Kirjoitukset avainsanalla Ulla Oinonen

Kuva: unsplash, Craig Whitehead

Vanhemmuus osaa yllättää vastuillaan. En olisi ikinä arvannut sitä, että kuinka suuri vastuu ystävyyssuhteista lankeaisi ylleni jo kolmivuotiaan vanhempana. Tyttäreni eräs päiväkotikaveri vaihtoi päiväkotia.  Hän oli tyttäreni tärkeä ystävä. Nämä kaksi olivat olleet päiväkodissa erottamattomat. He keksivät yhdessä juttuja ja kuulin paljon päivän päätyttyä heidän kahden puuhista.

Yhteisen päiväkotiajan päätyttyä ymmärsin, että meidän olisi syytä tavata. Ymmärsin, että tämä nousee tai kaatuu minun aktiivisuuteni myötä. Ensimmäisten puistotreffien myötä oli meille vanhemmille selvää, että käsissämme on jotain ainutlaatuista.

Aina iloisen lapseni riemu tavatessaan ystävänsä oli jotain mitä en ole koskaan ennen nähnyt. Nauru oli niin heleä näiden kahden juostessa pitkin puistoa, että sydämeni suli. Toinen vastasi heti toisen ideaan myöntävästi ja se oli menoa se. Edellisestä tapaamisesta oli ehtinyt kulua kuukausia ja nämä kaksi jatkoivat kuin leikit olisivat jääneet eilen kesken.

En voi uskoa, että noin pieni ihminen muodostaa noin syvän ihmissuhteen. Kun mietin kaikkia käsissäni olevia vastuita, on tämä yksi, jota en halua mokata. Jos tuollainen yhteys toiseen taaperoon on mahdollista, en halua sitä katkaista. En halua olla se, joka povaa asioiden kestämättömyyttä ja mahdottomuutta. Teinisuhteestakin tuli vastoin ennustuksia avioliitto, miksei taaperoiden ystävyydestä merkittävä sielunsiskojen yhteys.

Terveisin, Ulla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash, Roman Kraft

Minä voin vaikuttaa paljonkin siihen, miten lapseni toimii ja toisaalta välillä ei yhtään tajua mistä tuulee.

Aikuisessa parisuhteessa alan hahmottamaan samanlaisia kuvioita. Minä voin asioille aika paljon. Tiedän usein jo ennakkoon minkälaisen reaktion sanomani saa aikaan. Voin ärsyttää helpostikin. Voin valita usein sovun tai riidan. Ja sitten on niitä tilanteita kun ei vain kertakaikkiaan voi mitään.

Tässä yksi päivä poistuimme koko perhe ratikasta ja yhtäkkiä käsissämme olikin hysteerisesti kiljuva tyyppi. Hän halusi kaiken ja ei mitään. Vanhemmuuttamme koeteltiin ja keinoja etsittiin ja koko tienoo raikasi. Ainoa hyvä puoli oli, että me emme kiljuneet. Mutta päässäni surisi. Mistä tässä on kyse ja miksi en löydä keinoa rauhoittaa lastamme. Emme edes me, kaksi vanhempaa yhdessä.

Pääsimme kotiin antaen periksi taaperolle ja mietin ankarasti missä meni pieleen. Kun vaatteet oli riisuttu, taapero istui potalle ja häneltä pääsi mojova paukku. Hänen olemuksensa muuttui sillä sekunnilla ja hän nauroi heleästi. Ilma vatsassa oli ottanut vallan ja koko kortteli oli saanut kuulla sen. Helpotus oli käsinkosketeltavaa.

Huomaan, että odotan aikuisilta enemmän. Ajattelen, että ikäänkuin aikuiset tekevät kaiken tiedostaen. Minä ainakin huomaan, että odotan, että  puoliso ymmärtää kaiken ja osaa säädellä tunteitaan ja petyn heti, jos asiat eivät mene niinkuin minä haluaisin. Jospa käyttäisin samanlaista ymmärrystä aikuisiin, että ajan kanssa syy käytökseen saattaa paljastua, eikä hermoiluni edistä asiaa ollenkaan. Sellainen helpotuksen hymy kuin taaperolla on ihana nähdä myös aikuisen kasvoilla.


Terveisin, Ulla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash, Markus Spiske

Tiedättehän insinöörit, nuo keksijät, jotka tekevät maailman helpommaksi keksinnöillään. Lapsiperhearkihan on sellainen insinööriaivon taivas. Minä ainakin koko ajan etsin helpoutta arkeen.  Itse olen miettinyt tarkkaan oman arkeni kohdat, jolloin hermoni eniten kiristyvät ja olen kehittänyt niihin ratkaisut. 

Jonkin aikaa vietin aamuja penkoen laatikoita, saalistaen parittomia sukkia ja päätyen etsimään tarvittavalla hihapituudella siunattua paitaa ties mistä, kunnes tajusin valmistautua viikkoon valmiiksi.  Taaperon huoneen nojatuolissa odottaa viikkoa kasa T-paitoja, pitkähihaisia, leggareita, pikkareita ja sukkia. Niistä kasoista on aamuisin helppo valita vaatteet sotkeutumatta kaikenmaailman mekkoihin ja neuleisiin, jotka eivät arkeen kuulu. 

Kärryihin istumaan kieltäytyvän taaperon laitan valitsemaan istumisen ilman turvavöitä tai turvavöillä. Valinnanvapauden edessä hän häkeltyy ja istuu polleana ilman turvavöitä kärryissään.

Arki-iltojen väsymykseen ratkaisuni on kylpyamme. Vanhempi mahtuu taaperon ja hyvältä tuoksuvien kylpysuolojen kanssa samaan kylpyyn. Siinä samalla saan itse rentoutua veden syleilyssä ja energiatasoiltaan kaakossa liitelevä taapero saa leikkiä sydämensä kyllyydestä vesileluilla.

Toinen tapa purkaa aina yhtä innokkaan taaperon energiaa on ehdottaa teekutsuja. Siinähän se ilta vierähtää taaperon tuodessa kuppi kerrallaan astiastoa esille, ja osallistuva vanhempi voi toivoa aina uutta tarjottavaa yksi ruokalaji kerrallaan.

Ainakin meidän perheemme päiväunille rauhoittuminen ei ole niin linjakasta kuin päiväkodissa, joten jos viikonloppuisin ei ole energiaa neuvotella päiväunien tärkeydestä, niin silloin teemme autoretken päiväuniaikaan. Ja kas, ongelma on ratkaistu! Sitä voi ajella vaikka Drive-in hampparipaikkaan ja tilata kahvia.

Macgyver voisi olla minusta ylpeä, tai niin on ainakin meidän perheen insinööri. Kaikkein kivoimmalta tuntui, kun perheen toinen vanhempi arvosti nojatuolin päällä olevia vaatekasoja, joista kuulemma on kiva valita yhteensopivia asukokonaisuuksia.

Terveisin, Ulla
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash, Sydeney Rae

Lapsen saatuani seuraan koko ajan uuden persoonallisuuden kasvamista. Minä kasvatan uutta ihmistä kohtaamaan toiset ihmiset ja oman itsensä. Olen sitä mieltä, että tässä hommassa, jos jossain, on tunnettava itsensä. Ajattelen, että kun yritän löytää meille parhaan toimintamallin, en ahdistu jokaisesta tutkimusartikkelista tai psykologin neuvosta. Äitiyteen katoamisella minä tarkoitan sitä, että kohtaa lapsensa jollain rakennetulla vanhemman roolilla, ei omana itsenään.

Lapsenikin on tajunnut itkun ja naurun läheisyyden ja joskus kiukuttelu laukeaa hänelläkin itsestään, eikä minun käskyjeni kautta.

Olen ajatellut, että on parempi, että lapseni kohtaa minut omana itsenäni, ja näin hän oppii kohtaamaan muutkin ihmiset aitoina persoonina. Minun on turha yrittää leikkiä auktoriteettia, joka määrää, jos en sellainen ole. Meidän on täytynyt löytää kieli, jolla minä kerron mitä kannattaa tehdä, vaikkei käskyissäni kaiukaan valta.  Tätä kautta olemme löytäneet myös hetket, jolloin kaikelle voi myös nauraa. Lapsenikin on tajunnut itkun ja naurun läheisyyden ja joskus kiukuttelu laukeaa hänelläkin itsestään, eikä minun käskyjeni kautta.

Mitä hyötyä tällaisestä on? Kun minä en vedä roolia, minun on helpompi hengittää. En etsi ulospääsyä äitiydestä. Mikäli kannattelisin auktoriteetin harhaa, niin edessäni olisi ikuinen taistelu vallasta.

Yritän jokaisessa tilanteessa olla ennen kaikkea rehellinen itselleni. Aikataulutettu elämä harrastuksineen on ahdistanut, mutta kun ymmärsin, että voimme mennä tanssitunnille yhdessä, eikä minun tarvitse seisoa käytävällä odottelemassa, aukeni aivan toisenlainen maailma. Leluja ei kannata yrittää pitää vain lapsen huoneessa. Niiden siirtely paikasta toiseen pitää taaperon puuhakkaana, ja minä voin vaikka kirjoittaa blogia.

Meillä on katseltu tablettia, ja silti päiväkodissa on kehuttu lapseni keskittymiskykyä. Väitän, ettei se ole tulosta ruutuaikasuositusten noudattamisesta, vaan rennosta ilmapiiristä, jossa jokainen saa olla oma itsensä.

 

Terveisin, Ulla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat