Kirjoitukset avainsanalla vetovoima

Kuva: Jaakko Kaartinen

Minä elän tässä suhteessa, koska minulla on hyvä olla rakastettuni kanssa. Se on tiivis tapa selittää, miksi olen tässä enkä jossain muualla.

Olen hänen vierellään, koska se tuntuu niin hyvältä. Missään muualla ei ole niin mukava olla.

Mitä enemmän olen hänen kanssaan, sitä enemmän haluan olla hänen kanssaan.

Mistä siinä sitten on kysymys? Mitä kaikkea hänessä on ja miksi se toimii minuun niin täydellisesti? Miksi olen niin rakastunut juuri häneen, ja haluan viettää hänen lähellään kaiken ajan, jonka voin?

Järkyttävän ihana ihminen.

Kun elää rakastuneena, näitä tunteita tuntee. Ja hänessä vaan on se jokin, erikoinen, ihmeellinen vetovoima. Sielun veljien biisiä mukaillakseni, hän on maa, minä olen kuu.

Pohjimmiltaan se on suvereenia seksuaalista vetovoimaa. Tälle ei ole mitään järjen selitystä, koska siinä on kyse siitä, mitä keho sanoo. Se on ihanasti eläimellistä, eli oikeastaan inhimillistä ruumiillista kokemusta. On todella mahtavaa kohdata aivan vastustamaton ihminen. Vielä mahtavampaa on asua hänen kanssaan.

Peruskokemus kodista on tämä jännite. Samalla se on eräänlainen tunne elämästä sellaisenaan, näiden kaikkien kehon kudoksien läpi kulkevasta vimmasta olla olemassa. Elää ja rakastaa.

Sitten on tämä lähellä olemisen syy, että hän saa minut kokemaan itseni onnistuneeksi. Hän antaa sellaisen fiiliksen monella tavalla. Siis että olen toivottu ja kelpaan ja pärjään paremmin kuin hyvin. Hänestä välittyy sellainen vaikutelma.

Ja jos hän on tyytymätön johonkin asiaan, hän osaa sanoa sen välittömästi ja suoraan. Se rehellisyys on tosi turvallista, koska se ei jätä arvailemisen varaa. Voin luottaa siihen suoruuteen.

Minulla on hyvä paikka omalle kasvulleni perushyväksynnän ja suoran palautteen varassa. Arvostan noita vuorovaikutuksen kykyjä hänessä tosi paljon.

 

Arvostan häntä ylipäätään tavattoman paljon. Sekin on tietysti yksi keskeinen syy siihen, miksi olen hänen kanssaan. Sellaisen ihmisen seurassa haluaa olla, jota arvostaa. Siinä kokee koko ajan sisäisesti rikastuvansa.

Hän on itsenäinen ja oman tiensä kulkija, ja tekee asioita, jotka kiinnostavat häntä. Kaikkea sitä minun on loputtoman mielenkiintoista päästä seuraamaan. Ehkä se johtuu sekä niistä asioista että hänestä: asiat, joista hän on kiinnostunut, muuttuvat mielenkiintoisiksi minullekin. Toisaalta meitä sattuvat kiehtomaan monet aivan samat vähän hassut asiat. Ehkä olen hänessä löytänyt ihmisen, jolla on vähän sama olemisen runokieli kuin minulla. Ja hassuttelun, railakkuuden ja hiljaisuuden kieli.

Hänen kanssaan on helppoa järjestää juhlia, tavata ihmisiä, matkustaa, puhua vaikeista asioita, nauraa itselleen, nauraa älyttömän paljon, sisustaa, katsoa ja kuunnella taidetta, tanssia, suunnitella, tehdä töitä, olla vain tekemättä mitään.

Hän on yhtaikaa samanlainen ja erilainen kuin minä. Sopivalla tavalla. Ehkä tuon sopivuuden myötä asiat loksahtavat juuri kohdalleen?

Vaikeaa on selittää itselleen tarkkoja syitä tähän onnelliseen tilaan. Rakastuneena oleminen on sekä selittämätöntä että yksinkertaista.

Mutta hän rakastaa minua myös, eikä se ole selittämätöntä, vaikka se ei ole aina yksinkertaistakaan. Ihmeellistä se on, ja hyvin luokseen kutsuvaa. Joten olen tässä, kutsuttuna ja omasta halusta. Minulle paras paikka olla.

 

Terveisin, JK

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mikä ihmeen juttu intohimo on?

Elämme tasa-arvon aikakautta. En niinkään halua miettiä, mitä on tasa-arvo vaan oion ihan huolella. Minulle se tarkoittaa parisuhteessa tasavertaisuutta; samanlaista ihmisarvoa siitä huolimatta, mitä sukupuolta edustamme.

Mitä syvemmälle parisuhteen syövereihin sukellan, tulen tietoisemmaksi siitä, että jokaisessa meissä on polariteetti feminiinisyys – maskuliinisuus. Jos ne ovat tasapainossa, olemme itse tasapainoisia. Kun parisuhteessa ollaan oikein tasa-arvoisia, ollaan ehkä vähän neutraaleja? Ei olla feminiinisyys eikä maskuliinisuus vaan jotain muuta. '

Meillä Suomessa näkee hyvin usein sitä, että nainen on kaapannut itselleen, miehen tiedostamattomalla suostumuksella, maskuliiniset tavat toimia ja johtaa perhettä ja parisuhdetta ja yleensä voi aika huonosti, halveksii miestään ja haaveilee paremmasta. Mies sitä vastoin voi olla lempeä lapanen, kakkosäiti, jolla ei tunnu olevan oikein omaa roolia perheessä.

Parhaiten voivissa parisuhteissa mies on ollut vakaa kallio, vähän johtajatyyppinen kapteeni, joka ei ihan pienistä hätkähdä. Juurensa maahan kasvattanut mies seisoo vakaana ja suojelee läheisiään ulkopäin tulevilta uhkilta ja kohottaa naisensa naisellista voimaa.

Olet ehkä joskus nähnyt miehen käsipuolessa kauniisti säteilevän naisen? Vakaan miehen ympärillä saa nainen tuntea ja kieppua kuin keijukainen. Luoda ja hellästi hoivata läheisiään. Feminiinisyys on lempeää huolenpitoa. Mutta se on myös naisellista voimaa, lujaa lempeyttä, joka kasvattaa miehen voimaa ja antaa miehen olla mies.

Olen tänä päivänä aivan vakuuttunut siitä, että kun mies saa olla mies ja nainen saa olla nainen, on ihmisellä hyvä olla. Polariteetti synnyttää kipinän ja intohimon.  Kun parisuhteessa yhdistyvät naisen voima ja miehen voima, syntyy vetovoima. 

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: <span class="photographer">Jaakko Kaartinen</span>
Kuva: Jaakko Kaartinen

Tästä rakkauden asemasta, jossa olen, sitoutuminen on asia, jota oikeastaan ei ole tullut mietittyä. Kaikki on niin ilmiselvää. Minulle on ilmiselvää, mitä haluan, on ilmiselvää, kenet haluan, kenen haluan olla. Minun rintalastani alla oleva kompassi kertoo, missä olen. Olen kohdassa, jossa kompassi pyörii ympyrää, keskipisteessä.

Asiaa voi kuvata niin, että minun ruumiini on sitoutunut, minun ajatukseni ovat sitoutuneet – minun ei tarvitse sitouttaa itseäni tai ponnistella. Olen vain, tuon rakastamani ihmisen kaikkinaisen vetovoiman imussa.

Tämä tila on tuntunut muuttumattomalta vuosien ajan. Olen sattunut osumaan oikeaan paikkaan, oikean ihmisen kanssa.

Tämä sidos, joka minun ja hänen välillään on, tuntui minussa kiperästi esimerkiksi tänä aamuna. Jouduin nousemaan ja lähtemään töihin, hän jäi nukkumaan. Joudun aivan repimään itseäni poispäin. Se on vähän kuin painon tunne.

Ajatelkaa painon tunnetta – sitähän ei huomaa noin vain ollessaan. Mutta jos asettaa käsivarren lepäämään pöydälle aivan rentona, ja koettaa sitten nostaa sitä aivan hitaasti hiukan ylöspäin, ehtii paikallistaa raskauden, joka lävistää kudokset, ihon, luut ja lihakset. Se on lähes maaginen vedon tuntu, voimakenttä. Vetovoima.

Hänen vetovoimansa sitoo minut häneen.

Sitoutumista kuvataan tahdon käyttämisenä. Vetovoimaa ei kai kuitenkaan voi tahtomalla loihtia, mietin. Mutta tietoisuuttaan rakastaja voi käyttää kaikkien niiden suhteen ulottuvuuksien vahvistamiseen ja suojaamiseen, jotka ovat merkityksellisiä vetovoiman kokemusten kannalta.

Esimerkiksi ajan käyttö ja huomion kohdistaminen: vetovoima ja sidos kyllä häviävät, jos ei nähdä, vietetä aikaa ja yhdessä oltaessa ajatellaan jotain muuta. Rakastamiseen keskittyminen on elämistä vetovoiman piirissä, siitä nauttien.

Ei minun tosiaan tarvitse yhtään sitoutua – sidos on. Täytyy kylläkin tehdä joka päivä kymmeniä aivan pieniä valintoja. Esimerkiksi se, että kun kuulen avaimen ulko-oven lukossa, nousen heti sijoiltani ja riennän vastaan ovelle.

Kun tekee näitä valintoja ensin tietoisesti, niistä tulee pian lähes vaistonvaraisia. Elämä jäsentyy sen vetovoiman suuntaiseksi, siksi, että se on niin palkitsevaa. Nautittavaa.

En oikein ole varma, sitoudutaanko ihmissuhteeseen kuten vaikka työpaikkaan: lasketaan hyödyt ja haitat ja tehdään päätöksiä. Suhteen vetovoima sitoo. Eli: minusta nämä kysymykset palautuvat vetovoimaan ja sen kokemiseen. Ja positiiviseen vahvistamiseen.

Sitoutumisen näkökulma ei siten olisikaan se, että tahdonvoimalla sinnitellään läpi vastoinkäymisten ja päätetään pysyä epätyydyttävässä tilassa, koska hyötyjen määrä vaikuttaa suuremmalta pettymyksiin verrattuna. Kokemuksellisesti minulle sitoutumisen näkökulma on sen onnellisuuden ja niiden nautittavien asioiden kokemista ja vahvistamista, jotka oman rakkaussuhteen ovat käynnistäneet ja muodostaneet. Sen kaiken ihanan ja hyvän takia rakkaussuhde on.

Ja se on hänen takiaan. Hän on kokonainen persoona, kokonainen elämä, kokonainen maailma. Ihanan näköinen, kuuloinen, tuntuinen. Hän on gravitaatio minulle. Kiitollisena olen tähän sidottu.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: <span class="photographer">Jaakko Kaartinen</span>
Kuva: Jaakko Kaartinen

Katselin hänen kasvojaan pyöräillessämme katua alas Pasilasta. Sivuprofiili oli sellainen, että se sai vatsani puristumaan kokoon. Joka katulampun kohdalla pipon alta kiertyvät kiharat hohtivat erityisen kultaisina. Herranen aika, miten hyvännäköinen hän on.

Lisäksi hän katsoi minua sellaisin kujeellisin silmin. Tumma, tuikkiva välähdys minun suuntaani. Ja sanotaan, että hymy tekee ihmisestä aina kivan näköisen – hänen hymyään olisin ollut valmis katselemaan loputtomiin. Hänen hymynsä saa askeleni hidastumaan.

Sitten kun hän nauraa, en pääse enää minnekään. On pakko jäädä sen äärelle. Olen kiinni. Hän on vietellyt minut tekemättä tuskin mitään.

Iltapäivällä nousemme lentokoneeseen. Se vie meidät pienelle seikkailulle. Kun nousemme alumiiniportaita, laitan käteni hänen selkäänsä vasten ja tunnen vartalon liikkeen. Jos hän seisahtuu koneen ovella, suutelen kevyesti hänen niskahiuksiaan. Kuljen lähellä häntä, tuoksun etäisyydellä.

Matkassa parasta on, kuinka voi antautua olemaan vain hänen kanssaan. Voi tehdä kaikkea, mistä on unelmoinut. Minä unelmoin asioista hänen kanssaan jatkuvasti. Hän on päiväuneni. Kun sitten iltaisin käyn hänen viereensä, kumppanini, puolisoni, hän on myös öisen uneni lämpö.

Kolmen tunnin päästä lentokentälle, pakkaamme ja puuhaamme vielä. Tässä kodissa, meidän. Tämä on minulle lumottu koti, koska hän jakaa tämän kanssani.

Minun kokonainen elämäni aukeaa täältä käsin: työt, joita teen, yhteiset ystävät ja tutut, sukulaiset. Matkat, jotka kurottelevat maailmaan. Oma minäni kaikkineen, harrastukseni, kiinnostuksen kohteet, omat tuttuni, ihmiset, joita kohtaan.

Yritän elää täyttä ja väkevää elämää, ollakseni väkevästi minä. Kun olen väkevästi minä, tuntuu, että minulla on jotain todellista tuotavaa rakastetulleni. Oma itseni, joka on osa kokonaista maailmaa. Kun hän katsoo minua kujeilevin silmin, tummin, tuikkivin välähdyksin, koen, että hän näkee jotain elävää ja kivaa. Minut, tosiaan.

Hän on vetänyt minut tähän kohtaan, paikkaan, alaan, tilaan. Tässä on tavattoman hyvä olla kokonainen ihminen kokonaisin tuntein.

Mitä minä toivon? Sanon hänelle: elä minun kanssani. Nuku minun kanssani. Havahdu minun kanssani. Lennä minun kanssani. Pysy minun kanssani.

Hän vastaa, ettei toivo mitään muuta.

Sanon, että sovitaan, että jos tuntuu, että jää paitsi jostain tai kaipaa jotain, kerrotaan siitä. Tämän rakkauden arvostaminen, hoitaminen, siitä huolen pitäminen ei ole mikään pinnistys. Ei tarvitse käyttää lujaa tahtoa, ei kieltäytymystä, ei tarvita kompromisseja elämän suhteen. Tässä oleminen on nautinto.

Me pyrimme keskittymään nauttimiseen. Tämä toimii niin. Ja sitoutumisen vahvuus majailee siellä. Viettelyksessä. Nautinnot, joita ei voi vastustaa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat