Kirjoitukset avainsanalla Miia Moisio

Kaupallinen yhteistyö

Mistä hyvä mieli, kokonaisvaltainen hyvä olo suhteessa syntyy?

Itselleni hyvä mieli syntyy monestakin asiasta: yhteyteen pyrkimisestä, kumppanuuden tunteesta, kunnioituksesta puolin ja toisin, siitä että tunnen olevani ymmärretty, nähty ja hyväksytty. Kun muun muassa nämä asiat ovat kunnossa, on oloni rauhallinen, sitoutunut ja tasapainoinen eikä suhteen tilaa tarvitse jatkuvasti puntaroida vaan ”Tässä nyt eletään ja mennään yhdessä eteenpäin”.

Erityisenä kirsikkana parisuhteen kakun päällä näen paluun keskinäiseen läsnäoloon. Läsnäoloa on se, että ollaan tässä ja nyt – aistien äärellä. Kun on oikein läsnä itselle ja toiselle, ei oikeastaan ole aikaa, on vain tämä hetki, jossa kaikki on hyvin.

Aistien äärellä oleminen toisen kanssa on ihokosketusta, jotain maisteltavaa ja tuoksuteltavaa, se on katsetta ja kuulevia korvia.

Hakeudumme usein automaattisesti läsnäoloon. Seksi voi tarjota ruokaa kaikille aisteille, ehkä se usein koetaankin niin merkityksellisenä ja miellyttävänä asiana. Millaista seksielämänne on, jos aisteja ajattelet? Tarjoaako se aistien ilotulitusta vai erämaavaellusta tai jotain siltä väliltä?

Aistien äärellä oleminen voi parisuhteessa tarkoittaa muutakin. Yhteinen tekeminen, yhteiset kokemukset voivat saatella läsnäoloon. Yhdessä katsottu elokuva, yhdessä syöminen, kävelylenkki metsässä, kahdenkeskinen saunahetki.. esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.

Tässä voisi miettiä vastakohtaakin. Sitä miten ajatus aistien äärellä olemisesta ja läsnäolosta liittyy parisuhteen huonovointisuuteen. Ehkä jos aistien äärellä ollaankin huonossa suhteessa jollain tavalla tai monella tavalla väärin, itselle väärällä tavalla?

Oikeanlaisen ihmisen kanssa elämä voi olla nautinnollinen aistimatka. Jos parisuhde tuottaa enemmän pahaa mieltä kuin hyvää oloa, on ehkä aika tehdä jotain? Ihan oman itsen vuoksi.

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Mikko Huotari

”Jokainen on vastuussa omista tunteistaan”, näin usein sanotaan. Olen samaa mieltä. Jos minussa itsessäni herää tunne, on se minun tunteeni siitä huolimatta, että toinen ihminen on se ehkä minussa herättänyt.

Jokaisella tunteella on oma sanomansa.

Ilo kertoo siitä, että sielu kuplii mielihyvästä. Suru kertoo siitä, että olemme joutuneet luopumaan jostain meille tärkeästä. Syyllisyys puhuu sen puolesta, ettemme tekisi itseämme tai toisiamme kohtaan väärin. Häpeä kuiskii sitä, että koemme olevamme vajavaisia, riittämättömiä ja vääränlaisia. Viha on rajojemme vartioija ja sen kertoja, että olemme pettyneitä johonkin. Viha viestii sitäkin, että syvällä sisällämme piileskelee pelko, joka saa meidät huutamaan. Muutkin kuin nämä tunteet haluavat viestittää jotain siitä, mitä itsessä tapahtuu.

Tunteet siis lopulta kertovat aina jotain siitä, mitä koemme tai olemme joskus kokeneet. Jos minussa herää tunne, tiedän, että se on pysähtymisen paikka. Tunteelta voi kysyä: Mitä tämä kertoo minusta itsestäni?

Mitä me yleensä sanomme, kun itseen tulee osuma ja tunne herää? Syytämme toista? Oikeutamme oman ruman käytöksemme sillä, että ”vastuutamme” toista?

Tunne johtaa usein (ei-toivottuun) toimintaan.

”Pakko kai mun oli baariin lähteä, kun kotona ei kuule muuta kuin nalkuttamista”. Tai: ”Kai sitä kuka tahansa lähtee vieraisiin, jos ei kotona saa”. Joskus oma vastuuton toiminta oikeutetaan sillä, että heitetään oma tunne ja toiminta toisen niskaan. Ja mikä ihmeellisintä: varsinkin kiltit ihmiset nielaisevat tämän syötin ja tuntevat syyllisyyttä, etsivät syytä itsestään ja hiljenevät entisestään.

Ensimmäinen lause voisi mennä tyylillä ja taidolla niin, että nalkuttaja voisi kertoa omista tunteistaan ja tarpeistaan avoimilla minä-viesteillä vaikka näin: ”Minusta tuntuu yksinäiseltä ja hylätyltä, koska teet niin paljon töitä”. Johon toinen voisi vastata, että: ”Hyvä kun sanoit, miltä sinusta tuntuu. Meillä on töissä tällä hetkellä kiirettä, mutta se ei kestä ikuisesti (jos ei kestä!). Itsestänikin tuntuu inhottavalta se, ettei meillä ole yhteistä aikaa. Mietitään yhdessä, miten voidaan kiireisessä arjessa pitää toisistamme paremmin huolta”. Tämänkaltainen (myötätuntoinen) puhe riisuu aseista niin, ettei ole tarvetta lähteä valtataistelun tai kissanhännänvedon tielle.

Meissä ei herää tunnetta, joka meissä itsessämme ei ole. Minun kumppanini ei saa herätettyä vaikkapa riittämättömyyden tunnetta, jos minussa ei ole riittämättömyyttä jo valmiiksi sisällä. Hän saattaa kyllä osua riittämättömyyden kokemukseeni, joka minussa jo on ja nostaa sen pintaan. Ei tahallisesti vaan esimerkiksi katsomalla minua tavalla, jonka TULKITSEN lapsuudesta tutuksi katseeksi. 

Voin siis kiittää kumppaniani joka kerran, kun hän paljastaa oman mielenmaisemani kipukohtia. Eikä tämä kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö olisi velvollisia pitämään omista rajoistamme kiinni niin, ettei meitä kohdella henkisesti ja/tai fyysisesti väärin ja väkivaltaisesti. Tunteellisissa ja reaktiivisissa tilanteissa piilee aina, ei niinkään kärsimyksen, vaan paranemisen mahdollisuus. Tämä on muuten ihan älyttömän vaikeaa :). Opettele tunnetaito itse tai opetelkaa yhdessä? Jos kumppanisi ei halua oppia ja tulla puolitiehen vastaan (muissakin parisuhdetaidoissa), sinun päätettävissäsi on, haluatko elää ihmisen kanssa, joka ei pysty kantamaan vastuuta itsestään ja tunteistaan.

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mikko Huotari

Tänään minua koskettaa Maarit Feldt-Rannan kuolema. Olen lukenut moneen kertaan Ilta-sanomien juttuja Feldt-Rannan ja hänen kihlattunsa rakkaudesta: aikuisesta rakkaudesta ja viime joulun kihlauksesta. Sydän särkyy, kun ajattelee, että kihlajoulua seuraavana jouluna heistä kahdesta toinen on poissa.

Olen itse saanut aikuisella iällä, eron ja yksinäisten vuosien jälkeen, tavata uudelleen lapsuuden- ja nuoruudenystäväni, rakastua ja kihlautua. Tiedän nyt, miltä tuntuu kohdata se, jonka kanssa kaikki tuntuu asettuvan sellaiseen asentoon, missä elämän palapelin palaset olisivat mielestäni voineet aina olla. Samaistun siis aika vahvasti ex-kansanedustajamme ja hänen miehensä tarinaan.

Miten epäreilulta mahtaa tuntua siitä, joka jää, kun kuolema ottaa pois kaikkein rakkaimman. Olen lukenut läheisensä menettäneiden facebook-sivustoa ja miten riipaisevaa on nähdä sitä valtavaa ikävää, joka hyvän puolison jälkeen jää.

Puolison voi menettää muutenkin kuin kuoleman kautta. Joskus rakkaus haalenee ja kuolee. Joku menettää puolisonsa erolle, päihteille, työlle, toiselle naiselle tai miehelle, sairaudelle. On monta tapaa jäädä yksin.

Minulle aikuinen rakkaus on tuonut mukanaan myös menettämisen pelon. Ei hallitsemattoman vaan sellaisen, joka kertoo, että jokainen päivä on arvokas enkä haluaisi käyttää yhteisestä ajasta yhtään päivää turhaan riitelyyn tai muuhun, millä ei ole mitään arvoa. Aikuisena ymmärtää jo sen, että elämä on hauras.

Ei elämää voi elää kuin viimeistä päivää, mutta niin ehkä voisi yrittää elää, että on aina valmis katsomaan itseä sillä tavalla peiliin, että tietää itse tehneensä kasapäin rakkauden tekoja. Joskus rakkauden teko on sitäkin, että lähtee pois suhteesta, jossa ei ole hyvä olla.

Mieheni sanoo, että toiselle puhuessa on hyvä pitää sydän kielen päällä. Minusta tuo on kauniisti sanottu. Sydämensä voi pitää myös omien käsien päällä. Sen voi pitää koko iholla, kun toista koskettaa. Sydän voi olla silmissä, kun toista katsoo. Harvoin kaduttaa se, että on ollut lempeä, rakastava, huomioiva ja sanansa tarkoin valitseva.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tämä on sellainen tarina, jota kuulen hyvin usein. Toinen ei asetu rinnalle, vierelle, ei kuule, ei näe, ei muista hääpäivää tai muuta merkittävää yhteistä päivää, ei syntymäpäivää, ei juuri mitään.

Mikä olo siitä tulee, kun toinen asettaa elämässään etusijalle kaiken muun paitsi sinut? Työn, kaverit, harrastukset ja varsinkin itsensä, aina.

Tämä sama tyyppi on se, joka vähät välittää tunteistasi, hyökkää riitatilanteissa eikä suostu keskustelemaan. Tämä tyyppi ei myöskään koskaan katso itseään peiliin, ei pyydä anteeksi ja kokee oikeudekseen loukata ja sanoa suorat sanat ilman katumuksen häivää.

Tämä on se kumppani, jolle sinun tunteesi ovat ilmaa, niitä saa vähätellä ja niiden yli kävellä. Tunteesi kuitataan järjellä ja sanoilla ”Sä teet ihan samalla tavalla”.

Ja kun tulee kavereita kylään, tämä mies tai nainen muuttuu niin ystävälliseksi, ettei häntä samaksi ihmiseksi edes tunnista, joka hän on silloin, kun olette keskenänne. Tämä viehättävyys kyllä saattaa ihmisten seurassa sanoa pari piikittelevää kommenttia, mutta kätkee ikävän tarkoitusperänsä niin, että vain sinä ymmärrät sisällön ja sanojen todellisen merkityksen?

Olet saattanut tottua toisen käytökseen niin, ettet enää muusta tiedä. Olo on vain kummallisen huono, masentunut ja alistunut. Kaiken päälle saatat syyttää itseäsi, koska sinua on syytetty niin pitkään, että olet alkanut uskoa tarinaan, jota sinulle on niin pitkään kerrottu.

Näitä suhteita on ja niitä on paljon. Tämä kaikki on ikävää ja inhottavaa. Olet tyytynyt tilanteeseen ehkä taloudellisen pelon vuoksi, ehkä lasten vuoksi, ehkä siksi että koet olevasi jo liian vanha lähtemään. Saatat olla jo niin alistunut, ettet vain jaksa tehdä tilanteelle mitään. Olet saattanut hiljentyä ja pistää siipesi suppuun.

Sinä olet enemmän arvoinen, oikeasti olet. Älä tyydy sellaiseen, missä et saa loistaa ja olla täysin se, mitä olet: hyväksytty ja rakastamisen arvoinen. Ei mikään ole niin tärkeää kuin se, että pelastaa itsensä olosuhteista, joissa ei ole hyvä olla.

Terveisin, Miia Moisio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat