Kirjoitukset avainsanalla Miia Moisio

Kuva: Pixabay.com

Elämä on kasvua. Ihminen on kehittyvä olento. Kun katsoo lasta, ainakin silloin kun lapsella on kaikki hyvin, hänellä on valtava tarve kehittyä ja oppia uutta – kasvaa ja mennä eteenpäin. Syystä ja toisesta moni ihminen lakkaa olemasta innostunut ja oppimiseen halukas.

Näistä tyypeistä tulee isoina jumittajia, jotka mieluiten tekevät sitä, mitä ovat aina ennenkin tehneet: heräävät joka aamu samaan aikaan, syövät samanlaisen aamupalan, kulkevat samaa reittiä töihin, suorittavat työpäivänsä, tulevat kotiin, avaavat telkkarin ja kasvattavat itseään sohvaan kiinni. Viikonlopun kohokohta on pari saunakaljaa. Ja kun tulee loma. Sitten mennään mökille, joka siunattu kesä, eikä muilta kysytä, huvittaako heitä.

Ihan varmasti tunnistat ihmistyypin: nämä ovat joustamattomia jurottajia, jotka eivät puhu muuta kuin valittaakseen, eivät pussaa, mököttävät suupielet alaspäin ja valittavat. Voihan nämä olla niitäkin, jotka puhua pälpättävät, mutta eivät ikinä koskaan pääse pintaa syvemmälle. Puhutaan säästä, lotosta, muista ihmisistä, mutta ei koskaan siitä, mitä oikeasti kuuluu ja miltä tuntuu.

Suhteen alkuvaiheessa, voi että, tyyppi oli niin ihanan syvällinen ja rauhallinen. Hänelle pystyi puhumaan mistä vaan. Sepä se.

Jumittaja on kuin kivireki, jota yrittää vetää perässään. Moni puoliso yrittää oikein kovasti ja tosi pitkään. Jotkut ihmiset vaan eivät suostu kehittymään henkisesti. He tuntuvat parisuhteissaan käyttävän paljon valtaa; eivät suostu esimerkiksi lähtemään pariterapiaan, vaikka parisuhde on pielessä ja toinen on jo lähtökuopissa. Toinen voi yrittää ihan kaikkensa, mutta jumittaja valitsee monesti mieluummin jumittamisen, vaikka hintana olisi rakkaan menettäminen.  

Usein on niin, että jumittajan ja kasvuun kieltäytyjän puoliso alkaa voida huonosti eikä oikein ymmärrä, miksi on paha olo. Kun kaikki on kuitenkin niin hyvin eikä kuitenkaan mikään. Masentaa, kiukuttaa ja olo on yksinäinen. Ei tunnu oikein löytyvän syytä lähteä, mutta ei jäädäkään. Ja sitten kuin tilauksesta tulee vastaan se ritari tai prinsessa, joka kieppuu, nauraa ja kuuntelee ja omat seksihalut löytyvät uudelleen. 

Parisuhteen ihanne on se, että kasvetaan yhdessä. Ehkä vähän eri tahtiin mutta kasvetaan kuitenkin. Jos ollaan tosi eri kohdissa, voi se nopeammin kasvava ja kehittymään pyrkivä joutua jarruttamaan omaa kasvuaan ja pienentämään itseään. Onko jostain tällaisesta kysymys, jos suhteesi ei enää tunnut hyvältä ja oikealta? Odotatko ihmettä? 

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Katseen merkitys

Me kaipaamme katsetta pienestä lapsesta vanhuuteen saakka. Lapselle tarjottu hyväksyvä ja rakastava katse on niin merkityksellinen asia, etteivät sanani riitä sitä kertomaan. Kaunis katse luo sen perusrakenteen, jonka päälle lapsi rakentaa loppuelämänsä. Toki tuo perustus voidaan luoda myöhemminkin, mutta usein pahoinvoinnin seurauksena.

Kaipuu kauniiseen katseeseen ei häviä meistä mihinkään, miten voimme edes kuvitella, että se häviäisi? Rakkautta ei voi kaataa meihin kuin astioihin, mutta rakastava katse tukee hyvinvointia. Kerää siis ympärillesi niitä rakkaita, jotka katsovat sinua kuin aarretta. Jos annat toisten katsoa sinua ankarasti, kriittisesti, arvostelevasti, mieti, mitä syvällä sisälläsi ajattelet itsestäsi. Se ettei näe ja katso, tuntuu sekin kamalalta. Kriittinen katse rikkoo rajoja ja se ettei ihan oikeasti katsota, aiheuttaa hylkäämisen kokemusta.

Koetko, että olet yksinäinen, vaikka elät parisuhteessa?

Niin moni parisuhteesta eronnut kertoo siitä, miten koki itsensä yksinäiseksi suhteessa. Miten tuli torjutuksi ja hylätyksi jatkuvasti. Tämä on ihan älyttömän surullista. Joutua kokemaan olevansa suhteessa, odottamassa ihmettä, miettimässä, miksi tunnen oloni niin huonoksi. Ja sitten vielä eron jälkeen joutuu miettimään, olisinko vielä voinut tehdä jotain, jotta suhde olisi pelastunut. Nämä rakastavaa läsnäoloa ja katsetta kaipaavat ihmiset miettivät myös, oliko erolle ihan oikeaa syytä. Niinpä niin.

Mihin kaunis katse häviää?

Parisuhteen alkuvaiheessa toista katsotaan läheisesti, intohimoisesti ja melkein palvoen. Miten olo itsestä oli niin upean naisellinen tai miehekäs. On ihanaa tuntea itsensä halutuksi ja rakastetuksi.

Mihin tuo katse häviää? Rahaongelmiin, uupumukseen, arjen väsymykseen, katkeruuteen, epäonnistumisen kokemuksiin ja riittämättömyyteen? Vai silkkaan välinpitämättömyyteen? Tekeekö mieli torjua toinen ja kostaa oma paha olo? Kun ei vaan v…tu kiinnosta, miltä toisesta tuntuu? Mistä tulee oikeus olla suhteessa siinä roolissa, joka määrittelee, kuka saa hyvää ja miten paljon?

Pidetään huoli tuosta katseesta, etsitään kipinä uudelleen? Ei huomenna. Tänään. Koska elämä on nyt, ei sitten kun.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mikko Huotari

Elätkö suhteessa, jossa sinua kohdellaan monella tavalla huonosti?

Oletko parisuhteessa ihmisen kanssa, joka viis veisaa sinusta tai tarpeistasi?

Oletko toiselle ilmaa ja ihan sama, vaikka mille mutkalle taipuisit?

Odotatko ihmettä? - Sitä päivää kun toinen on muuttunut ja samanlainen kuin suhteen alussa.

Olen miettinyt paljon sitä, miksi moni jää huonoon suhteeseen eikä pysty lähtemään. Itsekin olen taipuvainen jämähtämään paikoilleni, vaikka suhde olisi surkea ja järki sanoisi, että viisainta olisi lähteä. Joku koukku huonoissa suhteissa on.

Tämä voi olla tosi kaukaa haettu juttu, mutta voisiko kyse olla siitä, että etsiydymme sellaisten ihmisten kumppaneiksi, jotka ovat heijastumaa omasta sisäisestä maailmastamme? Tai ainakin haastaa katsomaan itseämme ja joko ottamaan vastaan toisen sanoman tai hylkäämään sen?

Selkokielisesti sanottuna…jos tyydyn suhteeseen, jossa kumppani ei vastaa unelmakumppaniani yhtään millään tavalla, on juntti ja karkeapuheinen, koenko syvällä sisimmässäni olevani arvoton parempaan suhteeseen. Jos toinen on likainen ja sotkuinen ja viis veisaa ympäristöstään, olenko sen arvoinen? Koenko olevasi ilkeiden sanojen arvoinen?

Etkö olekin sen arvoinen, ettei sinua jätetä henkisesti yksin, kohdella kaltoin, petetä ja anneta odottaa jotain, mitä ei ehkä koskaan tule. Jos et koe olevasi arvokas, saat mitä tilaat: sitä samaa vanhaa viestiä, joka peilautuu kumppanisi katseesta ja olemuksesta. Ei vika ole hänessä. Olet tilannut tuon ihmisen elämääsi, jotta voisit saada tilaisuuden työstää vanhoja kipujasi ja vääristynyttä minäkuvaasi.

Jos olet aina vaan yksin, onko sisälläsi ristiriitaa? Haluat parisuhteen ja kumppanin, mutta sisällä itsessä jokin ääni sanoo, ettet olekaan rakkauden arvoinen. Onko itsessä jotain sellaista keskeneräistä, mitä pitää vielä työstää? Työstettävää on aina, mutta tarkoitan nyt isoja minäkuvaan liittyviä asioita, tunnelukkoja ja niin edelleen.

Miksi siis, parisuhdemielessä, on tärkeää tutustua itseen, omiin tarpeisiin, siihen, kuka oikeasti on ja hyväksyä itsensä ihan kokonaan? Tärkeää on tiedostaa myös se, mitä viestiä itse tarjoaa sille toiselle. Hyväksytkö ja rakastatko ehdoitta vai korotatko omaa arvoasi pyrkimällä nousemaan toisen olkapäille?

Terveisin, Miia Moisio

 

 

Kommentit (1)

Käyttäjä9477
Liittynyt6.2.2018

Hyviä pointteja, itse olen miettinyt samaa. Todellisuudessa asiat kuitenkin sekoittuvat, harva on pelkästään sitä ja tätä ja tuota. Ajoittain hän voi tuottaa pettymyksiä mutta ajoittain olla hyvä puoliso. Olla sekähuono että hyvä samaanaikaan? Siinäpä pulma.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Parisuhde on siitä kummallinen suhde, että siinä aktivoituvat niin monet ihmisyyden puolet. Ei hyvä, jos alamme eri puoliamme piilottamaan. Sopeuttava käytös saa ihmisen asettumaan omassa elämässään häkkiin, josta lopulta pääsee vain itse ulos. Parisuhteessa on ihanaa, kun saa olla vähän hölmö, lapsellinen ja kaikkea mahdollista muutakin.

Mihin kaikkeen oman hölmöytensä saa toisen kanssa valjastettua, kun oikein pistää mielikuvituksensa liikkeelle? Ja kuinka hauskaa on toiselle kertoa omat pähkähulluimmatkin ajatukset, kun vastassa on täydellistä hyväksyntää ja hellyyttä. Oman hölmöläisyyden näyttämistä voisi kokeilla jo tapailuvaiheessa - itsensä alttiiksi laittaminen on mitä parasta luottamusjumppaa.

Meissä jokaisessa on myös iloa ja valoa, joita kumpaakin on niin helppo rakastaa. Mutta rakkaus mitataan niissä paikoissa, kun pimeys ja kiukutteleva lapsenmieli ovat näkyvissä. Ei ole kovin helppoa elää ihmisen kanssa, joka haluaa kermat päältä ja pelkkää juhlakattausta. On ihanaa, jos toisen kanssa saa olla ihan kaikkea!

Vaikka olemme isoja ja vastuullisia aikuisia, olemme myös lapsia. Jotta lapsipuoli meissä voi hyvin, pitää sen saada leikkiä ja hullutella.  Ja kiukutellakin. Annetaan itselle tilaa, löysätään pipoa ja jaetaan ja moninkertaistetaan iloa ja annetaan toistemme ihan vaan olla juuri sitä ollaan (ellei kyse ole jostain oikeasti epäterveestä tai vaarallisesta).

Johanna Kurkela laulaa osuvasti kappaleessaan Palvo minua:

"Sano minulle jotain suloista
jotain hellää ja huikeaa
ei mitään tylsää tai alakuloista
eikä mitään masentavaa
Sano että rakastat silloinkin
kun en ole herttainen
että silti oon naisista hurmaavin
et saisit ääneen sanoa sen

Palvoa minua vähän
sitä tänään tarvitsen
sano että olen kaunis
että olen ihmeellinen
palvo minua vähän
sinut siitä palkitaan
sillä palvottuna pystyn
melkein mihin vaan.

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat