Kirjoitukset avainsanalla Jaakko Kaartinen

Kuva: Jaakko Kaartinen

Joulu lähestyy. Eräskin mukavimmista asioista sen suhteen on, että saa järjestellä ja valmistella lahjaa rakastetulle. Joululahjan ideoiminen on rentouttavaa, koska se on luovaa ajattelua. Kaikenlaiset hajanaiset ideat vuoden varrelta ja aiemmilta jouluilta ja syntymäpäivien yhteyksistä sekoittuvat miellyttävällä tavalla kehkeytyviksi visioiksi siitä, millainen paras lahja juuri nyt voisi olla.

Joululahja rakastetullehan on julistus siitä, minkä kokee olevan kivointa ja ihaninta toiselle juuri nyt. Lahjan antaminen on wau-hetken tarjoamista. Siksi siinä tarvitaan luovuutta ja aikaa myös, jotta luovaan prosessiin ehtii paneutua.

Hyvässä joululahjassa rakastetulle on minusta aina useampi osa. On hauskaa arvella, miten voisi rakentaa pakettiin peräkkäisten kivojen asioiden ketjun – miten tekee sellaisen lahjan, joka aukeaa ja aukeaa ja aukeaa vielä kerran, niin että hyvä mieli ja ilo kokee joululahjaisen huipentumisen.

Siksi on kivaa miettiä muun lahjan lisäksi joululahjan pakettiakin, joka voi olla yksi lahja jo itsessään. Ja voiko paketti olla jonkinlainen kätkö, jota tutkimalla löytää lisää lahjan osia? Ja pakettikin voi olla piilossa, ja sitä saa etsiä vihjeiden avulla kotoa tai jostain muualta, ja siihen liittyy ehkä retki; mielikuvitus saa vapaasti kukkia, kun suunnittelee lahjaa rakastetulle.

Hyvä joululahja kurottuu mielestäni myös tavalla tai toisella aikaan, sekä taaksepäin että eteenpäin. Se sisältää jotain viittauksia ja jälkiä eletystä ja koetusta, ja asettuu myös jonnekin tulevan vuoden jänteelle. Millaisia osia lahjassa onkaan, jokin niistä pitää sisällään jotain, mikä tulee koettavaksi vielä myöhemmin. Sillä tavalla lahja on siis sekä ajatus meistä ja toive meistä.

Ihmiset näkevät paljon vaivaa kaikenlaisten asioiden suhteen, ainakin käyttävät paljon aikaa ja voimiaan ihan kaikenlaisiin päivittäisiin ohjelmiinsa, töihinsä, omaksumiinsa velvollisuuksiin ja omiin pyrkimyksiinsä.

Joulun valmisteluun käytetään sekä aikaa, voimia että vaivaa niin paljon, että kollektiivinen joulustressi näyttää toisinaan uhkaavan – mutta luulisin, että lähinnä siksi, että rakkaille halutaan tarjota juuri niitä wau-kokemuksia. Ja jokainen rakentaa rakkaille ihmisille juhlia itse arvostamistaan elementeistä. Joulussa niitä on käytettävissä yllin kyllin. Minulle juuri joululahjan suunnittelu, laatiminen ja kokoaminen sattuu olemaan hauskinta.

Ehkä se on niin hauskaa osaltaan siksi, että rakastettuni osaa niin ihanasti ilahtua minun lahjoistani: minusta tuntuu lahjan antajanakin rakastetulta.

Ja tietysti lahja on vastavuoroinen kokonaisuus: lahjaa vastaa toisen lahja itselle, tai ainakin niin joulun odotus menee. Rakastettuni lahjat – ne todella ovat riemukkaita. Niin että en tiedä ihan varmasti, kumpaa odotan enemmän, lahjan antamista vai sittenkin lahjan saamista häneltä. Molempia!

Vielä melkein kaksi viikkoa aikaa. Vielä ehtii vaikka mitä. Mielikuvitus kukkikoon!

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Kaikki on yhdessä verrattomasti parempaa. Asioiden kokeminen, näkeminen, kuuleminen, aistiminen – mieluiten rakastettuni kanssa, kiitos.

Syy mennä yhdessä paikkoihin, tapahtumiin, juhliin, esityksiin on siinä, että niin on paljon antoisampaa. Yhdessä mennen kaikki näyttäytyy kuin hivenen kirkkaampana. Hän valaisee maailmaa ympärillään, siksi kai se tuntuu valoisammalta hänen lähellään.

Koetan pysytellä kutsuilla ja näyttelyissä ja puistoissa niin lähellä, että voi välillä koskettaa hipaisten. Se on tavallaan varmistus siitä, että hän on siinä, käsin kosketeltavan todellisena.

Yhdessä, niin. Rakastuneet haluavat olla yhdessä. En näe mitään syytä vastustella sitä tarvetta, ja koettaa esittää riippumatonta ja erillistä tyyppiä – en ole sellainen. Olen onnellinen, kun annan yhdessä olemisen haluni viedä minua samoja polkuja samoissa askelissa. Ja kun näen jotain, aistin jotain, keksin jotain, haluan näyttää sen hänelle.

Riemua; yhdessä oleminen on mahdollisuus riemuita. Se on hyvä sana, hyvä asia, sellainen tunne. Missä kukakin sen tavoittaa? Miten muut mahtavat riemuita, siitä pitäisi keskustella enemmän.

”Miten riemuitset?”

”Oletteko riemuinneet viime aikoina?”

Meissä on ihmisinä kapasiteettia niin monen sävyisiin rikkaisiin tunteisiin. Ne ovat näissä kehoissa, ja me saamme kokea niitä.

Hänen kanssaan meneminen antaa minulle monesti riemun tunteen. Se on vähän kuin kultarahan saisi, paitsi että ennemmin kuin kultarahan, otan riemun hänen kanssaan olemisesta. Arvelen, että minun ihmisyyteni toteutuu erityisellä tavalla siinä kokemuksessa. Jostain syystä hän saa sen aikaan, sellaisen virityksen, tällaisella voimalla.

On parempi mennä rakastetun kanssa paikkoihin, juhliin, asioiden äärelle kuin yksin. On parempi riemuita kuin olla riemuitsematta.

Platon kuvasi Aristofaneen suulla, miten ihmiskappaleet etsivät toista puolikastaan elämässä. Kuvaukselle antaa enemmän arvoa, kun sattuu, että kokee osuneensa juuri sen ihmisen äärelle, sen, joka valaisee maailmaa ympärillään, joka voi antaa riemun. Jonka kanssa haluaa mennä. Jonka kanssa. Kanssa, yhdessä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Sanoin rakastetulleni, että hakisin tähän inspiraation tekstiin siitä, että hän on tässä huoneessa istumassa ja puuhaamassa juttujaan tuossa pöydän ääressä. Häntä huvitti, minä katsoin häneen, kun hän hymyili, ja minussa heräsi välittömästi idea.

Näin ihminen innoittaa toista! Noin yksinkertaisesti se tapahtuu: katse vain, ja toisessa herää hätkähdyttävä tunne, mielikuvat lähtevät liikkeelle ja ajatukset kehkeytyvät.

Tällä kertaa se oli yksi ohimenevä vaihe hänen tietyssä tavassaan hymyillä tietyissä tilanteissa. Olen saanut tallennettua juuri sen hymyn ja hymyn vaiheen kahteen valokuvaankin, jotka juurikin häneen äsken katsoessani nousivat mieleeni.

Pidän niistä valokuvista hyvin paljon, ne tekevät minut riemukkaaksi, koska tuo hänen hymynsä häivähdys tekee minut riemukkaaksi. Kun hän hymyilee minulle noin, tunnen melko suurenmoista tunnetta. Tekee mieli tanssia kadulla, esimerkiksi. Tuntuu heti kesältä, koska ensimmäinen kuvista, joissa se hymy on tallentuneena, on Iso Roobertinkadulta eräänä kesäisenä iltapäivänä, ja muista sen hymyn ja kuvanottamisen ja tilanteen.

Kuva ja tuo tietty hymy ovat rakastuneen mielen tallentamia. Kun hän väläyttää tuota tiettyä hymyä minulle, tunnen niitä silloisuuden värittämän rakkauden tunteita.

Rakastettuni on hirmu ihana, muun muassa siksi, että hän on niin ilmeikäs ja värikäs. Ja monet hänen ilmeensä kytkeytyvät minussa erisävyisiin eri vuodenaikojen, eri tilanteiden rakkauskokemuksiin. Tietyt ilmeet ja eleet ovat liittyneet kokonaisiin sisäisten kokemusten ketjuihin. Siten sitten käy, että kun katson, ja jokin niistä välähtää, minä inspiroidun.

Eivät vain hänen ilmeensä ja eleensä, vaan myös hänen äänensä sävyt, hänen liikkeensä ja esimerkiksi sellaiset yksityiskohdat, kuten hiusten asettuminen tyynylle tai tietynlainen aamuinen valo poskipäällä ja ohimolla saavat minut virittymään rakkauden moodin johonkin vivahteeseen.

Entäs, jos ajattelisikin tätä koko rakastamista tästä vaikuttumisen ja inspiroitumisen näkökulmasta? Että rakkaudessa on kyse sellaisesta olemisesta, johon hän inspiroi minua. Että rakastaminen on toisen herättämää, jotain sellaista hänessä, joka saa minut soimaan. Ainakin sellaiselta minusta tuntuu.

Aikanaan kun keskustelimme rakastumisesta ja tästä meidän rakastumisestamme, minä sanoin, että koen hänen tuoneen rakastumisen tulleessaan. Että koska hän on sellainen kuin juuri hän on, minä rakastuin. Hän herätti sen minussa. Olen taipuvainen ajattelemaan näin edelleen.

Sitä samaa rakkautta, ajan tuomin kerroksin ja sävyin, hän minussa inspiroi nytkin.

Joten näin se vain toimii. Hän tulee paikalle, ja on itsensä, ja minä rakastun. Se tietty ilme, joka on niin kiva. Ne kaikki ilmeet.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Olen tässä mietiskellyt sidosta, joka minun ja rakastettuni välillä on, ja sen merkitystä siihen, kuka minä oikeastaan identiteetiltäni olen. Vaikutus on hyvin suuri. Tämä rakkaus on rakentanut minusta ihmisen, joka elää näin ja jonka persoona ilmenee tällä tavoin.

Minusta erityisesti tuo rakentumisen ajatus on antoisa. Rakkaus ja parisuhde rakentavat tilaa, jossa parisuhteen osapuolet elävät. Millaiset ihmiset ja millainen rakkaus, sellainen tila.

Rakkaus on niin väkevää, että se luo uutta ja muuttaa ihmistä. Minun rakastettunikin on väkevä, ja hän ja rakkaus itsessään vaikuttavat minussa.

Sielun veljien ihanassa kappaleessa lauletaan talon rakentamisesta sydämeen. Kielikuva on muodostunut minulle tärkeäksi. Se kuvastaa juuri tuota tilallisuutta, ulottuvuuksia, joissa rakastetaan ja persoonana toteudutaan, ja toisekseen rakentumisen dynamiikkaa, jossa sinä ja minä rakennamme, toimimme ja teemme tekijöinä. Rakkaus ei ole sattumanvaraista ajautumista, vaan aktiivista, tekemistä.

Joten me teemme tätä rakkautta, ja kuljemme näissä rakkauden huoneissa ja kerroksissa, katsellen ulos maisemiin, joita meiltä näkyy. Ja talo elää, ja kasvaa, aukeaa uusin tavoin ja tiloin rakkauden prosessissa, rakastaessa.

Se, mitä teen, on sitä, mitä olen. Se, mitkä mahdollisuudet minussa saavat toteutumisen alaa, pääsevät esille ja kasvamaan. Ja rakastettuni houkuttelee minusta esiin uusia mahdollisuuksia ja avaa uusia näköaloja.

Bottom line: ilman rakastettuni en olisi se, kuka olen nyt. Se on tärkeä havainto. Se saa oivaltamaan syvällisesti sen, miten merkityksellinen rakkaus on ihmiselle. Se on nykyisyyden ehto, ja minun itsenäni toteutumisen ehto elämässä, jota elän.

Meidän kulttuurissamme ja ajassamme korostetaan yksilöllisyyden näkökulmaa. Rakkauden läpi tarkasteltuna voisi sitten ehkä sanoa, että yksilöllisyys on pitkälti vuorovaikutuksessa muodostettua, rakkaussuhteessa muotoutunutta.

Minä, minä, minä: rakastava, rakastettu, rakkaudessa.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat