää. Joskus jopa jotain, mitä tarvitsemme saadaksemme asiat helpommin käsiteltyä ja sisäistettyä. Meillä tulee olla oikeus jakaa elämämme asioita toisten ihmisten kanssa. Samalla tavoin meillä tulee olla oikeus määritellä mitä, milloin, miten ja keille erinäisiä asioita elämästämme ja itsestämme kerrotaan. Lisäksi tuota samaa oikeutta meidän tulee kunnioittaa myös muiden kohdalla. Yhtälö, joka voi osoittautua haastavaksi ihmissuhteita käsittelevien teemojen kohdalla. 

Esimerkiksi minulla tulee olla oikeus määritellä miten, milloin ja keille transtaustani kerrotaan. Kuitenkin samaan aikaan ymmärrän, että erityisesti läheisilleni se on voinut olla, tai voi olla, asia, joita heidän on ollut, tai on, tärkeä jonkun muunkin kanssa prosessoida. Toisaalta samalla tavalla minulle voisi olla luontevaa jakaa jotain sellaista, jota läheiseni ei kokisi luontevaksi yhteisestä elämästäämme muille jakaa. Joudumme kenties kaikki elämään näiden erilaisten tasapainotteluiden keskellä. Ei ole suinkaan helppoa aina tietää mitä ja miten voi kertoa kuulumisiaan, kun ne linkittyvät toisenkin ihmisen elämään. Ei ole yksiselitteistä miettiä missä kulkee raja siinä, mitä tulee voida jakaa omasta elämästään ja mistä pitää pystyä vaikenemaan. Missä kulkee omien ja toisten kuulumisten raja.

Oikeastaan uskaltaisin sanoa, ettei yhtä rajaa olekaan, vaan rajat omien, toisten ja yhteisten kuulumisten välillä joutuu arvioimaan kerta toisensa jälkeen uudestaan. Eri suhteissa, tilanteissa ja asioissa. Ne ovat rajoja, jotka löytyvät parhaiten keskustelemalla ja oppimalla. Pohtimalla yhdessä sitä kuinka paljon kummallekin on luontevaa elämästään erilaisissa tilanteissa jakaa. Näkemällä ja seuraamalla miten ja mitä toinen omista ja yhteisistä kuulumisista milloinkin jakaa. Sekä kokeilemalla, sillä kaikkia mahdollisia tilanteita ja teemoja ei mitenkään voi käydä etukäteen keskustellen läpi. Näin ollen täytyy olla valmis myös miettimään itse. Arvioimaan mitä toinen on puhunut ja mitä hän mahdollisesti tahtoisi. Yrittämään parhaansa ja mahdollisesti oppimaan virheistään. Etsimään yhdessä tasapainoa, jossa kummallakin olisi sopivasti mahdollisuuksia puhua ja vaieta yhteisistäkin kuulumisista.

Jaetuin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Onko unelmakumppani kaikkea mitä olet aina kaivannut vai kaikkea mitä olet aina tarvinnut? Kuva: Glang Vu, Unsplash

Luomme usein huomaamattammekin jonkinlaisia listoja siitä, millaisen kumppanin itsellemme tahtoisimme. Olen luonut sellaisia itsekin. Luonut, karsinut ja kehitellyt. Sitten kohtasin nykyisen kumppanini.

Sanoisin, että nykyinen kumppanini on kaikkea mitä olen aina tarvinnut. Jokin meissä täydentää, tukee ja pitää toisiamme hyvänä tavalla, jota en ollut osannut edes kuvitella. En ole koskaan osannut toivoa kumppaniltani niitä piirteitä, joita kumppanissani nyt niin rakastan ja kaipaan. Tajusin niiden voiman ja merkityksen vasta kohdatessani ne.

Olen varsin varma siitä, ettemme aina tiedä mitä tarvitsemme. Olin itsekin loppujen lopuksi toivonut kumppanilta jopa joiltain osin täysin vastakkaisia piirteitä kuin mitä nyt ymmärrän tarvitsevani. Olin esimerkiksi toivonut ihmistä, joka antaa elämääni vauhtia ja energiaa vaikka nyt ymmärrän kaipaavani ennemminkin ihmistä, joka rauhoittaa pelkällä olemisellaan. Energiaa, kun minulta löytyy kyllä omastakin takaa. 

Kenties meidän olisikin kaikenlaisia elämämme toivelistoja tehdessämme tärkeää tiedostaa, ettemme aina osaa toivoa elämäämme niitä asioita, joita tarvitsemme. Haastaa itseämme miettimään mistä milloinkin on kysymys. Uskaltaa muovata listaamme, kun kohtaamme jotain mitä tarvitsemme. Sillä vaikka ei olisi ennen noista piirteistä ja asioista osannut unelmoida, niin ne saatuaan ei enää muusta tahtoisikaan unelmoida. Se kyllä kolahtaa. Siitä mitä tarvitsi syntyy jotain mitä tahtoo.

Kiitollisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat