Kirjoitukset avainsanalla Jaakko Kaartinen

Kuva: Jaakko Kaartinen. Yksityiskohta Lulu Halmeen teoksesta Suomineidon uudet kujeet

Että saa rakastaa toista, tekee elämästä kerta kaikkiaan rikkaan ja täyteläisen. Kaikki nämä tunteet, joista mieli ja keho täyttyvät! Wou!

Jatkuvasti havahdun huomaamaan tämän. Sellainen riemastuttava ”hei, miten iloista, että mulla on tämä” -hetki toistuu ja toistuu. Siitä on tullut avaintekijä myönteisessä elämänkokemuksessa. Elämä on villikukkaketo.

Lisäksi rakkaussuhteessa kaikki arkisetkin yleiset tuntemukset tihenevät ja vahvistuvat. Esimerkiksi se kokemus, joka itsessä syntyy, kun on myötäelävä. Myötäelämisen kokemuksesta ihmiseen syntyy hidasta ja tiivistä sisäisen merkityksen tuntua ja tyytyväisyyttä, joka varmasti siihen kannustaakin.

Rakastetun elämän myötäeläminen synnyttää moninkertaisen merkityksellisyyden kokemuksen. Se liittyy varmastikin syvään uteliaisuuteen, jonka rakastuminen herättää toista ihmistä kohtaan. Aivan kaikki yksityiskohdat kiinnostavat toisessa.

Muistan, miten selitin, että minua kiinnostaa rakastetussani sekin, miten hän solmii kengännauhansa. Millainen solmu se on? Kuka sen opetti? Tuleeko tuplasolmu, meneekö rusetti oikealta vai vasemmalta ympäri ja ali? Miltä näppärät sormet näyttävät, kun hän solmii? Kumartuuko kyykkyyn vai asettuuko toisen polven varaan. Putoavatko hiukset silloin kasvoille ja pyyhkäiseekö ne kädenselällä silmiltä, vai kampaako sormillaan sivuun korvan taakse. Ja niin edelleen.

Tuo kaikki kiinnostaa minua yhä. Kaiken tuollaisen katsomisesta ei saa kylläkseen. Miten voisi saada!?

Toinen rakastumisessa syntynyt asia oli mielen liikkuminen siellä, missä rakastettu on kulloinkin. Siellä missä hän kulkee, minun mielenikin liikkuu.

Kun nämä kaksi asiaa ovat yhdistyneet, syntyy erityinen myötäelämisen maisema: kaikki, mitä hän tekee, mitä töissään kokee, mitä opiskelee, mitä harjoittelee ja mitä luo kiinnostaa, ja kaiken sen äärellä haluaa seurata hänen kanssaan. Sitä, mikä on voimia vievää, myötäelää sen koko painolla. Kaikkea ilahduttavaa ja hauskaa iloitsee ja riemuitsee sisäisesti mielessään toisen vierellä ollen.

Ja tästä toisen elämän äärellä elämisestä nousee vahva tyytyväisyys elämään ja sen toteutumiseen. Se on onnellisuutta merkityksen tunteesta, joka on virittynyt tähän unioniin.

Tietoisuus on ihmisolennon sisäinen kuva itsestä maailmassa. Minusta tämän tällä planeetalla esiintyvän elämän suurimpia ihmeellisyyksiä on, että tietoisuudessa, mielessä, kokemuksessa olennot voivat näin limittyä ja sekoittua toisiinsa. Se on biologiaa, neuropsykologiaa, hiukkasfysiikkaa ja kvanttiteoriaa, mutta meille tietoisuuksille se on myös yksinkertaisesti rakkauden ihme.

 

Terveisin, J

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen, aamun jälkeen työmatkalla lumisydän.

Kevättalven eteneminen kuuluu jo siinä, että pihapiirissä tiaiset laulavat aamuisin enemmän. Me kuuntelemme sitä heräämisen jälkeen hetken ja nautimme siitä. Tuuletusikkunaa voi pitää auki hetken aikaa pakkasella, ennen kuin kukat ikkunalaudalla saavat liikaa viileää. Sen hetken ajan linnut kuuluvat makuuhuoneessa.

Tänään aamulla seisoimme tuon ajan ikkunan vieressä sylikkäin. Kun se hetki oli mennyt, ymmärsin heti, miten merkityksellistä ja hyvää aikaa se oli. Se tuntui niin eheältä ja hyvältä kokemukselta, että oli kuin koko päivän tärkeimmät asiat olisivat tehtyinä jo.

Jos hyvä elämä ja onnellisuus on se, mitä ihminen tavoittelee, tiaisten kuunteleminen aamuhämärässä huoneessa tuuletusikkunan vierellä sylikkäin seisoessa rakastettuni kanssa on hyvä elämä onnellisesti täydellistyneenä.

Tällaisissa hetkissä tajuaa, että on tietyssä mielessä päässyt perille. Elämä on liikkunut tilaan, jossa voi usein kokea hyvin syvää onnellisuutta, kun kaikki on juuri niin, kuin parhaimmillaan ajateltuna on. Se tuntuu fyysisenä hyvänolon kokemuksena ja mielensisäisenä kokemuksena kokonaisuudesta; että elämässä on läsnä jotain kokonaista.

Tämä kaikki kokeminen liittyy sekä siihen ihanuuteen, jonka koen rakastetussani, että kokemukseen itsestäni tässä vaiheessa elämää. Luulisin, että sen voi sanoa olevan eräänlaista vapautta tuntea tunteita kokonaisvaltaisesti kehossa ja mielessä. On kokonaista, kun voi rakastaa kaikilla tavoilla. Saa olla kaikenlainen, vapaasti.

Mietin, miten voisin vielä useammin elää näitä onnellisuuden tässä ja nyt -hetkiä. Rakastamisen ja intohimoitsemisen lisäksi niitä pilkahtaa taiteen kautta, uuden tiedon oppimisessa, ennakkoluulottomassa ja uteliaassa vuorovaikutuksessa avointen ihmisten kanssa, luonnossa. Viisautta olisi varmasti turvata enemmän aikaa kaikille näille.

Toivon, että seuraavaksi minussa kasvaisikin juuri tuollaista tarpeellista viisautta.

On hämmästyttävän paljon hyvää.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Huokaisin aamulla rakastetulle, että hän on kerta kaikkiaan ihana. Oli niin mukavaa olla.

Oletko sä käynyt jonkin ihanuusakatemian, että sinusta on tullut näin ihana”, kysyin.

Joo, tämän avioliiton”, hän vastasi.

Se oli tietysti oikein kaunis vastaus. Hän sillä tavalla sirotti saamiaan ihanuuskehuja meidän molempien päälle.

Ajattelin samaa asiaa myöhemmin päivällä lisää. Tulin siihen tulokseen, että se oli häneltä tyypillisesti myös taitava oivallus. Ja minulla on samansuuntainen kokemus. Tämä avioliitto, tämä rakkaussuhde tuo minussa esille niitä kaikkia puolia, joita pidän itsessäni parhaimpina. Jos minussa on jotain ihanaa, se on tämän suhteen vahvistamaa ja syventämää.

Rakastettuni, ja tämä meidän välisemme suhde on minun suurin voimavarani. Tämä on minun näköalapaikkani elämän tärkeimpiin asioihin. Minä palaudun tässä, jos olen tullut uupuneeksi, jos olen väsynyt, tämä kannattelee minua.

Kaikenlaisessa elämän iloisessa ja riemuisassa, tämä rakkaussuhde heittää minua vielä korkeammalle. Tämä on kuin vahvistin, joka saa minut soimaan voimakkaammin ja helkkyvämmin.

Lisäksi minä voin kertoa asioistani ja kysyä kysymyksiäni avoimesti, ja pyytää neuvoa ja mielipiteitä. Rakastettuni jaksaa kuunnella ja vastata viisaasti.

Tämä on minulle verraton suhde. On hämmästyttävää, että on käynyt näin hyvin. Olen päätynyt siihen joukkoon, jolla on erittäin hyvä rakkaussuhde, parisuhde, avioliitto. Minulla tosiaan on ihanuusakatemia.

Me jotenkin vain sovimme toistemme seuraan näin hyvin. Meillä on sopivat ja riittävät valmiudet olla onnellisia, näinä kahtena ihmisenä ja yhdessä. Meillä sattuu olemaan kaksi samansuuntaista vapaata elämänasennetta.

Luin juuri loppuun Yuval Noah Hararin Sapiens-kirjan. Se on minusta sisällöllisesti epätasainen, mutta kyllä kiintoisa analyysi ihmisyydestä; siitä, mistä ihminen on tullut ja minne menossa. Kirjan loppupuolella Harari hieman kompastelee onnellisuuteen liittyvien näkökulmiensa kanssa, mutta tulee ohimennen ottaneeksi esiin asian, joka on varsin merkittävä. Se on yleinen tutkimusten antama viite siitä, että hyvissä parisuhteissa olevien ihmisten kokonaishyvinvointi on merkittävästi parempi kuin toimimattomissa.

Minun on vaikea mitata kokonaishyvinvointini määrää. Keksin elämästäni ja tekemisistäni monia asioita, jotka voisivat olla vielä paremmin tai aivan toisinkin. Mutta parisuhteen osalta saan kyllä täyden buustauksen hyvinvointiini.

Harari miettii sitäkin, että tekeekö parisuhde ihmiset onnelliseksi, vai päätyvätkö onnelliset ihmiset parisuhteisiin. Onnellisuuden ja parisuhteen välillä voidaan nimittäin todeta olevan vastaavuutta, mutta on hyvä kysymys, mikä johtuu mistäkin.

Ehkei tuohon ole yleistä vastausta. On vain yksittäisiä parisuhteita ja niiden uupumisia. Omalta osaltani jos pitäisi vastata, niin minä sanoisin, että minut tämä parisuhde on tehnyt onnelliseksi. Ja se on kaivanut minusta esille minun oman onnellisuuteni, ja kasvattanut ja vahvistanut sen uusiin mittoihin.

Tämä on nykyaikainen parisuhde liberaalissa maailmanajassa, jossa ihmiset voivat itse valita reittejään ja tehdä ratkaisuja. Toisin kuin suurimman osan ihmiskunnan historiasta, meidän ajassamme voi käyttää yksilön vapautta. Voi hakea mahdollisuutta tulla onnelliseksi. Voi löytää ihanuusakatemian. Kullekin on varmasti juuri omanlaisensa. Minulla on tämä, rakkauden Huvikumpu.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Fragmentti Auguste Rodinin vesivärityöstä.

Elämä on ilon laakso. Kokemusperäisesti todistan sen puolesta. Iloa on yllin kyllin enemmän kuin murhetta. On niin paljon mahdollisuuksia kokea onnellisuutta.

Yksi rakastuneen onnellisuuksista on se tunteiden ja elämysten tihentymä, jota kehossaan tuntee toisen kehoon. Siis tämä ”vartalo rakastaa vartaloa”-tunne. Se on rakastumisen ensimmäisiä kokemuksia, ainakin minulle on ollut. Sillä tavalla se edustaa yksinkertaista vetovoiman ja riemuisan huuman kokemusta, joka on koko tämän rakastamiseni ytimessä.

Ensimmäiset muistikuvani kohtaamisista rakastettuni kanssa, vuosien takaa, jolloin ei ollut mitään tietoa tai ennusmerkkiä mistään rakastumisesta ja kaikesta, mitä tulisi tapahtumaan, liittyvät hänen olemuksensa täräyttävään vaikutukseen minussa. Hänen olemukseensa, hänen tapaansa olla, hänen kehoonsa. Siitä alkaen olen kokenut omassa vartalossani sävähtelyä ja iloa, jonka hänen vartalonsa herättää.

Olen paljon miettinyt tätä kokemusta, sen voimakkuutta, alkuperää ja vaikutusta. Kokemus on luontevaa kokea, sitä on paljon vaikeampaa tajuta. Se on niin puhtaasti kehollinen ja kiinni jossain syvemmissä ihmiseläimen kerroksissa kuin analyyttinen tajunta. Olen koettanut hahmottaa sitä, jotta voisin vaalia ja kehittää tätä kokemusta ja siihen liittyviä aistimuksia, mutta olen tajunnut, että parhaiten vaalin niitä antautumalla aistimaan.

Ihminen ei elä vain pääkopassaan. Joskus kuitenkin tuntuu siltä. Jos ihmisiä pyytäisi piirtämään omakuvan, suuri osa käyttäisi parhaan osaamisensa kasvojen piirustamiseen. Vartalo luonnosteltaisiin muutamilla ääriviivoilla. Pää on niin tärkeä. Silmät näkevät, korvat kuulevat, suu maistaa. Järki määrää.

Se, miltä toisen keho saa oman kehon tuntumaan (sähköiseltä, kuumottuneelta, elävältä, iloiselta, olevalta), koetaan kuitenkin suoraan koko kehossa. Sillä tavalla kuin rakkaus kyllä osataankin piirtää sydämeen ja sydän rintaan, ja seksi jalkojen väliin. Noita kahta tavataan pitää naiveina ja noloina näkemyksinä. Se ehkä johtuu siitä, että tätä kehossa koettua rakastamisen todellisuutta ei meille ole kovin avoimesti lapsuudessa opetettu. Joten olemme yhä 2010-luvun loppupuolella melko hämmennyksissä sen kanssa, mitä ruumissamme rakkaudessa tuntuu missäkin ja milloinkin.

Kehomyönteisyys on ihmeellisen sitkeästi vaikeaa. Se on sääli.

En tiedä, miten kaikesta kehollista varjostavasta voisi omassa itsessä ja kulttuurissa päästä eroon. Ehkä se ei ole kummassakaan lopullisesti mahdollista. Sen suuntaan on kyllä syytä työskennellä. Mitä arvostavammin ja avoimemmin keholliseen aistimiseen suhtautuu, sitä enemmän ikkunat ovat auki elämään.

Ja elämähän siis on ilon laakso.

Minun kehoni rakastaa rakastettuni kehoa. Se on yksinkertaista ja välitöntä. Ja se tuntuu iloiselta ja usein se tuntuu satumaiselta, ja se tuntuu jo kaukaa ja se tuntuu aina kun olemme toisissamme kiinni.

Elää, kokea ja nauttia. Ihailla ja rakastaa.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat