Kirjoitukset avainsanalla sitoutuminen

kuva: Pixabay

 

Tänä syksynä olen palannut pitkästä aikaa seurakuntapapin töihin. Minuun on tehnyt ison vaikutuksen ne lesket, jotka kertovat kuolleen puolisonsa siunauskeskustelussa siitä, miten hän kävi joka päivä sairaalassa puolisoa katsomassa tai hoiti kotona loppuun asti. Monet sanovat, että tekivät sen mielellään ja tiesivät, että jos osat olisivat sattuneet menemään toisinpäin,  heitäkin olisi autettu ja hoidettu loppuun asti. Tottakai. Niinhän avioliitossa toimitaan. 

 

Mielessä on toisaalla monet lukemani artikkelit ja käymäni keskustelut parien kanssa, jossa kilpaillaan siitä, kumpi saa enemmän omaa aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Monissa artikkeleissa varoitetaankin vääränlaisesta itsensä uhraamisesta ja alistumisesta parisuhteessa. Niina kirjoitti viime viikolla hienosti täällä, siitä, miten pitkä parisuhde on kestävyyslaji. Ja onhan se. Pitkissä parisuhteissa on aina myös erilaisia vaiheita. Maisemat vaihtuvat. 

Olen tullut siihen lopputulokseen, etteivät alistuminen ja toisen puolesta hyvän tekeminen ole sama asia. 

Olen tullut siihen lopputulokseen, etteivät alistuminen ja toisen puolesta hyvän tekeminen ole sama asia. Jos rakkautta on ja sitoutuminen on sisäistetty, toisen puolesta paljonkin tekeminen ei tunnu vääränlaiselta uhrautumiselta. Vaikkakin toki toisen hoitaminen voi tuntua työläältä, vaatiihan se tekemistä ja ponnistelua - ja aikaa.  Sen tekee silti - joskus jopa mielellään. Ne taas, jotka kilpailevat oman ajan tärkeydestä, ovat usein onnettomia. Ja tällä en tarkoita, etteikö omakin aika olisi tärkeää. Se on tosi tärkeää. Mutta jatkuvassa kilpailussa esimerkiksi siitä, kumpi saa enemmän omaa aikaa tai kumpi on omasta mielestään tehnyt niin paljon enemmän kotitöitä - siinä on jotain vikaa. Vika voi olla esimerkiksi siinä, että toinen onkin parisuhteessa vapaamatkustaja. Oleellista on juuri nuo leskien suusta kuulemani sanat: Jos osat olisivat olleet toisinpäin, puoliso olisi tietysti hoitanut ja auttanut minua. 

- Jotenkin meistä tuli sairauden kautta läheisempiä. Hän antoi hoitaa itseään. 

-  Jotenkin meistä tuli sairauden  kautta läheisempiä, kun hän antoi hoitaa itseään.

Näitä sanoja olen saanut kuulla. Ja tutkiskella näin joulunodotuksen aikaan sisimmässäni. Jos saa elää rakastettuna, myös sairaus ja kivut voivat tuoda suhteeseen uutta syvyyttä. Sellaista, mitä terveet ja helpot päivät eivät olisi koskaan rakkaasta tuoneet näkyviin. 

 

Pohtivin terveisin,

Minna

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sekavaa, hankalaa, monimutkaista ja kenties jopa kipuisaa. Joku ääni sisällä käskee kääntymään tai vähintäänkin jarruttamaan. Kenties samaa kuuluu läheistenkin suusta. Liian sotkuinen tilanne, ei kannata edes yrittää. Vaan entäpä jos kannattaakin?

Sotkusta voi syntyä jotain hyvää ja kaunista, olen sen todistanut monet kerrat. Nähnyt viereltä ja kokenut omalla kohdalla. Sekavat hetket jäävät historiaan. Taittuvat siihen iloon ja arkeen, jonka rakastuneet ovat nähneet jo kaukaa. Tulevaan, johon he ovat halunneet luottaa sotkuisimmissakin hetkissä.

Sotkuinen alku ei siis kuljeta kohti vääjäämätöntä tuhoa, muttei myöskään takaa iloa ja onnea. Se on alku siinä missä mikä tahansa muukin, kaikkine mahdolisine loppuineen. 

Sotkuinen alku ei siis kuljeta kohti vääjäämätöntä tuhoa, muttei myöskään takaa iloa ja onnea. Se on alku siinä missä mikä tahansa muukin, kaikkine mahdolisine loppuineen. Helposti kuitenkin keskitymme enemmän juuri pelkoihin, nähdessämme sotkuisen tilanteen. Pelkäämme loppumatonta kaaosta ja epäselvyyttä tai karvasta pettymystä, kun kaiken läpi on viimein rämmitty. Suojaamme itseämme, sillä tottahan se on, ettei kaikkiin sotkuihin kannata sukeltaa, mutta samalla saatamne sulkea silmiämme mahdollisuuksilta.

Mistä sitten tietää mihin sotkuun lähteä ja mitä paeta? Ehkä jokin meissä kertoo sen. Kertoo onko sotku suhteessa vai sen ulkopuolella. Näemmekö sotkuisesta tilanteesta huolimatta jotain mistä pitää kiinni. Jotain, jonka vuoksi  luottaa ja jonka vuoksi täytyy yrittää, koska ei voi heittää sitä menemäänkään. Jotain jonka vuoksi täytyy vain sukeltaa sotkuisen tilanteen läpi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: <span class="photographer">Unspalsh</span>
Kuva: Unspalsh

Ajattelen, että kaikkein tärkeintä puhuessa sitoutumisesta toiseen ihmiseen on miettiä minkälaisiin asioihin olet sitoutunut.

  • Oletko sitoutunut siihen, että suhteen on kestettävä, vaikka hampaat irvessä?
  • Oletko sitoutunut tunteeseen, joka teidät yhdistää?
  • Oletko sitoutunut kasvuun?
  • Oletko sitoutunut ottamaan esiin vaikeatkin asiat?
  • Oletko sitoutunut olemaan rehellinen itsellesi?
  • Oletko sitoutunut antamaan anteeksi?
  • Oletko sitoutunut kysymään itseltäsi näitä kysymyksiä?

Näistä kysymyksistä on mielestäni hyvä olla selvillä, koska joskus  esimerkiksi hampaat irvessä sitoutuminen peittää alleen tunteet ja henkilöt kasvavat erilleen toisistaan.  Itselleen valehtelu saattaa pitää yhdessä, mutta nakertaa vähitellen yhteistä perustaa.  Jämähtäminen hyvään oloon, unohtaa kasvun, joka väistämättä tapahtuu.  Tunteisiin sitoutuminen voi huuhtoutua stressiin tai sairauteen.  Vaatimukset unohtavat armollisuuden, jos anteeksiannolle ei anna tilaa. Niin, tokihan sitä ennen kaikkea ihminen sitoutuu ihmiseen, mutta kun selvität miten olet sitoutunut ymmärrät myös keinot selvitä kolhuista tai ymmärrät mihin asiat kaatuivat.

Terveisin Ulla Oinonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakastuminen muistuttaa mielenhäiriötä. Uuteen heittäytyminen vaatii välillä hullun rohkeutta, jota hormonimme meille antavat. Päätöksen sitoutumisesta voi tehdä pelkästään suuren tunteen vallassa, ja harvemmin se ainakaan pelkästään on järkipäätös. Kuitenkin onnistuneen päätöksen tekemiseen tarvitaan sekä sydäntä että järkeä. Aikaisemmat huonot kokemukset ja pettymykset parisuhteessa voivat vaikeuttaa sitoutumista uuteen suhteeseen. Silloin mielen perukoilla soi hiljainen hälytysääni, joka kehottaa olemaan varovainen uutta suhdetta muodostettaessa. Tietoisuuteen saattaa hiipiä epäilys siitä, että uusi suhde voi vielä päätyä kyyneliin. Kaikkein syvimmillään sitoutumista voivat hankaloittaa ne kaikkein varhaisimmat ihmissuhteet, joiden kanssa on eletty lapsuudessa kotona. Varhaislapsuudessa meille muovautuu suhteessa olemisen malli, joka ohjaa myös parisuhteen muodostamista ja tapaa olla suhteessa toiseen ihmiseen. Kaikkein läheisimmissä suhteissa nousevat esiin kysymykset omasta kelpaavuudesta, omista oikeuksista ja tarpeista. Pohjimmiltaan kysymys on siitä, että olenko hyväksytty vai en. Kuunteleeko kukaan minun tarpeitani uudessa parisuhteessa? Onko minulla samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä?

Kun kemiat synkkaavat

Itseni tekisi mieli hiukan varoitella ja toppuutella rakastuneita, kun uusi kumppani tuntuu täydelliseltä ja melkein liian hyvältä ollakseen totta. Kun elämän nainen tai mies astuu yhtäkkiä kuvaan, varhaiset mallit ja myöhemmin muotoutuneet mielenmallit aktivoituvat: keskinäiset kemiat tuntuvat synkkaavan merkillisen hyvin. Varsinkin silloin kannattaa olla varovainen, jos on löytänyt itsensä aiemmin vaikeista tai jopa hyväksikäyttävistä suhteista. Tällöin toisen tarpeet ovat ajaneet usein omien tarpeiden edelle, ja omat arvot ovat joutuneet väistymään toisen arvojen tieltä. Väkivaltatyössä on nähtävissä, kuinka ongelmalliset varhaiset kiintymyssuhteet vaikeuttavat parisuhteessa elämistä. Väkivaltaa lähisuhteissaan kokemaan joutuneissa miehissä on usein aavisteltavissa sisäinen malli, joka ohjaa miestä enimmäkseen vain myötäilemään henkistä ja fyysistä väkivaltaa käyttävää elämänkumppaniaan. Riidan pelossa omia ajatuksia ja tunteita ei ilmaista, koska niiden ajatellaan vain pahentavan tilannetta. Taustalla ovat ilmeisesti omat lapsuuden vuorovaikutusmallit, joissa lapsi, tässä tapauksessa poika, ei ole kokenut voivansa ilmaista omia tunteitaan ja tarpeitaan vanhemmilleen tai kavereilleen.

Myötäily voi provosoida

Kun henkinen tai fyysinen väkivalta astuu parisuhteeseen, myötäilyn tie saattaa provosoida lisää väkivaltaa. Tällöin tilanne vain pahenee. Lapsuudessa opitut mallit kehottavat sopeutumaan entistä sutjakammin, ja suhteesta irtaantuminen saattaa tuntua mahdottomalta. Se voi tuntua jopa sisäisen kuoleman kaltaiselta luopumiselta. Ulkopuoliset saattavat nähdä tilanteen ongelllisuuden, mutta väkivaltaan sopeutuvalle se saattaa olla normaali ja jo lapsena opittu elämäntapa. Tästä poispyristeleminen vaatii paljon energiaa, sillä varhain opitusta on työlästä oppia pois.  Se saattaa myös tarkoittaa uudenlaista tutkimusmatkaa siihen, mikä tuntuu siltä kaikkein omimmalta elämältä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat