Kirjoitukset avainsanalla Miia Moisio

Kuva: Pixabay.com

Teen työtä eroseminaariohjaajana ja siinä roolissa saan kuulla ero- ja muita paritarinoita hyvin paljon. Haluan kertoa sen tavallisimman tarinan. Äläkä luule, että tämä on kirjoitettu sinusta – tämä on tuhansien pariskuntien tarina.

On nuori nainen ja nuori mies (tai mikä muu parisuhdemallin tahansa), jotka lähtevät taivaltamaan yhteistä matkaa. Ovat vielä niin kypsymättömiä, etteivät ihan tarkkaan tiedä, mitä haluavat. Tai ehkä se toinen tietää ja hänen ehdoillaan rakennetaan unelmaelämä: pari lasta, hyvä työpaikka, oma asunto ja kesämökki. Se toinen sopeutuu eikä kohta enää tiedä sitäkään vähää, mitä tuntee, tarvitsee ja mitä haluaa. Toinen tuntuu tietävän kaiken hänen puolestaan, hän kontrolloi ja määrää suunnan ja tahdin.

Jo suhteen alkumetreillä jommallakummalla oli se tunne, että tästä puuttui jotain. Hän selittelee itselleen, että kaikista varmaan tuntuu välillä tältä ja ikävä tunne painetaan tiedostamattoman peräkamariin ja jätetään sinne.

Varmuuden vuoksi tämä miellyttäjä-sopeutuja hoitaa perheleiviskänsä tunnollisesti. Hoitaa oman osuutensa ja paljon enemmän. Palautelaatikko kolisee ja usein tuntuu siltä, että joutuu varomaan ja pienentämään itsensä, ettei toinen suutu ja moiti. Itsensä pienentänyt alkaa voida huonosti, mutta harvoin tietää, mistä se johtuu. Toinen alkaa viihtyä entistä enemmän puhelimen äärellä ja töissä.

Tässä kohtaa kun kysytään, että mitä teidän parisuhteelle kuuluu, vastaus on hyvin usein: ”Mikä parisuhde?”.

”Puhutteko keskenänne näistä asioista?” ”Ei me olla ikinä puhuttu mistään” tai ”Yritän puhua, mutta toinen alkaa heti huutaa tai syyttää”.

”No onko teillä vielä fyysinen suhde, seksiä?” ”Ei me olla harrastettu seksiä enää moneen vuoteen, mutta eihän näin pitkässä parisuhteessa voi enää olla sitä alkuaikojen kipinää”.

Usein on niin, että molemmilla on hylätty olo. Kumpikaan ei saa sitä, mitä todella haluaa. Ja sitten tilanne ratkaistaan tavalla, joka jättää jälkeensä tosi pahat haavat. Toinen ottaa ja pettää, lähtee vieraan matkaan aivan yllättäen ja paketoi pitkän parisuhteen puhumatta, selittämättä ja syyttämällä toista ihan kaikesta. Kun tekee noin ja sälyttää kaiken vastuun tehdyistä ja tekemättömistä asioista toiselle, antaa siinä jätetylle sellaisen lastin, ettei tämä meinaa sitä kestää. Kirsikkana kakun päällä aloitetaan tappelu rahasta ja lapsista ja viedään prosessi ihan päätyyn asti käräjillä. Eikä sitä toista v---akaaan kiinnosta, koska on se uusi suhde ja rakastumisen huuma.

Ei noin, ihan oikeasti ei noin. Hylätylle jää niin paha kipu, että sitä joutuu parantelemaan pitkän aikaa. Jätetyn itsetunto saa pahan kolauksen ja naiseus/miehuus vedetään kuin maton jalkojen alta. Ei ole mikään pikkuhomma lähteä keräilemään itseään maailman tuulista. 

Ero voidaan hoitaa vähän tyylikkäämminkin: pyrkimällä vielä puhumaan, paikkaamaan ja luomaan turvaa (myös ammatti-ihmisen kanssa jos muuten ei pysty), kunnioittamalla toista ja elettyä yhteistä elämää ja ottamalla vastuu omasta osuudesta siihen, että suhde meni penkin alle.

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mikko Huotari

Taakse jääneen kesän aikana huomasin itsessäni hienoisen vihlaisun, kun näin ystävien facebook-päivityksiä pitkistä liitoistaan. On aikuiset lapset, ehkä lapsenlapsia, yhteinen historia ja nyt taas aikaa kahdestaan. Ja ne ehkä jo vähän syvemmälle sormeen uponneet sormukset – niissä on jotain liikuttavaa. Monta kertaa huomasin kesällä sanovani ääneen, kun eri ihmisistä puhuttiin, että niilläkin on tosi pitkä parisuhde. Sisin taisi työstää teemaa, joka nyt on noussut tietoisuuteeni.

Minusta on ihan käsittämätöntä ja niin hienoa, että monet ovat osanneet luotsata itsensä ja toisensa läpi nuoruuden hölmöilyistä ja kypsymättömyydestä siihen kohtaan, että eletään ties kuinka monetta kymmenettä hääpäivää.

En osaa olla kateellinen, mutta suren. Erosin kuusi vuotta sitten ja surin ihan kaikkea mahdollista, mutta tämä on ihan uusi ja yllättävä suru. Minäkin unelmoin siitä oikeasta ja loppuelämän kestävästä rakkaudesta. Maalailin prinsessaunelmia jo tyttönä enkä ole oikeastaan vielä lopettanut haaveilua, vaikka ikäni huomioiden vähän huonolta näyttää siihen, että vielä ehtisin kokea pitkän ja onnellisen liiton.

Erityisesti ihailen niitä pariskuntia, jotka ovat käyneet pariterapiassa ja yhdessä ohjaavat parisuhdekursseja. Mikä juttu sekin on? Oma haaveeni tietysti tuossa kummittelee. Rakastan ajatusta kumppanuudesta ja yhteisestä kiinnostuksesta parisuhteen kehittämiseen. Minusta on mahtavaa, kun vanhat parit tekevät työtä suhteen elävyyden säilyttämiseksi.

Totuus pitkissä liitoissaan elävistä on tietysti moninainen. Kaikissa liitoissa eivät elä ”Herttaset” vaan on kaiken maailman änkyräliittoja ja puhumattomuuden saarekkeita. Eronneen ja pitkän avioliiton haaveen pakkohaudanneen näkökulmasta vuosikymmeniä kestäneiden parisuhteet näyttävät silti niin ihanilta ja ruusunpunaisilta.

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Elämä on kasvua. Ihminen on kehittyvä olento. Kun katsoo lasta, ainakin silloin kun lapsella on kaikki hyvin, hänellä on valtava tarve kehittyä ja oppia uutta – kasvaa ja mennä eteenpäin. Syystä ja toisesta moni ihminen lakkaa olemasta innostunut ja oppimiseen halukas.

Näistä tyypeistä tulee isoina jumittajia, jotka mieluiten tekevät sitä, mitä ovat aina ennenkin tehneet: heräävät joka aamu samaan aikaan, syövät samanlaisen aamupalan, kulkevat samaa reittiä töihin, suorittavat työpäivänsä, tulevat kotiin, avaavat telkkarin ja kasvattavat itseään sohvaan kiinni. Viikonlopun kohokohta on pari saunakaljaa. Ja kun tulee loma. Sitten mennään mökille, joka siunattu kesä, eikä muilta kysytä, huvittaako heitä.

Ihan varmasti tunnistat ihmistyypin: nämä ovat joustamattomia jurottajia, jotka eivät puhu muuta kuin valittaakseen, eivät pussaa, mököttävät suupielet alaspäin ja valittavat. Voihan nämä olla niitäkin, jotka puhua pälpättävät, mutta eivät ikinä koskaan pääse pintaa syvemmälle. Puhutaan säästä, lotosta, muista ihmisistä, mutta ei koskaan siitä, mitä oikeasti kuuluu ja miltä tuntuu.

Suhteen alkuvaiheessa, voi että, tyyppi oli niin ihanan syvällinen ja rauhallinen. Hänelle pystyi puhumaan mistä vaan. Sepä se.

Jumittaja on kuin kivireki, jota yrittää vetää perässään. Moni puoliso yrittää oikein kovasti ja tosi pitkään. Jotkut ihmiset vaan eivät suostu kehittymään henkisesti. He tuntuvat parisuhteissaan käyttävän paljon valtaa; eivät suostu esimerkiksi lähtemään pariterapiaan, vaikka parisuhde on pielessä ja toinen on jo lähtökuopissa. Toinen voi yrittää ihan kaikkensa, mutta jumittaja valitsee monesti mieluummin jumittamisen, vaikka hintana olisi rakkaan menettäminen.  

Usein on niin, että jumittajan ja kasvuun kieltäytyjän puoliso alkaa voida huonosti eikä oikein ymmärrä, miksi on paha olo. Kun kaikki on kuitenkin niin hyvin eikä kuitenkaan mikään. Masentaa, kiukuttaa ja olo on yksinäinen. Ei tunnu oikein löytyvän syytä lähteä, mutta ei jäädäkään. Ja sitten kuin tilauksesta tulee vastaan se ritari tai prinsessa, joka kieppuu, nauraa ja kuuntelee ja omat seksihalut löytyvät uudelleen. 

Parisuhteen ihanne on se, että kasvetaan yhdessä. Ehkä vähän eri tahtiin mutta kasvetaan kuitenkin. Jos ollaan tosi eri kohdissa, voi se nopeammin kasvava ja kehittymään pyrkivä joutua jarruttamaan omaa kasvuaan ja pienentämään itseään. Onko jostain tällaisesta kysymys, jos suhteesi ei enää tunnut hyvältä ja oikealta? Odotatko ihmettä? 

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Katseen merkitys

Me kaipaamme katsetta pienestä lapsesta vanhuuteen saakka. Lapselle tarjottu hyväksyvä ja rakastava katse on niin merkityksellinen asia, etteivät sanani riitä sitä kertomaan. Kaunis katse luo sen perusrakenteen, jonka päälle lapsi rakentaa loppuelämänsä. Toki tuo perustus voidaan luoda myöhemminkin, mutta usein pahoinvoinnin seurauksena.

Kaipuu kauniiseen katseeseen ei häviä meistä mihinkään, miten voimme edes kuvitella, että se häviäisi? Rakkautta ei voi kaataa meihin kuin astioihin, mutta rakastava katse tukee hyvinvointia. Kerää siis ympärillesi niitä rakkaita, jotka katsovat sinua kuin aarretta. Jos annat toisten katsoa sinua ankarasti, kriittisesti, arvostelevasti, mieti, mitä syvällä sisälläsi ajattelet itsestäsi. Se ettei näe ja katso, tuntuu sekin kamalalta. Kriittinen katse rikkoo rajoja ja se ettei ihan oikeasti katsota, aiheuttaa hylkäämisen kokemusta.

Koetko, että olet yksinäinen, vaikka elät parisuhteessa?

Niin moni parisuhteesta eronnut kertoo siitä, miten koki itsensä yksinäiseksi suhteessa. Miten tuli torjutuksi ja hylätyksi jatkuvasti. Tämä on ihan älyttömän surullista. Joutua kokemaan olevansa suhteessa, odottamassa ihmettä, miettimässä, miksi tunnen oloni niin huonoksi. Ja sitten vielä eron jälkeen joutuu miettimään, olisinko vielä voinut tehdä jotain, jotta suhde olisi pelastunut. Nämä rakastavaa läsnäoloa ja katsetta kaipaavat ihmiset miettivät myös, oliko erolle ihan oikeaa syytä. Niinpä niin.

Mihin kaunis katse häviää?

Parisuhteen alkuvaiheessa toista katsotaan läheisesti, intohimoisesti ja melkein palvoen. Miten olo itsestä oli niin upean naisellinen tai miehekäs. On ihanaa tuntea itsensä halutuksi ja rakastetuksi.

Mihin tuo katse häviää? Rahaongelmiin, uupumukseen, arjen väsymykseen, katkeruuteen, epäonnistumisen kokemuksiin ja riittämättömyyteen? Vai silkkaan välinpitämättömyyteen? Tekeekö mieli torjua toinen ja kostaa oma paha olo? Kun ei vaan v…tu kiinnosta, miltä toisesta tuntuu? Mistä tulee oikeus olla suhteessa siinä roolissa, joka määrittelee, kuka saa hyvää ja miten paljon?

Pidetään huoli tuosta katseesta, etsitään kipinä uudelleen? Ei huomenna. Tänään. Koska elämä on nyt, ei sitten kun.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat