Kirjoitukset avainsanalla Miia Moisio

Kuva: Mika Wallasvaara

Jokaisella on tarve olla rakastettu

Kaikki me kaipaamme rakkautta. Parisuhteessa sujahtaa niin huomaamatta sellaiseen olotilaan, jossa kadottaa osan itseään. Ehkä kaikille ei käy niin, mutta yllättävän monelle kyllä. Ajan myötä voi käydä niin, että itsestä on jäljellä enää kuin kalpea aavistus alkuperäisversiosta. Moni kyselee parisuhteen päätyttyä, että miten annoin itselleni käydä niin. Tuossa kohtaa voi olla aika armollinen itseä kohtaan. Ihminen sopeutuu pikkuhiljaa eikä siksi huomaa, mitä tapahtuu. Siipi kerrallaan vain tippuu pois eikä lintu enää tiedä osaavansa lentää.

Parisuhteessa elävät pyrkivät sopeuttamaan itsensä toiselle sopivaksi

Tarve tulla rakastetuksi on niin suuri, että ihminen alkaa katsella toisen silmistä ja koko olemuksesta sitä, mikä on hyväksyttyä ja muuntautuu huomaamattaan toiselle sopivaksi. Joskus toinen ei määritä oikeasti, mitä toisen tulisi olla vaan lapsuuden silmälasit nenällä voi tulla kuvitelma siitä, mitä toisen kanssa voi olla ja miten ei. Siksi kommunikointi, jatkuva viestintä on ihan välttämätöntä. Muuten kumpikaan ei oikeasti tiedä, missä mennään.

Kyse ei välttämättä ole kovin ihmeellisestä asiasta, väärinkohtelusta tai muusta. Toisen kireä ilme, jokin hienovarainen vihje siitä, että se mitä sanoo tai tekee, saavat parisuhteessa elävät jättämään itsestä osia pois ja ehkä kasvattamaan itseen jotain, mikä ei olekaan ihan juuri minä itse. Vähän kuin alkaa elää toisen elämää eikä pidä huolta omista tarpeista vaan uhraa itsensä parisuhteen alttarilla. Miellyttäjä-marttyyreita on tämä maa pullollaan. Moni unohtaa itsensä, jotta ei tulisi hylätyksi.    

Ero voi palauttaa itsen äärelle

Nykyään puhutaan erohehkusta ja luulen, että hehku liittyy juuri tähän ilmiöön. Moni eroava itse asiassa eroaa siksi, että haluaa päästä eroon omasta sopeutumiskäyttäytymisestään. Ero on ensin iso järkytys. Järkytys kestää aikansa, mutta ihme kyllä jonkin ajan kuluttua olo muuttuu monella ihan toisenlaiseksi. Muutoksen näkee olemuksesta – hehku on minusta ihan oikea sana. Minultakin kysyttiin joskus aika pian eron jälkeen, että mitä on tapahtunut, kun näytät niin säteilevältä. Oli hassua vastata tuohon, että ehkä hehkun siksi, että olen eronnut ja tuntuu kuin olisin löytänyt itseni taas.

Ihan oikeasti hyvä parisuhde säilyy ja jotenkin epätyydyttävä hajoaa. Ei voi olla niin, että vain toisella osapuolella on hyvä ja toisella huono suhde. Jokin epätasapaino on pakosti olemassa, jos vain toinen jäisi ja toinen lähtisi. Tuohon epätasapainoon moni jätetty herää vasta eron jälkeen ja kiittää jättäjää myöhemmin rohkeudesta päättää suhde, joka ei oikeasti ollut kaikilta osin kunnossa. Mutta...Jos ei ole tietoinen omasta tyylistään sopeutua toiselle sopivaksi, voi käydä ja usein käykin niin, että sama tyyli periytyy uusiin suhteisiin. Siksi on hyvä työstää eletyt suhteet edes jollain tasolla ennen seuraavaan suhteeseen astumista. 

Älyttömän moni kertoo siitä, että eron jälkeen alkoi hämmästyttävä matka itseä kohti. Ja kyllähän sitä ihminen hehkuu ja kukoistaa, kun pääsee tutustumaan ja rakastumaan uuteen ihmiseen – itseensä. Saman työn voi tietysti tehdä parisuhteen aikanakin, mutta eron yhteydessä itsensä pienentämiseen vasta usein herätään. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta isoin juttu onkin itsensä rakastaminen. Itsensä rakastaminen on sitä, että seisoo itsensä rinnalla eikä pyri muuntautumaan kameleontin tavoin muille sopivaksi.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mika Wallasvaara

Onko tunteellinen ihminen jotenkin älytön?

Puhun ihmisten kanssa paljon parisuhteista. Eteeni nostetaan aina jokin teema, josta koen, että minun pitää tarkastella hetken ja kirjoittaa siitä teksti. Tällä kertaa monesta suunnasta on tullut tilausta järjestä ja tunteesta.

Elämme insinöörien luvatussa maassa. Jostain syystä meillä on pitkään arvostettu järkeä ja järkevyyttä. Matemaattisesti lahjakkaita on pidetty älykkäinä ja vähän tunteellisempia ihmisiä ”sekopäinä”. Tunneäly on edelleen vähemmän arvostettu älykkyyden muoto. Valitettavan usein tässä kohtaa tehdään myös sukupuolijako, joka osoittaa sormella herkkää ja tunteellista naista.

Parisuhde on nimenomaan tunnesuhde, jossa pyritään kohtaamaan kaikilla ihmisyyden tasoilla. 

Jos toinen on ykköstä ja nollaa ja pyrkii järkeistämään kaiken ja toinen täynnä tunnetta, voidaan parisuhteessa ajautua hiihtämään ihan eri laduilla. Edustan itse tunneosastoa ja kirjoitankin vähän siihen suuntaan kallellani, ymmärrän paremmin niitä, jotka elävät järki-ihmisten kanssa ja tuskailevat suhteissaan. Ajattelen niin, että parisuhde on nimenomaan tunnesuhde, jossa pyritään kohtaamaan kaikilla ihmisyyden tasoilla. 

Tunneälyä omaava ihminen pyrkii vastaamaan toisen tarpeisiin

Tunneälykäs ihminen vaistoaa helposti toisen mielialat ja pyrkii toimimaan niiden mukaan. Hän saattaa aivan kuin äidin lailla pyrkii vastaamaan toisen tarpeisiin – joskus omia tarpeitaan vähätellen, etääntyy itsestään ja alkaa voida huonosti. Ja odottaa ja opettaa toista, joka ei tunnu ymmärtävän tunneasioista yhtään mitään.

Se joka elää päässään, ei näe toista sydämellään. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu, kun toinen vaatii jotain, mihin ei pysty vastaamaan. Voi miten monta kertaa avioliitossani toistettiin vuorosanat: ”Ei tossa sun touhussa oo taas mitään järkee”. Ja minä huusin takaisin, että ”Nimenomaan. Ei oo järkee ei, koska tässä on kyse tunteista”.  

Tunteillaan elämässään suuntaava ihmettelee usein sitä, miten toinen ei näe hänen tunteitaan eikä tarpeitaan. Eikä ehkä ollenkaan saa kiinni siitä, miksi on niin huonolla tuulella ja turhautuneissa tunnelmissa. Parisuhde-elämä vinoutuu sellaiseksi, että rautalanka on kovassa käytössä, kun yrittää toiselle selittää, mistä tunteissa on kysymys tai miten tunteita voi suhteessa huomioida.

Tunneälykäs ihminen on yllättävän usein suhteessa se, joka ajattelee, että hän pystyy opettamaan toiselle tunnetaitoja. Hän odottaa ja pyrkii opettamaan toiselle jotain sellaista, mikä ei ehkä vastapuolta kiinnosta ollenkaan tai hän ei kerta kaikkiaan pysty oppimaan. Ja jää jatkuvasti vaille sitä, miten eniten kaipaa; syvää tunneyhteyttä, keskusteluita ja nähdyksi tulemista.

Voi miten monta kertaa avioliitossani toistettiin vuorosanat: ”Ei tossa sun touhussa oo taas mitään järkee”. Ja minä huusin takaisin, että ”Nimenomaan. Ei oo järkee ei, koska tässä on kyse tunteista”.  

Molemmilla voi olla paha olla   

Ja toinen mennä porskuttaa tyytyväisenä niin kauan ehkä kunnes keho alkaa reagoimaan: tulee epämääräistä päänsärkyä, mahakipua ja sydämeen sattuu. Kun tunteet jumittavat, keho saattaa alkaa huudella viestejään. Ja niin käy myös sille toiselle. Kummallakin on paha ja yksinäinen olo, mutta eri syistä.

Kai se vaan on niin, että meidät on tehty eri rakennusaineista. Toisille on annettu enemmän tunnetta, toisille ne ovat hepreaa. Eikä niitä ihan aidosti oikeasti voi arvottaa, vaikka itse olenkin sitä mieltä, että ihminen voi parhaiten silloin, kun hänen tunne-elämänsä on elävä ja empatiakyky on läsnä parisuhteessa.

Parhaiten varmaan voidaan suhteissa, joissa nämäkin asiat ovat tasapainossa ja ollaan tässä asiassa edes jossain määrin samanlaisia?

Terveisin, Miia Moisio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mika Wallasvaara

Kosketus on yksi rakastamisen kielistä

Moni sinkku varmaan allekirjoittaa sen, että kaikkein kipein asia yksinolossa on kosketuksen puute. Ja parisuhteessa elävillä ja silti kosketusta vailla elävillä tuska saattaa olla jopa suurempi. Moni kaipaa kosketusta; suukkoa, halia ja rakastelua, joka tekee parisuhteesta parisuhteen ja on liima kumppaneiden välillä. Rakkauden kieliä on monenlaisia ja kosketus on yksin niistä.

Kosketus ja sisäinen lapsi

Turvallinen syli on paikka, jossa vauva kasvaa itseään rakastavaksi aikuiseksi. Ja sylin puute tuntuu kipeänä asiana alusta loppuun asti. Yksi juttu kosketuksessa voi olla sisäisen lapsen hoitamisen ulottuvuus. Kaikissa meissä aikuisissa asuu se pieni tyttö tai poika, joka, erityisesti elämänkolhujen sattuessa, mielellään kiipeäisi syliin ja turvaan. Syli on kuin laastari, joka hellii, kun kovasti sattuu ja vavisuttaa.

Keholla ihminen aistii ulkomaailmaa

Olemme pitkälti ajatuksia, tunteita ja kehontuntemuksia. Ajatukset ovat asioita, joiden avulla voimme matkustaa pitkien matkojen päähän itsestämme, suunnitella, pähkäillä ja pyöritellä. Tunteet ovat signaaleja sisimmästä. Tunteet yrittävät kertoa meille sitä, missä vaellamme – itselle oikeassa tai väärässä paikassa, keveissä tai raskaissa kokemuksissa, energiaa tuovien tai energiaa vievien ihmisten läheisyydessä.

Kehotuntemukset ovat aina mukana, vaikka emme niitä läheskään aina tiedostakaan. Usein vasta kehon äärelle pysähtyminen antaa tilaisuuden havainnoida kehoa ja sen hienovaraisia viestejä. Kun ollaan aistien äärellä, sisäinen puhe vaimenee ja laskeudutaan läsnäoloon.

Kosketus vie läsnäoloon

Iho on iso elin, jonka kautta olemme jatkuvassa kosketuksessa ulkomaailmaan. Kehontuntemukset ovat suora väylä tunteisiin. Kun sattuu jotain ikävää ja tunnereaktiot ravisuttavat, on halille käyttöä. Sylissä tunnereaktio usein hiljenee, hengitys syvenee ja mieleen asettuu toisenlainen rauha, ainakin jos kyse ei ole liian isosta tunteesta eikä jollain tavalla ikävistä sylikokemuksista, niitäkin on.

Turvallinen syli on läsnäolon paikka, jossa voi levätä ja hengittää. Rakkauden tankkauspaikalta on hyvä ottaa vauhtia kaikkeen siihen, mitä elämä vaatii.

Terveisin, Miia Moisio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mika Wallasvaara

Suhteen alussa sait paistatella huomiossa vaan kuinka sitten kävikään?

Muistatko parisuhteessasi ajan, kun olit toiselle ihan kaikki, koko maailma? Sait olla näkyvä ja kuuluva ja sinua hemmoteltiin monin eri tavoin. Suhteen alussa saa usein paistatella toisen huomion keskipisteessä ja miten ihanalta se tuntuukaan. Täydellinen huomio tekee aikuisellekin tosi hyvää.

Aikaa kului ja ennen kuin huomasitkaan, kävi niin, että olit muuttunut näkymättömäksi. Sinun tarpeillasi ja toiveillasi ei ole toiselle enää merkitystä; ei ole aikaa, ei huomaavaisuutta, ei läheisyyttä. Aloit ehkä huomaamattasi huolehtia enemmän toisen kuin omista tarpeistasi.

Hyvin moni tuntee olonsa parisuhteessa onnettomaksi. On vain epämääräisen paha olo. Toinen ei juo, lyö eikä käyttäydy sopimattomasti, mutta joku kalvaa ja kaihertaa. Eikä ole ”oikeaa” syytä erotakaan. Syyllisyys saattaa herätä jo pelkästä eron eroajatuksesta; miten lasten kävisi? Miten itse pärjäisin rahallisesti? Ja paraneeko vaihtamalla?

Lapsuudesta tuttu tarina?

Miten ihmeessä tähän on tultu? Miten minusta tuli itsestään selvä?

Näitä kysymyksiä moni miettii, kun on oikein onneton. Jos on lapsuudessa joutunut kokemaan sitä, että on jollain tavalla näkymätön, saattaa aikuisenakin päätyä paikkoihin, joissa saa kokea tuota samaa. Ihmismielen on taipumus löytää ne olosuhteet, jotka ovat vanhastaan tuttuja ja turvallisia, vaikka olosuhteet olisivat miten järjenvastaisia tahansa. Sisäisten tuntosarviensa avulla ihminen suunnistaa kuin vaistonvaraisesti niiden ihmisten ja olosuhteiden läheisyyteen, jotka kertovat tuttua lapsuuden tarinaa:

Miten ihmeessä löysitkin puolison, joka ei näe, ei kuule eikä välitä tarpeistasi?

Mitä näkymättömyydelle voi tehdä?

Näkymättömäksi kokeva voi asettua itsensä ääreen pohtimaan ja tunnustelemaan omia tarpeitaan. Eli tulemalla ensin näkyväksi itselleen. Ensin pitää tietää, mitä haluaa ja vasta sitten voi kertoa ne toiselle. Ei riitä se, että saa hepulikohtauksen, jonka aikana sekalaisesti huutaa jotain ja odottaa toisen ymmärtävän, mitä olet vailla.

Kun tietää, mitä haluaa, on helpompi lopettaa uhrina oleminen. Toista voi palvella vain sen verran kuin ihan oikeasti jaksaa ja pystyy. Saako aikuinen pyytää toiselta huomiota? Tottakai – siksihän me parisuhteissa elämme, jotta saisimme kaikkea sitä hyvää, mitä parisuhde parhaimmillaan voi tarjota; rakkautta, kumppanuutta, intohimoa, hellyyttä ja hyväksyntää.  

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat