Kirjoitukset avainsanalla Jaakko Kaartinen

Kuva: Jaakko Kaartinen

Olemme odottaneet sopivaa hetkeä tyhjentää pihan linnunpöntöt edellisen kesän vieraiden jäljiltä. talvisiivottuun pönttöön sitten on mukavampi muuttaa. Sopiva hetki saattaa olla tänä iltana tai huomenna päivällä, koska tämä epätavallinen vuodenaika ei osoita merkkejä kylmenemisestä ja lännestä puhaltaa jatkuvasti lämmin tuuli. On parempi olla valmiina ajoissa.

Lintujen seuraaminen on meille yhteinen ilo. Se ei ole ornitologista harrastamista, vaikka koetammekin oppia tuntemaan lauluja ja ulkomuotoja vähitellen tarkemmin. Pikemminkin se on eräänlainen kauneuden ja hellämielisyyden jaettu ilmentymä. Minä liikutun ja riemastun linnuista, kaikenlaisista linnuista. Niin rakastettunikin.

Ajattelen, että meillä menee elämässä hyvin niin kauan kuin me yhä ilahdumme lintujen näkemisestä ja kuulemisesta. Se osoittaa, että me olemme oikeassa suunnassa ja elämässä oikealla taajuudella.

Siinä on kysymys aistimisesta, kai. Samaan tapaan on elämässä oikealla taajuudella niin kauan kuin suukottaessaan pehmeästi rakastetun niskaa ja hartioita tuntee poltteen itsessään heräävän. Elämää, elävää elämää.

Minulle on tärkeää, ihmisenä, miehenä, rakastajana, että vaalin sellaista asennetta ja olemisen tapaa, jossa tilaa aistia ja herkistellä ja katsella ympärilleen. Se vaatii todellakin vaalimista, koska monet muut vaatimukset ja sitoutumiset arkielämässä tekevät ihmisestä mekanistisen välineen, joka huomaamattaan toteuttaa oman sisimmän itsensä suhteen ulkokultaisia tavoitteita.

Kaikkein arvokkaimpia asioita on jokaiselle olemassa lopulta vain kourallinen, ja useimmiten ne liittyvät sellaisiin kokonaisuuksiin kuin rakkauteen, ystävyyteen, oman persoonan vapaaseen ilmentämiseen, omaan terveyteen, itsen ja ympäristön tasapainoiseen suhteeseen. Kaikenlaiset muut olettamat ja ismit ovat sisimmän kehän ulkopuolella.

Sisimmät asiat pitää tietoisesti valita etualalle. Vaikka ne ovat tärkeimpiä, itsekseen jätettyinä ne eivät saa tilaa.

Nautin ystävistä, jotka rakastettuni kanssa jaamme. Se on todellakin onnea. Ja nautin linnuista hänen kanssaan. Se on jokapäiväistä, rakastettuni osoittaa huomioni niihin ja väliin minä hänen huomionsa.

On hyvä hetki laittaa pöntöt kuntoon nyt. Samoin kuin nyt on hyvä hetki suudella rakastettua. Ja nyt laittaa kutsu ystäville meille syömään. Elämä on nyt käsillä. Ja sen iloiset, tärkeät, sisimmät asiat.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Herään aamuisin, ja koen aina onnen säväyttävän tunteen. Se tulee silloin, kun katson rakastettuni kauniita kasvoja. Peitonreunan taitteet ja pään alle kehystävät häntä, suloiset, rakkaat kasvot vielä ohuessa unessa, ja unen pinnan läpi hän hymyilee minulle.

Se on niin kiehtova ja kaunis asetelma, että se tuntuu aivan taiteelta, jollaista elämä jossain pisteessään voi olla.

Taiteella on mahdollisuus muuttaa ihmistä. Taiteen transformatiivinen voima. Voimakkaalla tunteella rakastetun ihmisen kasvot aamun unessa ovat sellainen ihmistä muuttava voima. Minä ainakin muutun aina. Siinä hetkessä minussa sulaa jotain ja saa uudenlaisen, hiukan paremman muodon. Tai on kuin kesä puhkeaisi minussa siinä hetkessä. Tai kuin olisin juonut janoisena lasin raikkainta vettä.

Silmänräpäyksen ajaksi yllätyn siitä tunteesta. Että jonkin asian näkeminen voi sillä tavalla tarttua ihmiseen ja liikahduttaa. Se on aina minkä tahansa päivän huippuhetkiä.

Se tulee samalla tavalla kuin meteoriitin sirkama ilmakehään: yhtäkkiä, rajulla voimalla, välähtäen, vääjäämättömänä. Se tulee avaruudesta ja leiskuen palaa ja sirottuu materiaaliksi tälle planeetalle. Sen jälkeen kaikki on muuttunut, vähäsen, yhden tähdenlennon verran, ikuisesti niitä molekyylejä rikkaampaa, runsaampaa.

Rakkauden jatkuvasti muuttava voima.

Jokaisen aamun hetkin, jona katson rakastettuni kasvoja lisää yhden hetken muiston painon minun rakkauteni taivaankappaleeseen. Omaa rataansa se kiertää rakastettuani; siis minä kierrän hänen ympärillään pitkässä, polveilevassa tanssissa.

Hän kirjoittaa jotain salaperäistä minun sisälleni hymyllään, kasvoillaan, olemalla siinä sängyn hitaassa lämmössä. En osaa ihan tarkkaan lukea sitä tekstiä, mutta tiedän, mitä siinä sanotaan. Minun sisäisen huoneeni seinät hän on kirjoittanut pitkin poikin näinä meidän elämämme aamuina.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jukka Granström

Viime viikkoina olen havahtunut siihen, miten paljon nautin siitä, että rakastettuni ottaa minut syliinsä, kun olemme menossa nukkumaan. Käperryn hiukan kyljelläni, ja hän ottaa minut syliinsä. Se tuntuu niin tavattoman turvalliselta ja rauhoittavalta.

Lohdullisuuden paras kehto, sellaiselta se tuntuu.

Aika paljon aikuisena tulee keskityttyä siihen, mitä itse voi tehdä. Aikuisena oleminen on suurin piirtein yhtämittaista pystyvänä olemista kaikissa niissä yhteyksissä, joissa elämässään on hankkiutunut jotain tekemään. Vastuullisena oleminen ja omasta tontista huolehtiminen ja omien tavoitteiden asettaminen tai yhteisiin tavoitteisiin sitoutuminen ja sitten niiden tavoitteleminen ja tavoittaminen on tätä aikuisuutta.

Rakastamisessa ja yhdessä olemisessa on sama juttu, pitää kantaa vastuunsa ja olla toimessa kiinni, niin sanotusti.

Rakkaussuhteessa on kuitenkin myös tämä hellä lupa tulla syliin otetuksi.

Se on tosiasiassa aika radikaalia aikuiselle ihmiselle. Kannattaa tarkastella noita sanoja vaikka: rakastettu ottaa minut syliinsä.

Ottaa: Että antaa itsensä olla sellaisessa tilassa, että antaa itsensä tulla ”otetuksi” ylipäätään, on paljosta irti päästämistä. Minä antaa siinä itsensä olla sellainen joku vähäinen, jonka toinen voi ottaa ja kaapaista kainaloonsa.

Rakastettu: Se on rakastettu, joka on toimijana, ja minä olen se, jolle tapahtuu. Ei tarvitse tehdä itse mitään juuri nyt, ei vastata mistään tai olla toimessa, niin paljon kuin aina haluankin hänelle ja häntä varten tehdä. Rakastettu antaa rakkauttaan, koska hän niin haluaa. Minä siis olen tässä rakastettuna.

Minut: Minä olen syliin otettava, vähän kuin jokin pieni. Ahaa! Minä tosiaan olenkin pieni. Tällainen syliin otetuksi tulemisessa aukeneva laantuneisuuden hetki minussa antaa tilaa sellaisella taaimmaiselle hauraudelle, jonka vastuullisuus ja toimeliaisuus ja se muun ajan täyttävä aikuisuus peittävät. Näin saan olla ihan kokonainen. Ihmekös siis, että tuntuu turvalliselta.

Syliinsä: Taiteessa pitkälti kaihdetaan kuvaamasta sellaisia tilanteita, joissa mies on naisen syliinsä ottamana. Se on lähinnä varattu äidin ja lapsen, vanhan äidin ja kuolleen sankaripoikansa tai naisen ja kuolevan soturimiehensä kuvaamiseen. Mikä siinä on, että on niin vaikeaa kuvata naisia, jotka ovat ottaneet miehen omaan syliinsä, ja miehiä, jotka ovat hetken ajan antautuneet pieneksi ja hellästi pidellyiksi?

Lohdullisuuden paras kehto. Kuin olisi kukkasipulina odottamassa kevään koittoa maan huomassa.

Näin rakkaussuhde opettaa minulle tärkeitä asioita aikuisena ihmisenä olemisesta. Aikuisuus on mahdollisuus olla paljon enemmän kuin stereotyyppiset roolit vihjaavat. Yksi miehenä olemisen ulottuvuus toteutuu otettuna syliin, ja pidettynä hellästi. On täysi lupa olla näinkin, ja se tosiaan on rauhoittavaa. Olla pehmeä, nauttiva ja levollisuuteen rakastettu.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Kaikki alkaa tietenkin jo kaupasta, ja sitä ennen itse ajatuksesta. tehdä rakastetulle annos parasta ruokaa. Ruoan laittaminen toiselle ihmiselle ja sen jakaminen yhdessä on kenties alkuperäisimpiä ihmisolennon tapoja muodostaa yhteyttä ja vahvistaa suhteita. Myös nykyajan rakkauselämässä sillä on määräämättömän suuret mahdollisuudet.

Mutta kaupassakäynti siis, ja huolellisesti itse valikoitujen raaka-aineiden kokoaminen yhteen. Kauppakorissa katseltuna siinä on konkretisoituneena rakkaudellinen ajatus, sinänsä jo valmis kokonaisuus.

Ostokset puretaan meidän keittiöömme, meidän kotimme keittiöön, joka on lukuisten onnellisten yhteisten juhlien moottori. Nyt ruokaa laitetaan kuitenkin vain rakastetulle.

Otetaan kaikki tarvittava esille, ainekset reseptin mukaan, pari leikkuulautaa, parit veitset, laakea paistinpannu, kattila ja lävikkö, pieni japanilainen kulho. Kaikkiin keittiökaluihin liittyy muistoja, joita tulee mieleen, kun käsittelen niitä. Kattila esimerkiksi on Lohjalta, kun olimme ensimmäisellä yhteisellä kirpparikierroksella siellä suunnalla. Se oli ikkunassa esillä pääkadun alussa, kympillä. Kulhon puolestaan ostin, kun laitoin rakastetulleni ensimmäistä kertaa ruokaa kodissani. Silloin oli kaunis kesäkuun päivä.

Kattila laitetaan puolilleen vettä ja levylle. Sillä aikaa, kun se kiehahtaa, puolitan punasipulin ja kuorin yksikyntisen valkosipulin. Punasipulin puolikas silputaan hienoksi, valkosipuli kolmeen osaan odottamaan puristinta.

Vesi kiehuu nyt, laitan sinne kolme tyynyä leveitä riisinuudeleita. Kello käymään. Hämmentelen puuhaarukalla kiehuvia nuudeleita ja kahden minuutin kuluttua kaadan ne lävikköön juoksevan kylmän veden alle. Nuudelien jäähdyttyä jätän ne siihen valumaan.

Mittakuppiin mittaan vajaan ruokalusikallisen tamarinditahnaa, reilut kolme ruokalusikallista soijaa, yksi pienenpieni rawit-chili silppuna, kolme ruokalusikallista tummaa ruokosokeria ja puoli desiä kasvislientä ja hiukan limemehua. Sekoittelen niin, että sokerit liukenevat.

Sitten leikkaan silpuksi kaksi kevätsipulia. Ne kulhoon odottamaan ja päälle kourallinen paahdettuja cashew- ja maapähkinöitä ja kaksi kourallista ituja. Leikkuulaudalle jätän kahdeksaan lohkoon leikkaamani pienen ja rapean salaattikerän ja puoli nippua silputtua korianteria.

Pannulle tulee oliiviöljyä ja se kuumenee nopeasti – aina tässä vaiheessa tulee mieleen, että olisi taas ihanaa matkata yhdessä Välimerelle. Kaadan sipulisilpun ja puristan valkosipulin hetkeksi sihisemään öljyyn, vain siksi aikaa, että tuoksu irtoaa. Heti sen jälkeen pannulle lisätään salaatti, ja perään hiukan kuivaa valkoviiniä. Seison niiden ääressä ja katselen salaatin asteittaista kuultumista.

Kokatessani rakastetulleni ajattelen häntä. Keittäminen on hyvää aikaa mietiskelylle ja sisäisten kuvien katselulle. Se tarjoaa mahdollisuuden harkittuun puuhaan toista varten. Ajattelen esimerkiksi leikellessäni sopivia suupalakokoja, joista rakastettuni pitää, sopivaa mausteisuuden astetta samoin; teen parhaani mukaan, ja se tuntuu mukavalta. Teen hänelle.

Kun salaatin väri on muuttunut tietyllä tavalla tummemman ja pehmenneen vihreäksi, teen keskelle tyhjän tilan, siihen tilkka öljyä ja kaksi kananmunaa nopeasti hämmennettynä kokkeliksi. Tässä ruoassa on proteiinia, se antaa lihaksille rakennusainetta. Rakastan rakastettuni lihaksia.

Kaikki sekaisin nopein liikkein puuhaarukalla, ja uusi tila pannun keskelle, öljy, nuudelit ja kolmannes kastikkeesta. Sitten paistelen. Nyt tuoksut kasvavat uusiin mittoihin. Se on pieni ruoanlaiton ihme. Kaikella oli vielä hetki sitten oma tuoksunsa, nyt on jotain uutta, moninkertaista, ryöppy, jossa mukana on kaikki ja sellaista, mikä oli piilossa aiemmin.

Sekaisin, sekaisin, iloisesti pannulla mullin mallin, välillä lisää kastiketta viimeiseen pisaraan, ja kuumuus liittää kaiken yhteen. Huikkaan, että kannattaa valmistautua pöytään jo.

Kaadan pähkinät, kevätsipulit ja idut pannulle ja kääntelen ne seokseen. Annokset pannusta kahdelle lautaselle – lautaset eri sarjaa iloisuuden vuoksi. Korianteri kaiken päälle ja limestä lohkot annosten sivulle.

Rakastettuni istuu pöytään. Tarjoilen hänelle. Maailman parasta ruokaa, hän sanoo minulle.

Kokkaaminen on rakkauden nautinto.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat