Kirjoitukset avainsanalla Mio Kivelä

Kuva: Jasmine Waheed, Unsplash

14. helmikuuta. Ystävänpäivä, alla hjärtans dag, Valentine`s day. Sydämiä, suklaata, vaaleanpunaista ja kaikenlaista ihanaa. Päivä, jossa on monta kaunista ja hyvää asiaa. Ensinnäkin se kääntää katseemme rakkauteen. Oli se sitten romanttista tai toverillista. Saamme tärkeän muistutuksen katsoa toiseen ihmiseen sekä siihen mitä hyvää hänessä on ja mitä hän meille merkitsee. Se antaa myös erinomaisen tekosyyn. Tekosyyn keskittyä siihen erityisen paljon. Antaa luvan olla lähes vastenmielisen rakastunut, kiitollinen ja onnellinen. Luvan kyllästää itsensä rakkaudella ja siihen liittyvillä asioilla. Lisäksi se antaa luvan panostaa noihin suhteisiin, joihin katseemme on kääntänyt. Tekosyyn raivata kalenterista erityistä aika noille ihmisille, tehdä jotain yhdessä. Mahdollisuuden muistaa kortein, lahjoin, halein tai suukoin meille tärkeitä henkilöitä. Se on arvokasta ja kaunista.

Toisaalta ystävänpäivä myös tosiaan kääntää katseemme rakkauteen, toisiin ihmisiin sekä siihen mitä he meille merkitsevät. Se antaa tekosyyn kyllästää itsensä rakkaudella sekä viettää aikaa rakkaimpien kanssa. Se tekee sen kaiken saman olit sitten onnellinen tai onneton. Ystävänpäivä ei tarjoa armahdusta hänelle, joka kokee yksinäisyyttä eikä välttämättä hengähdystaukoa sille, jolle oma suhde tai suhteet tuntuvat pahalta. Sydämet, vaalenpunaiset hötöt ja kaikkialta pursuava onni sekä rakkaus seuraavat helposti myös, silloin kun sitä ei arkeensa kaipaisi. Silloin kun se muistuttaa vain siitä mikä ei ole niin kuin tahtoisi.

En sano, että jokainen sinkku tai yksin elävä olisi ystävänpäivänä onneton. Eivät kaikki kaipaa täksi päiväksi vierelleen kumppania tai ystävää. En myöskään sano, etteikö joillekin tämä päivä voisi tuoda helpotusta muutoin vaikeaan rakkaussuhde tai ystävyys-tilanteeseen. Enkä sanoa, että jokainen, jolla on toivomansa kumppani tai ystävä, olisi tänään onnellinen. Ikävä kyllä ei. Joskus jo omat korkeat haaveemme tälle päivälle voivan tuhota sen mahdollisuuden. Sen kuitenkin sanon, että joku on vastoin tahtoaan yksin ja onneton tänäänkin. Ja kaikille, jotka niin tuntevat, tahdon sanoa, että ette ole sen tunteen kanssa yksin. On monia, jotka jakavat tuon tunteen tänään. Kuitenkin onneksi, lopulta, voi tämäkin olla vain yksi päivä muiden joukossa. Päivä, joka ei mittaa mennyttäsi, ei nykyisyyttäsi, ei tulevaasi, eikä missään nimessä sinua. Tämä on vain päivä. Ajanjakso, jona pallomme kerran pyörähtää akselinsa ympäri. Olet yhtä upea ja arvokas myös sen aikana ja sen jälkeen.

Ja kaikille, joita tämä päivä koskettaa iloisesti, kannustan niin ikään muistamaan, että kyse on päivästä siinä missä muulloinkin. Ota siis ihmeessä tekosyyn mahdollisuudesta kiinni ja keskity sekä panosta rakkauteen, romanttiseen tai toverilliseen, mutta älä anna sen tekosyyhyn tarttumisen jäädä vain tähän päivään. Uskalla pysähtyä katsomaan, ihailemaan sekä kiittämään toisesta ihmisestä/toisista ihmisistä myös huomenna. Uskalla panostaa tärkeisiin suhteisiin myös muina torstai-iltoina. Ja uskalla kylpeä rakkaudessa ihan jokaisena päivänä. 

Siispä, mahdollisimman hyvää torstaita kaikille!

Lempein terveisin, Mio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Abbie Bernet, Unsplash

Mietin tänään silmäpusseja. Niitä oikein tummia ja matalalle roikkuvia silmäpusseja. Sekä itkeviä lapsia. Junassa, kaupassa tai keskellä kävelykatua itkeviä ja huutavia lapsia. Mietin sitä, kuinka elämä ei ole aina täydellistä ja niitä tunteita, joita se voi meissä silloin herättää.

Me kaikki tiedämme, ettei kenenkään elämä oikeasti ole some-kuvien kaltaista. Aina ei ole ihanaa, kaunista, energistä ja motivoitunutta. Me kaikki tiedämme, että varmasti jokainen on joskus, ellei useinkin, katsonut peilistä suureksi kasvaneita silmäpussejaan. Sillä sellaista se elämä on.

Meistä kaikki ei ole kokenut sitä, kun lapsi, josta on vastuussa, heittäytyy kiukunpuuskaan tai itkuun julkisella paikalla. Meistä lähes jokainen on kuitenkin ollut joskus itse se lapsi, tai vähintäänkin haaveillut aikuisena voivansa tehdä samoin itsekin. Meistä suurimmalla osalla siis ainakin tulisi olla kykyä ymmärtää, että joskus lasten huono hetki osuu siihen hetkeen, kun ollaan menossa. Sillä sellaista se elämä on.

Me ymmärrämme, mutta kuitenkin saatamme olla kauhuissamme kun se osuu omalle kohdallemme. Silmäpussit, hysteerisesti huutavat lapset tai jokin aivan muu. Haluamme häivyttää ne pois tai pyytää anteeksi. Häpeämme. Haluaisin ajatella, että se on turhaa.

Elämä ei ole täydellistä. Se on kokonaista. Rosoineen ja haasteinen. Ei meidän tarvitse sitä hävetä. Sillä sellaista se elämä on.

Kannustavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Sean Witzke, Unsplash

Joskus on niitä huonoja päiviä. Päiviä, kun kaikki menee pieleen ja ärsyttää. Päiviä, kun väsyttää ja ruokakaan ei maistu hyvältä. Päiviä kun kuulee ja näkee sitä sun toista ikävää tai turhauttavaa. Päiviä, kun ei saa nukuttua tai syötyä tarpeeksi. Päiviä, kun on liian kiire tai ei saa mitään aikaiseksi. Päiviä, kun seinät kaatuu, mieli kaatuu, voimat kaatuu, esineet kaatuu, itse kaatuu ja kaikki kaatuu. Päiviä, kun se kaikki purkautuu kiukkuna, itkuna, turhautumisena, suruna tai kotitöiden laiminlyönteinä. Päiviä, kun ei ole millään tavalla se esimerkillisin kumppani ja sekös vasta ärsyttää ja surettaakin.

Joskus on päiviä, kun kaikki on huonosti, itse mukaan lukien. Silloin tekee mieli kävellä pois. Kaikesta. Piiloon. Tai vaan rojahtaa sohvan nurkkaan ja sulkea silmät. Leikkiä, ettei olisikaan. Itseä tai aikaa. Sitä koko päivää.

Onni on silloin kumppani, joka ei katso vain kiukkua tai turhautumista, ei hermostuneena ravailua tai kotitöiden laiminlyöntejä. Kumppani, joka rauhassa saapuu seuraan sinne sohvan nurkkaan. Painaa pään rinnalle ja vaan halaa. On olemassa ja saapuu sinne ikäväänkin päivään. Näkee ja näyttää senkin taakse.

Aina elämä ei ole niitä hyviä päiviä, onnea ja autuutta. Mutta ei se haittaa, kyllä ne huonommatkin päivät voivat olla yhteisiä.

Kiitollisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Erin Walker, Unsplash

Kenen kotona joulua vietetään? Vietetäänkö se yhdessä vai tahoillaan? Ketkä kaikki kutsutaan? Ketkä pääsevät? Mahtuvatko kaikki enää sittenkään? Tai onko luokseen kutsuneitakin jo liikaa? Entä jos osuukin työt juuri siihen? Mitä jos joku haluaakin muuttaa kaiken tutun ja turvallisen? Mitä jos joutuukin luomaan jo jotain ihan uutta?

Joulun suunnitteluun voi liittyä monia haasteita. Oma elämänvaiheenikin on sellainen, että monet tutut joutuvat miettimään joulua uudestaan, joko ensimmäistä kertaa, tai jo useatta vuotta. Enää ei voikaan vain yksiselitteisesti luottaa mahdolliseen vanhaan tuttuun kaavaan, muttei toisaalta ole vielä syntynyt uuttakaan. Osa miettii viettääkö joulua kumppanin kanssa vai erikseen. Toiset miettivät kenen luona sitä viettää. Joillakin vanhat tavat ovat uudessa murroksissa. Joillakin ne laajenevat ja saavat uusia muotojaan. Ja jotkut alkavat rakentaa jo aivan omiaan.

Joulu on juhlista se johon monella liittyy hyvinkin vahvoja perinteitä, odotuksia sekä tunnesiteitä. Joulu on voinut olla se, joka kulkee aina samalla kaavalla. Se on voinut olla se, jonka ajatteli pysyvän samanlaisena aina. Kunnes huomaa, ettei se enää voikaan pysyä. Se voi tehdä kipeää. Se voi harmittaa, stressata ja aiheuttaa skismaakin. Voi tuntua, että revitään liian moneen paikkaan, voi olla olo, ettei aika ikinä riittäisi kaikkeen tai, että jokin tuhoaa sen mitä joulu voisi olla. Kaikkea ei siltä tunteelta voi pelastaa, ja jotkin harmit ja luopumisen surut täytyy vain käydä läpi, mutta yhden huojentavan oivalluksen olen oivaltanut vuosien kuluessa. Ei joulun juhlimisen tarvitse rajoittua vain jouluaattoon.

Jo eroperheen lapsena opin, että joulua voi juhlia ensin aattona yhdessä paikassa, sitten joulupäivänä toisessa ja tarpeen tullen vaikka tapanina kolmannessa paikassa. Sitä tekevät myös lukuisat tuttavapariskunnat näin aikuisena. Silloin opin myös sen, että aina voi paikoissa myös piipahtaa ja viettää niin joulua hetken aikaa yhdessäkin. Aikoinaan vietin erään kumppanin kanssa omaa jouluamme aina ennen varsinaisia joulun päiviä. Laatikoine, kuusine ja lahjoineen päivineen. Sitä tekevät monet myös ystävien kanssa. Nyt puolestaan istun Kolilla siskoni ja äitini kanssa omasta perheajasta sekä joulun juhlistamisesta nauttien, sillä aaton vietän muun muassa sateenkaarevaa joulua sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöön kuuluville järjestäen. Joulupäiväksi suuntaan nuorempien sisarusten luo ja niin kuin veljelleni totesin, voimme tehdä siitä sitten juuri sellaisen joulun kuin haluaisimme. 

Kaikkea ei tarvitse ehtiä tehdä ja kokea juuri jouluaattona, eikä edes virallisina joulupäivinäkään. Voit pysähtyä joulun äärelle myös aiemmin tai myöhemminkin jos se siltä tuntuu tai paremmin sopii. Sen juhlinnankaan ei tarvitse näyttää siltä miltä se on aiemmat vuodet näyttänyt, jos et sitä halua tai se ei millään onnistu. Tee siitä silloin jotain omanlaista tai erityisen ihanaa. Joulu voi olla kansallismaisemaa ja kylpylähetkiä, vapaaehtoistyötä, yhteisiä hetkiä ystävien kanssa, hyvää ruokaa kotisohvalla, elokuvamaraton, ulkomaanmatka tai usean päivän kyläily maraton. Jos siis aattosi ei näytä tänä vuonna siltä kuin toivoisit niin katso voisiko jokin muu päivä näyttää tai tee joulusta jollain muulla tavalla oikein erityinen. Ei se ole päivämäärästä kiinni. Se on siihen kuitenkin siihen aikoinaankin vain päätetty laittaa, ei siitä Jeesuksen syntymäpäivästä niin tarkkaan tiedetä. Ole siis huoleti ja ota vapauksia. Joulu se on silti.

Mahdollisimman, rauhallista, antoisaa, mieluisaa sekä turvallista joulua kaikille!

(ja muista, ettei joulunakaan tarvitse jäädä murheiden tai ongelmien kanssa yksin. Auttavia tahoja löytyy kyllä. Muun muassa kirkon palveleva puhelin, chatit yms.)

Jouluisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat