Kirjoitukset avainsanalla valta

Kuva: Unsplash, Sydeney Rae

Lapsen saatuani seuraan koko ajan uuden persoonallisuuden kasvamista. Minä kasvatan uutta ihmistä kohtaamaan toiset ihmiset ja oman itsensä. Olen sitä mieltä, että tässä hommassa, jos jossain, on tunnettava itsensä. Ajattelen, että kun yritän löytää meille parhaan toimintamallin, en ahdistu jokaisesta tutkimusartikkelista tai psykologin neuvosta. Äitiyteen katoamisella minä tarkoitan sitä, että kohtaa lapsensa jollain rakennetulla vanhemman roolilla, ei omana itsenään.

Lapsenikin on tajunnut itkun ja naurun läheisyyden ja joskus kiukuttelu laukeaa hänelläkin itsestään, eikä minun käskyjeni kautta.

Olen ajatellut, että on parempi, että lapseni kohtaa minut omana itsenäni, ja näin hän oppii kohtaamaan muutkin ihmiset aitoina persoonina. Minun on turha yrittää leikkiä auktoriteettia, joka määrää, jos en sellainen ole. Meidän on täytynyt löytää kieli, jolla minä kerron mitä kannattaa tehdä, vaikkei käskyissäni kaiukaan valta.  Tätä kautta olemme löytäneet myös hetket, jolloin kaikelle voi myös nauraa. Lapsenikin on tajunnut itkun ja naurun läheisyyden ja joskus kiukuttelu laukeaa hänelläkin itsestään, eikä minun käskyjeni kautta.

Mitä hyötyä tällaisestä on? Kun minä en vedä roolia, minun on helpompi hengittää. En etsi ulospääsyä äitiydestä. Mikäli kannattelisin auktoriteetin harhaa, niin edessäni olisi ikuinen taistelu vallasta.

Yritän jokaisessa tilanteessa olla ennen kaikkea rehellinen itselleni. Aikataulutettu elämä harrastuksineen on ahdistanut, mutta kun ymmärsin, että voimme mennä tanssitunnille yhdessä, eikä minun tarvitse seisoa käytävällä odottelemassa, aukeni aivan toisenlainen maailma. Leluja ei kannata yrittää pitää vain lapsen huoneessa. Niiden siirtely paikasta toiseen pitää taaperon puuhakkaana, ja minä voin vaikka kirjoittaa blogia.

Meillä on katseltu tablettia, ja silti päiväkodissa on kehuttu lapseni keskittymiskykyä. Väitän, ettei se ole tulosta ruutuaikasuositusten noudattamisesta, vaan rennosta ilmapiiristä, jossa jokainen saa olla oma itsensä.

 

Terveisin, Ulla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vanha hääjuhlaperinne on kakun leikkaamisen yhteydessä jalan polkaiseminen – kaikille meille tuttu juttu. Ja hitsi en tykkää tuosta perinteestä.

Elätkö sinä raskaassa ja rasittavassa parisuhteessa? Onko teillä suhteessa sellainen sävy, että aina ollaan vähän tukkanuottasilla? Kinastellaan vähän väliä milloin mistäkin?

Omassa perhehistoriassani on paljon esimerkkejä parisuhteista, joissa käydään lähes tauotonta valtataistelua. Omassa suvussani vahvat naiset ovat löytäneen joko hyvin "heikkoja" miehiä tai sellaisia, jotka käyttävät fyysistäkin väkivaltaa alistaakseen naistaan. Joka tapauksessa vallankäytön vaakakuppi on ollut aika kallellaan jompaankumpaan suuntaan.

Imin tietysti tuon mallin itseeni ja toteutin myös. Elin avioliiton, jossa taisteltiin vallasta. Kun tajusin miten ihan tasaveroisesti mieheni kanssa toteutin vanhaa kaavaa, lähdin tekemään töitä itseni kanssa ihan tosissani. Ymmärsin oman osuuteni valtataistelussa. Onhan se vaikeaa tunnistaa ja tunnustaa. Tässäkin lajissa on se mälsä puoli, että molempien pitää tehdä oma osuutensa.

Ajattelen tällä hetkellä niin, että vallankäyttö liittyy siihenkin, millä tavalla on lapsena tottunut hakemaan rakkautta ja hyväksyntää. Ylivastuullinen löytää alivastuullisen puolison, perfektionisti suurpiirteisen, miellyttäjä etsiytyy perfektionistin läheisyyteen ja niin edelleen. Valtataistelun tiimellyksessä on helppo huudella. Kuka tekee liikaa (ja marttyroi) tai liian vähän, kuka sotkee ja kuka on neuroottisen siisti. Tiedät kyllä :) Lapiot viuhuvat parisuhteen hiekkalaatikolla.

Valtataistelu on jollain tavalla vastakohta aikuiselle rakkaudelle. Voisiko aikuisena hakeutua rakkauden ääreen muilla keinoilla kuin lapsuudessa opituilla? Omista tarpeista ja tunteista lähtevä, avoin viestintä on paras tie toisen luokse. Valtataistelu erottaa, tappaa rakkauden ja sulkee osapuolet omiin luoliinsa huutelemaan.

Valtataistelussa oikeasti voittaa se, joka siitä ensimmäisenä uskaltaa luopua. Palkintona on nimittäin se, että saa asettua olemaan paljas ja aito itsensä. Rakkaus ja myötätunto avaavat sydämiä ja raivaavat tien todelliseen yhteyteen, jossa saa olla vahva ja heikko, tarvitseva ja pelokas, iloinen ja vapaa – ihan kaikkea.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

[avatar] Miehiä eivät parisuhteen asiat kiinnosta! Tämän suuntaisen ajatuksen esitti tunnettu parisuhdeblogisti eräässä koulutuspäivässä, jossa sain olla häntä kuulemassa. Väite perustui kokemukseen: noin 90 % palautteesta, jota hän saa kirjoituksiinsa, tulee naisilta. Omankin kokemukseni mukaan: jos kysymys ei ole koulutuksesta, ryhmästä tai kurssista, joihin pääsee vain pariskuntana, parisuhdetilaisuuksissa on paikalla yleensä maksimissaan pari ns. kiintiömiestä. Lisäksi törmään usein työssäni pariterapeuttina ajatukseen, että parisuhteen keskeinen ongelma kulminoituu miehen puhumattomuuteen ja suhteessa olemisen jokin asteiseen vaikeuteen. Eli onko todella niin, etteivät parisuhteen asiat kiinnosta miehiä? Tavallaan näin voisi ajatella yllä todetun perusteella, mutta… Olen istunut lukuisissa miesten sauna- ja baari-illoissa ja niiden perusteella ei pahalla tahdollakaan voi ajatella, etteivätkö miehet olisi omistautuneita parisuhteissaan. Edellä mainituissa illoissa ei välttämättä tuntikausia analysoida ihmissuhteita, mutta kun naisystävistä ja vaimoista puhutaan, puheissa välittyy pääsääntöisesti syvä arvostus, lämpö, kunnioitus, kaipuu ja aito välittäminen - rakkaus. Jollain tavalla miehet tuntuvat usein kokevan hämmennystä suhteissaan, mistä syystä pohditaan omaa riittävyyttä puolisona ja omaa paikkaa perheessä/parisuhteessa. Oman kokemukseni perusteella jäin pohtimaan, miksi yllä mainittu blogisti ei saa miehiltä enemmän palautetta? Mikseivät miehet osallistu parisuhdetta käsitteleviin tilaisuuksiin yhtä aktiivisesti kuin naiset? Koska omat rahkeeni eivät riittäneet vastaamaan edellä esitettyihin kysymyksiin, päätin kysyä asiasta tuttaviltani. Sain aika pian uskottavalta tuntuvan selityksen kysymyksilleni: kuinka moni ihminen haluisi antautua keskusteluille tai käydä tilaisuuksissa, joissa joutuu helposti altavastaajaksi, selittelemään ja puolustamaan itseään. Joissa sinut määritellään lähtökohtaisesti jollain lailla puutteelliseksi. Parisuhde on helposti elämänalue, jossa miesten on vaikeaa olla mukana tasavertaisina kumppaneina ja saada kokemuksilleen yhtäläistä painoarvoa naisiin verrattuna. Toisten miesten kanssa voi puolestaan suhteellisen turvallisesti jakaa kokemuksiaan ja tunteitaan, kun oman avautumisen jälkeen voi luottaa siihen, ettei saa kuulla, miten asiat oikeasti ovat. Naiset voivat testata itseään pienellä ajatuskokeella: Kuinka moni nainen voi rehellisesti sanoa, että heidän miehensä ymmärtää parisuhteen dynamiikasta ja tunteista lähtökohtaisesti yhtä paljon kuin he? Monet miehet ovat saaneet kuulla, että heillä on syntyjään tunneilmaisussaan jonkin sortin händikäppi, jonka korjaamiseen puolisolta saa apuja. Pahimmassa tapauksessa mies on suhteessa naisen silmissä kuin aikuinen lapsi, joka on sietämättömän avuton ja myös törkeän simppeli: miesten toimintaa ja tunteita kun voi niin helposti ohjailla seksillä. On varmasti totta, että naisten on yleensä helpompi puhua ja ilmaista tunteitaan kuin miesten. Tosin se, että pystyy ilmaisemaan selkeämmin rakkauden kaipuunsa ja muita toiveita, ei vielä merkitse, että on erityisen kyvykäs puolisona ja rakastamaan toista parisuhteessa. <3 <3 <3 Luin äskettäin yhdysvaltalaisen kirjailijan ja feministin bell hooksin (oikealta nimeltään Gloria Jean Watkins) kirjan Rakkaus muuttaa kaiken. Kirjassaan hooks tuo esille, ettei parisuhteissa ole kaikesta tasa-arvokehityksestä huolimatta päästy eroon patriarkaalisista ajattelu- ja toimintamalleista. Monissa suhteissa kysymys vallankäytöstä on edelleen keskeinen. Vitsikkäästi puhutaan kaapin paikasta, tossun alla olemisesta, viimeisen sanan sanomisesta. Jos miehet käyttivät aiemmin valtaa suhteissa, nyt sitä käyttävät naiset muun muassa ottamalla haltuun sekä parisuhteen sisällön että laadun määrittelemisen ja miehen paikan siinä. Rakkaus on kuin hienointa hiekkaa. Ota hiekkaa käteesi ja purista käsi nyrkkiin, hiekka valuu sormien välistä ja kätesi jää tyhjäksi. Hooks toteaa, että vallankäyttö parisuhteissa karkottaa väistämättä rakkauden, sillä kuka itseänsä arvostava ihminen haluaa olla toisen vallankäytön kohde? Valta-asetelmien maailma on lopulta rakkaudeton maailma. Vallankäytöstä luopuminen on kuitenkin vaikeaa. Valta tuo turvallisuuden tunnetta, ainakin hetkellisesti. Kun kontrolloi ja alistaa toista, voi hetkeksi unohtaa tosiasiat. Sen, ettei rakkaus aina kestä kaikkea, eikä kenenkään rakkaudesta voi mennä sataprosenttiseen takuuseen. Toinen voi jättää, pettää ja hylätä: aiheuttaa tuskaa. Hooksin mukaan valta-asetelmista luopuminen parisuhteessa tarkoittaa oman haavoittuvuuden hyväksymistä. Että on tilanteita, joissa on avuton ja joutuu vain luottamaan toisen hyväntahtoisuuteen itseään kohtaan. <3 <3 <3 Uskon, että lähimmät ihmissuhteet ovat yleensä sellaisia, joissa nimenomaan pystyy tunnustamaan ja turvallisesti kokemaan oman haavoittuvuutensa. Joissa ei tarvitse pelätä, että toinen käyttää heikkouttani hyväkseen tai vallan saamiseen, vaan antaakseen minulle lohdutusta ja ymmärrystä. Olkapään johon nojata, kun elämä kolhii. Pääsemme parisuhteen valta-asetelmista eroon, kun suhtaudumme puolisoomme kuin parhaaseen ystäväämme ja muistamme, ettei todellinen rakkaus koskaan tahdo toiselle mitään pahaa.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

On tärkeää, että vanhempi päättää lapsen asioista. Ymmärrän kyllä sen, mutta se ei ole minusta ihan yksinkertaista. Vanhemmuudessa joutuu mielestäni pohtimaan suhdettaan valtaan. Vain sen oivallettuaan voi minusta onnistua ohjailemaan jälkikasvuaan oikeaan.

Mikä mielestäni oikeuttaa valtaan? Se, että tietää ohjattavaansa enemmän ja ottaa seuraamuksista vastuun. Tämän ajatuksen kanssa on helpompi ottaa asema, jolla voi määrätä tahtia. Välttämättähän ei jälkikasvulle välity, että tässä on nyt viisaampi tekemässä valintoja. Saati, että taaperolla kävisi mielessä, että teoilla on seuraamuksia, joista vanhempi kantaa vastuun.  Ja kas, ohjattavana on mahallaan lattialla punaisena huutava nappula.

Siis vanhemmuudessa viisaus ja vastuunkanto eivät riitäkään. Minun on myös motivoitava tämä vastuullinen tajuamaan, että miksei monta kertaa päivässä kylvetä. Alle kaksivuotiaan  huomion voi kiinnittää johonkin vielä kiinnostavampaan juttuun, mutta missä vaiheessa tämäkin on loppuunkulutettu?

Parisuhteessakin tämä vallankäyttö lienee olevan samanlainen tarkastelukohta, jossa naisia nostetaan tikunnokkaan. He jyräävät isähahmot lapsenhoidossa  ja nalkuttavat kotitöistä. Valta tässäkin otetaan ehkä kokemalla itsensä viisaammaksi ja vastuullisemmaksi, mutta  unohdetaan se motivointi.

Pohtiessani valtaa tulen aina johtopäätökseen, ettei koskaan voi motivoida pelolla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat