Kirjoitukset avainsanalla viisaus

Kuva: Wonderwoman

Olimme juhlissa tänään, veljeni tekemän dokumenttifilmin ensi-illan jälkeen. Olimme siellä kaikki: minä, rakastettuni ja lapseni, ja kaikki muut juhlijat, sukulaiset ja tuttavat ja lukuisat tuntemattomat.

Tällaiset tilanteet ovat niitä, joissa syntyy ristiriitoja ja riitoja tai onnellisuutta. Klassiset tilanteet.

Onnellisuutta syntyi, monella tapaa. Oli hauskat juhlat, paljon monia keskusteluja eri puolilla huonetta, ja aika ajoin katselin sinne, missä rakastettuni ja lapseni seisoivat puhelemassa vuolaasti keskenään. Kun meidän katseemme kohtasivat, rakastettuni lähetti minulle lentosuukon.

Kävelimme yhdessä loppuillan Helsingin läpi metrolle, ja lapset lähtivät omaan suuntaansa, me toiseen. Kotimatkalla kävimme läpi kaikkea sitä, mitä he olivat keskenään puhuneet ja mitä ajatuksia se nosti mieleen.

Kun siinä kuljettiin, minä ajattelin mielessäni, miten paljon rakastan kaikkia heitä, ja miten syvästi iloinen olen siitä, millaisen suhteen he ovat keskenään rakentaneet.

Ja sitten mietin, että on todella liikuttavaa havahtua uudestaan ja uudestaan siihen, että voi luottaa kumppaninsa aikuisuuteen, persoonaan ja viisauteen siinä, miten hän vie eteenpäin tuollaista haastavaa ja monimutkaista suhdetta.

Liikutuin, ja ajattelin tätä.

Rakkaussuhde on avautumista, antautumista ja kaikkea tuota, koska se on myös turvaa. On jokin turvan tunne, joka vie kaikkea eteenpäin. Vaikka siihen syöksyttäisiin kuinka päistikkaisesti, se on siellä. Lähtökohtaisesti on oltava olemassa luottamus toiseen ihmiseen ja sen luottamuksen muodostama turvallisuuden piiri.

Parisuhde on ehkä sitten tuon muodostuneen rakkaussuhteen elämistä arjessa, eli joka päivä, kaikissa vastaan tulevissa tilanteissa. Jos on onnekas, ja jos onnistutaan etenemään oikeilla, tarpeellisilla tavoilla, alkuperäinen luottamus ja turvan tunne säilyy, kehittyy laajemmaksi ja vahvistuukin entisestään.

On sanomattoman arvokasta, että voi olla turvassa toisen kanssa. Tarkoitan, että voi olla sisäisesti turvassa, omana itsenään, oman elämänsä asioiden äärellä turvassa toisen kanssa.

Se tuntuu hyvältä. Luottamus tuntuu hyvältä. Syvän, elämää kannattelevan turvan kokemus omassa rakastetussa tuntuu kallisarvoiselta, korvaamattoman hyvältä.

Eikö juuri näin pitäisi ollakin? Eikö tämä olekin juuri se, mitä ihmisen olisi syytä saada odottaa itselleen rakastaessaan ja jakaessaan toisen kanssa kaiken, mitä on?

Tuollainen rauhallinen luottamus ja turva, jota toinen ihminen kykenee luomaan, on ravitsevaa. Se on paras kasvun alusta, mitä on. Sellaisen ihmisen kanssa voi olla vaivaantumatta, luontevasti, vapaana.

Kun ajattelen, millaista oli katsoa rakastettuani noissa juhlissa ihmisten lomassa, keskustelemassa lasteni kanssa, tunsin, miten rakkauteni häntä kohtaan syveni taas yhden päivän verran lisää. Kiitos hänelle tästä. Niin sydämellinen ja fiksu ihminen.

 

Terveisin JK

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Pixabay

”Hyvät teot synnyttävät hyviä tunteita. Rakkaus on arvostavaa ja vastaanottavaa sitoutumista puolison kukoistukseen.” Näin Jason Lepojärvi kiteyttää sen, mistä puolison rakastamisessa pohjimmiltaan on kyse.

Lepojärvi kävi vuoden alussa Kanadasta kouluttamassa avioliittotyön vastuunkantajia. ”Teette tärkeää työtä, jossa tarvitaan viisautta. Parisuhdetyö on lähimmäisen hyvinvointiin sitoutumista”, Lepojärvi oli mieltä.

Pitkän avioliiton haaste on oppia yhä uudestaan rakastamaan vierellä olevaa puolisoa.

Kenellekään ei ole olemassa yhtä oikeaa kumppania, vaan olemme kaikki eräässä mielessä toisillemme vääriä.

Siksi puolisoksi on etsittävä joku riittävän hyvä.

Asian tiedostaminen vapauttaa suhteen ylimaallisten odotusten taakalta ja pelastaa vääriä toiveita täyteen ladatulta idealismilta. Siksi rakastamista voi ja pitää harjoitella. Usein hyvä ihminen on hyvä rakastaja.

Klassisten hyveiden merkitys ei ole vuosisatojen saatossa kadonnut mihinkään. Parisuhde tarvitsee onnistuakseen rohkeutta, oikeudenmukaisuutta, käytännöllistä viisautta ja itsehillintää. Hyveluetteloon ovat näiden lisäksi päässeet myös kärsivällisyys, lempeys, nöyryys, kuuliaisuus, kestävyys, uskollisuus ja yksimielisyys.

Viisauden hyve auttaa priorisoimaan ajankäyttöä. Itsehillinnän hyve kannustaa suitsimaan rakkaudelle tuhoisia riippuvuuksia.

Kohtuullisuuden hyve auttaa aidosti nauttimaan elämän pienistä iloista. Hyveitä viljelemällä suhdetta latistavat käytösmallit näivettyvät ja elämänlaatu paranee. Lopulta rakkaudelliset tunteet seuraavat rakkauden tekoja. Tämä antaa lisäsyyn sille, miksi hyveiden harjoittaminen kannattaa. Niiden avulla voi saavuttaa paremman elämän.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Elämä hymyilee heinäkuista lempeyttä Afroditen kasvoin.

Yhteisellä lomamatkalla Kreikassa käyskentelimme ystäviemme kanssa Akropoliksella, sen rinteillä ja Agoralla, ihmettelimme temppeleitä ja veistoksia ja kertailimme myyttejä ja Olympoksen jumalia. Sitten lekottelimme kaukaisen saaren huvilassa meren äärellä. Lepotuolitunnelma inspiroi sopivasti pohdiskelemaan kreikkalaisen mytologian ja filosofian virittelemiä kysymyksiä, esimerkiksi siitä, mikä on hyvää, mihin pitäisi teoillaan tähdätä ja millaista elämä perimmiltään on.

Raukeasti meren sineen katsellen asioita oli hyvä katsella toisaalta ystävyyden, toisaalta rakastamisen näkökulmasta.

Ystävyyteen ja rakastetun rakastamiseen liittyy ilmeisiä yhtäläisyyksiä. Täytyy antaa itseään, että kummastakaan voi saada mitään. Mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa. Mitä syvempi ystävyys on, sitä parempi. Mitä syvemmin rakastettuaan rakastaa, sitä parempi. Kummassakaan ei ole mitään syytä tyytyä sinnittelemään jotakuinkin tyydyttävän puitteissa: sekä ystävyydessä että rakastamisessa hyvällä ei ole ylärajaa. En keksi kohtuullisuudessa pysymiselle yhtään hyvää perustetta ystävyydessä ja rakkaudessa, vaikka Aristoteles sanoisikin, että kohtuus on hyvän oikea mitta.
Hillittömän ihana rakastaminen ja pitelemättömän hauska ystävyys on minusta parempi, vaikka keskipäivän auringosta mieluummin siirränkin tuolini katoksen varjoon. Saa tietenkin väittää vastaan. Epäilyllä onkin siemenensä jokaisessa meistä.

Akropoliilla Parthenonin temppelin korkokuvissa toistui taistelun ja jatkuvan kamppailun teema. Kentaurit taistelevat ihmisten kanssa, jumalat painivat jättiläisten kanssa. Teemalla kuvattiin monenlaista, muun muassa näkemystä ihmisenä olemisesta: kaikissa ihmisissä näyttää asustavan jatkuva rakentavan sekä luovan ja rikkovan sekä tuhoavan välinen jännite. Jo arkaaiset kreikkalaiset tietenkin huomasivat sen.

Niinpä rakastunut voi tuntea ärtymyksen nousevan rakastettuaan kohtaan joutavanpäiväisestä asiasta. Kallis ystävyys uhkaa hautautua tarpeettomiin tulkintoihin toisen oletetuista ajatuksista.

Kreikkalaiset kehittivät ajatuksiaan – filosofiaa - keinoiksi selvitä voittajana noista jännitteisistä sisäisistä taisteluista. Rakastaja, joka makailee parahultaisen lämpimässä väreilevässä ilmassa puolivarjon alla ja katselee rakastettuaan terassin toisella puolella, toivoo myös säilyttävänsä onnensa jatkuvana. Filosofia tarkoittaa kreikaksi kirjaimellisesti viisauden rakastamista – rakastaja on puolestaan yksinomaan rakastaja, mutta kaipaa kyllä sopivasti viisautta, jotta säilyisi siinä autuaallisessa tilassa.

Miten Kentaurien kanssa painitaan voitokkaasti? Rakastaja miettii, että kenties taistelu rakkaudessa ainakin voitetaan antautumalla. Kun antauduin rakkaudelle, sain sen. Kun antauduin rakastetulleni täydellisesti, hän vei minut hurmokseen. Siispä antaudu!

Kreikkalaisista erinäiset filosofiset koulukunnat uskoivat onnellisuuden avaimen olevan ataraksiassa. Sillä tarkoitetaan mielenrauhan tilaa, joka saavutetaan, kun on päästetty irti kaiken maailman turhista huolista ja liiallisista haluista. Liiallisesta halusta irti päästäminen voi rakastuneesta kuulostaa huolestuttavalta, mutta asiaa voi tarkastella niin, että liiasta omapäisten asioiden itsekkäästä haluamisesta luopuessaan synnyttää vastaanottavaisen tilan, jonka rakkaus kaikkine aarteineen ja ihmeellisyyksineen ja intohimoineen sitten voi täyttää. Se voisi tarkoittaa siis jotain sellaista kuin että ”anna ahdistuksien mennä menojaan. Sitten jäljelle jää vain kaikin aistein ja ajatuksin nautittava rakkaus.” Valitsen tällaisen tulkinnan.

Ystävyyden suhteen on kenties vielä helpompaa kuin rakastuneena olemisen ja rakastetun rakastamisen osalta antautua sille ihmeellisyydelle, että vieraiden ihmisten kanssa on syntynyt tila, jossa tuo ystävyys vallitsee ja synnyttää kaikkia hyviä hedelmiään. Ehkä yksi ystävyyden piirteistä onkin juuri sellainen ponnistelematon olemisen ilo, ajelehtiminen yhdessä lempeästi hymyillen ja sydämellisesti nauraen.

Hyvällä lomalla on tosiaan kaikenlaisten mielenkiintoisten ajatusten aikaa virittyä. Ja kaikki on nyt kerrassaan mukavasti. Kesä jatkuu, on yhä lomaisaa. On aikaa olla rauhassa rakastetun liepeillä. Se onkin lomassa lopulta parhainta, koska rakastettuni on mielestäni täydellinen kumppani. Rakastan hänen viisauttaan ja rakastan häntä muutenkin kiireestä kantapäähän joka kohdasta. Hänelle on hauskinta kertoa rakastajan filosofian uusimmista käänteistä, mutta vielä mukavampaa on olla tutkija ja tutkia perinpohjaisesti kaikkia ihanuuksia, joita hänessä on. Listaan niitä mielessäni ensyklopediaksi ja rakkauden ajatukseni syvenevät ja tihenevät.

Mikä siis on hyvää? Tuntuu siltä, että elämä on hyvää, aivan perimmiltään. Olen kiitollinen. Mihin muuhun pitäisi tähdätä? Minä tähtään nyt tähän, missä olen.

On hyvä tunnistaa, mitkä ovat omaa itseä vainoavia ongelmia ja pelkoja, mutta minä olen oppinut, että yhtä tärkeää on tunnistaa myös se, milloin kaikki on todella hyvin, antaa sille tilaa ja iloita juuria myöten. Nyt on hyvin. Ajan ulapan keskellä olemme onnellisina tyynessä, aurinkoisessa ja ihanassa säässä. Eläköön!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat