Kirjoitukset avainsanalla tapailu

Olen nyt kesällä tutkaillut vanhoja keskusteluja, joita kävin ystäväni kanssa Facebookissa. Nettideittailun mobiilisovellus Tinder hallitsi keskustelua monessa kohtaa. Noiden kommenttien lukeminen nosti mieleeni monta muistoa ja ajatusta. Ensimmäisessä osassa muisteloita pohdin Tinderiä yleisesti, toisessa osassa Tinder-treffejä ja tänään profiilia.

Tinder-profiiliilissa näkyy nimi ja ikä. Siihen voi valita kuvia ja kirjoittaa tekstin. Se tunnistaa yhteiset facebook-kaverit sekä yhteiset sivujen tykkäykset facebookissa. Siihen voi myös linkittää oman Instagram-tilinsä. Joillekin profiili on äkkiä latauksen yhteydessä kyhätty ja jotkut miettivät sitä usein ja urakalla.

Tinder toimii niin, että toiselle voi huitaista sydäntä tai raksia jo nähtyään vain ensimmäisen kuvan sekä nimen ja iän. Osalle se riittää. Osa taas haluaa nähdä enemmän; lisää kuvia tai jotain tekstiä. Itse kuuluin ehdottomasti tähän jälkimmäiseen osaan. Sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta toisaalta kuva vangitsee ihmisestä vain yhden pysähtyneen hetken. Tuo hetki voi toki oikein rajattuna ja valittuna luoda valtavan määrän mielleyhtymiä siitä millainen ihminen on, mistä hän pitää, mitä tekee tai ajattelee, miten puhuu ja toimii. Joskus ne mielleyhtymät voivat osua myös oikeaan. Yhtä hyvin, tai jopa luultavimmin, kuitenkin myös enemmän tai vähemmän harhaan. Sen takia Tinderissä tekstillä oli minulle usein vähintään yhtä suuri merkitys kuin kuin kuvilla

Huitoessaan ihmisiä kerta toisensa jälkeen vasemmalle tai oikealle, ei voinut olla välillä kuvittelematta itseään toisen kännykän ruudulla. Se toi painetta profiilin tekoon. Mietti, millainen ensimmäinen kuva saisi ihmiset varmemmin klikkaamaan koko profiilin auki. Entä mitä sieltä profiilista sen jälkeen pitäisi löytyä? Miten ylipäätänsä voi laittaa itsensä muutamaan kuvaan ja pienen tekstiin?

Minä: "Muutenkin oon joskus miettinyt sitä  kuinka toiset kertoo mitä/minkälaista ihmistä etsii ja toiset itsestään ja mitä taas se kertoo siitä ihmisestä. Vastausta en ole löytänyt, mut mielenkiintoista on ollu miettii."
Ystäväni: "Toi on muuten tosi mielenkiintoista miettii tota. Millä perustein sä kirjoitit sellasen tekstin kun kirjotit? Mä kirjoitin itsestäni enkä lainkaan siitä mitä etsin pääasiassa siks etten edes tiedä mitä etin :D Enkä myöskään kyl halua rajata sitä että millaiset tyypit muhun ottaa yhteyttä."
Minä: "Mäkin kirjoitin itsestäni. Ehkä siks, että haluan löytää ihmisen, joka on kiinnostunut musta. Itse sitten mietin mitä ajattelen siitä ja sen mukaan myös mietin laitanko rastia vai sydäntä. En halua, jotain joka täyttää ainoastaan jonkin tietyn listan kaikki kohdat vaan haluan jonkun jonka kanssa voi kokea sen, että kaksi ihmistä on kiinnostunut toisistaan. Jos nyt yhtään tavoitat mitä haen."

Kerroin siis profiilissa itsestäni. Toki minulla oli tiedossa minkälaisia asioita potenttiaaliselta kumppanilta voisin kaivata. Niiden mukaan huitaisin väkeä sitten suuntaan tai toiseen. Minulla siis oli, ja on edelleen, lista siitä mitä potenttiaaliselta kumppanilta toivoisin. Lista, joka löytyy muodossa tai toisessa meiltä jokaiselta, kuten Paulakin viimeisimmässä blogissaan pohti. En kuitenkaan halunnut jakaa omaa listani Tinder-profiilissani. En halunnut ihmisen pysähtyvän miettimään sopivatko he listaani, sillä sen arvion teen varmasti kyllä itsekin. Sen sijaan halusin, että ihmiset pysähtyvät miettimään, että voisinko minä sopia heidän listaansa.

En tiedä sainko todellisuudessa koskaan tiivistettyä olemustani Tinder-profiiliini, tai saako itse asiassa kukaan. Luultavasti ei. Ainakin ne salatut puolemme, jotka tulevat esiin vasta läheisimmille ihmisille, jäävät varmasti suoraan profiilin ulkopuolelle. Ymmärrettävästi ja, ehkä onneksikin. Tinder-profiili on siis loppujen lopuksi, muiden sosiaalisen median profiilien tavoin, ennemminkin pelkistetty karikatyyri tai häivähdys ideaaliminästämme kuin realistinen kuvaus todellisesta identiteetistämme. Mutta kertovathan karikatyyrit ja ideaaliminämmekin meistä jotain, joskus hyvin paljonkin.

Olen kiitollinen siitä, että Tinder-profiilin kautta jouduin miettimään kuka olen ja minkälaisena haluan muille näyttäytyä. Pyrkiä tiivistämään itseni pariin kuvaan ja muutaman sanaan. Se pakotti katsomaan suoraan ytimeen, mikä tekisi varmasti hyvää itse kullekin aina välillä. Eikä ollut yhtään hullumpaa joutua muiden profiileja selatessa miettimään, mikä ihmisissä vetää minua puoleensa tai mikä karkottaa. Ne ovat oppeja, jotka eivät missään nimessä jääneet vain Tinderiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen nyt kesällä tutkaillut vanhoja keskusteluja, joita kävin ystäväni kanssa Facebookissa. Nettideittailun mobiilisovellus Tinder hallitsi keskustelua monessa kohtaa. Noiden kommenttien lukeminen nosti mieleeni monta muistoa ja ajatusta. Ensimmäisessä osassa muisteloita pohdin mistä Tinderissä ylipäätään on kyse. Tänään muistelen pohdintojamme tinder-treffien ihmeellisestä maailmasta. Edes parit tinder-treffit. Se oli tavoitteena, kun ensimmäistä kertaa latasin tinderin. Uskallus mennä tuntemattomaan. Se tuntui myös helpommalta kuin tinderin ulkopuolinen deittailu. Kuten ensimmäisessä osassa muisteloitani kerroin, niin ajattelin, että tinder poistaisi turhan epäselvyyden. Ihmiset olisivat helpommin samalla sivulla. Totuus oli kuitenkin toinen. Sivuja tuntui olevan yhtä monta kuin tinderin käyttäjiäkin. Ihmiset toivoivat applikaatiolta erilaisia asioita ja näin ollen myös oletus mahdollisten treffien luonteesta saattoi vaihdella. Ystäväni: “Mä muuten sovin tinder-treffit tiistaille ;D En oo tosin ihan satavarma, et onks ne treffit, ei oo puhuttu siitä puolesta, mut oletetaan nyt näin suoraviivaisesti :D” --- Minä: "Apua! Tää mustahiuksinen on TODELLA suorasukainen! Apua!" Ystäväni:"Hahahha ota se suorasukaisuusharjoituksena?:D" Minä:" Joo täytyy. Mut tää lähtee ihan lapasesta nyt! Se kolmas haluaisi mut luokseen NYT! *insert Edward Munchin Huuto tähän* Ei onnistu. Saatan kyl kaivata debriefingiä tästä kaikesta huomenna :D" Tavoitteeni treffeistä pääsi toteutumaan, vaikka välillä jo keskustelutkin tuntuivat aiheuttavan pakokauhua. Joskus tuo pakokauhu jatkui treffeillä, mutta pääsin myös huomaamaan, että kyllä tinder voi olla myös se parisuhteiden kulta-aitta. En usko, että tinderissä tapaaminen välttämättä tekee kummastakaan kohtalosta todennäköisempää. Itse näen tinderin vain yhtenä monista muodoista tavata uusia ihmisiä. Toki keskustelu chatissa ja pelkät valokuvat toisesta eivät riitä muodostamaan ihmisestä täysin kokonaista kuvaa. Esimerkiksi äänellä ja yleisellä habituksella on suuri merkitys. Treffit olivatkin ne hetki, jossa tuota keskeneräistä kuvaa pääsi viimein täydentämään. Joskus se vastasi odotuksia, mutta useinmiten ei. Joskus odotusten täyttymättä jääminen ei haitannut, mutta joskus taas jotain tarpeellista jäi toteutumatta. Täytyi vain sopia tapaaminen ja jäädä jännityksellä odottamaan kuinka käy. Ystäväni:" No, mut nyt sul on sit ekat tinder-treffit takana, et kredittii siitä! Mikä fiilis jäi noin niin kun ylipäätään siitä, että tapasit jonkun tinderin kautta? Ja meinaatko pitää tähän vielä yhteyttä?" Minä: "Siis tinderin kautta tapaaminen on itselle ihan ok. Toki en tiiä vahvistiko tää kyseinen tapaus vaan niitä ennakkoluuloja ja stereotypioita mitä mul oli :D mut ekat treffit tosiaan takana, peli avattu ja se riittää! Tohon en varmaan itse tuu pitää yhteyttä. Jos se ottaa yhteyttä niin en estäkään, mut sanotaan näin, että voi olla, että oon nyt pari viikkoa kiireinen ja sit oonkin jo reissussa ;P (kauhea minä, mutta en mä nyt kehtaa sanoa suoraankaan, et sori, mut ei kiitos). Sillä onneks kuitenkin tuntui ihmisiä riittävän, niin tuskin harmistuu :D" Ystäväni:"Hähä musta toi on ihan hyvä strategia :D Mäkään en osaa sanoa suoraan. Tosin tinder olis ehkä hyvä paikka opetella sitä :D" --- Ystäväni:"Nyt on sellanen fiilis, et jos siitä en kuulis enää koskaan mitään niin se olis ihan ok, ja sit jos se laittaiskin jotain viestiä niin sekin olis ihan ok. Mut se on kyllä niin totta et ei ihmisestä voi kyl sanoa pelkkien viestien perusteella juuri mitään :D! Olemus voi olla sit ihan mitä tahansa. En nyt sanois et noista kumpikaan olis ollu mitenkään radikaalisti erilainen kun mitä viesteissä, mutta se et viestien kautta saa oikeesti vaan niin saaterin pienen osan ihmisestä, ettei sen perusteella pysty vielä oikeasti sanomaan juuri mitään. Siinäkin suhteessa Tinder-kokeilu on ollu oikein suksee!" Kun ihmissuhde on muodostunut applikaation avulla ja toimii lähinnä vain applikaation sisällä, on sen lopettaminenkin hieman toisenlaista kuin monissa muissa tilanteissa. Aluksi kauhistelinkin ihmisten tapaa vain poistaa toinen pareistaan tai vain lopettaa viestittely, kun homma ei enää kiinnostanut. Pian kuitenkin omaksuin tavan itsekin. Tuntui liian hurjalta sanoa suoraan. Eikä sille tuntenut tarvetta, kun toisen kanssa ei joutunut enää jatkossa jakaamaan mitään osa-aluetta elämästään. Vieläkään en kuitenkaan osaa sanoa, olisiko se ollut hyvä, ja kohtelias, aika opetella hoitamaan tuollaisetkin tilanteet kunniakkaamin, vai oliko hidastuva hiljaisuus sittenkin kaikille helpompaa. En tiedä. Suhteiden lopettamisen lisäksi mietin paljon myös deittailukulttuuria. Suomessakin on yleistynyt deittailukulttuuri, jossa voidaan käydä treffeillä useamman kanssa samaan aikaan ja katsoa miten jutut etenevät. Lopulta sitten tietää kenen kanssa haluaa jatkaa kohti vakavampaa suhdetta. Olen itse sellaista sukupolvea, etten ollut kunnolla edes tajunnut, että joillekin tällainen tuntuu ennenkuulumattomalta. Erityisesti tinderin kohdalla se tuntuu kuitenkin myös loogiselta, sillä vasta muutamien ensimmäisten treffien kohdalla oppii edes oikeasti tuntemaan toista ja tietämään herääkö itsessä tai toisessa kiinnostusta. Tämän vuoksi useammankin kanssa saatetaan käydä treffeillä samoihin aikoihin. Tutustutaan rauhassa ennen kuin tehdään suurempia päätöksiä. Yksinkertaista se ei kuitenkaan aina ole. Uuvuttavaakin välillä. Ja on tärkeää pitää huolta, että kaikki ovat tietoisia tilanteesta. Koskaan ei pidä tehdä mitään mikä tuntuu itsestä väärältä tai pahalta, mutta uskaltaa kannattaa, sillä joskus aarteita löytyy tuntemattomasta maastosta. Ystäväni:" Noihin aiempiin: Mä oon nyt konsistentimmin jutellu kahen tyypin kaa - toista nään huomenna ja toisen kans just sovittiin keskiviikolle tapaaminen :D Mua rupes nyt epäilyttään ihan sikana, mä oon oikeesti melko kiinnostunut siitä jota nään keskiviikkona, mutta tosta huomisesta en niinkään. Mietin täs et pitäiskö viel perua sen näkeminen...Mitä mieltä sä oot? Sekin olis vähän tylsää, mut kun se ei kiinnosta läheskään niin paljon kuin tuo keskiviikko..." Minä: "Ymmärrän epäilyn. Sanoisin, että jos se huominen tyyppi ei tunnu luotaantyöntävältä niin näe ihmeessä sitäkin. Tinderiin kuuluu todellakin deittailun luonne. Voi deittailla usean kanssa samaan aikaan. Katsella miten jutut ja ihmiset kehittyy. Itsellä siis oli siitä eilisestä tyypistä jo jotenkin luotaantyötäväkin fiilis. Siihen en enää ryhdy. Söi tätä miestä liikaa sellanen. Mut jos pari kiinnostaa (vaikka helpostihan sitä joku tuntuu kiinnostavammalta kuin muut) niin kyl mä voisin käydä treffeillä useamman kaa. Toki itseään on hyvä kuunnella. Mut tarkkakin saa olla, että mikä itsessä pistää hanttiin; jokin ulkopuolelta opittu, oma epävarmuus tai pelot vai aidosti oma ajatus tai kokemus." Ystäväni:"Hyviä pointteja sulla tossa montakin. Itelle kosrostu nyt just toi, että mikä tässä itse asiassa pistää hanttiin. Mulla ensisijaisesti se, etten oo tottunu ja siks haluaisin livistää, ja tuo ei nyt oo tässä kyl vaihtoehto :D Tinderin ideana on, kuten sanoit, deittailu niin nyt sit deittaillaan!" p.s. Tulossa vielä ainakin osat III ja IV teemanaan tinder-profiilit sekä tinderin ahdistus ja ärsytys.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tutkailin vanhoja keskusteluja, joita olin käynyt ystäväni kanssa Facebookissa.Nettideittailun mobiilisovellus Tinder hallitsi keskustelua monessa kohtaa. Noiden kommenttien lukeminen nosti mieleeni monta muistoa ja ajatusta.

Olen ollut tinderissä kolmesti. Applikaatioon liittyy monen mielessä myös paljon ennakkoluuloja; irtosuhteita ja härskeilyä. Ja onhan se toki siihenkin varmasti kätevä, kun ihmisiä pystyy bongaamaan ulkonäön perusteella ja vaikka vain aivan lähietäisyydeltä. Loppujen lopuksi totuus on kuitenkin hyvin monen kirjava. Osa etsii parisuhdetta, osa treffiseuraa, osa kohotusta itsetunnolleen, osa ystävää ja jotkut sitä hetken huumaa. Toiveita ja tarpeita on monenlaisia. Niin myös käyttäjiä. On monen ikäisiä, näköisiä ja kaikenlaisista taustoista. Ja kaikki vain näytön sipaisun päässä. Helppous on huumaavaa. Itseäni kuitenkin motivoi erityisesti mahdollisuus homman selkeyteen. Tiesin tinderin toimivan niin, että mikäli kumpikaan osapuoli laittaa toiselle raksia, niin paria ei synny. Toisin sanoen, kun ruutuuni pompsahtaisi tieto uudesta parista, niin tietäisin kyseisen henkilön laittaneen myös minulle sydämen. Ei enää ajatuksia siitä, että mitä jos toinen ei olekaan kiinnostunut. Ei enää vaivaantuneita yrityksiä viestiä kiinnostustaan. Täydellistä!

 

Ystäväni:" Ei hitto mitä settiä, tinder on kyl paljon menoisampi mesta kun osasin arvata :''D ja tossa sen kans huomaa, että siellä on periaatteessa mahdollista tavata ihan minkälaisia tyyppejä vaan sit kuitenkin!"
----
Ystäväni:"Tein työtä käskettyä ja kirjaduin tinderiin ja nyt oon ihan koukussa :D Siis toi on nimenomaan hyvin samankaltaista kun pelaaminen ja sellasenaan ihan superkoukuttavaa. Myös ainkain tässä vaiheessa jotenki tuhat kertaa mielekkäämpi deittailutapa kuin esim. okcupid tai qruiser"

 

Elämä ei ole täydellistä. Ei myöskään tinder. Hyvin nopeasti oivalsin, että haaveeni jäi tosiaan vain haaveksi. Applikaatio toimi tosiaan kyseisellä logiikalla, mutta sen käyttäjät eivät. Tinderistä oli tullut monelle peli. Peli, jolla sai samalla tirkisteltyä millaisia ihmisiä ympärillä on ja samalla hyväilyä omalle itsetunnolleen. Hyvä saldo pelille. Niinpä osa huitoi menemään sen kummempia miettimättä tai tarkoituksellisesti vain sydäntä painaen, saaden suuren määrän pareja ja itseluottamusta. Turhat pystyi sitten poistamaan suoriltaan. Osa taas keräsi matcheja, eli pareja, kuin postimerkkejä, niin kuin moni kuvauksissaankin valitteli. Omaa parien listaa katsottiin ylpeänä, mutta keskusteluun ei osallistuttu. Sitten toki oli myös ne keskustelut, jotka sujuivat mukavasti, mutta joissa sitten yllätyttiinkin, kun ehdotettiin treffejä, sillä ei sitä siinä mielessä liikenteessä oltukaan. Tinderissäkin täytyi siis jännittää oliko toinen sittenkään kiinnostunut ja miettiä, miten oman kiinnostuksensa saisi ilmaistua. Silti siitä ei malttanut luopua vaan päin vastoin luovuttuaankin palasi aina tovin päästä takaisin. Se oli liian koukuttavaa. Kuten hyvät pelit yleensäkin ovat.

 

Ystäväni: "Mä muuten sovin tinder-treffit tiistaille ;D En oo tosin ihan satavarma, et onks ne treffit, ei oo puhuttu siitä puolesta, mut oletetaan nyt näin suoraviivaisesti :D"
----
Minä: "Haha, joo. Tinder pitää tiukassa otteessaan. Vaikka taas tyypillisesti toinen matcheistä poisti mut heti ja toinen ei nyt sit oikein iskekään :D mut tätähän tää on." 

----
Minä: "Musta tuntuu uhkaavasti siltä, että tinder on niin koukuttava, että pian siitä tulee pohja ja vastaus kaikkeen :D"

 

Applikaation pinnallisuus puistattaa monia. Arvioida nyt muita ihmisiä ulkonäön perusteella. Itse kuitenkin päätät millä perusteilla huitaiset ihmisen kumpaankaan suuntaan. Osa vaatii sanallista kuvausta, osa haluaa useampia kuvia, osalle riittää kiva profiilikuva. Ja sen opin viimeistään ystäväni kanssa keskustellessa, että aina pääsee pintaa syvemmälle jos vaan päättää sukeltaa. Tinderistä keskustellessamme pääsimme monet kerrat suunnattoman syviin vesiin. Pohdimme itseämme, ihmissuhteita, ihmisyyttä, yhteiskuntaa, normeja, stereotypioita ja vaikka mitä. Pinnallinen tutkailu antoi portin oivaltaa jotain aitoa ja syvää. Toki koukuttavinta oli yhä se huitominen; pelailu.


Ystäväni: "HAHA ei hitto! Tinder avaa vaikka minkälaisia maailmoja :'D"
----
Ystäväni: "Täytyy kyl edelleenkin sanoo et wau kun tästä tinder-kokemuksesta on saanut paljon irti kun on ollu mahollisuus jakaa ja mietiskellä yhessä :D Kiitos siitä taas!"
Minä: "Kiitos kuule itsellesikin! Olis ollut ihan erilainen, ja luultavasti tolkuttomasti ahdistavampi, kokemus tämä jos ei olisi voinut tälleen yhdessä pohtia. Ja vielä näin syväluotaavasti :D Pinnallinen applikaatio on yllättäen saanut täysin uuden syvällisen puolen! :D"
Ystäväni:"Niinpä! Ja haha mä mietin kans just tota, et pinnallisestakin applikaatiosta on näköjään madollista saada hillittömiä syvyyksiä ukos :'D Hyvä näin!"
----
Ystäväni: "Hehe :D Hirvee sosiaalinen oppikoulu tää tinder! Eivät pojat tienneet mihin ryhtyivät :'D"

Minä:"Ei todellakaan! :D tai sitten ollaan liian syvällisiä ja ajattelevia tähän PELIIN ;P"

 

p.s. Tulossa vielä ainakin osat II ja III teemanaan tinder-treffit sekä tinderin ahdistus ja ärsytys.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Menimme treffeille Korkeasaareen. Borealiassa tyttöystäväni ihaili lintujen ulkomuotoa, mutta minä huomasin jotain muuta. Huomasin kuvaukset Suokukoista ja ne lumosivat minut täysin. Suokukko, eli Calidris pugnax ja aiemmalta nimeltään Philomachus pugnax, on keskikokoinen kurppien heimoon kuuluva kahlaaja. Korkeasaaren info-tekstit kertoivat, että koiraita on kolmenlaisia: Satelliittikoiraiden kauluri on valkoinen, eikä niillä ole omaa reviiriä vaan ne liikkuvat vapaasti ympäriinsä. Muut koiraat eivät aja niitä pois, sillä suuri koiraiden määrä houkuttelee myös naaraita paikalle. Satelliittikoiraat parittelevat soitimelle saapuneiden naaraiden kanssa kun muiden koiraiden silmä välttää. Reviirikoiraiden kauluri on tumma ja ne puolustavat soitimelta valtaamiaan, noin neliömetrin kokoisia, reviirejä. Reviirikoiraat taistelevat reviireistään tanssien ja nokillaan miekkaillen. Ne saavat paritella omalle reviirilleen saapuvien naaraiden kanssa. Valepukuiset koiraat näyttävät naarailta myös soidinaikana. Niitä on alle 1% koiraista. Kauluria niille ei kasva, mutta sen sijaan niiden kivekset ovat isommat kuin muilla koirailla. Valepukuiset koiraat pääsevät soluttautumaan naaaraiden seuraan huomaamattomasti ja samalla parittelemaan heidän kanssaan. Muut koiraat eivät häädä niitä pois, vaan yrittävät paritella niiden kanssa. Katsoin satelliittikoirasta. Se on kuin villi sinkku. Ei tahdo sitoutua tai asettua aloilleen vaan lentää vapaana paikasta ja hekumasta toiseen. Se kuuluu sen luonteeseen. Muista tuntuu, että sellainen voisi saada kenet tahansa, jopa heidän omat rakkaansa silloin, kun silmä välttää. Toisaalta sellainen voisi olla kyllä myös hirmuisen hyvä wingman, eli  kaveri, joka auttaa toiminnallaan pääsemään esimerkiksi kiinnostuksen kohteen kanssa juttusille. Reviirikoiraat ovat puolestaan sitoutuvampaa sorttia. Tahtovat löytää oman paikkansa ja asettua aloilleen. Siihen pisteeseen päästyä muualle ei tarvitse enää oikeastaan edes lähteä, paitsi ehkä talvilomalle jonnekin lämpimämpään. Kilpailu asemasta on kuitenkin kovaa. Täytyy voida todistaa taitonsa ja voimansa, oma ainutlaatuisuutensa tai erinomaisuutensa. Valepukuiset koiraat eivät herätä muissa uhkan tunnetta, sillä ne eivät vastaa muiden käsitystä siitä millainen pitäisi olla, jotta olisi haluttava. Kyse on kuitenkin arvioijien omista käsityksistä, eikä totuudesta. Valepukuiset koiraat, kuten esimerkiksi miehet, joita jotkut pitävät "liian tunteellisina, arkoina tai pehmeinä", voivatkin joskus päästä etenemään paritumisessa sukkelaan sillä aikaa, kun muut koiraat keskittyvät toistensa kanssa miekkailuun tai ulkonäkönsä esittelyyn. Koiraina valepukuisilta koirailta odotetaan jotain muuta kuin he ovat. Sellaisessa tilanteessa ei aina ole itsestäänselvää, että uskaltaa olla oma itsensä; you gotta have some balls. Tuijotin suokukkoja suu auki. Kuka olisikaan arvannut, että deittailumaailman karikatyyrit löytyisivät suomalaisilta soilta. Enää en sano, että käyttäydymme kuin villieläimet. Kun kyse on deittailusta, käyttäydymme kuin suolinnut.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat