Kirjoitukset avainsanalla tunnelukot

Kuva: Mikko Huotari

Olemme kaikki kamalan herkkiä. Jokainen meistä haluaa varjella herkintä osaa itsessään, egoparkaa, joka vapisee, kun sitä uhkaillaan. Mitä enemmän meissä on tunnelukkoja eikä sydän tunne aidoimman rakkauden olemusta, sitä enemmän ego on varuillaan ja valmiina hyökkäämään. Aidoimmalla rakkaudella tarkoitan rakkautta, jossa on kasapäin hyväksyntää, myötätuntoa ja ymmärrystä sekä itseä että toisia kohtaan.

Tiedät ehkä ihmistyypin, joka, kun hänelle yrität kertoa epäkohdista tai siitä, miltä tuntuu, hyökkää ja puolustautuu voimakkaasti?

Hitsi että sellaisen kumppanin kanssa on vaikea yrittää selvittää mitään. Ja päinvastoin: miten hyvältä tuntuu olla sellaisen ihmisen kanssa, joka pystyy ottamaan asioita vastaan ja puhumaan ihan kaikesta.

Hyökkäävä ja puolustautuva kumppani tulkitsee puhumistilanteet helposti jonkinlaisena kilpakenttänä. Toisella jolla on vähemmän tarvetta itsensä suojaamiseen, on vaikea rooli. Hänen pitää yrittää löytää viestimisen tapa, jolla tätä vastapäätä olevaa järkälettä, seinää ja jäärää voisi edes jollain tavalla lähestyä.

Käytössä voivat olla lempeä silittely, rautalankamalli, suora huuto ja hiljainen kuiskaus ja ihan kaikki muukin. Mutta toinen hyökkää silti. Jos näitä järkäleitä on parisuhteessa kaksi, voivat tilanteet äityä tosi pahoiksikin ja kuvaan astua henkinen ja/tai fyysinen väkivalta tai ainakin kamalasti sattuvat sanat.

Usein käy niin, että se joka haluaisi keskustella vaikeistakin asioista, alkaa hiljentyä. Hän pyrkii pikkuhiljaa sopeuttamaan käytöksensä niin, ettei toinen saa mistään bensaa omalle kimpoilulleen.

Parisuhteen valtataistelu ei johda mihinkään hyvään. Se on raskasta sekä tukkanuottasilla oleville että heidän lähipiirilleen. On noloa, inhottavaa ja turhauttavaa seurata valtataistelua sivusta.

Parisuhde on paikka, jossa oman ylpeyden saa unohtaa ihan täysin. Voi kunpa aina osaisimme laskea suojavarustuksemme ja antaa kaiken suojautumisen tarpeen pudota pois. Kaikkein kauneinta on se, kun sielu saa toisen edessä, täydessä luottamuksessa, olla alaston ja näkyvä.  

Terveisin, Miia Moisio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Pixabay.com

Jos pohdit kysymystä siitä, paraneeko parisuhde kumppania vaihtamalla, olet ehkä lähtökuopissa nykyisessä suhteessasi? Olet todennäköisesti tyytymätön johonkin ja mietit, olisiko ero paras vaihtoehto? Tai kuvioissa on jo kolmas, jonka matkaan tekisi mieli lähteä.

Kysymys pitää sisällään myös ajatuksen siitä, että kun nykyisestä lähtee, saattaa joutua ottamaan riskin yksin jäämisestä.

Voiko pelko yksin jäämisestä olla peruste itseä hiertävään suhteeseen jäämiseen?

Pelko on yksi syy eropäätöksen tekemisen vaikeuteen. Pelkoja voi olla monenlaisia. Mitä itselle, kumppanille ja yhteisille lapsille käy, jos niitä on, käy jos eroamme? Miten pärjään rahallisesti yksin? Mitä muut ajattelevat ja miten he pärjäävät?

Etukäteen ei voi tietää eikä varmistella, mitä tulee tapahtumaan. Omasta kokemuksestani ja kanssakulkijoiden polkuja seuranneena varovaisesti uskaltaisin sanoa, että aika kyllä parantaa. Pikkuhiljaa iso kriisi asettuu elämänkaaren osaksi niin, ettei se ole kipeä avohaava vaan yksi kokemus elämän pitkässä juoksussa. Eropäätös voi olla hyvin helpottava ja vapauttava ja hengitys hengittävämpi, vaikka eksän kanssa olisi hankalaa, rahat tiukassa ja kaikki vähän reagoivia.

Oma henkilöhistoria

Omassa henkilöhistoriassakin saattaa olla jotain, mikä pitää huonossa suhteessa. Esimerkki omasta elämästäni: olin itse pieni koululainen, kun vanhempani erosivat ja visusti päätin, etten aiheuta samaa kokemusta lapsilleni. Ja toisin jouduin päättämään. Parisuhteen malli voi suuntaan ja toiseen sellainen, että se estää tarpeellisenkin päätöksen tekemisen.

Tunnelukot

Tunnetasolla saattaa syvällä itsellä olla jotain sellaista, joka estää puhtaan itsensä kuuntelemisen. Puhutaan tunnelukoista, jotka saattavat elämässä olla ”ratin takana” ohjaamassa sitä, missä elämässä kuljeskelee. Tunnelukko saattaa esimerkiksi ohjata tyytymään suhteeseen, jossa jatkuvasti vahvistuu joku sellainen juttu, joka oli tyypillistä jo lapsuudenkodissa. Puolison silmissä saattaa olla vaikkapa katse, joka kertoo, ettei ole riittävä, vaikka miten päin olisi ja kaikkensa tekisi. On vaikea lähteä suhteesta, jossa jokin tuttu, vaikkakin huonoksi havaittu, pitää kiinni.

Mikä on riittävän hyvä syy erota?

Moni kysyy sitä, mikä on riittävän hyvä syy erota. Kumppani ei juo tai käyttäydy väkivaltaisesti. Kumppani voi olla hyvä vanhempi yhteisille lapsille ja silti tuntuu, ettei itsellä ole hyvä olla. Kun on käyty pariterapiat ja –kurssit ja omat terapiat ja aina vaan on vaikeaa, jää ehkä jäljelle syy, joka on hyvin tärkeä. Kun omat tarpeet, toiveet ja odotukset eivät täyty parisuhteessa riittävässä määrin, toinen ei suostu tarvittavaan muutostyöhön parisuhteen eteen ja elämä on jatkuvassa puutostilassa elämistä, on ero ehkä vaihtoehto, jota pitää itsensä pelastamiseksi miettiä. Ei ole väärin kuunnella sitä, mitä sisin sanoo vaan päinvastoin.

Ja siihen vaihtamiseen…

Moni suomalainen on päätynyt eroon. Moni myös solmii eron jälkeen uuden parisuhteen. Joskus vaihdetaan lennossa, joskus pitkänkin sinkkuvaiheen jälkeen, joku jää elämään yksin joko omasta halustaan tai siksi, ettei uutta kumppania tahdo löytyä.

Niinkin voi käydä, että ero jää työstämättä ja vanhat parisuhteessa olemisen tavat, ne toimimattomatkin, kulkeutuvat mukana uuteen ja uusiin suhteisiin. Kai asioita työstämättäkin voi kuljeskella ja ”onnistua".

Ehkä peiliin katsomisen, omien opittujen parisuhdemallien ”hajottamisen” ja sopeutumiskäyttäytymisen ymmärtämisen kautta voidaan päästä tilanteeseen, jossa eväitä parisuhteen rakentamiseen on astetta enemmän kuin "entisessä elämässä".

Kyllä joskus vaihtamalla paranee. Varsinkin jos tuntee ensin itsensä oikein hyvin ja tietää, mitä suhteelta haluaa. Ja vielä sekin, että osaa ilmaista itseä avoimesti ja pelkäämättä. Moni ikävän parisuhteen kokenut ei enää suostu itsensä pienentämiseen ja siksi uusi suhde tuntuu paremmalta kuin entinen. Ja ehkä myös siksi tuntuu paremmalta, että uudessa suhteessa intohimo ja kipinä ovat taas uutta ja ihanaa ja olet taas elävä! Ja varsinkin siksi, että usein ensimmäisen pitkän suhteen solmimisen aikaan on ollut nuori ja mistään mitään tietämätön. Aikuisena tietää jo usein enemmän siitä, millainen kumppani tekee itselle oikealla tavalla hyvää. 

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen käyttäytynyt parisuhteissani aina hyvin samalla kaavalla. Jokaisen suhteen jälkeen olen vannonut, etten enää sorru samaan – toisen jatkuvaan kritisoimiseen. Ihan järkyttävän noloa myöntää tämä piirre itsessä. En ole saanut tästä jutusta kiinni ennen kuin nyt. Tiedän, että kritisoimisen ja piikittelyn malli tulee kotoani, mutta mikä tarkoitus kritisoimisella on ollut, sitä en ole ymmärtänyt. Kritiikkitaipumukseni vuoksi olen sanonut jo pitkään, etten ihan oikeasti osaa elää parisuhteessa – olen avuton, en vaan osaa, vaikka y-ri-tän niin kovasti osata.

Sielunkumppanuuden ymmärrän olevan suhteen, jossa nousevat monet kätketyt asiat pintaan – sekä hyvät että ”huonot”. Jokainen suhde tuo itsestämme näkyville jotain. Kaikki kumppanit ovat peilejä, jotka heijastavat omaa kuvaamme. Meistä itsestämme riippuu, uskallammeko ja osaammeko katsoa.

Olen joku aika sitten kohdannut ihmisen, joka on nostanut minussa esiin sellaisia puolia, joita en ole tiennyt itsessäni olevankaan. Yllättäen tuli sisäinen kritisoijanikin vahvasti esiin. Kritisoin ja hain perusteluita sille, miksi tuo ihminen pitää saada elämästäni pois. Hän on kritiikin kohteena ollessaan kuunnellut ja sanonut, ettei ymmärrä, mistä puhun. Että hän ei vaan ymmärrä, mistä oikeasti on kysymys. Ja on pakottanut minut puhumaan lisää, kysynyt ja haastanut niin, ettei kukaan koskaan.

”Sattumalta” samoihin aikoihin eteeni netissä tuli vastaan tekstejä, joissa sanottiin tähän tapaan: ”Toista kritisoiva ihminen ei suostu katsomaan itseään vaan hakee vikoja toisesta – mitä jos kääntäisit katseesi vaihteeksi itseesi?”. Joku pisto sisuksissa tuntui tekstejä lukiessa.

Tekstien lisäksi tärkeä opettajani on viime aikoina ollut auttajani, joka kerta toisen jälkeen on kysynyt minulta saman kysymyksen: ”Mitä sinä pelkäät?”. Ja olen vastannut: ”Miten niin pelkään?” tai ”En yhtään saa kiinni, en ymmärrä”.

Ja niinhän siinä kävi, että aloin katsoa – vastentahtoisesti mutta silti suurella mielenkiinnolla. Pelot saavat minut huutamaan ja kritisoimaan. Tappelen omia pelkojani vastaan niin voimalla, ettei mitään rajaa. ”Sä alistat mua!”, ”Miks sun täytyy puhua mulle alentavaan sävyyn?”, ”Mene ja etsi itsellesi parempi!” ja ”Miksi sun pitää päättää itte kaikki ja jättää mut ulkopuolelle?”. Oho. Pelkään kuollakseni sitä, että minua alistetaan, hylätään ja jätetään ulkopuoliseksi. Noissa tilanteissa saatan hyvinkin nähdä, miten poljen jalkaa kuin pieni saparopää eikä 40+ nainen. Joku rohkelikko on joskus uskaltanut nauraakin minulle, kun olen käyttäytynyt kuin polvisukka- ja ballerinaprinsessa. ”Sopiva” kysymys näissä tilanteissa ”luonnollisesti” on: ”Miksi kohtelet mua kuin lasta etkä kuin aikuista naista?”. Niinpä ja öhöm – mitäs luulisit?

Mistä sinä syytät toista kerta toisen jälkeen?

Joskus kaikkein vaikeimmalta tuntuva asia onkin ihan älyttömän yksinkertainen. Se huutaa, joka pelkää. Ja se joka pelkää, ei voi valita rakkautta – ei yksinkertaisesti ole aikaa eikä voimia, sillä suurin osa ajasta ja voimavaroista menee taisteluvalmiudessa elämiseen. Herkkää sisintä vartioi sähisevä tiikeri, joka jos luottaisi ja uskaltaisi, laskisi kyntensä ja kilpensä ja asettuisi ajan kanssa katsomaan, mitä todella pelkää, mitä vastaan taistelee ja mihin toisen kanssa voi avoimuudella ja luottamuksen turvin päästä.

Mitä sinä pelkäät ja miten taistelet pelkojasi vastaan?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rajoista puhutaan monissa yhteyksissä ei-sanan käyttämisenä. Tällöin huomion keskipisteenä on monesti jokin käytännön juttu. Sävy voi olla vaikkapa tämä: Jos sisko pyytää sinua mökille tyhjentämään mustaherukkapensaat juuri silloin, kun olet kotona menossa mattopyykille ja haluat tehdä oman hommasi ja keskittyä lomalla omaan kotiisi, opettele sanomaan ei.

Kun rajojamme kolisutellaan, syntyy jokin vihaan sidottu tunne; kiukku, ärtymys, katkeruus ja niin edelleen. Kiukun äärelle kannattaa pysähtyä. Mitä tapahtui? Miksi minussa heräsi tämä tunne? Parisuhde on mitä oivallisin paikka opetella tuntemaan itseä ja omia rajoja. Toinen tarina onkin sitten se, miten viestimme rajoistamme ulospäin. ”Aina sä rikot mun rajoja” - ei ole ehkä se rakentavin vaihtoehto.

Rajat ovat kuin itsemme raamit, kehon ääriviivat. Keho on viisas viestijä, kun keskitymme kuuntelemaan. Rajat eivät ole staattisia, pysyviä vaan ne vaihtelevat; esimerkiksi oma vireystila, elämäntapahtumat ja stressitaso ovat asioita, jotka vaikuttavat omiin rajoihin. Tästä syystä omia rajoja pitääkin tunnustella usein. Keho sävähtää, vetäytyy, särkee ja kertoo joskus hyvinkin pienesti ja huomaamattomasti, missä rajat ylittyvät. Jos kehon viestejä ei kuuntele (suurin osa meistä ei kuuntele), viestit yleensä voimistuvat. Esimerkiksi pienestä niskan jäykistymisreaktiosta saattaa vuosien kuluessa kehittyä todellinen niskaongelma.

Parisuhteessa eteen tulee vastaavia tilanteita jatkuvasti siitä, kenen käytännön asia on tärkeämpi. Pikkulapsiperheessä lapset vievät luonnollisesti melkein aina voiton tässä ”kisassa”.  Mutta aikuisten kesken tarvitaan keskustelua, kompromisseja ja vastavuoroista hyvää tahtoa, jotta käytännön asiat saadaan hoidettua tasapuolisesti ja niin, että molemmille jää kohtalaisen hyvä olo.

Käytännön asioista ei voi aina erottaa omien tarpeiden kuuntelua. Rajattomuus voi parisuhteessa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että antaa toisen tarpeiden mennä aina omien tarpeiden edelle. Syynä voi olla se, että jo lapsuudessa on joutunut asettamaan toiset itsensä edelle. Toinen syy voi piillä siinä, ettei tunnista tai tiedosta omia tarpeita. Ja soppaan kun heitetään vielä kumppani, joka jyrää omat tarpeensa toisen tarpeiden edelle ja osaa sopivasti vetää syyllisyysnaruista, on vaikeaa asettaa rajoja. Onko siis lupa kuunnella omia tarpeita?

Ihminen voi olla kuin ”tuulen tupa”, josta asiat saavat virrata läpi ja pois. Tällainen ihminen pystyy päästämään asioista hyvin irti eikä varastoi asioita itseensä vaan antaa niiden tulla ja mennä. Useampi meistä muistuttaa pesusientä. Pesusienelle rajattomuus tarkoittaa vailla suojaa elämistä ja asioiden itseen keräämistä. Vuosien saatossa pienistä puroista syntyy iso ja uuvuttava painolasti.

Rajoihin liittyy myös liian tiukat rajat. Tunnelukot esimerkiksi voivat olla syy siihen, että rajat ovat hyvin tiukat. Ihminen voi tiedostamattaankin elää kuin tiikeri, joka vartioi reviiriään. Hyökkäys voi olla paras puolustus, mutta kyllä se yhteyden toiseen helposti katkaisee. Terveiksi rajat saadaan, kun sisäiset lukot avataan ja todellinen itse pääsee esiin. Ei-sanan käyttäjästä voi tulla siis myös kyllän käyttäjä.

Suhteessa kanssa voi huonosti, jos joutuu pelkäämään sitä, että toinen rikkoo omia rajoja. Moni elää parisuhteessa, jossa rikotaan rajoja kerta toisen jälkeen pyynnöistä piittaamatta; hajotetaan ja hallitaan tavalla tai toisella. Alistaja viis veisaa kumppaninsa rajoista ja toiveista.

Itse ajattelen niin, että parhaassa tapauksessa parisuhteessa nähdään ja kunnioitetaan rajoja ja niistä puhutaan avoimesti. Hyvässä suhteessa on lupa olla oma itsensä rajoineen kaikkineen. On hyvä jos parisuhteessa elää kaksi omat ääriviivansa tunnistavaa aikuista, joilla keskinäinen kommunikointi toimii. Suurinta luottamusta parisuhteessa on saada levätä siinä tunteessa, että tässä saan olla - vartioimatta ja omassa voimassani.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat