Kirjoitukset avainsanalla rakkauden teot

Kuva: PIxabay

Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen kirjoitti muutama vuosi sitten vavahduttavan kirjan luottamuksesta. Lehden nokkamiehen pesti päättyi yllättäen hallituksen ja päätoimittajan väliseen luottamuspulaan. On oikeutettua olettaa, että kirjoittaja on pohtinut aihetta keskivertokansalaista enemmän.

Kirja avaa luottamukseen sekä henkilökohtaisen että laajaan tietämykseen perustuvan ikkunan. Yhteen lukuun Pentikäinen on laatinut listan teoista, joiden välityksellä yksilöiden ja yhteisöjen välinen luottamus syntyy. Luku alkaa sitaatilla, jossa todetaan:

”Ihmiset eivät kuuntele puhettasi, he seuraavat elämääsi.”

Luottamus on sanoja enemmän tekoja, jonka rakentumisen perusta on itsetuntemuksessa. Siihen, joka tuntee oman tarinansa ja arvostaa sitä, on helpompi luottaa. Toisena seikkana kirjoittaja nostaa esille kuuntelemisen merkityksen. Kuulemista enemmän kyse on kuuntelijan kyvystä asettua puhujan asemaan ja hänen taidostaan tarkastella tilannetta toisen, esimerkiksi puolison, näkökulmasta.

Tämän lisäksi tarvitaan suoraa puhetta. Ei vaikeiden asioiden kiertämistä ja kaunistelua, vaan rehellisesti sanoitettuja arvioita vallitsevasta tilanteesta. Neljänneksi luottamuksen rakentumiseen tarvitaan arvostuksen osoittamista.

Toista kunnioittavan, reilun rakkauden on havaittu lähentävän osapuolia toisiinsa.

Viides luottamusta vahvistava teko on lojaalius. Luotettava lähimmäinen osaa osoittaa arvostusta kanssakulkijaa kohtaan myös silloin, kun tiet ovat syystä tai toisesta erkaantuneet etäämmälle.

Edellä mainitut teot ovat sovitettavissa kaikkiin luottamusta edellyttäviin suhteisiin, myös parisuhteeseen. Samoja taitoja tarvitaan niin perheissä, vapaaehtoistyössä kuin suvun kesken – kaikkialla siellä, missä ihmiset tahtovat viihtyä toistensa seurassa hyväntahtoisessa hengessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eilen oli ystävänpäivä. Muualla maailmassa se on rakastavaisten päivä, mutta Suomessa silloin muistetaan ystäviä yleisemminkin. Minä en ole koskaan osannut viettää ystävänpäivää. Se on tuntunut aina jotenkin teennäiseltä. Onhan toki mukavaa, että erityisesti yhtenä vuoden päivänä muistan ystäviäni, mutta eikö jokainen päivä voisi olla ystävänpäivä?

Miehelläni ei myöskään ole ystävänpäivän perinteitä. Me emme osta toisillemme romanttisia lahjoja tai tee jotain erityistä juuri ystävänpäivänä. Pyrimme kyllä käymään treffeillä vähintään kerran kuukaudessa ja viettämään aikaa kahdestaan myös arkirumban keskellä. Romanttisia lahjoja vaihdellaan puolin ja toisin silloin tällöin, mutta ystävänpäivä ei ole meille mikään erityinen päivä.

Vuosien myötä olen oppinut antamaan arvoa hetkessä elämiselle, arjen rakkaudenteoille ja -sanoille. Rakkauden tuhoajia meillä oli aikanaan liitossamme enemmän kuin kotitarpeiksi. Niistä kaikista ei varmaan koskaan kokonaan voi päästä eroon, mutta on mukava huomata miten ne vähitellen ovat muuttaneet muotoaan.

Enää minun elämäni ei järky siitä, että toinen ”imuroi väärin” tai lähtee kauppaan lasten kanssa, joilla on likaiset ja ei todellakaan sävysävyyn sointuvat vaatteet. Emme saa raivoisaa riitaa aikaseksi siitä, että puolisoni ”valmistaa jauhelihakastiketta väärin”, eikä elämäni järky siitä, että toinen haluaa levätä työviikon jälkeen, vaikka ” juuri nyt pitäisi siivota”.

Arvostan suunnattomasti sitä, kun puolisoni huolehtii lastemme harrastuskuljetuksista. Koen suurena rakkauden tekona sen, kun hän on kolannut pihan lumesta. Viikonloppuisin hän rakastaa minua ja lapsiamme laittamalla aamupalaa. Kun hän työpäivänsä jälkeen kiipeää rakentamaan talomme yläkertaa, olen onnellinen siitä, että hän haluaa sen tehdä.

Sen sijaan että vaatisin toiselta ja itseltäni suoritusta toisen perään, olen opetellut ottamaan vastaan positiivista palautetta siitä, mitä olen ilman tekoja. Olen opetellut nauttimaan niistä asioista, mitä tykkään tehdä ilman odotusta siitä, että puolisonkin pitäisi nauttia juuri samoista asioista. Olen opetellut olemaan lähellä toista, vaan olemaan.

Onhan toki mukava, että erityisesti yhtenä vuoden päivänä muistan ystäviäni, mutta eikö jokainen päivä voisi olla ystävänpäivä? Erityinen päivä, jolloin kohtaan lähimpiäni rakkaudella ja kunnioituksella ja erityisesti sitä parasta ystävää, omaa puolisoa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat