Kirjoitukset avainsanalla tietoisuus

Kuva: Mikko Huotari

Ankarat ja lempeät opettajat, sielunkumppanit

Uskon vakaasti siihen, että jokainen ihminen, joka vastaani tulee ja koskettaa (tavalla tai toisella) on opettajani. Joskus opettajat ovat lempeitä peilejä, toisinaan hyvinkin ankaria opettajia. Haastavien opettajien herättämät tunteet ovat tärkeitä ja usein hyvin satuttavia. Tällaisiin matkakumppaneihin olen törmännyt kuluneiden vuosien aikana useasti ja ihan viime aikoinakin. Heidän aiheuttamansa kipu on joskus melkein sietämätöntä. Itseäni haastavat eniten heikon tunneälyn omaavat, ajattelemattomat, itsekkäät ja omat tarpeensa kaiken edelle asettavat ihmiset. Parisuhteen isoin kipu liittyy viimeiseksi jättämiseen, kylmään hylkäämiseen ja läsnäolottomuuteen. Tätä kipua jakaa kanssani hyvin moni.

Kuka ihminen herättää sinussa voimakkaita tunnereaktioita?

Uskon siihenkin, että ne kaikkein lähimmät ihmisemme ovat parhaita opettajiamme; puolisot, lapset ja lapsuudenperhe. He haastavat näyttämään omat kipumme ja haasteemme – asiat joiden kanssa itsellä on vielä työstettävää tai keskeneräistä.

Läsnäolotaitojen äärellä puhutaan reaktiivisuudesta. Ihmiset lähellämme, tietysti myös monet muut asiat, herättävät meissä tunteita. Tunteet voivat olla negatiivisia tai positiivisia, jos niitä halutaan niputtaa eri koreihin. Mutta tunteisiin voi suhtautua myös aivan kuin niissä ei olisi miinus- tai plus-etumerkkiä. Tunteet ovat vain tunteita. Ihmisen mielen on taipumus vältellä negatiivisia tunteita ja etsiytyä positiivisia tunteita aiheuttavien asioiden äärelle.

Reagoimme asioihin yleensä automaattisesti eli tiedostamatta sitä, mitä meissä tapahtuu. Tuttu äänensävy, maku, tuoksu saattaa laukaista tunteen silmänräpäyksessä. Ja mikä parasta ”jäämme kiinni” tunteeseen, vatvomme ja pyöritämme asioita unettomuuteen ja uupumukseen saakka.

Kuulostaako tutulta?

Ei ole läheistemme syy, jos he herättävät meissä tunteita. Jos meissä herää tunne, olemme tunteesta myös vastuussa. Parisuhteessakin usein asetumme syyttelyasentoon silloin, kun vaikeat tunteet heräävät. Toki molemmat ovat vastuussa myös omasta käyttäytymisestään. Reaktiivisuuden hallintaa voi harjoitella. Se on taito, jonka voi opetella. Helppoa tuo ei ole, mutta todella kannattaa harjoitella. Tunteelta voi kysyä esimerkiksi:

Mitä haluat minulle tänään minusta itsestäni kertoa?

Joskus vastaus ei miellytä. Ja herää uusi ajatus ja uusi tunne, joista olemme jälleen vastuussa ja joiden äärellä voimme tehdä kasvamis- ja kehittymistyötä. Minusta tämä on äärimmäisen kiehtovaa. Kun alkaa nähdä tunteet viesteinä jostain, syntyy uteliaisuus, ehkä ilo ja hyväksyntäkin. Lopulta voi syntyä myös kiitollisuus sitä opettajaa kohtaan, joka auttoi vaikeaa tunnetta heräämään ja syntymään.

Joskus isoimmat oivallukset syntyvät eron jälkeen

Parisuhde nostaa meissä pahimmat peikot pintaan ja parisuhteen vahvuus mitataankin siinä, siedetäänkö yhdessä sitä, mitä asioita astuu yhteiselle näyttämölle. Kummankin kuuluu katsoa tarkkaan, mitä itsessä herää. Usein suhteessa tulee tuijotettua enemmän sitä toista. Oppimista tapahtuu parisuhteen aikana, mutta paljon myös sen jälkeen. Eron jälkeen työstetään monia asioita ja tietoisuus monesta asiasta lisääntyy.

Jotkut onnelliset saavat elää hyvässä suhteessa lähes koko aikuisen elämänsä, useimmille meille tarjotaan monia opettajia. Särkynyt sydän sattuu ja varmaan ihan syystä – rikki revitty sydän on niin auki, että se mahdollistaa taas uuden matkan rakkauteen, sydämeen joka on taas hiukan isompi ja elävämpi. Mikään matka ei ole turha. 

Terveisin, Miia Moisio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Otsikkoa voisi heti alkuun lähteä miettimään, että mikä ihmeen aikuinen rakkaus. Se on nyt ihan oma määritelmäni suhteelle, jossa kyse on nimenomaan aikuisten parisuhteesta. Olkoon aikuinen se, joka itsensä aikuiseksi määrittelee. Itselleni aikuisuus parisuhdemielessä tarkoittaa elämää nähneiden, kolhujakin saaneiden, ehkä eronneita ja ero(i)sta selvinneitä keski-ikäisiä ihmisiä.

Itseä tavallaan kauhistuttavat nuorten parisuhteet ja avioliitot. Kädet ristissä melkein kuljen, kun ajattelen, millaiselle reissulle nuoret usein tietämättään lähtevät. Joillakin nuorilla on varmasti omasta persoonastaan ja kotitaustastaan johtuen hyvät alkuperäiseväät parisuhteille. Nuorilla ihmisillä pitää pakosti olla eväät kasvuun, joustamiseen ja erityisen hyvät eväät toisen hyväksymiselle, jos meinaavat parisuhderintamalla ”onnistua”. Näitäkin pariskuntia onneksi näkee- pitkiä suhteita, joissa on ihan oikeasti yhdessä koettu ja läpi eletty elämän myötä- ja vastoinkäymiset.

Iso osa meistä aikuisista on kuitenkin joutunut saamaan osumia. On kuitenkin ihanaa, jos saa uuden mahdollisuuden parisuhteeseen. Kaikkien suhteiden ei ole varmaan tarkoituskaan kestää loppuelämää vaan joskus suhteen on tarkoitus viedä meitä kappaleen matkaa eteenpäin omassa kehityksessämme.

Jotenkin minua puhuttelee ajatus aikuisesta suhteesta. Minulle se merkitsee sitä, että eronnut ihminen on työstänyt eroaan niin, että tietää jo, mitä haluaa ja tavoittelee haluamaansa. Aikuiseen suhteeseen lähtee ihannetilanteessa ihminen, joka on tehnyt työtä itsensä kanssa niin, ettei kanna kovin paljon omaa painolastiaan mukanaan suhteeseen. Aikuinen ihminen osaa ilmaista itseään niin, että tulee ymmärretyksi ja jos ei osaa, opettelee viestimään.

Kai tämä kaikki tarkoittaa sitä, että ihminen ottaa vastuun itsestään ja suhteeseen lähtiessään myös yhteisestä hyvästä. Kaikki olemme tietysti keskeneräisiä ja kasvu jatkuu suhteessa ollessakin, mutta jos peruseväät ovat jokseenkin valmiina, kulkee suhteessakin tietoisemmin.

Kaikella edellä esitetyllä tarkoitan sitä, miten nuorena harvoin on tietoinen itsestä ja toisesta ja siksi onnistumisen mahdollisuudet vähän arpaonnenkin varassa. Nuori kasvaa vielä ja muuttuukin matkan varrella ja riskit parisuhteen kestävyyttä ajatellen ovat varmasti ihan todelliset.

Itse ajattelen elämän olevan suuressa määrin tietoisuuden kasvattamista omasta menneisyydestä ja siinä tapahtuneista asioista ja näiden kokemuksen vaikutuksista itseen. Se on myös tietoisuutta niistä ajattelumalleista, mihin on kasvanut ja niistä luopumista tai niiden säilyttämistä sen mukaan, mikä tuntuu säilyttämisen tai luopumisen arvoiselta. Tietoisuus itsestä, omista tunteista, toiveista, haaveista, pahimmista kipukohdista, reagoinnin ja rakastamisen tavoista auttavat ottamaan vastuuta suhteessakin silloinkin, kun tuuli tuivertaa parisuhdepaattia. Aikuisuus on ihanaa aikaa; kun on sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa, on parisuhderakkaudella se merkitys, että se täydentää elämää, mutta ei ole koko elämä.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat