Kirjoitukset avainsanalla tiedostaminen

Kuva: Tuula Huuhtanen

Radio on yksinäisyyttä potevan eroäidin paras ystävä pitkinä kesäpäivinä, kun lapset viettävät aikaansa isän luona. Suurperheessä kasvaneena en tahdo millään tottua näihin viikonloppuihin ilman lapsia. Radio tuo puhetta ja läsnäoloa päiviin, joille en jaksa etsiä seuraa.

Eräästä ohjelmasta jäi mieleeni ajatus siitä, miten joskus tiedostavat nykyvanhemmat jäävät miettimään omaa vanhemmuttaan sen sijaan, että huomion kohteena olisi lapsen tarve. Tämä kolahti. Eli pohdinnan keskiössä on kysymys onnistumisesta vanhempana lasten tarpeiden täyttämisen sijaan. Jäin miettimään tätä ja se oli aika pelottavaakin.

Helposti lapset jäävät sivuraiteelle tai saavat huomion vanhemman oman tarpeen kautta.

Erotessa nimittäin lapset ja niiden tarpeet hukkuvat siihen kaikkeen muuhun. Ihan vaan siksi, että vanhemmat ovat niin avuttomia itsensä kanssa. Kenellä se sitten näyttäytyy minkäkinlaisena ulospäin, mutta siinä kohtaa vanhempi on avuton. Kun ei ole tietoa siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Huomio on silloin väistämättä omassa itsessä ja selviämisessä. Mitäpä muuta se voisikaan olla kriisin keskellä!?! Mutta myös lapset ovat huomion tarpeessa juuri samaan aikaan. Helposti lapset tässä tilanteessa jäävät sivuraiteelle tai saavat huomion vanhemman oman tarpeen kautta. Esimerkiksi osoittaakseen heidän olevan edelleen hyviä vanhempia, joita lapset rakastavat. Tai saadakseen tuntemaan itsensä tärkeiksi.

Tämä ilmiö ei mielestäni todellakaan rajoitu eroperheisiin, mutta voi kärjistyä erotilanteissa. Luulen, että kaikki vanhemmat ovat lapsilla selitelleet tekojaan ja valintojaan, joissa on ollut kyse heidän omasta tahdostaan. Mielestäni kyse on yksilöllisyyttä korostavasta kulttuurista, jossa huomio on yksilössä ja hänen valinnoissaan. Tämä luo painetta elää oikein, toimia oikein ja valita oikein. 

Elämää vaatii heittäytymistä ja ihmissuhteet antautumista. Itsensä unohtaen ja kaikkensa antaen.

Kuulun itsekin terapiasukupolveen, jolle tiedostaminen ja oman elämän analysoiminen on tuttua jo vuosien, vuosien takaa. Tiedostaminen on ehdottoman hyvä asia. Mutta sen vaarana on eräänlainen oikean elämän pakeneminen teoriaan, jolloin saattaa etääntyä itsestään oman elämän ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Omanlaistansa oman navan ympärillä pyörimistä sekin.

Elämää vaatii kuitenkin heittäytymistä ja ihmissuhteet antautumista. Itsensä unohtaen ja kaikkensa antaen. Se on, minulle ainakin, tasapainoilua tiedostamisen ja elämään heittäytymisen välillä. Ongelma on se, että en tahtoisi heittäytyä elämään keskeneräisenä, koska minun on vaikea kestää epäonnistumisen kipua. Tilaisuuksiin on kuitenkin tartuttava silloin, kun ne eteen tulevat tai ne menevät ohi.

Elämä on yhteinen matka.

Aitoa elämää eletään kokonaisina. Todelliset kohtaamiset vaativat oman keskeneräisyyden hyväksymistä. Syvää kokemusta siitä, että kelpaan sellaisena kun olen. Myös äidiksi. Eronneenakin, haavoittuneenakin. Rakkautta on, ettei tarvitse esittää parempaa, kuin on. Että saa olla oman kokoisensa. Kasvaa ja vähetä niinkuin Jukka Leppilampi laulaa.  

Itseäni on helpottanut ajatus siitä, että tämä elämä on yhteinen matka. Kuljen lasteni kanssa yhdessä eteenpäin ja samalla opimme toisiltamme. Myös lasteni isä on tällä samalla matkalla mukana. Vaikka kuljemme erillään ja katselemme omiin suuntiimme. Silti. Tämä on yhteinen matkamme.

Toivovaisin terkuin, Annele

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: <span class="photographer">Unsplash</span>
Kuva: Unsplash

Mikä tekee sinusta huonon diilin? Vai oletko edes miettinyt asiaa? Ovatko kaikki mahdolliset entisten suhteiden haasteet ja erot oikeastaan olleet vain muiden osapuolien syitä?

Uskon, että olemme kaikki vielä matkalla, epätäydellisiä. Oikeastaan uskon, että tulemme olemaan sitä aina. Emme ole täydellisiä seurustelukumppaneita tai puolisoita. On asioita, joiden vuoksi joku juoksisi kauas pois ja toisenkin tarvitsee hengittää syvään tai oppia vain pärjäämään. Emme voi sysätä useinkaan, jos koskaan, kaikkien suhteidemme kaikkia ongelmia kokonaan muiden niskaan. Myös meillä on usein ollut oma osamme asiassa. Sen tiedostaminen ja käsitteleminen auttaa ymmärtämään ja ennen kaikkea oppimaan. On vaikeaa muuttua, jos ei edes tiedosta, että olisi jotain missä muuttua.

Omien parisuhteiden kompastuskivien, huonojen tapojen ja haasteiden jakaminen toisen kanssa voi tuntua pelottavalta. Kertoa nyt esimerkiksi tapailun aikana toiselle miksei minun kanssa ehkä kannattaisi kaikkien mielestä ruveta seurustelemaan. Mutta kuinka vapauttavaa se onkaan, kun toinen siitä huolimatta päättää jatkaa matkaa. Näiden asioiden jakaminen antaa molemmille mahdollisuuden pelata avoimin kortein sekä työstää mahdollisia haasteita jo ennalta. Voi antaa toiselle toimintaohjeita, keksiä selviytymiskeinoja ja työstää asiaa yhdessä.

Kun vaaran paikkoja osaa välttää, eikä kaikki mutkat ja töyssyt tule yllätyksenä voi vaeltaminen olla monessa hetkessä huomattavasti kivuttomampaa.

Emme tahdo näyttää huonoimpia puoliamme heti, se on ymmärrettävää. On hyvä saada tilaa vaalenpunaiselle hattaralle ja ihastuksen sokealle huumalle. Omien vaikeiden puolien ja haasteiden tiedostaminen on kuitenkin hyödyllistä alusta asti. Ja niiden jakaminenkin heti, kun sopiva määrä hattaraa on nautittu ja on halu lähteä rakentamaan jotain yhteistä. Kenties niin voidaan ennaltaehkäistä sokeaa vaellusta tutuilla, huonoksi todetuilla, poluilla ja etsiä toimintamalleja mahdollisesti eteen tuleviin haasteisiin. Kun vaaran paikkoja osaa välttää, eikä kaikki mutkat ja töyssyt tule yllätyksenä voi vaeltaminen olla monessa hetkessä huomattavasti kivuttomampaa.

Kysyn siis uudestaan, että mikä tekee juuri sinusta huonon diilin? Entä voisitko kenties sanoa sen jossain vaiheessa ääneen hänelle kenen kanssa arkeasi jaat tai tahtoisit jakaa? Sekä voisitko kenties tehdä jotain niin, että muuttuisit hitaasti yhä paremmaksi diiliksi?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Salitreenien aikana minulla pyörii soittolistalla Raappanan ja Sini Yaseminen "Chilii". Kannattaa suunnella!

"Lisää chilii. Lisää tunnetta peliin. Sun pitää kestää kuumuutta, jos aiot onnistuu mun kaa. Sul ei oo tasasta, mä synnyin vuoristoradassa."

Tunteet on energiaa ja tietoa. Tunteet on chilii.

Ne synnyttää intohimoa ja syvää kiintymystä. Niiden avulla saa mennä korkeuksiin, syviin vesiin tai olla vaan ihan rauhassa paikallaan.  Ja niin paljon kuin tuosta biisistä pidänkin, en pääse irti ammatinvalinnan tuomasta hankaluudesta katsella toista näkökulmaa.  Juutun ajatukseen vuoristoradasta ja valtavasta määrästä chilii.

Mitä sitten kun on liikaa chilii? Tai kun se on yhtä lajia, kourallinen habaneroa?  Se voi näkyä voimakkaana mustasukkaisuutena, epäluottamuksena, ripustautumisena, raivareina, molempia kuluttavina epätoivoisina  vuodatuksina tai haluna, että toinen vakuuttaa aina uudestaan rakkauttaan ja silti mikään ei riitä.  Silloin tunne menee autopilotilla ja vuoristoradan vaunuissa ole jarruja. Se on kuluttavaa itselle sekä suhteelle. Silloin ei oikeastaan ole kyse siitä, että tunteita on liikaa vaan niitä on turhan vähän. Joku tunne vaan on ottanut tilan muilta tunteilta.

Suhteessa - myöskään suhteessa itseen - ei ole hyvä olla toistuvasti hetkiä, jotka kiihdyttää ääripurkauksiin, uuvuttaa ja tiputtaa pohjalle. Muutama ajatus niihin hetkiin.

 

  1. Tunnista laukaisevat tekijät. Jos piirrät paperille viivan - sellaisen normi viivan vasemmalta ja sitten jyrkän tiputuksen alaspäin. Laita rasti siihen kulmaan hetki ennen pudotusta. Siinä on avain tipahdusten ennaltaehkäisyyn. Siinä on laukaisevat tekijät. Opettele tunnistamaan ne.  Ne voi olla ajatuksia, sellaisia kuin "toinen ei kuitenkaan kuuntele" tai "mä en ole tärkeä sille" . Ne voi olla epämääräisiä oloja tai kehon tuntemuksia. Ota ne todesta. Ne on oloja ja tuntemuksia, jotka tuntuu tulevan autopilotilla. Tunnista ja tiedosta, silloin ne ei livahda ohi huomaamattasi.
  2. Opettele aikalisä. Kun huomaat laukaisevat tekijät, ota aikalisä.  Olen kuullut lauseen, että havainnon ja reaktion välillä on aikaa neljännesosasekunti. En tiedä onko tarkalleen niin, mutta siihen uskon, että se on aika, jonka sisällä ihminen voi tietoisesti vaikuttaa toimintaansa. Siinä pienessä hetkessä asustaa tahdon vapaus. Se on aika, jossa saa synkronoitua omat tunteet, ajatukset ja teot. Synkronointi muuttaa reaktiivisen käytöksen omien arvojen ja oman tahdon mukaiseksi. Voit keitellä teetä, hengitellä ja olla rauhassa tunteen kanssa. Hankalimmat tunteet kesytetään antamalla niille tilaa olla olemassa.
  3. Selvitele elämänhistoriaasi suhteessa nykyhetken käytökseen. Kaksi ensimmäistä oli vain tilanteen katkaisemiseen. Sitten tulee nämä tärkeät, jotka tuovat ymmärrystä ja pysyvää muutosta. Mieti omaa elämänhistoriaasi. Piirrä vaikka elämänpolkuasi paperille. Mitä erityisiä hetkiä ja asioita siellä on ollut? Katsele rauhassa sellaisiakin hetkiä, joissa oli isoja huolia ja pelkoja  - usein ne laukaisevat suuren tunnereaktion. Mitä sieltä on voinut siirtyä ajatuksiisi, tunteisiisi ja  tapaasi reagoida tässä hetkessä?  Saatat löytää pelkoa hylätyksi tulemisesta tai arvottomuudesta.  Tai ehkä löydät pelon, että et saa ääntäsi kuuluville. Niistä on voinut muodostua ydinpelkoja, joita on vaikea huomata. Pinnalla näkyvä ja käytöksestä tulkittavissa oleva tunne ei läheskään aina ole sama kuin pohjalla oleva tunne. Etsi pohjalla olevaa tunnetta.
  4.  Suuntaa muutokseen. Kun saat ymmärrystä,  mitä tunnekuohuissa tapahtuu ja kun saat ydinpelosta ja ydintunteesta kiinni, uskalla muutokseen. Piirrä oman elämänpolkusi maastoa tästä eteenpäin - polkua, jossa vuoristorataosuuksillakin tiedät olevasi turvassa. Piirrä  polun reunaan penkkejä, joissa ehdit hetkittäin istua ja maahan muutamia erivärisiä chilejä.  Chilejä voisi olla eri  lajeja ja eri nimisiä: suru, pettymys, ilo, intohimo, kiintymys tai kaipaus. Katsele ja ota suhde jokaiseen niistä. Opettele hoitamaan niitä.  Jos tekee mieli sivuuttaa joku niistä, hoida sitä vielä lempeämmin ja vahvemmin. Mitään tunteita ei tarvitse pelätä, pitää vain saada yhteys niihin ja sitä kautta elää ja toimia itseä ja toista arvostavalla tavalla. Uskalla olla lempeä ja rohkea chilinkasvattaja.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat