Kirjoitukset avainsanalla rajojen asettaminen

kuva: Annele Rantavuori

Ero konkretisoituu muutossa. Huonekalut ja esineet jaetaan sulle, mulle, roskiin periaatteella. Ikeasta käydään hankkimassa ne, mitä tarvitaan kaksin kappalein. Jos rajat ovatkin piirtyneet mieleen jo kuukausien ajan mykkinä iltoina, kiukkusina viesteinä sekä ohi, ylitse ja läpimenevinä katseina, niin kaksi kotia tekee ne näkyväksi. Sinun koti ja minun koti. Äitin koti ja isän koti. Minun reviiri ja sinun reviiri. Äidin säännöt ja isän säännöt.

Sydäntä viiltää lapseni vastaus kysyjälle: -Kumpaa kotia sä tarkoitat? Meillä on kaksi kotia. Niin, meillä, meidän perheellä on kaksi kotia. Paitsi, että siinä toisessa kodissa olen vieras. Vaikka siellä on minun virkkaamani matto lattialla, minun ostamani astiat kaapissa ja minun valitsema maali seinässä. Se ei ole enää minun kotini. Se on raja välillemme, hänen ja minun, jotka kerran olimme yhtä.

Minun rajani ovat huokoiset ja hahmottomat. En useinkaan ole tiennyt, missä minä lopun ja missä toinen alkaa. Yhteisöllinen perhe kasvatti minut tunnistamaan toisten tunteita ja kantamaan vastuuta. Minäksi on ollut vaikea kasvaa, kun ympärillä on aina ollut paljon meitä, paljon tarpeita. Omien rajojen löytyminen kestikin minulla vuosia. Sitä ennen minun piti löytää vihani ja huutaa se ulos. Yhä edelleenkin ein sanominen herättää epämukavan tunteen.

Parisuhde on kuitenkin ihan eri juttu, kuin muut suhteet. Läheinen suhde haastaa minut kokonaan. Miten jännästi elämä meitä heittää suhteeseen juuri sen maailman ihanimman ihmisen kanssa, josta paljastuukin se tosi hankala tyyppi, joka herättää syvälle haudatun, työstämättömän asian. Luulen, että joissakin asioissa voi kasvua tapahtua vain parisuhteen kautta. Ratkaisematon haaste täytyy elää läpi ja ratkaista suhteessa toiseen. Minun elämässäni se tuotti eron.

Minulle tuttua on ajautua ristiriitaisten odotusten keskelle. Ylivastuullisena koen usein, että vastuu tilanteesta on yksin minulla. Ratkaisun avaimet ovat kuitenkin toisen taskussa, koska olen ylittänyt oman tonttini. Helposti näen vain sen oman "oikean" tapani ja yritän vääntyä mutkalle pakottaen toisen sen oman näkymykseni taakse. Ahdistun, kun en onnistu ja kohtaan rajan. Olen nurkassa, josta en pääse pois. 

Rajojen vuotaessa täytyy minuutta suojella hinnalla millä hyvänsä. Kun tuhoisat puolustumekanismit aktivoituvat, niin itseä puolustetaan vaikka projisoimalla, kieltämällä tai taantumalla lapseksi. Armoton taistelu omasta arvosta vai pitäisikö sanoa arvottomuudesta tuottaa vain haavoittuneita. Alan ymmärtää, mitä eroseminaarin kehittäjä Bruce Fisher tarkoittaa parantavalla erillisyydellä ja mitä sillä tavoitellaan. Rajojen tunnistaminen ja vastuun kantaminen omasta elämästä helpottuu huomattavasti, kun on oma selkeä tila. Kun minuus on turvassa, voi toista lähestyä avoimesti, ilman suojaa. 

Ystävän pyynnöstä lähdin eilen pitkästä aikaa kello kympin messuun ensimmäisen adventin kunniaksi. Pastori kysyi saarnassaan, mitä odotan innostuneesti. Melkein pelästyin, kun tajusin, etten odota mitään. Ehkä olen niin turta menneen vuoden myllerryksistä, etten jaksa innostua mistään. Tai ehkä nyt on vaan aika pysähtyä ja kuunnella. Kestää tämä välitila ja antaa palasten asettua paikoilleen. Joulu ja sen monet juhlapyhät lähinnä pelottavat. Arki on parasta ja pitää pinnalla. Tavallinen päivä ja iltatee. Kävelylenkki ystävän kanssa pikkupakkasessa. Tähti ikkunassa ja kynttilä pöydällä. Oma tila ja rauha katsella elämää lempeästi.

Toivovaisin terveisin, Annele

Kommentit (2)

Vierailija

Hei,

Joulu ja kahden viikon joululoma odottaa - painajaismaista! Miten sitä jaksaa lasten vuoksi esittää pirteää. Haluaako lasten isä tavata heitä? Neuvotellaanko asiasta vai jyrätäänkö minut?

Tavallinen arki ja työpäivät ovat ihanan turvallisia!

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Hei, Kyllä, kaksi viikkoa on tosi pitkä aika. Jouluun tiivistyy muutenkin niin paljon kaikenlaista. Toivottavasti löydät myös itsellesi aikaa ja tilaa, että saat levätä ja olla just niinkuin sillä hetkellä tuntuu. Voimia <3 Joskus näinkin päin, että arkea odetellessa... 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Luka ja Inka

Joskus saattaa huomata, että omalta kumppanilta löytyykin jonkin verran "diivan elkeitä". Asioita ilmaistaan räväkästi, tunteet roihahtavat kirkkaasti, tetraalisuus loistaa tai jotain muuta, mikä voisi saada jonkun kutsumaan toista "diivamaiseksi". Miten niiden piirteiden kanssa pärjää suhteessa? Tähän pohdintojaan kertoivat  vuoden 2016 Talentistakin tutun Suomen nuorimman drag artistin, Lukan, tyttöystävä Inka sekä Luka itse.

Merkitykselliseksi nousivat niin kärsivällisyys ja ymmärtäväisyys kumppania kohtaan, kuin myös jämäkkyys sekä omista oikeuksista kiinni pitäminen. Toisaalta täytyy joustaa, mutta toisaalta pitää myös huolta, että toinenkin joustaa. Sen täytyy olla vastavuoroista, totesivat Luka ja Inka.

Kumppanin "diivan elkeiden" ymmärtäminen tuli keskustelussa nopeasti puheeksi. Tulee yrittää ymmärtää monella tasolla miksi toinen toimii niin kuin toimii. Luka itse osasi sanoittaa, että jotkin toimintatavat valuvat hänellä ikään kuin lavalta arkeen. Drag kulttuuriin kuuluu tietty teatraalisuus ja erilaiset tavat ilmaista itseään. Ne saattavat sitten heijastua myös omaan toimintaan, erityisesti esitysten lähettyvillä. Mutta samaan aikaan Luka totesi osan toiminnasta olevan ihan hänen omaa persoonaansa. On siis hyvä ymmärtää mikä kaikki kumppanin toimintaan vaikuttaa. Taustatekijöitä voi olla monenlaisia.

Samalla tavalla miksi-kysymykseen liittyy yritys ymmärtää, mitä kumppani tahtoo toiminnallaan viestittää. Luka muistutti, että usein yliampuvaltakin tuntuvan reaktion taustalla on oikea tunne, jota tahtoo toiselle kuvata tai kertoa. Oppiessaan tuntemaan kumppaniaan osaa pian tulkita varsinaiset viestit muun toiminnan keskeltä tai alta. Ennakoidakin, että näin hän tulee varmaan näissä tilanteissa reagoimaan. Mutta toki joskus "diivan elkeet" otetaan  myös mukaan tilanteeseen tietoisesti ja ikään kuin roolina. Taustalla voi olla myös halu testata kumppania. Nuoret totesivat, että auttaa, kun oppii tunnistamaan kumppanistaan, että mistä milloinkin on kysymys.

Sen täytyy olla vastavuoroista, totesivat Luka ja Inka.

Luka piti itse tärkeänä, että Inka asettaa myös vahvoja rajoja ja sanoo missä ne menevät. Rajoja asettava kumppani ei ehkä useinkaan saa niiden asettamisesta suoraa kiitosta, ainakaan itse tilanteessa, vaikka todellisuudessa niiden asettamista toivottaisiinkin. Ennemminkin joskus vastassa on hermostuminen. Silloin, kuten joissain muissakin hetkissä, Luka ja Inka kannustuvat antamaan toisen reaktiolle tilaa, mutta myös tarvittaessa hankkimaan itselleen sopivat henkiset kuulosuojaimet. Joskus toisen sanoista ja reaktiosta kannattaa suodattaa osa pois. Toki silloin on tärkeää tuntea toinen, ettei vahingossa vähättele hänelle oikeasti merkityksellistä tunnetta. Esimerkiksi Inka osasi jo sanoa, että silloin, kun Luka hermostuu meikkipöydän ääressä jokin mentyä pieleen, voi hän mennä mennä rohkeasti rauhoittelemaan Lukaa, sillä tietää tämän olevan meikkauksessa turhankin itsekriittinen.

Kärsivällisyyttä nuoret korostivat. Vie aikaa, että oppii tuntemaan toisen ja, että löydetään molemmille sopivat tavat olla. Se voi tuntua alkuun raskaalta, mutta ei kannata luovuttaa. Ajan myötä, kun rajoja on kenties ensin hieman ylitetty, sitten jämäkästi asetettu, asioista keskusteltu ja toiseen tutustuttu, löydetään lopulta molemmin puolin tavat toimia niin, että suhteessa on kaksi tasavertaista ihmistä. Joskus nimittäin joustaminen voi tuntua siltä, että suhteessa elettäisiin vain "diivan elkeitä" omaavan kumppanin mukaan. Kun kuitenkin molemmat oppivat huomioimaan ja ymmärtämään toisiaan voi löytyä parempi tasapaino. Esimerkiksi riitelyyn olivat Inka ja Luka jo löytäneet oman koregrafiansa. Koska Lukan suuttuessa, ei Inkalle ainkaan heti ole tilaa, niin kaava toimii usein niin, että ensin toinen saa pauhata, sitten toinen, sen jälkeen molemmat ja lopuksi rauhoitutaan.

Vie aikaa, että oppii tuntemaan toisen ja, että löydetään molemmille sopivat tavat olla. Se voi tuntua alkuun raskaalta, mutta ei kannata luovuttaa. 

Loppujen lopuksi "diivan elkeitä" omaavan kanssa suhteessa olo ei ole sen kummempaa kuin kenen tahansa kanssa suhteessa olo. Erilaisia elkeitä, kun on meistä jokaisella. Eikä nämä ole sen kummepia kuin mitkään muutkaan. Joka tapauksessa joutuu tutustumaan toiseen ja hänen käytökseensä vaikuttaviin tekijöihin. Löytämään ja asettelemaan rajoja. Pitämään kiinni omista oikeuksista, mutta myös joustamaan. Keskustelemaan sekä opetteleman juuri sellainen tapa olla suhteessa, joka sopii siinä oleville. Täytyy tehdä työtä, mutta sen tehtyään käsissä voi olla suhde, joka saa sydämen hymyilemään. Esimerkiksi vielä viimeiseksi halusi Luka todeta kekustelumme jälkeen, kuinka hän on ylpeä, että Inka voi olla itsevarmasti ja rohkeasti yhdessä itseään nuoremman pojan kanssa, joka meikkaa enemmän kuin Inka itse, käyttää korkokenkiä ja on luonteeltaan näyttävän räväkkä. Minäkin olen ylpeä. Inkasta ja Lukasta, molemmista. Niistä hienoista oivalluksista ja viisaista sanoista, joita he minulle kertoivat sekä heidän motivoituneesta otteesta tehdä töitä suhteensa eteen.

Ylpein terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Jaakko kirjoitti täällä taannoin hyvistä väleistään äitinsä ja anoppinsa kanssa. Hän totesi olevansa varsin onnekas pystyessään jakamaan tärkeitä asioita tärkeiden ihmisten kanssa.

Jäin miettimään tuota Jaakon blogia. Hieman kateellisena. Ja toisaalta oman todellisuuteni kanssa elämään tottuneena. Sopeutuminen edistää jaksamista.

Kuolleelle äidilleni en voi kertoa enää mitään. Isälle taas on turha kertoa. Tai tuskin se on ihan turhaa, mutta vastauksia ei tule tai ne ovat usein niin  toisenlaisia kuin kaipaisin.

Kokemukseni mukaan tarve suojata omaa sisintä ja pitää etäisyyttä elossa oleviin vanhempiin on yllättävän tavallista. En ole ainoa. Ja kyllä kyllä, tutkimukset ja tilastot kertovat, että Suomessa moni pariskunta on liian yksin ja itsenäinen. Perheenä pidetään meillä usein vain ydinperhettä. Toisin on monissa muissa kulttuureissa.  Family on laajempi käsite. Onnellisimpia ovatkin tutkimusten mukaan ne, joilla on lauma ympärillään. Ne, jotka osaavat liittyä laumaan ja pysyä siinä. Mutta se onkin jo taitolaji. Ja yhteyden laatu riippuu kaikista yhteisön jäsenistä.

Vanhemmilla on yllättävän suuri merkitys aikuistuvien tai aikuisten lastensa parisuhteen tilaan. Moni pitää etäisyyttä omiin tai appivanhempiinsa, koska nämä eivät sitä osaa ja hyppivät yli rajojen milloin kommenteillaan milloin siivousräteillään. Rajojen asettaminenkin on taitolaji. Ja vastaavasti parisuhteen hyvinvointia edistävät hyvät ja turvalliset kiintymyssuhteet omiin ja appivanhempiin. Kaikenlainen apu ja taustatuki on tarpeellista eri elämäntilanteissa, varsinkin lapsiperheen rumbassa jaksamista helpottaa jos on olemassa mummi tai vaari tai joku muu lastenhoitoapua mieluusti antava.

Sopivan läheisyyden ja etäisyyden tasapainoilua olen saanut harjoitella muissakin kuin vanhempisuhteissa. Nuorempana varsinkin minulla oli tapana räväyttää elämäni kummallisuudet melkein kättelyssä orastavissa ystävyyssuhteissa. Mahdollisen seurustelusuhteen ensitreffeillä tein samaa ajatellen, että jos tuo ei kestä tai ymmärrä tätä, en jaksa nähdä vaivaa tutustua hitaasti.

Nykyisin minulle ei ole enää niin väliä, tietävätkö orastavat ystävät minusta oleellisen heti vai kohta. Vanhojen ystävien kanssa voin luottaa siihen, että oleelliset kuulumiset tulevat esille ennemmin tai myöhemmin. Oleelliset tärkeät kuulumiset pyrin päivittämään mieheni kanssa tuoreeltaan ja toivon, että hän jaksaa kertoa ainakin ne tärkeimmät ajatuksensa ensimmäisenä minulle.

Äitiä en voi enää tavata livenä, mutta unissa kaikki on mahdollista. Unien kohtaamiset tuntuvat aidoilta ja tärkeiltä. Äitini sanat kantavat aavan meren tuolta puolen ”Vapauta itsesi turhasta syyllisyydestä”. Äläessä hän ei koskaan sanonut minulle mitään tuon tapaista. Sitä minä tässä nyt opettelen, kun äiti silleen ohjeisti. Kylläpä äiti tiesikin, mitä juuri minulle piti  tulla kertomaan. Onneksi ei milloinkaan ole myöhäistä nähdä voimaannuttavia ja korjaavia unia ;)

 

Minna Tuominen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat