Kirjoitukset avainsanalla seksuaalivähemmistöt

Helsinki Priden Puistojuhlassa vapaaehtoiset vanhemmat halaavat sitä kaipaavia Konttikirkon luona klo 14-18 Kuva: Christiana Rivers, Unsplash

Viime lauantaina alkoi Feministisen kirkon facebook-ryhmässä pohdinta josko Helsinki Pridessä voisi järjestää tempauksen, jossa vapaaehtoiset vanhemmat sekä isovanhemmat halaisivat heitä, jotka välittävää halausta vanhemmilta kaipaisivat. Lupasin ottaa hommasta koppia, sillä näin sen niin tärkeänä. Sunnuntaina laitettiin somessa kyselyjä kiertämään. Nopeasti se jaettiin myös Helsinki Priden omilla profiileilla ja nousi pian mahdollisesti niiden kaikkein tykätyimmäksi julkaisuksi. Alle vuorokaudessa pääsinkin jo perustamaan vapaaehtoisille oman facebook-ryhmän, sillä viestitse kommunikoiminen olisi käynyt mahdottomaksi. Muutamassa päivässä on vapaaehtoisten joukko kasvanut yli sataan. Ja yhä yhteydenottoja tulee.

Olen aiemmin kirjoittanut Sara Cunninghamista, joka on toiminut ns. varavanhempana esimerkiksi sateenkaariparien häissä. Siitä hetkestä asti olen miettinyt kuinka tärkeää vastaavanlaista olisi mahdollistaa myös täällä. Nyt siihen voisi olla mahdollisuus. En olisi koskaan villeimmissä unelmissanikaan osannut kuvitella kuinka runsain joukoin ihmiset tarttuivat kutsuumme. Olenkin jo nyt todennut, että teen kaikkeni, jotta tätä hyväsydämisyyttä voitaisiin tukea jatkossakin. Luvannut välittää kutsua muidenkin kaupunkien Pride-tapahtumiin sekä lähteä mahdollisuuksien mukaan koordinoimaan varavanhempi-toimintaa. Nyt on aika.

Eräs tuttuni alkoi itkemään jo siinä vaiheessa, kun selitin että tällaista halaus-tempausta lauantaina pallottelimme. Silloin tajusin jälleen, kuinka merkityksellisestä asiasta puhumme. Kuinka koskettavan, syvän ja tärkeän aiheen äärellä olemme. Jokainen ansaitsisi rakkautta, lempeyttä ja kokonaisena nähdyksi sekä kuulluksi tulemista omilta vanhemmiltaan. Kaikki eivät ikävä kyllä kuitenkaan sitä edelleenkään saa. Ne ovat haavoja, jotka jättävät jäljen.

Iloitsen jokaisesta ihmisestä, joka on tahtonut lähteä vapaaehtoiseksi. Muiden hyvä sydän ei saa maailman kipuja katoamaan, mutta se voi auttaa niitä kestämään. Muistuttaa, ettei ole yksin.

Jos olisit itsekin kiinnostunut osallistumaan vastaavanlaiseen halaustoimintaan tai varavanhemmuuteen jatkossa, niin laita ihmeessä viestiä esimerkiksi sähköpostiosoitteeseeni mio.kivela@evl.fi. Samoin, jos voisit kaivata jonkinlaista varavanhempaa tai -isovanhempaa omaan elämääsi sateenkaarevista syistä johtuen, niin laita ihmeessä viestiä tai jää kuulolle, palaan aiheeseen varmasti tulevaisuudessa!

Vaikuttunein terveisin, Mio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Peter Hershey, Unsplash

Olin viime viikon lauantaina Ljubljana Prideilla. Katselin ihmisiä ympärilläni ja kyyneleet nousivat silmilleni. Samasta syystä kuin niin lukemattomat kerrat myös Helsinki Prideilla tai muissa sateenkaarevissa tilanteissa. Ja nyt minulla on kokemus, joka kuvastaa hyvin miksi.

Osallistuin nyt Helsinki Pride-viikolla Sateenkaarimessuun Kallion kirkossa, kuten niin monina vuosina aiemminkin. Hetki oli ihana ja hyvä. Kohtasin läheisiä, sain olla turvallisesti oma itseni ja Jumalan sanan äärellä. Kun astuimme kirkon ovista ulos hymyillen, niin meitä vastassa oli henkilö. Henkilö, joka tahtoi kertoa mitä tästä kaikesta ajatteli. Kertoa kuinka iljettäviä homot ovat. Katsoa minua syvälle silmiin sitä aggressiivisesti kertoessaan. Sivuuttaa kanssani olleen naispuolisen papin yritykset kertoa toisenlaista näkökulmaa ja sen sijaan ilmoittaa, että naisen tulisi vaieta seurakunnassa. Turvallinen tilamme loppui niihin kirkon oviin.

Pride-kulkueet ovat aikoinaan saaneet alkunsa Stonewallin mellakoista. Mellakoista, jotka syntyivät, kun sorrettu yhteisö yksinkertaisesti sai tarpeekseen kaikesta kokemastaan syrjinnästä ja väkivallasta. Pride ei ole vain onnellinen juhla. Pride on mielenosoitus. Jo vuosikymmeniä jatkunut yritys muistuttaa, että me ansaitsisimme samat oikeudet kuin muutkin, että me olemme ihmisiä siinä missä muutkin. Mielenosoitus, joka täytyy järjestää vuosi toisensa jälkeen, sillä vieläkään viesti ei ole tuntunut päässeen täysin perille. Sillä vieläkin joudumme niin usein myös pelkäämään. Pelkäämään väkivaltaa, vihaa ja syrjintää. Pelkäämään, sillä tiedämme kuinka monet meistä joutuvat sitä kokemaan. Pelkäämään tai pahimmillaan tottumaan siihen.

Tänä perjantaina turvallinen tila loppui, kun astuimme kirkon ovista ulos. Tällä kertaa se oli satunnainen henkilö omalla raamatuntulkinnallaan, mutta se voisi olla kuka tahansa ja missä tahansa. Se voi päättyä baarin oviin, kadun kulman taakse, työpaikalle, vanhainkotiin tai kotiin astuessa. Sen takaa voi löytyä uusnatsi, oman seksuaalisuuttaan kyseenalaistava humalainen, esimies tai oma vanhempi. Ja edessä voi olla aggressiivista "mielipiteenilmaisua", haukkumista, uhkailua, sivuuttamista, syrjintää tai monen asteista väkivaltaa.

Pride ei ole vain onnellinen juhla. Pride on mielenosoitus.

Minä itken Prideilla ja sateenkaarevissa tilanteissa, sillä tiedän, että siellä on monia, jotka voivat viimein hengittää. Itken, sillä tiedän, kuinka niiden hetkien tuoma tila ja toivo voi kantaa monet epätoivon partaalta seuraavaan päivään. Itken, sillä tiedän kuinka käsittämättömältä tuntuu tajuta, ettei olekaan niin vastenmielinen kuin jotkut ympärillä yrittävät antaa ymmärtää ja oivaltaa, ettei olekaan yksin. Minä itken, sillä tiedän, että meillä on se hetki. Hetki, jolloin emme ole yksin, jolloin emme ole friikkejä, jolloin saamme vain olla, elää ja hengittää. Hetki, jolloin voimme tuntea itsemme ihan tavallisiksi, ihmisiksi.

Kun sunnuntaina Helsinki Pride loppuu, sateenkaari-liput lasketaan keskustan lipputangoista, Pride-sälä katoaa kaupoista ja postilaatikot palaavat oransseiksi, niin ei siivota vain juhlia. Jos Priden mielenosoituksen sanoma ei leviä arkeen, niin silloin tuossa hetkessä loppuu jälleen turvallinen tila lukemattomille ihmisille ja sen takaa löytyä jälleen mitä vaan.

Vahvoin queer-terveisin, Mio

 

p.s. Setan Nuoret julkaisivat nyt Priden kunniaksi hyviä vinkkejä satenkaari-ihmisen liittolaiselle. Muun muassa niihin tai Setan materiaaleihin tutustumalla voit löytää keinoja turvallisen tilan luomiseen ja vahvistamiseen myös sateenkaarevien kuvioiden ulkopuolella. Ja lisää perusteluita siitä miksi Pride on tärkeä ja miksi myös kirkolliset tahot siihen osallistuvat, löydät muun muassa viime vuoden blogistani.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva Mio Kivelä

"Miksi pitää olla joku Pride? Miksi sitä pitää nyt niin ylpeillä? Miksei tämä homorummutus jo riitä? Ja miksi ihmeessä kirkkokin menee mukaan tähän kaikkeen?"

Koska aikuinen pysäyttää autonsa Helsingin keskustassa vain solvatakseen sateenkaarinuoria.

Koska ihminen voi saada potkut kaukaa haetuilla perusteilla heti kaapista tulemisen jälkeen.

Koska nuoria pakenee asunnottomaksi Helsinkiin, kun avoimuuden jälkeen kotiolot muuttuvat liian uhkaaviksi.

Koska ihmiset homottelevat ja puhuvat sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöistä loukkaavasti ymmärtämättä ketä kaikkia loukkaavat.

Koska nuori aikuinen hakataan homobaarista poistuessa.

Koska maailma puhuu sateenkaarevista asioista siihen sävyyn, että noin puolet transnuorista miettii olisiko sittenkin helpompaa vain kuolla.

Koska kaikki eivät voi syrjinnän, väkivallan tai hylätyksi tulemisen pelossa kertoa avoimesti ihastuksistaan, suhteestaan tai olla oma itsensä.

Koska esimerkiksi YK:n kidutuksen vastainen erityisraportoija on huomauttanut Suomen nykyisestä translaista.

Koska kirkko on jo liian monta kertaa ollut osa synkkää sateenkaarihistoriaa.

Koska kirkko on siellä missä ihmisetkin, syrjityn puolella ja maailmaa tasaamassa.

Jotta olisi jokin paikka, jonne paeta, jos oma elinpiiri tukahduttaa.

Jotta voisi katsoa vertaisiaan ja muistaa, ettei ole yksin.

Jotta saisi hetkiä, kun ei tarvitse salata tai esittää.

Jotta oivaltaisi taas, että itse asiassa onkin ihan tavallinen itsekin.

Jotta näkisi, ettei maailma ole vain vihapuhetta tai syrjintää.

Jotta voisi edes sen pienen hetken seistä selkä suorana ja sanoa "Olen ylpeä, että olen minä".

Eli

Koska asiat eivät ole vielä kunnossa ja jotta ne joskus voisivat olla. 

Siksi.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen tänään ollut entisessä yläkoulussani ja yhdessä seurakunnan nuortenillassa puhumassa sukupuolien ja seksuaalisuuden moninaisuuteen liittyvistä teemoista. Yläkoululaisille näytin alla olevan Tuure Boeliuksen videon.

Videolla, juuri vuoden homonakin palkittu, Tuure puhuu seuraajilleen ensimmäistä kertaa avoimesti homoseksuaalisuudestaan. Videon aikana näkyvät tunteet heijastuvat koskettavasti nuoren kasvoilta. Hän puhuu siitä miten ”Homot pitäisi tappaa” ja ”Vitun homo”-tyyliset kommentit hänen kommenttikentissääm ovat vaikuttaneet omasta homoudesta avoimesti puhumiseen. Ymmärrettävästi. Ei kenenkään nuoren, tai kenenkään muunkaan, tulisi joutua säännöllisesti kuulemaan tai lukemaan, että on ällöttävä tai tulisi joutua tapetuksi. Silti julkisessa keskustelussa, etenkin sosiaalisessa mediassa, aivan liian usein unohdamme, ettemme puhu vain mielipiteistä tai kaukaisista asioista vaan yksilöistä. Yksittäisistä ihmisistä ja heidän elämästään. ”Homot pitäisi tappaa” ei ole vain heitto yleiseen mielipidekeskusteluun vaan oikeisiin ihmisiin kohdostuva kommentti.

Tällä kertaa erityisen syvästi minua kosketti Tuuren kommentti ”Jos kaikilla muillakin mun ikäisillä, ja kaikilla muillakin ihmisillä, on oikeus kertoo ihmisille tunteistaan ja olla ihastuneina niin kyllä mullakin sit on. Oli se sit tyttö tai poika” On pysähdyttävää muistaa, että elämme todellisuudessa, jossa kaikki eivät voi nauttia ihastumisen tai rakastumisen riemusta vaan joutuvat työntämään sen piiloon, häpeään ja pelkoon. Pelkoon ja häpeään, jota me muut ympärillä aiheutamme. Muistaessaan omia kokemuksia ihastumisen huumasta ja rakkauden lämmöstä, tuntee väistämättä riipivän tunteen rinnassaan miettiessä niitä, jotka joutuvat kieltämään sen itseltään.

Iloitsen siitä viisaudesta ja lämmöstä, jota kohtaamissani nuorissa asuu. Ja siitä äänestä, jonka Tuure hiljaisille vertaisilleen tarjoaa. Toivon, että se kaikki on luomassa maailmaa, jossa voimme iloita avoimesti omista ja toistemme ihastuksen ja rakkauden tunteista.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat