Kirjoitukset avainsanalla se oikea

Moni meistä on parisuhderintamalla joutunut haavoittumaan. On petetty, jätetty, lytätty itsetuntoa ja lähdetty menemään selitystä jättämättä. Kirsikkana kakun päällä saattavat ne lukemattomat Tinder-treffit, jotka ovat jättäneet ilkeän muistijäljen siitä, miten kelpaa kyllä vällyjen alle, mutta ei kumppaniksi.

Erot ja muut hylkäämiskokemukset saavat ihmisen varovaiseksi. On viisastakin suojautua uusilta mahdollisilta haavoilta. Itsetunto ei kurjien kokemusten jälkeen ole välttämättä mitä parhain eikä luottamus ihmisiin kohdillaan. Moni parisuhteessa elänyt ja haavoilla ollut kuitenkin kaipaa parisuhdetta, joskus melkein epätoivoisesti.

Parisuhteeseen lähteminen on aina riskipeliä. On aina mahdollisuus vahvistumiseen tai uuteen haavoittumiseen. Olo on suhteen alussa kuin sotaan lähtevällä. Joko selvitään hengissä tai haavoitutaan taas. Onneksi parisuhdekuollut tai –haavoittunut nousee melkein aina ylös. Niitäkin on, jotka invalidisoituvat vaikeassa parisuhteessa ja toipuminen tuntuu melkein mahdottomalta. Ja siltikin voi selviytyä – täytyy vain löytää oikea apu ja halu toipumiseen.

Mutta mistä löytyy kumppani kaiken koetun jälkeen?

Itse uskon siihen, että parisuhde tulee sitten, kun on oikea aika siitä huolimatta vaikka istuisit kotona kutomassa sukkaa ja kävisit vain lähi-Alepassa etkä muualla. Niin se vaan rinssi tai rinsessa tulee sillä kauppareissulla vastaan, koska ”Joku” on niin järjestänyt. Ja jos tuntuu, ettet voi tavata ketään, koska et käy missään, lähde ihmisten ilmoille! Etsiydy sinne, missä voit tavata samanhenkisiä ihmisiä.

Ja hei, odottamisen ajan voi käyttää hyödyllisesti. Työstä vanhat suhteesi niin, että tiedät, mitä niissä ihan oikeasti tapahtui. Kuka teki ja mitä ja mistä syystä. Työstä viha, suru ja katkeruus. Vihainen ihminen vetää puoleensa vihaisia ihmisiä.

Vahvista itsetuntoasi tekemällä itsellesi hyviä tekoja ja kirjoittamalla listaa hyvistä puolistasi. Jos itsetunto on suhteeseen lähtiessä kovin heikko, haavoittuukin helpommin.

Odottamisen olotilassa mieti myös, mitä oikeasti parisuhteelta ja kumppanilta toivot. Sinun ei tarvitse tyytyä vähään tai ei juuri mihinkään vaan saat sen, mitä haluat, jos tiedät, mitä olet etsimässä. Kun hälytyskellot kilisevät, kuuntele niitä. Täytyy oikeasti tietää, mitä haluaa, muuten parisuhde”markkinoilla” elää kuin sokea ja toivoo, että joku, kuka tahansa, poimii mukaansa.

Jos mahdollista liiku, syö hyvin, nuku, työstä itseäsi, harjoittele avointa viestintää ja sillä tavalla kaunistu – sisäinen hyvä olo näkyy ulospäin. Mitä tyytyväisempi olet itseesi, sitä suuremmalla todennäköisyydellä vedät puoleesi itseään kunnioittavia ihmisiä ja uskallat astua suhteeseen – haavoittumisen uhallakin.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Miltä tuntuu, kun odottaa sitä oikeaa? Ei tiedä, onko häntä tulossa lainkaan tai koska hän tulee. Saattaa olla vain kova kaipaus, kalpea aavistus, jokin häivähdys siitä, että jonain päivänä. Tai sitten ei koskaan - ei voi tietää. Pitää vain luottaa ja odottaa, itse ei voi paljon tehdä muuta. Ehkä pitää käsiä ristissä ja itsestään ja elämästään niin hyvää huolta, että hän voi tulla sitten, kun on oikea aika.

Rakkauden odottamisen olotilassa tulee ehkä lähdettyä suhteisiin, jotka aluksi ehkä saattavat oman kovan toiveen siivittämänä tuntua hyviltä. Alun hälytyskellot lakkaavat kuulumasta ja aletaan sopeutua olosuhteisiin. Ja jossain mielen sopukoissa joku sanoo, että ei tätä vaan jotain muuta.

Moni meistä tietää, miltä tuntuu, kun keho kieltäytyy tyytymästä suhteeseen ja pikkuaivoissa takoo ajatus siitä, ettei tässä ole kaikki kohdillaan. Ja varsinkin ajatukset siitä, että vaadinko itse sittenkin liikaa ja mitä jos omat vanhat haavani ohjaavat minua niin, etten ihan oikeasti tiedä, pitäisikö jäädä vai lähteä. Kyllä ihminen tietää, mutta usein ei uskalla katsoa totuutta. On niin vaikea valita ero, kun ei tiedä tulevasta.

Joku on jo lähtökohtaisesti niin valmis ja viisas, että löytää heti pitkäaikaisen tai loppuelämän kumppanin, jonka kanssa sitoudutaan yhteiseen kasvuun. Tällainen suhde on ihanne, johon niin moni nojaa.

Harvemmin käy näin onnekkaasti, useammin käy niin, että joudutaan elämään keveiden ja/tai kipeiden kasvusuhteiden kautta elämään ennen sitä oikeaa, johon voi asettua jäämään. Joskus voi joutua tai saada mahdollisuuden elää monta suhdetta ennen sen kaikkein oikeimman kohtaamista. Mikään suhde matkalla ei ole turha, vaikka pettyneenä siltä voi tuntua.

Ihminen ei läheskään aina itse pysty käsittämään välietappien viisautta. Jos oikein tarkkaan kuuntelee ja katselee elettyjä suhteita, voi ymmärtää, miten taitavasti meitä ohjataan oppimaan uusia asioita itsestä. Erityisesti siitä mitkä ovat omat tarpeet ja millaisen kumppanin kanssa ne saavat jossain määrin täyttymyksen. Matkalla sydän särkyy ja siinähän se viisaus taitaa ollakin. Särkyessään sydän myös avautuu ja kun sydän on riittävän auki, sinne mahtuu se, jota odotti. Vain avoimella sydämellä voi rakastaa avoimesti.

Ajattelen nyt omaa matkaani parisuhderintamalla. Lähdin nuorena hyvin tiedostamattomasti, kuin sumussa, ensimmäisiin seurustelusuhteisiini. Haavani ja kotoa saamani mallit ohjasivat kumppanivalintojani. Jokaisen ihastuksen ja rakkaustarinan myötä sumuverho on keventynyt ja olen saanut tulla tietoisemmaksi siitä, miltä toivoisin sen viimeinen elämäni rakkauden näyttävän. Luulen, että kuva alkaa olla aika kirkas. Mutta ei vain sen toisen suhteen vaan itseni myös. Tiedän nyt, kuka olen ja sitä myötä tiedän, mitä tarvitsen. Ja siltikin voin vielä joutua odottamaan siihen asti, kun se toinenkin on valmis. Odotus palkitaan kyllä :)

Johanna Kurkela sanoittaa tätäkin teemaa niin kauniisti:

Kauan sitten minussa
Aavistus jo sinusta
Silloin tuntemattoman
Tunnen nyt ja tunnustan

Sä olit vaara liian suuri kiertää
Ja liian houkuttava ohittaa
En tiennyt kuinka kaikki voisikaan niin palaa, polttaa

Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa
Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan

Kauan sitten jotenkin
Tuntematta aavistin
Että illan harmaassa
Tulet vastaan pelotta

Jos joskus pimeässä yksin seison
Ja liekki sammunut jo kylmä on
En tiedä voiko sitä eloon saada kukaan toinen

Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa
Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan

En pidä kiinni, en työnnä sua pois
Ja pyytämättäkin tahtoisit jäädä
Tänään ei satanutkaan vaikka taivas on ollut painava pitkään

Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa
Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan

Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa
Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan

(Rakkauslaulu, Johanna Kurkela)

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraan paljon parisuhteisiin liittyvää kirjoittelua. Parisuhderakkaus on aihe, joka on kiehtonut minua lapsesta asti. Olen lukenut satoja rakkausromaaneja ja huokaillut kaipuutani kaiken ikäni. Enkä suinkaan ole tässä maailmassa ainut, joka huokailee. Tässäkin maassa on valtava määrä naisia ja miehiä, jotka kaipaavat ja tuntevat yksinäisyyden kipua.

Lueskelen päivittäin sinkkusivustojen keskusteluita ja tunnen aikamoista kipua, kun luen viestiketjuja. On niin kipeää olla yksin, kun vaihtoehtoina ovat epätoivoinen etsiminen tai tuskallinen odottaminen. Moni tuntuu lannistuneen ja alistuneen siihen, ettei elämään tule enää koskaan sitä, joka täyttäisi sydämen tyhjyyden.

Mitä ihminen oikeastaan kaipaa, kun kaipaa sitä kaikkein läheisintä? Ihan todella mistä on kysymys? Minusta tuntuu, etten saa vastausta, vaikka kuinka pistän intuitioni toimimaan. Mitä meissä todella tapahtuu, kun kahden ihmisen katseet ja sydämet kohtaavat? Minusta tuntuu siltä, että selitys on paljon isompi kuin osaamme kuvitellakaan.

Mahtaako se todellinen ja oikea rakkaus olla paluu johonkin kauan sitten kadotettuun? Jonkinlainen kotiinpaluu, jossa, jos kaikki on hyvin, ihminen voi ikään kuin asettua läsnäoloon nauttimaan ja hengittämään. ”Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella” – tunne voi sekin saada selityksensä jostain mystisestä. Ehkä ei ole ihan sama, kenen kanssa olo on kuin kotiin palanneella – aika monta asiaa pitää olla kohdillaan.

Itse uskon niin, että epätoivoinen etsiminen ja pinnistely parisuhderintamalla ovat turhia. Jos etsii tunnustelematta ja sisintä kuuntelematta, ei ehkä saa sitä, mikä tekee itselle täydellisen hyvää. ”Harjoittelukappaleita” tulee kyllä vastaan ja sitä kautta tarpeellisia kokemuksia, mutta usein myös lisähaavoja.

Jos oikein sisintään kuuntelee, voi kuulla pieniä viestejä siitä, mihin kuuluu kulkea. Sydän (tai joku muu) sanoo kyllä, mikä suunta on oikea. Kuuluuko tänään kulkea oikoreittiä kotiin? Poiketa ”sattumalta” kahvilaan, jossa ei ole ennen käynyt? Tai juuri tänään jostain kummallisen pakottavasta syystä tuntuu siltä kuin pitäisi tilata lippu tiettyyn konserttiin, vaikkei artisti olekaan ennestään tuttu?

Voisiko pinnistelyn ja epätoivon sijaan sinkkumarkkinoilla oleva keventää oloaan niin, että sydän voisi olla auki hienovaraisille vihjeille, ilolle ja kuplivalle hyvälle ololle? Tai lähettää mielessään keveitä ja rakastavia viestejä tulevalle rakastetulle, vaikkei häntä vielä tunnekaan? Nostaa kädet pystyyn kohti taivasta, antautua ja luottaa siihen, että kun molemmille aika on oikea, kohtaaminen kyllä tapahtuu ja ehkä silloin, kun vähiten osaa odottaa.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat