Kirjoitukset avainsanalla Ulla Oinonen

Kuva: Unsplash, Jelena Ardila

Vanhempana menee aika paljon energiaa siihen, että osaisi olla lapselleen oikeanlainen vanhempi. Itselleni on ollut tärkeää se, että osaisin ottaa vastaan lapseni kaikenlaisia tunteita. Hän saisi rauhassa kasvaa ja tuntea olonsa turvalliseksi oli hänellä sitten mielen päällä kiukku tai riemu.

Vanhemmuus on iso nippu ideaaleja, joita haluaisi vaalia ja usein parisuhde siinä sivussa hieman kärsii, kun oma energia menee vanhempana kasvamiseen. Puolisona helposti taantuu, kun ei enää jaksa olla aikuinen toista aikuista kohtaan ja provosoituu pienistäkin asioista. 


Itse tajusin, että ollessani vanhempi, joka ottaa vastaan uhmaikäisen tunneharjoittelua tekee itsenikin mieli kiukutella.


Näissä kohidissa kannattaa pysähtyä miettimään miksi näin tapahtuu. Itse tajusin, että ollessani vanhempi, joka ottaa vastaan uhmaikäisen tunneharjoittelua tekee itsenikin mieli kiukutella. Silloin en haluaisi vastaani arvioita siitä kuinka tarpeeton kiukkuni on, kuinka lapsellinen olen, vaan ihan lapseni lailla kaipaan päähän silittelyä ja ymmärrystä ärtymykselle. 

Ajattelen, että tähän voisi auttaa sopia päivät, jolloin toinen saa olla lapsi ja toinen ottaa vastaan kaikenlaiset tunneryöpyt. Aina ei vain ei jaksa olla aikuinen.



Terveisin, Ulla Oinonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash, Priscilla du Preez

Olin katsomassa tällä viikolla teatteri Takomossa Aino Pennasen kirjoittaman näytelmän nimeltään Vuoden perhe. Näytelmää katsoessani, en ollut aina ihan varma, mitä ajattelisin. Toisaalta olin helpottunut, että onneksi en ole itse ihan noin kauhea. Seuraavassa hetkessä taas silmät avautuivat kuinka vain muutamalla lauseella ja eleillä voi nujertaa puolisonsa täysin. Näytelmässä nainen esitti isää ja mies äitiä, joten ominaisuuksia saattoi verrata kumpaankin vanhempaan.

Toisen perhe-elämän katselu sai minut miettimään perin pohjin, mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa, ja vannomaan, että minä teen omassa elämässäni ainakin kaiken toisin.
 

Vuoden perhe sisälsi kaiken mitä voi pahimmillaan ja parhaimmillaan perheessä olla. Samaan aikaan ydinperhe oli turvassa ja suurimman uhan alla. Samaan aikaan perhe oli tiivis ja rakastava ja toisia vähättelevä ja kiusaava. Toisen perhe-elämän katselu sai minut miettimään perin pohjin, mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa, ja vannomaan, että minä teen omassa elämässäni ainakin kaiken toisin. Toisaalta jäin miettimään, että onko juuri täydellisyyden tavoittelu ja vannominen, että itse tekee toisin, se, joka saa aikaan kaiken tuhoavan. Näytelmän vanhempien tunteet patoutuvat juurikin vuoden perhettä kasatessa. He eivät omasta mielestään rakentaneet helvettiä, joka katsojalle perheestä välittyi.

Syntyvyys laskee ja yksi syy tähän on muun muassa negatiivinen puhe lapsista ja perhe-elämästä. Ehkä negatiivinen perhepuhe onkin aika ajoin mennyt liian pitkälle, mutta toisaalta se vapauttaa patoutuneet tunteet, joita täydellisen perhe-elämän kulissin ylläpito aiheuttaa.  Nykyvanhempi haluaisi handlata kaiken täydellisesti ja tietääkin kuinka pitäisi toimia, mutta silti usein yhtälö epäonnistuu.  

Näytelmän isä vihjaili äidille liikunnan ja seksielämän tärkeydestä. Äidin huutaminen myös kuulemma aiheutti lapsille traumat, toisin kuin Isän sadistinen vallankäyttö. Siellä piilee ehkä jokin pieni salaisuus, joka saa vanhemmat puhumaan vaikeasta perhe-elämästä. Vaatimuksia asetetaan normaalinkin perhe-elämän ylläpitoon niin paljon, että epäonnistumiseltä ei voi välttyä. Kuka meistä vaalii täydellistä romanssia, unelmavartaloa, luo uraa, luo lapsilleen psykologisesti täydellisen kasvualustan, viettää sosiaalista elämää, kehittyy ja sisustaa kauniin kodin?

Kaikenlaista syyllistävää voisi minullekin kuiskailla. Lista on loputon, mutta olen sinnikkäästi tyytyväinen siihen, että meillä edes joskus on siistiä, meillä pussaillaan ja puhutaan, eikä lapsemme huumorilla ole rajoja. Kaikkea emme saa, mutta valikoimme meille tärkeimmät asiat, jolla uskon, että pahimmat patoumat vältetään. Vuoden perhettä meistä ei tule. Ja hyvä niin.


Terveisin, Ulla Oinonen
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Age Barros, Unsplash

Mielestäni välttämättä haastavinta lapsiperheessä ei olekaan se, ettei omaa aikaa ole, vaan se, että käsissä oleva aika tuntuu niin arvokkaalta, että sen tuhlaaminen ahdistaa.

Kun lapsi nukahtaa, vanhemmat tietävät, että nyt on käytettävissä omaa aikaa. Oikealla hetkellä se on mahtavaa.  Esimerkiksi tällainen tilanne on sellainen, kun aurinko paistaa, ollaan kaupungilla ja edessä on vapaa terassi.  Se on mahtavaa tällaisella hetkellä, koska on selvää, että parasta mitä ajalla voi tehdä on mennä terassille. Mutta entä ne muut kerrat?


Tämä on ehkä vaikein asia koskaan lapsiperheessä: olla valppaana juuri sillä hetkellä, kun oma aika on käsillä. On tehtävä sekunneissa päätöksiä. 

Silloinhan iskee sellainen kaamea paniikki, että nyt on luettava romaani, siivottava kaapit, siemailtava rauhassa kahvikupponen, selailla lehtiä,  maksaa laskuja, hoidettava parisuhdetta, haaveilla ja katsoa kaikki katsomatta jääneet leffat.

Ja entäs jos erehtyy tarttumaan kännykkäänsä, on hetki ohi ennen kuin on yhtään omaa ajatustaan ehtinyt edes ajatella, saati toteuttaa.

Tämä on ehkä vaikein asia koskaan lapsiperheessä: Olla valppaana juuri sillä hetkellä, kun oma aika on käsillä. On tehtävä sekunneissa päätöksiä. 

Haaste lienee siinä se, että asettaa niin kovia tavoitteita, ettei niitä ikinä saavuta ja sitten pettyy. Aika, joka on ollut käytettävissä ei virkistä, vaan ärsyttää. Ehkä sitä siis voisi olla tyytyväinen vain siitä, että lapsi nukkuu ja se on hänelle hyväksi.  Ja jos ei  muuta niin pakkautuisi yhdessä sohvalle ja koskettaisi toista. Kaikki muu siitä edespäin on plussaa.



Terveisin, Ulla Oinonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Poiminta
Kuva lomatkalta Prahasta

Ensinnäkin lomatkaa suunnitellessa on mietittävä tarkkaan millainen loma sinua virkistää. Haluatko lepuuttaa paikoillaan vai vaihtaa ajatuksia uusiin? Kaupunkilomalle ei kannata lähteä lepotuolia etsimään, mutta jos kaupungin energia lataa akkujasi, ei taapero ole este.

Muutama asia on kuitenkin toisin kuin aikuisseurassa.

Matkalaukkuun pitää raivata tilaa smoothielle, pillimehuille, maidolle, pussilasagnelle, nallekarkeille ja taaperopatukoille. (Lentokoneen korjausta saatetaan odottaa kaksi tuntia passissa penkillä)

Ravintoloiden menuita täytyy tarkastella siinä mielessä maistuuko jokin matkalaiselle ja valkkaaminen on aloitettava ajoissa.

Museokäynnillä ei voi jäädä tuijottelemaan filosofisesti kaukaisuuteen.

Aamulla heräät kikatteluun kuinka isoja pääsiäismunia nähtiin.

Pakatut eväät, säännöllinen ruokailu, filosofoinnin vähentäminen ja kikattelu pääsiäismunille saattavat pelastaa aikuisenkin.

Oikeastaan kun tarkemmin ajattelen tätä kokonaisuutta, niin samat asiat kiristävät matkalla taaperolla tai ilman. Samat asiat rentouttavat taaperolla tai ilman. 

Joten kannustan matkaamaan suurkaupungin sykkeeseen, mikäli se sinulle sopii. Pakatut eväät, säännöllinen ruokailu, filosofoinnin vähentäminen ja kikattelu pääsiäismunille saattavat pelastaa aikuisenkin.

Terveisin Ulla Oinonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat