Kirjoitukset avainsanalla uskottomuus

Kuva: Pixabay.com

Elämä on kasvua. Ihminen on kehittyvä olento. Kun katsoo lasta, ainakin silloin kun lapsella on kaikki hyvin, hänellä on valtava tarve kehittyä ja oppia uutta – kasvaa ja mennä eteenpäin. Syystä ja toisesta moni ihminen lakkaa olemasta innostunut ja oppimiseen halukas.

Näistä tyypeistä tulee isoina jumittajia, jotka mieluiten tekevät sitä, mitä ovat aina ennenkin tehneet: heräävät joka aamu samaan aikaan, syövät samanlaisen aamupalan, kulkevat samaa reittiä töihin, suorittavat työpäivänsä, tulevat kotiin, avaavat telkkarin ja kasvattavat itseään sohvaan kiinni. Viikonlopun kohokohta on pari saunakaljaa. Ja kun tulee loma. Sitten mennään mökille, joka siunattu kesä, eikä muilta kysytä, huvittaako heitä.

Ihan varmasti tunnistat ihmistyypin: nämä ovat joustamattomia jurottajia, jotka eivät puhu muuta kuin valittaakseen, eivät pussaa, mököttävät suupielet alaspäin ja valittavat. Voihan nämä olla niitäkin, jotka puhua pälpättävät, mutta eivät ikinä koskaan pääse pintaa syvemmälle. Puhutaan säästä, lotosta, muista ihmisistä, mutta ei koskaan siitä, mitä oikeasti kuuluu ja miltä tuntuu.

Suhteen alkuvaiheessa, voi että, tyyppi oli niin ihanan syvällinen ja rauhallinen. Hänelle pystyi puhumaan mistä vaan. Sepä se.

Jumittaja on kuin kivireki, jota yrittää vetää perässään. Moni puoliso yrittää oikein kovasti ja tosi pitkään. Jotkut ihmiset vaan eivät suostu kehittymään henkisesti. He tuntuvat parisuhteissaan käyttävän paljon valtaa; eivät suostu esimerkiksi lähtemään pariterapiaan, vaikka parisuhde on pielessä ja toinen on jo lähtökuopissa. Toinen voi yrittää ihan kaikkensa, mutta jumittaja valitsee monesti mieluummin jumittamisen, vaikka hintana olisi rakkaan menettäminen.  

Usein on niin, että jumittajan ja kasvuun kieltäytyjän puoliso alkaa voida huonosti eikä oikein ymmärrä, miksi on paha olo. Kun kaikki on kuitenkin niin hyvin eikä kuitenkaan mikään. Masentaa, kiukuttaa ja olo on yksinäinen. Ei tunnu oikein löytyvän syytä lähteä, mutta ei jäädäkään. Ja sitten kuin tilauksesta tulee vastaan se ritari tai prinsessa, joka kieppuu, nauraa ja kuuntelee ja omat seksihalut löytyvät uudelleen. 

Parisuhteen ihanne on se, että kasvetaan yhdessä. Ehkä vähän eri tahtiin mutta kasvetaan kuitenkin. Jos ollaan tosi eri kohdissa, voi se nopeammin kasvava ja kehittymään pyrkivä joutua jarruttamaan omaa kasvuaan ja pienentämään itseään. Onko jostain tällaisesta kysymys, jos suhteesi ei enää tunnut hyvältä ja oikealta? Odotatko ihmettä? 

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen siitä etuoikeutetussa asemassa, että saan kuulla työkseni ihmisten tarinoita. Uskottomuuskertomuksia olen kuullut useita. Olen myös ollut todistamassa lukuisia kertoja, miten elämän kipein teko kääntyy prosessoituna tärkeäksi käännekohdaksi.  Suhde omaan kumppaniin on itsestäänselvyyden ja puhumattomuuden jälkeen syventynyt ja uusi rakastuminen on löytynyt. Ja uusi luottamus. Monta kertaa pettäminen on avannut silmät sille, että etääntyminen on tapahtunut jo aikoja sitten, eikä toivottua lämpöä ja yhteyttä, eikä mitään vetoa toista kohtaan enää löydy. Ero avaa uuden oven.

Uskottomuus voi siis olla parasta mitä ihmisille on tapahtunut. Mutta ei mielen deletointiyrityksenä vaan juurtajaksain prosessoituna.

Niitä tarinoita näkee, jossa puolisot toisen pettämisen jälkeen löytävät toisensa uudestaan. Se vaatii sydänjuuria myöten katumusta ja havahtumista ja oivalluksen, että hyvä parisuhde edellyttää toisen huomioonottamista. Hoitamattoman parisuhde lakastuu ja kuolee pystyyn. Usein tämä vie aikaa ja vaatii kykyä pyytää ja antaa anteeksi. Ja näyttöä sille, että parannusta ihan oikeasti halutaan.

Myös niissä tapauksissa, joissa sivusuhde näytti, että ero on paras ratkaisu, voivat molemmat olla myöhemmin sitä mieltä, että hyvä että suhde loppui. Näitä näkee paljon. Näissä petetyn itsetunto on voinut valitetettavasti saada ison kolauksen. Ero olisi pitänyt hoitaa toisella tavalla. Niin olisi.  Aika usein pettäminen liittyykin petetyn omiin keskeneräisyyksiin ja työstämättömiin asioihin.

Törmäsin vähän aikaa sitten vanhaan asiakkaaseeni ja hän antoi luvan kertoa nimettömänä, mitä uskottomuus hänelle oli ollut.

”Äh, en mä enää halua omaa elämääni sotkea. MÄ olin niin turhautunut mun suorittavan tason töissä, että kaipasin jotain haastetta. Nyt kun mä olen paljon mielenkiintoisemmalla alalla ja edennyt esimieheksi, ei mulle tulis mieleenkään lähteä sotkemaan yksityiselämääni ja testata omaa viehätysvoimaani.”

Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja usein vie aikaa oivaltaa, mitä oikeasti tarvitsee ja haluaa sekä parisuhteessa että työelämässä.

Se vain tässä surettaa, että pettäjät jättävät usein rumaa jälkeä ympärilleen.  Vastuu omista teoista pitäisi viimeistään ottaa siinä vaiheessa, kun petetyn itsetunto on murusina. Ainakin pitäisi osata pyytää anteeksi ja olla sysäämättä pettämistä petetyn syyksi. (Tämäkin lause pitää tietysti jokaisen kohdalla avata, jokaisen ihmisen tarina on yksilöllinen).

Yksi elämän päämäärä ja tarkoitus on mielestäni oppia elämään itsensä kanssa.  Itsestään kun ei voi erota. Ne, jotka haluavat tulla paremmin toimeen itsensä ja tunteidensa kanssa, osaavat yleensä elää myös muiden kanssa ihmisiksi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Toivottavasti luit otsikkoa pidemmälle. Usein otsikon kysymyksessä on ivallinen sävy ja sillä selitetään omaa uskottomuutta vaikkapa vähättelemällä seksin merkitystä. ”Sehän oli vaan seksiä, siinä ei ollut tunnetta mukana”.

Miksi joku valitsee pettämisen uskollisuuden sijaan?

Minua on petetty kerran enkä voi edes sanoin kuvailla, miten pahalta se tuntui. Putosin polvilleni lattialle, kun asiasta kuulin ja huusin tuskaani viikkoja. Ensimmäistä kertaa sydämeni todella särkyi enkä soisi kenenkään kokevan tuota samaa. Kesti puolitoista vuotta selviytyä pettämisestä edes jollain tasolla.

Tosiasia kuitenkin on, että lukemattomat ihmiset ovat kokeneet tuon saman tuskallisen olotilan. Työssänikin näen, miten vaikeaa on nousta jaloilleen uskottomuuden jälkeen. Jäljelle jää paljon miksi -kysymyksiä, itsetunto kärsii, mustasukkaisuus ja viha polttavat sisintä, reaktiot saattavat olla niin voimakkaat, että koko elämä menee hetkeksi ihan sekaisin.

Uskottomuus johtuu varmasti monesta syystä. Yksi syy on varmasti vakituisen parisuhteen ongelmat. Joku saattaa yrittää ratkaista parisuhteen ongelmat pettämällä. Uskottomuus voi olla keino päättää suhde silloin, kun ei oikein saa sanotuksi toiselle, että tämä on nyt tässä. Ei haluta satuttaa ja satutetaan pahasti.

Pettäminen voi olla pyrkimystä saada jännitystä elämään. Kun vakituinen parisuhde tuntuu arkiselta ja tylsältä, voi hyvältä vaihtoehdolta tuntua elämysten hakeminen jostain muualta.

Jos suhteessa tuntuu siltä, ettei toinen näe, ei huomioi, ei katso rakastavasti, voi huomio löytyä muualta melkein puolivahingossa. Vastaan saattaa kävellä ihminen, joka asettaa sanansa ja katseensa juuri oikealla hetkellä ja oikealla tavalla.

Uskottomuus voi olla koston väline. Kun toinen oikein ärsyttää ja kiukuttaa, voi pettäminen toimia vihan purkamisen kanavana.

Uskottomuuden syyt ovat moninaiset ja monitahoiset eikä ketään voi tuomita. Onkohan uskottomuus pääsääntöisesti pakokeino jostain; omista ikävistä tunteista, siitä ettei osaa tehdä päätöstä suhteen lopettamisesta, pakoa tylsyydestä ja lomaa omasta arkielämästä?

Pettämisellä voi kuitenkin aiheuttaa paljon pahaa itselle, omalle kumppanille ja sille tai niille kolmansille osapuolille. Se paha pettämisessä on, että se kertoo kyvyttömyydestä ottaa vastuuta ja kyvyttömyydestä ratkaista ongelmat rakentavasti. Jos oikeasti ottaa vastuun itsestä, toisesta, suhteesta, omista tunteista, tarpeista, avoimuudesta ja kaikesta mitä parisuhteessa on, uskottomuuteen ei ehkä tarvitsisi turvautua.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rehellisyyttä ja avoimuutta pidetään usein toimivan parisuhteen lähtökohtina. On tärkeää kertoa omista tunteista ja ajatuksista toiselle, jotta suhde syvenisi. Tavoitteista kertominen luo mahdollisuuden yhteiselle unelmoinnille ja oman menneisyyden avaaminen auttaa ymmärtämään kenelle oikeastaan sanoikaan ”tahdon”. Jos molemmilla on halu ymmärtää ja rakastaa toista kaikesta huolimatta, ei kaapeista tarvitse löytyä sellaisia luurankoja, joita ei voi puolisolle paljastaa.

 

Mutta mikäs eteen silloin, kun kysyt puolison mielipidettä arkisissa asioissa. Olette lähdössä juhliin ja olet jo päättänyt, mitä puet päällesi. Haluat kuitenkin tietää puolisosi mielipiteen ja kuulla, miten kauniilta näytät. Jos vastaus onkin ”Ihan hirvee mummomekko, etkai sä nyt tota laita!” Haluatko varmasti kuulla sen?

 

Tai kun kysyt rakkaaltasi, voitko lähteä viettämään tyttöjen iltaa hänen jäädessä kotiin lasten kanssa ja toinen vastaakin kieltävästi. Kyse on aidosta ja rehellisestä mielipiteestä. Hän ei todellakaan halua jäädä lapsenvahdiksi sinun vaihtaessa vapaalle. Tiedät toki, ettei sinun tarvitse kysyä lupaa tekemisiisi, mutta yksimielinen päätös asiasta tuntuisi mukavammalta alulta vapaaillalle.

 

Entä miltä rehellisyys tuntuu elämän suurissa asioissa? Haluaisitko tietää, että puolisosi on ollut sinulle uskoton? Tai jos hän olisi ihastunut työkaveriinsa, mutta ”mitään ei olisi tapahtunut”. Avioliitto ei voi hyvin, jos siihen ahtautuu kolme ihmistä. Jos joku toinen on puolisollesi tärkeämpi kuin sinä tai jos hän haluaa jakaa tärkeät tunteet ja ajatukset jonkun muun kanssa, vaikka ”mitään ei tapahtuisikaan”.  Sitä on vaikea kuulla.

 

Tai onko itsellekään helppo olla rehellinen? Se on yksi vaikeimmista rasteista. Vieressä oleva näkee asioita, mitä ei itsessään uskoisi olevan. Kaikkein pimeimmät puolet jäävät helposti omalta katseelta piiloon, mutta toinen huomaa ne helposti. Miltä tuntuu kuulla rakkaalta raakoja totuuksia itsestään? Asioita, joita ei uskalla tai halua sanoa ääneen ”Ketä oikein yrität miellyttää? Miksi et pysty olemaan minun puolellani?” Enhän minä tuollainen ole. Vai olenko sittenkin?

 

Ehkä kyse ei lopulta olekaan siitä, että totuus itsessään tekee kipeää. Tapa, millä asiat sanotaan vaikuttaa enemmän siihen, miltä totuus tuntuu. ”Kulta, olet todella kaunis, mutta tuo mekko ei tee oikeutta sinulle. Olisiko sinulla joku toinen?” kuulostaa paljon paremmalta kuin töräytys mummomekosta. Ja joskus rehellisyys satuttaa, vaikka asian muotoilisi miten kauniisti.

 

Läheisyyden näkökulmasta on parempi, että välillä vähän kirpaisee, mutta suhde rakentuu juurevalle maaperälle. Silloin kummankaan ei tarvitse elää pilvenhattaratalossa, joka hajoaa, kun vähänkin tuulee. Omista teoista vastuuta ottamalla vaikeidenkin asioiden yli voidaan päästä. Ja anteeksi antamiseen suostuminen on aimo harppaus eteenpäin. Siinäkin kannattaa silti muistaa rehellisyys itselle.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat